lauantai 24. joulukuuta 2022

Joulukielon tuoksua

 

joulukielo

kielo
Convallaria majalis
Lily of the valley
スズラン


Kielo on vanha ja perinteinen joulukukka.
Se on ollut yleisesti käytössä jo 1800-luvun lopussa.
Valitettavasti sen suosio ja saatavuus hiipui 1980-luvulla.
 Viime vuosina se on kuitenkin noussut taas yhdeksi joulukukkien suosikeista.

Kielo on Suomen kansalliskukka ja 
sitä käytetään usein myös itsenäisyyspäivän somistuksissa.
Se on tuttu näky varsinkin Linnan juhlista 
ja Suomen tasavallan presidentin pitäessä uudenvuodenpuhettaan.


JOULUKIELON HOITO:
- Joulukielo viihtyy huoneenlämmössä ja valoisassa kasvupaikasssa.
Viileä lämpötila pidentää kukintaa.
- Joulukieloa kastellaan säännöllisesti, mutta kohtuudella.
Kielot eivät saa kuivahtaa, mutta ne eivät pidä myöskään liiasta märkyydestä.

joulukielo


Tämän suloisen joulukielon myötä, 
toivotan teille mitä levollisinta ja kauneinta joulua!
Kiitos paljon kuluneesta vuodesta ja 
blogini seuraamisesta!
On mahtavaa, että olette puutarhaystäviäni.


Jouluiloa!
Merry Christmas!
メリークリスマス 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


sunnuntai 18. joulukuuta 2022

2 x hyasintti

  Hyasintti
Hyacinthus orientalis
hyacinth
ヒアシンス 風信子、飛信子、学名


Hyasintin tuoksu tuo joulun kotiin.
Suloinen hyasintti on helppo tuunata yksinkertaisin keinoin näyttävämmäksi.
Tässä postauksessa on kaksi helppoakin helpompaa tuunausvinkkiä,
joita voi soveltaa myös muihin joulukukkiin.


Ensimmäinen tuunausvinkki on sujauttaa hyasintti lasimaljakkoon tai -sylinteriin.
Olen ottanut tästä hyasintista taas kaupan ruukun pois, mutta muuten en ole tehnyt mitään.
Loppusilaukseksi maljakon ympärille voi sitoa kauniin rusetin.




Toinen vinkki on vieläkin yksinkertaisempi.
Hyasintti laakeassa, keraamisessa astiassa.
Tässä Kyyrölän Saven astiassa on pieni syvennys keksellä,
jalan kohdalla. 
Se on kuin tehty multapaakulle.
Itse en asetellut astiaan koristeeksi mitään,
mutta siihen voi halutessaan lisätä vaikka sammalta tai joulupalloja.



Jos kaipaat hyasintin tai muiden joulukukkien hoito-ohjeita,
niitä löytyy tästä postauksesta:

Myös kirjastani Valkoisten kukkien lumo,
löytyy erillinen luku joulukukista ja niiden hoidosta.


Mukavaa neljättä adventtia
ja rauhaa joulutohinoihin! 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Tulppaanit joulukukkina

 tulppaani 
Tulipa
チューリップ


Tulppaanit kuuluvat niin jouluun, talveen kuin kevääseenkin.
Yleensä hankin ensimmäiset tulppaanit juuri jouluksi.
Lisään usein kimpuun mustikanvarpuja tai havuja,
mutta tällä kertaa halusin pitää tulppaanikimpun ihan simppelinä.
En lisännyt siihen mitään.
Joulun aikaan kotona on jos jonkinlaista koristetta esillä,
siksi kukat voivat olla toisinaan pelkästään kukkia. 




