syyshortensia
Hydrangea paniculata ´Little Lime`
ノリウツ
Tiesittekö,
että tänään vietetään Runoilijoiden päivää?
Runoilijoiden
päivä on kunnianosoitus runolle taiteen muotona.
Kyse ei ole pelkästään
runouden luomisesta,
vaan myös runoudesta nauttimisesta.
Runouden
päivän perusti William Sieghart vuonna 1994.
Hän on brittiläinen yrittäjä,
kustantaja ja hyväntekijä.
Hän on perustanut myös Forward Prizes for Poetry -palkinnot,
jotka jaetaan vuosittain julkisessa seremoniassa Lontoossa.
Forward Prizes for Poetry -palkinnot ovat suuria
brittiläisiä runouden palkintoja.
Joka vuosi
palkintoehdokkaiden runot – sekä tuomareiden suosikit –
kerätään myös Forward Book
of Poetry -kirjaan.
Palkinnon on
tarkoitus antaa runoilijoille tunnustusta työstään
ja tuoda runoutta meidän
jokaisen arkipäivään.
Runoja voi lukea matkalla töihin, kadulla, koulussa ja kahvilassa,
kaikkialla.
Itselleni
runous on tärkeää.
Runoja lukiessa moni oma keskeneräinen ajatus selkenee,
runot lohduttavat,
ilahduttavat
ja tuovat ajattelemisen aihetta.
Sama runo voi
puhutella aivan eri tavalla eri lukukerroilla,
omasta elämäntilanteesta ja
mielentilasta riippuen.
Olen siis
ennen kaikkea runoudesta nauttija.
Viime vuosina olen kirjoittanut myös
muutamia runoja itse,
ihan omaksi ilokseni.
Olin kirjoituskurssilla ja siellä opettaja kehotti kirjoittamaan
runoja,
varsinkin haikuja ja tankoja,
kun kipuilin etten osaa tiivistää tekstiäni.
Runot ovat hyvää harjoitusta siihen.
Ihailen runoudessa
juuri sitä,
kuinka kaikki sanat ja lauseet ovat niin tarkkaan harkittuja ja
sanoma tulee esille mahtavan tiivistetysti.
Vain kaikki oleellinen on säilytetty.
Vain timantti jää jäljelle.
Runojen
kirjoittamisessa ja ylipäätään kirjoittamisessa on mielestäni se parasta,
että
se selkeyttää omia ajatuksia.
Tuntuu kuin ymmärtäisi itseään paremmin, kun on
kirjoittanut ajatuksensa ulos.
Siksi olen kirjoittanut päiväkirjaa jo lapsesta saakka.
~
”Kirjoittaessa
ihmiselle paljastuu, mitä hän oikeastaan halusi sanoa,
ja kirjoittaessa saattaa
jopa rakentua se, mitä haluaa tai halusi sanoa.
Kirjoittaminen voi paljastaa – tai väittää –
jotain aivan muuta kuin mitä alkujaan ajatteli
(tai puolittain ajatteli) haluavansa
sanoa.
Tässä mielessä voidaan väittää,
että kirjoittaminen kirjoittaa meitä.
Kirjoittaminen
näyttää tai luo (emmekä aina tiedä, kummasta on kyse),
mitä me hetki sitten
halusimme.”
- J.M.
Coetzeeta (etelä-afrikkalainen nobelisti) –
~
Runoudessa
ja luonnossa on paljon samankaltaista.
Kauneutta ei näe, jollei pysähdy ihmettelemään.
~
Luonto on avaramielinen
ja kärsivällinen.
Se ei vaadi eikä soimaa,
vaan odottaa ja antaa.
Se on Luojansa kaltainen,
päästää kiireiset menemään,
mutta puhelee kuunteleville.
– Erkki Leminen -
~
Runoja voi lukea kiireellä ja pysähtymättä,
mutta niiden kauneus jää usein
silloin tavoittamatta.
Runot kuitenkin
voivat myös auttaa pysähtymään ja rauhoittumaan.
Siksi niillä on monia hyvää
tekeviä puolia.
Samaa tekee meille luonto ja puutarhanhoito.
