INSTAGRAM

torstai 28. helmikuuta 2019

Kevään kaipuu


Sain Mansikkatilan mailla Tainalta aivan ihanan haasteen,
jonka nimi on Kevään kaipuu.
Se oli todella helppo ottaa vastaan, 
koska olen aivan kuin kissa pistoksissa muutenkin kevätkaipuuni kanssa.
Eikä ollut yhtään vastenmielistä alkaa selaamaan kevään kuviakaan.
Aah, voiko noin vihreää ja kaunista ollakaan!

Haaste on lähtöisin alunperin 
Ja siihen on osallistuneet jo monet ihanat blogit. 


Nyt annan tulla täydeltä laidalta kuvia, en pystynyt karsimaan niistä yhtäkään.
Niin kevään ikävässä olen. 

Kevät alkaa minusta jo heti loppiaisen jälkeen.
En ole pätkääkään talvi-ihminen 
ja mielestäni lumet saisivat sulaa heti joulunvieton loppuessa.
Loppiaisesta alan miettimään kylvöjä ja istutuksia
ja höösäämään huonekasveja. 
Höpötän myös kaikille keitä tapaan,
että kevät on alkanut. 
Monikaan ei meinaa uskoa minua. 
Yritän olla yltiöpositiivinen ja huomauttaa, 
kuinka päivä on jo pidentynyt eilisestä noin puoli minuuttia. 
Sekään ei yleensä tuota mitään vastakaikua. 
Tarkkailen myös lumen sulamistilannetta päivittäin,
vaikka sitä tulisikin lisää. 
Lapioin lumet esimerkiksi kuistilta aina etelän puolelle,
koska näin ne sulavat keväällä nopeammin. 

Monilla konsteilla yritän siis edistää kevättä 
ja aivopestä ainakin itseäni. 

Ja kyllä se kevät koittaakin aikanaan.
Silloin pitää kierrellä takapuoli pystyssä tarkkailemassa kaikki pienetkin sipulikukkien alut,
ainakin aamuin illoin. 
Viikonloppuisin ehkä noin tunnin välein. 
Myös ikkunasta tulee tarkkailtua lumen hupenemista aamukahvikuppi kädessä.
Naapureille siis tiedoksi,
en vahtaa teitä.
Itse asiassa en edes huomaa teitä,
sillä saattaisin silloin missata jonkun tärkeän pikkuriikkisen verson tai 
sipulikukan piipan. 


Valkoiset sipulikukat ovat lemppareitani.
Niitä pitää olla paljon ja joka paikassa.




Ja tämän kuvan kaltainen hetki,
on yksi suosikeistani.
Kun maa alkaa kuivua ja pääsee kuopsuttamaan 
tuon kaiken kuivan ja kuolleen pois.
Tunnetteko te kevään mullan tuoksun nenässänne?
Sitä voisi hengitellä vaikka kuinka.


Ja yhtäkkiä alkaakin jo oikeasti vihertää.
Silmut puhkeavat ja hiirenkorvat pullahtavat ihan hetkessä esiin.
Silloin pitäisi olla pakollinen loma kaikista töistä.
Esimerkiksi hiirenkorvahetki menee yleensä päivässä harmillisesti ohi.
Silloin kaikilla pitäisi olla aikaa istua ja tuijottaa tätä uskomatonta kauneutta.





Yksi etappi on ensimmäiset viljelyt kasvihuoneessa, 
kun hallanvaara on ohitse.

 Huomaattehan, että tähän olen kasvattamassa narsissimerta?
Se on ehkä vielä pieni lampi,
mutta uskon sen vielä joku kevät olevan laaja meri.


Meriä haluaisin olevan myös hedelmäpuiden kukkapilvet.
Jos sipulikukkia ei voi olla koskaan liikaa,
ei myöskään hedelmäpuita ole ainakaan kukinnan aikaan kenelläkään liikaa.
Ehkä sadonkorjuuseen voi joskus väsyä,
mutta kukkiin ei koskaan.


Vaikka tätä vihreyttä ei voi vielä ihailla ikkunasta,
parasta on, että nämä hetket ovat edessä päin.
Se on ihan kutkuttavan ihana ajatus!


Kiitos todella kivasta haasteesta Tiiu ja Taina!

Jatkan haastetta seuraaviin blogeihin:
Muistakaa, ettei kuvien tarvitse liittyä puutarhaan,
vaan niihin asioihin, jotka tuovat sinulle kevään. 