Olen tänä vuonna ihastunut erityisesti kaikkiin kellokoristeisiin.
Tämän savikellon osti Kyyrölän Saven puodista jo syksyllä.
Sen voi ripustaa joulukuuseen tai liittää osaksi jouluista asetelmaa.
Tämän savikellon lisäksi sain siskoni talon kätköistä 
savikelloista tehdyn tuulikellon 
vai oliskohan se enemmän mobile. 
Minulla on ajatus miten tuunaan sitä, 
mutta katsotaan ehdinkö ennen joulua.



Jouluna on ihana antaa ja saada pieniä käyttöön meneviä lahjoja.
Kynttilät ovat aina tervetulleita, koska niitä kuluu joulun aikaan paljon.
Minulla oli reilu viikko sitten ihanat puutarhaystävät kylässä 
ja sain monta heiltä monta ihanaa kynttilää.
Tätä pakettia en raaskinut avata, 
ennen kuin olin tallentanut sen kuviin. 
Kynttilöiden somistusidea oli minusta aivan ihana
ja aioin matkia tätä vast´edes itsekin.
Yleensä sidon kynttilät yhteen kauniilla narulla,
mutta en ole tajunnut laittaa narun alle mitään paperin tai kankaan palaa.
Kukat, kynttilät ja servetit sekä kaikki syömiset ovat aina hyviä tuliaisia,
oli sitten joulu tai juhannus.

Vinkkaa sinäkin parhaat tuliaisvinkit tähän joulunalusaikaan.
Mitä sinä tykkäät antaa tai saada tuliaisiksi tai pikku lahjoiksi?
Olisi myös kiva tietää, 
kuuluvatko tulppaanit sinun mielestäsi joulukukkien joukkoon?





Iloa ja kauneutta päivääsi!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.







maanantai 12. joulukuuta 2022

Talven ihmettä Vaahteramäellä


No, nyt sitä on.
Lumi on kuorruttanut koko Vaahteramäen.
Maisemat ovat kuin joulusadusta.

Käydäänpä pienellä kierroksella.



 metsävaahtera
Acer platanoides
カエデ


Joku on hakenut postia aika mutkitellen.
Jänis ei kuitenkaan tullut vastaan, vaikka jäljistä voisi niin päätellä.


koivu
Betula
カバノキ



  isabellansyreeni
Syringa Preston-Ryhmä ´Holger`
ライラック


 omenapuu
Malus
セイヨウリンゴ




Näillä tunnelmilla toivotan teille iloa 
alkaneeseen viikkoon!





Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Jouluruusu maljassa

Blogiyhteistyö: Huiskula 

 


Jouluruusu kuuluu ikisuosikkeihini.
Se koristaa joulukotiamme joka vuosi.
Yleensä hankin ainakin kaksi lajiketta, 
lehdellisen ja lehdettömän jouluruusun.
Jouluruusu on omassa yksinkertaisessa kauneudessaan niin upea,
 ettei se paljon tarvitse tuunausta.
Yleensä olen lisänyt sammalta hieman juurelle 
tai somistanut lasiastian sammalella.
Tänä vuonna myöhästyin sammalen keruusta marraskuisen reissumme takia
ja jouluasetelmiin pitää keksiä jotain muuta sammalen sijasta.
Sammalet saavat uinua lumen alla tänä talvena ihan rauhassa.




jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 



Tämän asetelman tein yksinkertaisin konstein.

Hain kasvihuoneesta itsellenikin useita vuosia vanhan jalallisen astian,
jonka olen joskus löytänyt kirpputorilta.
Siitä löytyy vuosileima 1934, 
joten se oli nähnyt jo elämää aika paljon ennen kuin muutti tänne Vaahteramäelle.
Olenkin käyttänyt sitä niin leikkokukka-asetelmien tekoon, 
kesäkukkien suojaruukkuna 
sekä jouluisiin kukkasomistuksiin.



metsämänty 
Pinus sylvestris
マツ 
pine


Asetin jouluruusun astian keskelle
ja täytin ylimääräisen tilan ruukkusoralla. 
Sen jälkeen asettelin pari käpyä toiselle laidalle ja 
männynoksia hieman vaakatasoon reunoille.
Kun männynoksat asettaa hieman kenolleen,
 ne peittävät hyvin ruukkusoran tai mullan.
Näin helposti asetelma oli valmis
ja siitä tuli ihan toisen näköinen 
kuin se olisi pelkkään suojaruukkuun asetettuna.



