Sain Mansikkatilan mailla Tainalta aivan ihanan haasteen,
jonka nimi on Kevään kaipuu.
Se oli todella helppo ottaa vastaan,
koska olen aivan kuin kissa pistoksissa muutenkin kevätkaipuuni kanssa.
Eikä ollut yhtään vastenmielistä alkaa selaamaan kevään kuviakaan.
Aah, voiko noin vihreää ja kaunista ollakaan!
Haaste on lähtöisin alunperin
Ja siihen on osallistuneet jo monet ihanat blogit.
Nyt annan tulla täydeltä laidalta kuvia, en pystynyt karsimaan niistä yhtäkään.
Niin kevään ikävässä olen.
Kevät alkaa minusta jo heti loppiaisen jälkeen.
En ole pätkääkään talvi-ihminen
ja mielestäni lumet saisivat sulaa heti joulunvieton loppuessa.
Loppiaisesta alan miettimään kylvöjä ja istutuksia
ja höösäämään huonekasveja.
Höpötän myös kaikille keitä tapaan,
että kevät on alkanut.
Monikaan ei meinaa uskoa minua.
Yritän olla yltiöpositiivinen ja huomauttaa,
kuinka päivä on jo pidentynyt eilisestä noin puoli minuuttia.
Sekään ei yleensä tuota mitään vastakaikua.
Tarkkailen myös lumen sulamistilannetta päivittäin,
vaikka sitä tulisikin lisää.
Lapioin lumet esimerkiksi kuistilta aina etelän puolelle,
koska näin ne sulavat keväällä nopeammin.
Monilla konsteilla yritän siis edistää kevättä
ja aivopestä ainakin itseäni.
Ja kyllä se kevät koittaakin aikanaan.
Silloin pitää kierrellä takapuoli pystyssä tarkkailemassa kaikki pienetkin sipulikukkien alut,
ainakin aamuin illoin.
Viikonloppuisin ehkä noin tunnin välein.
Myös ikkunasta tulee tarkkailtua lumen hupenemista aamukahvikuppi kädessä.
Naapureille siis tiedoksi,
en vahtaa teitä.
Itse asiassa en edes huomaa teitä,
sillä saattaisin silloin missata jonkun tärkeän pikkuriikkisen verson tai
sipulikukan piipan.
Valkoiset sipulikukat ovat lemppareitani.
Niitä pitää olla paljon ja joka paikassa.
Ja tämän kuvan kaltainen hetki,
on yksi suosikeistani.
Kun maa alkaa kuivua ja pääsee kuopsuttamaan
tuon kaiken kuivan ja kuolleen pois.
Tunnetteko te kevään mullan tuoksun nenässänne?
Sitä voisi hengitellä vaikka kuinka.
Ja yhtäkkiä alkaakin jo oikeasti vihertää.
Silmut puhkeavat ja hiirenkorvat pullahtavat ihan hetkessä esiin.
Silloin pitäisi olla pakollinen loma kaikista töistä.
Esimerkiksi hiirenkorvahetki menee yleensä päivässä harmillisesti ohi.
Silloin kaikilla pitäisi olla aikaa istua ja tuijottaa tätä uskomatonta kauneutta.
Yksi etappi on ensimmäiset viljelyt kasvihuoneessa,
kun hallanvaara on ohitse.
Huomaattehan, että tähän olen kasvattamassa narsissimerta?
Se on ehkä vielä pieni lampi,
mutta uskon sen vielä joku kevät olevan laaja meri.
Meriä haluaisin olevan myös hedelmäpuiden kukkapilvet.
Jos sipulikukkia ei voi olla koskaan liikaa,
ei myöskään hedelmäpuita ole ainakaan kukinnan aikaan kenelläkään liikaa.
Ehkä sadonkorjuuseen voi joskus väsyä,
mutta kukkiin ei koskaan.
Vaikka tätä vihreyttä ei voi vielä ihailla ikkunasta,
parasta on, että nämä hetket ovat edessä päin.
Se on ihan kutkuttavan ihana ajatus!
Jatkan haastetta seuraaviin blogeihin:
Muistakaa, ettei kuvien tarvitse liittyä puutarhaan,
vaan niihin asioihin, jotka tuovat sinulle kevään.
Muistakaahan haaveilla, suunnitella ja
ajatella kevätjuttuja!
Kevät on nimittäin aivan nurkan takana.
♥
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.