Muistakaahan haaveilla, suunnitella ja 
ajatella kevätjuttuja!
Kevät on nimittäin aivan nurkan takana.

 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

tiistai 26. helmikuuta 2019

Vessakukkia


Kun aikoinaan asuimme Japanissa,
opin vessakukkien tärkeyden.
Siellä jokaisessa pikkuruisessakin wc-tilassa on jokin pieni kukka.
Suloisissa pienissä maljakossa oli aina tuore kukka tai vihreä oksa.
Se loi ihanan tunnelman ja kauneutta todella pienellä konstilla.
Toinen tila, jossa japanilaiset harrastavat pikkuruisia kukkia on eteinen.
Eteiskukka toivottaa sekä talonväen, että vieraat tervetulleiksi.


Itsekin harrastan näitä vessakukkia.
Joskus arkena vessakukkana voi olla myös vihrekasvin taitettu oksa
ja kesällä vessakukkia löytyy helposti puutarhasta.


Pienillä asioilla voi olla joskus suuri merkitys.
Kokeile vaikka!

Kauniita hetkiä päivääsi!

 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Selfieseinä neilikoista

Blogiyhteistyö: Huiskula Oy


Tyttäreni toivoi 18-vuotissynttäreilleen kesäistä tunnelmaa kotiin
ja selfieseinän. 
Kuvien ottaminen ystävien kanssa  tallentaa ihanat muistot tärkeistä hetkistä.
Ja varsinkin juhlissa on ihana ottaa paljon kuvia.
Valkoinen tausta on hieman tylsä,
kukat ovat paljon kauniimpi tausta kuvien ottamiselle.
Niinpä toteutin tällaisen helpon kukkaseinän eteisen ja olohuoneen väliin.

 leikkoneilikka
Dianthus Caryophyllus-ryhmä
Carnation
カーネーション


Selfieseinän kukiksi valitsin ehdotomasti neilikoita.
Neilikat kestävät mahtavan kauan
ja värimaailma on aivan huikea.
Jokainen löytää varmasti omat lempivärinsä kukkakauppojen valikoimista.







Kukkaseinä on helppo toteuttaa.
Ripusta joku oksa mieleisillä naruilla seinään
ja virittele siihen pieniä pulloja ja koeputkia kukille maljakoiksi eri tasoihin.
Leikkaa neilikoista tai valitsemistasi kukista halutun pituisia.
Terävät imupinnat kannattaa leikata veitsellä, ei saksilla.
Saksilla leikatessa imupinta saattaa tukkeutua litistyessään liikaa kasaan.
Neilikat on tärkeä leikata nivelien välistä. 
Nivelen kohdalta leikatessa imupintaa ei käytännössä ole olenkaan. 
Poista myös kaikki ylimääräiset lehdet, jotka eivät ole veden yläpuolella.
Voit lisätä myös hieman leikkovihreää joukkoon 
tai toteuttaa koko kukkaseinän pelkillä leikkovihreillä.

Ja tsadaa... kukkaseinä on valmis!


Seinä pääsi jo hyvään koekäyttöön eilen sukulaissynttäreillä,
mutta tänään talo täyttyy kauniista nuorista naisista ja naurusta.
Luulen, että sille on todellakin käyttöä tämän päiväisissä juhlissa.


Tein juhliin myös muita kukkakoristeita ympäri taloa,
mutta niistä lisää myöhemmin.

Aurinkoista sunnuntaita ja 
mukavaa hiihtoloman alkua niille joilla se on tulevalla viikolla!

 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

perjantai 22. helmikuuta 2019

Yrttivesi


Yrttivesi tuo ruokapöytään keväistä vihreyttä 
ja loistavia makuyhdistelmiä.
Sujauta lempiyrttisi vesipulloon 
ja anna maustua jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ennen tarjoilua. 
Yrtit voi valita myös korostamaan tarjottavan ruuan makuja.

Oma lempparini on minttuvesi. 
Mitä yrttejä sinä olet kokeillut?

Mukavaa perjantaita!


 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Sitruunapuu



 Kaunis sitruunapuuni kukkii taas valkoisin tuoksuvin kukin.
Se on pärjännyt ihan hyvin sisällä talvet ja kesätkin.
Suuren kokonsa vuoksi, en ole viitsinyt raahata sitä ollenkaan ulos,
vaikka se viihtyisi varmasti paremmin kesällä ulkona puutarhassa tai kasvihuoneessa.

sitruuna
Citrus limon
レモン

Valkoisia tuoksuvia kukkia ilmestyy aina silloin tällöin
ja hedelmäkin jaksaa kasvaa tiettyyn rajaan asti.
En ole kuitenkaan koskaan saanut siitä keltaisia,
kypsyneitä suuria hedelmiä, sitten sen meille muuton.
Tullessaan siinä oli keltaisia hedelmiä, joista tein meille simaa.
Oli aika hulppeaa käyttää omia sitruunoita siman tekoon. 