Tällä hetkellä jouluruusussa ei ole kuin yksi avonainen kukka,
mutta pian se avaa lisää nuppujaan, kun sisällä on niin lämmintä.
Myös lehdet ovat upeita kauniissa vihreydessään.



Jos haluat lisää vinkkejä jouluruusun tuunaukseen ja hoitoon,
löydät vanhempia postauksia seuraavista linkeistä:


Kauneutta päivääsi!




Blogiyhteistyö: Huiskula 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


perjantai 9. joulukuuta 2022

Sipulikukkia ja männynoksia


Olen aina ollut sitä mieltä,
 että marraskuussa ei oikein tapahdu mitään 
ja silloin voi hyvin reissata ja pitää kesälomaa. 
Huomasin kuitenkin muutamia juttuja, 
jotka jäävät tekemättä, 
kun on pois kotoa melkein koko marraskuun. 
Kaikki nämä jutut liittyvät jouluvalmisteluihin.

Yleensä virittelen jouluvalot ulos hyvissä ajoin. 
En välttämättä sytytä niitä heti, mutta laitan kaiken siihen kuntoon, 
että voin vain työntää pistokkeen seinään.
Tänä vuonna tämä homma jäi joulukuulle ja
 arvatkaa vaan, kuinka näpit olivat jäässä, 
kun lunta oli ehtinyt sataa kasvien ja kaarien päälle joihin valot piti asettaa.
No, nyt valot ovat paikoillaan ja yritän muistaa ensi vuonna, 
että valot tosiaan kannattaa virittää sulan maan aikaan.

Toinen marraskuun juttu on kranssien teko 
ja kranssitarpeiden kerääminen.
Voi olla että kranssit jäävät tältä vuodelta tekemättä.
Metsikössämme on sen verran lunta, 
että sisällä tehtävät paperiaskartelut kiehtovat enemmän.
Onneksi sain ystävältäni viime viikonloppuna aivan ihanan kranssin.
Se koristaa nyt ulko-oveamme.

Kolmas juttu on sammaleen keruu. 
Toki voisin mennä kaivelemaan sammalta tuolta lumen alta,
sillä sitä kyllä löytyy ihan omalta tontilta yllin kyllin.
Mutta päätinkin, että kehittelen sammaleen tilalta muita ideoita.
Olen aina tykännyt käyttää sammalta joulukukkien somistamiseen,
joten vaihtelukin välillä virkistää.

 

 jaloritarinkukka / amaryllis
Hippeastrum hortorum 
ヒッペアストラム 
アマリリス
*
 Hyasintti
Hyacinthus orientalis
hyacinth
ヒアシンス 風信子、飛信子、学名
*
metsämänty 
Pinus sylvestris




Sammal on helppo keino somistaa ja peittää minkä tahansa asetelman.
Tähän asetelmaan käytin kuitenkin toista yksinkertaista somistuskikkaa,
nimittäin havunoksia.
Poistin amarylliksen ja hyasintin myyntiruukut
ja pesin mullat pois.
Asetin sipulit yksinkertaiseen lasisylinteriin
ja lisäsin männyn oksia.
Sipulit saavatkin jäädä näkyviin,
sillä ne ovat kauniita itsessään.
Näiden paljaiden sipulikukkien kastelussa saa olla kuitenkin tarkkana.
Sipulit eivät saa lillua vedessä,
vaan niitä kastellaan ihan hitusen kerrallaan, 
jotta ne saavat vähän kosteutta itseensä.
Kukintaan tarvittavat ravinteet ovat jo sipulissa itsessään,
eivätkä ne tarvitse kuin hieman vettä,
 pysyäkseen kauniina ja kukkiakseen.