Kun mieli käy
ylikierroksilla,
kokeilen yleensä lukea tai menen puutarhaan tai metsään.
Alle puolessa
tunnissa olo helpottuu ja kehokin rentoutuu.
Suuresti
ihailemani kasvitieteilijä Carl von Linné on sanonut:
”Ihmettele kaikkea, myös
kaikkein vähäpätöisintä.”
Pysähtymällä
sekä runoista että luonnon ihmeistä ammentaa ja havaitsee eniten.
Luonnolla ja
runoilla (ja kaikella kirjallisuudella)
on myös sellainen yhtäläisyys,
että kaikki
ovat niiden edessä tasavertaisia.
Jokainen voi nauttia niistä taustasta, iästä
tai mistään lähtökohdista riippumatta.
Suomessa mahtava kirjastolaitos takaa sen,
että runoja on mahdollisuus lukea,
vaikka ei olisikaan mahdollisuus hankkia
kirjoja itselleen.
Samalla tapaa jokamiehenoikeus
ja lukuisat kaikelle kansalle
avoimet puistoalueet mahdollistavat luonnosta
ja kasveista nauttimisen,
vaikka ei
omaa maaplänttiä omistaisikaan.
~
”Lukemisen
viehätys, hän ajatteli, kätkeytyi sen puolueettomuuteen.
Kirjallisuudessa oli
jotain ylevää.
Kirjat eivät piitanneet siitä,
kuka niitä luki vai lukiko
kukaan.
Kaikki lukijat olivat tasavertaisia,
hän itse niiden mukana.”
- Epätavallinen
lukija
Alan Bennet-
~
Itselläni on paljon suosikkirunoilijoita.
Luen monien
suomalaisten runouden suurmiehien ja -naisien runoja,
kuten Eino Leinon, Saima
Harmajan ja Eeva Kilven runoja.
Nykyrunoilijoista ehdoton suosikkini on Elina
Salminen.
Hän kirjoittaa runoja arkisista asioista todella armollisesti.
Niistä
löydän usein itseni ja omia kipuilujani, mutta myös ilon hetkiäni.
Elinan
kirjat ovat monta kertaa luettuja ja itkettyjä.
Niistä olen saanut myös lohtua
ja vertaistukea.
Jos haluat tutustua Elinan runoihin,
niitä voi käydä
lukemassa myös instagramin puolelta:
Olisi kiva kuulla, pidätkö sinä runoista?
Ketkä ovat suosikkirunoilijoitasi? Ja miksi pidät juuri
niistä?
Nautitaan tästä runoilijoiden päivästä
runoja lukien ja kirjoittaen.
Ihana kirjoitus, josta jälleen kuultaa läpi rakkautesi kirjoihin ja lukemiseen <3
VastaaPoistaMinun lukemistossani runot ovat harmittavana vähemmistönä. Aina tulee tartuttua tietokirjaan tai romaaniin. Nuorena tutustuin Kaarlo Sarkiaan ja hänen runonsa ovat mieleisiä yhä vain. Virolainen Viivi Luik on myös mieleeni, mutta häneenkin tutustuin jo nuorena (jolloin ilmeisesti luin enemmän ja monenlaista!).
Elina Salmiseenkin olen jonkin verran tutustunut. Ihana runoilija, jonka teksteistä varmasti jokainen löytää jonkun pätkän, joka kolahtaa.
Kiitos Saila!
PoistaJa kiitos näistä vinkeistä! Itselleni Kaarlo Sarkia ja Viivi Luik ovat vieraita. On mahtava saada näitä suosituksia muilta ja kuulla, kenen tekstit koskettavat.
Elina Salmisen runojen suosiota selittää varmasti juuri tuo, että jokainen löytää jonkin pätkän, joka kolahtaa lähelle omaa elämää. Elina kirjoittaa niin mahtavan maanläheisesti ja armollisesti. Tulee sellainen rauhallinen mieli, että ei tässä ole tarve mihinkään hötkyilyyn. Jokainen ja jokaisen elämä on arvokas ainutlaatuisuudessaan.
Sinun kauttasi olen löytänyt elinan instasta, kiitos siitä!
VastaaPoistaIhana kuulla!
Poista