Tykkään kuitenkin sitruunapuustani valtavasti, 
vaikka hyötykäyttö jää aika pieneksi. 

Sitruunapuun hoito:
- Pitää aurinkoisesta kasvupaikasta
- Ei siedä vetoa
-Kastellaan kerralla kunnolla,
mutta annetaan mullan kuivahtaa välillä,
varsinkin talvella.
- Mullaksi kannattaa käyttää sitruspuille tarkoitettua multaa
tai oma multaseos (hapanta multaa esim. sekaaan havurodomultaa)
- lannoita maaliskuusta elokuuhun,
joko erityisellä sitruskasvien lannoitteella,
rodolannoitteella tai 
huonekasvilannoitteella
- Pölytyksen apuna voi huiskutella vaikka vesivärisiveltimellä kukkia
(Itse en ole tätä koskaan tehnyt. En tiedä, mitä meillä lentelee, 
kun pölyttyy ihan itsestäänkin.)
- Kesällä sitruunapuun voi viedä ulos
- Talvetetaan valoisassa paikassa
- Tarkista säännöllisesti, onko puussasi villakilpikirvoja tai vihannespunkkeja.
Omassa puussani on noita ötököitä myös vieraillut, 
mutta olen saannut ne 
Neudorffin luonnonmukaisella 
Spruzit Tuhohyönteisten torjunta-aineella pois. 
(Tämä ei ole maksettu mainos, vaan tyytyväisen käyttäjän kokemus.)
- Jos intoa riittää, voit kasvattaa oman puusi sitruunan siemenestä.
Se ei ole vaikeaa.

Olisi kiva kuulla, millaisia kokemuksia teillä on sitruunapuuun hoidosta ja kasvatuksesta.


 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Vaahteramäki helmikuussa


Lumet hupenevat näillä säillä silmissä.
Aurinko paistoi upeasti koko viikonlopun
ja lintujen laulu sai tuntumaan,
että taitaa olla jo maaliskuu.
Melkein kirjoitin tuohon otsikkoonkin jo tulevan kuukauden.


Lumikerros on madaltunut noin puolella pahimpiin aikoihin.
Kuva kuitenkin hämää aika paljon.
Alatantereella saa kahlata yli polven korkuisessa hangessa.
Pensaat ovat aika sotkuisen näköisiä, kun lumi on painannut osan oksista alas.
Lumen sulaessa oksat palautuvat varmasti reippaasti ylöspäin
ja kevään harvennusleikkaukset ovat myös edessäpäin,
joten sekin auttaa pahimpiin lumivaurioihin.


Mutta katsokaas, miltä seinän vierellä näyttää!
Kivikkokasvipenkkiin on tullut kevät.
 mehitähti
Sempervivum

センペルビブム


Tämä on yksi syy miksi pidän mehitähdistä  
ja muista kivikkokasveista niin paljon. 



Tiedän, että nyt moni teistä ajattelee,
että vielä tulee takapakkia,
kun on näin harvinaisen lämmintä.
Niin varmasti tuleekin,
mutta silti on hauska saada vähän ennakkomaistiaisia keväästä. 

Mukavaa uutta viikkoa
ja hiihtolomaa, keillä se on tällä viikolla!

 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

lauantai 16. helmikuuta 2019

Kevätaurinko ja arvonnan voittajat

Yhteistyössä:


Oi, miten ihana sää tänään on ollut! 
Aurinko on paistanut niin keväisesti ja 
jättimäiset hangetkin hupenevat ihan silmissä. 




Kävin istuskelemassa kasvihuoneessa jäällä kävelyn jälkeen.
Siellä oli suorastaan lämmin.
Ja pelkät tyhjät ruukut ja tuo lämmittävä aurinko antoivat lisää kevään innostusta 
ja jotenkin sellaista toivoa,
 että kyllä tämä talvi aikanaan loppuu ja 
kohta vihreä valtaa jo kasvihuoneen ja koko puutarhan. 