Vielä tuntuu, että hyasintti jää ihan havujen varjoon,
mutta kukinnan edetessä se kyllä kurottautuu näkyviin.


Georg Jensen

Olen joulukoristeiden hankinnoissa aika maltillinen.
 Tykkään ajattomista ja kestävistä koristeista 
ja kaikenlainen krääsä tekee mielestäni joulusta rauhattoman.
Olen pitkään halunnut keräillä jotain kauniita joulukuusen koristeita,
mutta en ole löytänyt kuin aika tavanomaisia palloja.
Viime vuonna hankin muutaman pallon Pentikiltä,
ne olivat erityisen kauniin sävyisiä ja klassisen ajattomia.

Ihailen myös todella paljon lasista tehtyjä koristeita, 
mutta valitettavasti en saa niitä pysymään ehjänä.
Meillä ei ole koiraa eikä pikkulapsia,
taidan itse olla se pahin tavaroiden tiputtelija.
Joskus pallot tippuvat kuusesta myös ihan itsekseen.
Minulla on muutama lasipallo, joista pidän valtavasti,
mutta kuuseen en uskalla niitä laittaa.
Ne ovat yleensä koristeena esimerkiksi jollain vadilla 
tai lasikuvun alla.

Pari viikkoa sitten näin ensimmäisen kerran 
näitä upeita Georg Jensenin kuusenkoristeita
ja olin aikalailla heti myyty.
Tutkin netistä eri malleja ja 
päädyin näihin klassisiin koristemalleihin.

Georg Jensenin koristeita on saatavilla hopean- ja kullansävyisinä 
ja pakkauksessa tulee mukana sekä punainen että valkoinen ripustusnaru.
Koristeen ulkonäkö muuttuu yllättävän paljon, kun vaihtaa narua.
Meille valkoinen sopi paremmin,
mutta punaiset narut ovat edelleen tallessa, 
jos joskus mieli muuttuu. 
Hopeansävyiset koristeet ovat valmistettu palladium pinnoitetusta messingistä.
Kullanväriset puolestaan ovat ylellisesti kullattua messinkiä. 
Uskon, että messinki pysyy ehjänä myös minunlaisellani rähmäkäpälällä.
Ostin näin alkuun kolmen koristeen pakkauksen, 
mutta tulevaisuudessa näitä voi keräillä esimerkiksi yhden koristeen vuosivauhtia.
Koristeissa onkin vuosileima, 
joten vuosittainen keräily jää mieliin myös konkreettisesti.
Uskon, että tulen pitämään näistä klassikoista vuosikymmeniä.
Ja voi olla, että hankin seuraavaksi kullansävyisen koristeen,
sillä tykkään yhdistää kultaa ja hopeaa kuusen koristelussa.

Onko sinulla jokin joulukuusenkoristesarja tai joku teema, 
jota keräilet?


Amaryllis raottelee jo nuppuaan,
kohta saan varmasti nauttia ensimmäisestä kukasta.


Kauneutta päivääsi! 




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Talven rauhallisia sävyjä

 


Talvinen maisema huokuu rauhaa.
Niukka, mutta niin äärettömän kaunis väripaletti tekee mielelle ihmeitä
ja valkoinen lumi puuterisoi sävyjä kuin pisteeksi iin päälle.
Vaikka en ole talvi-ihminen sitten alkuunkaan, 
tällaisissa sävyissä viihdyn. 

Aurinkokin pilkahtelee välillä esiin. 
Se paistaa tässä kohtaa vuotta todella matalalta.
Kesällä aurinko laskee saunan toiselle puolen.




        Lehdetön puutarha on paljas, 
mutta toisaalta näkymien avartuminen avartaa omaa mieltäkin.


Kauneutta ja valoa päivääsi! 




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.