Kasvihuoneen sivustoilla näkyy valtavat kinokset lunta,
jotka olen tiputtanut kasvihuoneen katolta.
Haluan suositella muuten tätä Willab Gardenin Green Roomia oikeasti teille kaikille 
jo pelkän kestävyydenkin perusteella. 
Tämä talvi on ollut todella haastava monelle kasvihuoneen omistajalle. 
Monen kasvihuoneen lasit ovat harmiksi räsähtäneet hajalle, 
vaikka niistä olisikin pudottanut suurimmat lumet pois. 
Green Room on tehty kestämään pohjoisen olosuhteita,
ja näitä vaihtelevia säitä. 


Tuolla kasvihuoneessa piipahdus lisäsi kevään kaipausta entisestään. 
Onneksi esikasvatuspuuhat helpottavat hieman tätä kaipuuta.
Ja viime viikon siemenarvonnan kommentit kertoivat, 
että siellä puolella ruutua on myös kylvöt mielessä. 
Siksi olikin erityisen ihana arpoa teidän kommentoneiden kesken 
siemenpaketit kahdelle onnekkaalle. 
Arpoja kertyi yhteensä 72 kappaletta
täältä blogista, facebookista ja instasta.

Suoritin arvonnan tuttuun tapaan List Randomizerin avulla. 
Ja tadaa... 
voittajat ovat:

 Punaisen setin voittaja on Lilli Weckman. 
Hän osallistui arvontaan facebookin puolella.


Ja keltaisen setin voittaja on Heli Sjöberg, myöskin facebookin arvallaan. 

Laittakaa minulle osoitteenne sähköpostilla vaahteramaki@phnet.fi,
niin postitan siemenet teille mahdollisimman nopeasti. 

Onnea voittajille ja paljon ihania kasvatushetkiä meille kaikille!

 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

torstai 14. helmikuuta 2019

Ihanaa ystävänpäivää!

pioni 
Paeonia 
シャクヤク

Kiitos teille ihanat ystäväni
kaikesta ystävyydestä,
puutarhahulluuden lietsonnasta,
vinkeistä, 
ideoista,
kauniista sanoista,
uskollisesta blogin seuraamisesta,
ilojen ja surujen
sekä
kauneuden jakamisesta!

Kun aloitin blogin kirjoittamisen,
ajattelin sen olevan vain puutarhapäiväkirjan pitämistä
lähinnä itselleni.
En ymmärtänytkään,
miten ihania ystäviä saan blogin kautta.
Olen kiitollinen teistä jokaisesta!

Oikein ihanaa ystävänpäivää tänään
ja joka päivä!

Halauksin, Riina


 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 

facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Kylvösuunnitelmia ja arvonta

Yhteistyössä: Nelson Garden


Eilen sain omat kylvösuunnitelmani eteenpäin.
Aloitin homman niin,
että inventoin ja järjestelin kaikki olemassa olevat siemenet.
Eilen myös siivosimme tyttäreni kanssa maustekaapin,
ja siitä intoutuneena heitin surutta vanhat siemenet pois, samoin kuin vanhat mausteetkin.
Siemenet toki itävät yleensä myös ´parasta ennen` -päiväyksen jälkeenkin. 
Mutta joissain pussin kyljissä luki vuosi 2007,
niiden aika oli siirtyä uudempien ja varmempien siementen tieltä.

Järjestän siemenet aina kylvöjärjestykseen, 
koska se selkeyttää aikataulutusta.

Eilen jätin vielä kasvimaan suorakylvöt hieman hautumaan
ja keskityin esikasvatettaviin kasveihin.
Päätin kylvettävät tomaattilajikkeet ja kylvin chilit.
Chilit voisi kylvää jo tammikuussa,
mutta olen todennut, että se ei vaikuta oikeasti sadon aikaisuuteen lainkaan.

Päätin myös pysyä kylvöjen suhteen kohtuudessa.
Täytyy myöntää, että viime vuonna minulla karkasi mopo hieman käsistä,
ja taimia oli kymmenen kertaa omiksi tarpeiksi.
No, taimille riitti ottajia, 
mutta olin pulassa ja ylityöllistetty taimipurkkienni kanssa. 
Nyt kasvatan vain omiksi tarpeiksi ja niitä kasveja joita syömme ja käytämme oikeasti.
Toki ylijäämä-taimia jää varmasti tänäkin vuonna ystäville. 
Tomaatit ainakin itävät yleensä melko hyvin.
Suurin ongelma on juuri tuo epäilyskohtaus kylvöjä tehdessä.
Kylvän varmuuden vuoksi, jos siemenet eivät sattuisikaan itämään.
Ja toinen ongelma on säälikohtaus taimivauvojen kanssa,
en pysty heittämään eläviä taimia pois. 
Ja näistä kohtauksista syntyy taimimäärä,
joka on aivan liian suuri hoitaa ja höösätä.
Nyt olen ajatellut ottaa tästä opikseni,
katsotaan kuinka käy.


Tomaattilajikkeiksi valikoituivat:
Amppelitomaatti ´Romello` Uutuus (Voit lukea siitä lisää täältä.)
Pensastomaatti ´Tigerette Cherry` Uutuus  (Voit lukea siitä lisää täältä.)
Kirsikkatomaatti ´Udi` (Hyvä kokemus viime vuodelta)
´Supersweet 100` (Hyvä kokemus viime vuodelta)
´Zuckertraube` (Hyvä kokemus viime vuodelta)

Tomaattien kylvöaika on vasta maaliskuussa,
joten vielä ehtii haaveilla ja lisätä suunnitelmiin ainakin joku hieman isompi lajike.


Eli eilen aloitin kylvöt chilin kylvöllä.
Monien kukkienkin kylvöaika on tammi-helmikuussa,
mutta päätin jättää jättiverbenan ja pelargonin kylvöt tältä vuodelta väliin.

Chililajikkeiksi valikoituivat kaksi voittajaa.
Vanha tuttu ja hyväksi koettu,
´Cayenne long slim`
sekä uutuus
´Biquinho`.

´Cayenne long slim`-chilit ovat loistavia myös kuivattuina.
Viime vuotisia herkkuja on vielä jäljellä,
vaikka käytämme niitä paljon ruoanlaitossa. 

Kylvin chilin-siemenet hajakylvönä kylvömultaan.
Siitä on hyvä koulia itäneet taimet omiin ruukkuihinsa myöhemmin.
Olen kirjoitellut tarkemmin chilin kasvatuksesta täällä. 
Chilin itävyysprosentti on yleensä 65%,
joten niitä kannattaa kylvää reilusti.
Kannattaa lukea tuo itävyysprosentti aina siemenpussin kylvöstä,
niin on helpompi arvioida kylvötarvetta.

Nelson Gardenilla on monia kivoja uutus-siemenlajikkeita.
Its aioin kokeilla juuri noita tomaatteja, 
sekä chiliä, porkkanan kukkia, porkkanoita, kurpitsaa ja palsternakkaa. 
Voit lukea uutuuksista lisää täältä. 

Sain ilokseni muutamia siemenpusseja yli oman tarpeen,
ja niillä haluan ilahduttaa teitä lukijoita arvonnan muodossa.
Arvonnassa on kaksi kivaa uutuus-siemenpussisettiä:

 1. punainen setti, johon kuuluu
-pensasköynnöskrassi ´Crazy Jewel`
-amppelitomaatti ´Romello` 
-kesäporkkana ´Cosmic Purple`

 2. keltainen setti, johon kuuluu
-isoköynnöskrassi ´Yellow Troika`
-tarhakehäkukka ´Kinglet Yellow`
-pensastomaatti ´Tigerette Cherry` 

ARVONNAN SÄÄNNÖT
(Lue säännöt tarkkaan)

Voit osallistua arvontaan näin:
~ 1. arpa
Kommentoimalla kommenttikenttään,
mitä olet suunnitellut kylväväsi tänä vuonna.
Myös anonyymit voivat osallistua arvontaan,
mutta jätä sähköpostiosoitteesi silloin kommenttiin.
Yhteystietoja käytetään ainoastaan voittajan tavoittamiseksi voiton toimittamista varten,
eikä näitä tietoja kerätä henkilörekisteriksi, eikä luovuteta kolmansille osapuolille.

~2. arpa
 Blogin Facebook- sivuilla voi lunastaa myös  yhden arvan.
Tykkää facebook sivustosta 
ja kommentoi osallistumisestasi päivityksen kommentteihin.
Facebook ei ole osallisena arvonnassa.

~3. arpa
Blogin Instagramissa voi lunastaa kolmannen arvan.
Seuraa Versoja Vaahteramäeltä -blogia instassa
ja kommentoi arvontakuvan alle,
osalllistumisestasi päivityksen kommentteihin.
Instagram ei ole osallisena arvonnassa.

~

Arvontaan voi osallistua perjantaihin15.2.2019 klo 24 saakka.
Arvon voittajan  lauantaina 6.2.2019.

Palkinto postitetaan vain Suomeen.
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja
voittaja julkaistaan myös täällä blogissa.

Onnea arvontaan!



 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.