INSTAGRAM

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Kylvösuunnitelmia ja arvonta

Yhteistyössä: Nelson Garden


Eilen sain omat kylvösuunnitelmani eteenpäin.
Aloitin homman niin,
että inventoin ja järjestelin kaikki olemassa olevat siemenet.
Eilen myös siivosimme tyttäreni kanssa maustekaapin,
ja siitä intoutuneena heitin surutta vanhat siemenet pois, samoin kuin vanhat mausteetkin.
Siemenet toki itävät yleensä myös ´parasta ennen` -päiväyksen jälkeenkin. 
Mutta joissain pussin kyljissä luki vuosi 2007,
niiden aika oli siirtyä uudempien ja varmempien siementen tieltä.

Järjestän siemenet aina kylvöjärjestykseen, 
koska se selkeyttää aikataulutusta.

Eilen jätin vielä kasvimaan suorakylvöt hieman hautumaan
ja keskityin esikasvatettaviin kasveihin.
Päätin kylvettävät tomaattilajikkeet ja kylvin chilit.
Chilit voisi kylvää jo tammikuussa,
mutta olen todennut, että se ei vaikuta oikeasti sadon aikaisuuteen lainkaan.

Päätin myös pysyä kylvöjen suhteen kohtuudessa.
Täytyy myöntää, että viime vuonna minulla karkasi mopo hieman käsistä,
ja taimia oli kymmenen kertaa omiksi tarpeiksi.
No, taimille riitti ottajia, 
mutta olin pulassa ja ylityöllistetty taimipurkkienni kanssa. 
Nyt kasvatan vain omiksi tarpeiksi ja niitä kasveja joita syömme ja käytämme oikeasti.
Toki ylijäämä-taimia jää varmasti tänäkin vuonna ystäville. 
Tomaatit ainakin itävät yleensä melko hyvin.
Suurin ongelma on juuri tuo epäilyskohtaus kylvöjä tehdessä.
Kylvän varmuuden vuoksi, jos siemenet eivät sattuisikaan itämään.
Ja toinen ongelma on säälikohtaus taimivauvojen kanssa,
en pysty heittämään eläviä taimia pois. 
Ja näistä kohtauksista syntyy taimimäärä,
joka on aivan liian suuri hoitaa ja höösätä.
Nyt olen ajatellut ottaa tästä opikseni,
katsotaan kuinka käy.


Tomaattilajikkeiksi valikoituivat:
Amppelitomaatti ´Romello` Uutuus (Voit lukea siitä lisää täältä.)
Pensastomaatti ´Tigerette Cherry` Uutuus  (Voit lukea siitä lisää täältä.)
Kirsikkatomaatti ´Udi` (Hyvä kokemus viime vuodelta)
´Supersweet 100` (Hyvä kokemus viime vuodelta)
´Zuckertraube` (Hyvä kokemus viime vuodelta)

Tomaattien kylvöaika on vasta maaliskuussa,
joten vielä ehtii haaveilla ja lisätä suunnitelmiin ainakin joku hieman isompi lajike.


Eli eilen aloitin kylvöt chilin kylvöllä.
Monien kukkienkin kylvöaika on tammi-helmikuussa,
mutta päätin jättää jättiverbenan ja pelargonin kylvöt tältä vuodelta väliin.

Chililajikkeiksi valikoituivat kaksi voittajaa.
Vanha tuttu ja hyväksi koettu,
´Cayenne long slim`
sekä uutuus
´Biquinho`.

´Cayenne long slim`-chilit ovat loistavia myös kuivattuina.
Viime vuotisia herkkuja on vielä jäljellä,
vaikka käytämme niitä paljon ruoanlaitossa. 

Kylvin chilin-siemenet hajakylvönä kylvömultaan.
Siitä on hyvä koulia itäneet taimet omiin ruukkuihinsa myöhemmin.
Olen kirjoitellut tarkemmin chilin kasvatuksesta täällä. 
Chilin itävyysprosentti on yleensä 65%,
joten niitä kannattaa kylvää reilusti.
Kannattaa lukea tuo itävyysprosentti aina siemenpussin kylvöstä,
niin on helpompi arvioida kylvötarvetta.

Nelson Gardenilla on monia kivoja uutus-siemenlajikkeita.
Its aioin kokeilla juuri noita tomaatteja, 
sekä chiliä, porkkanan kukkia, porkkanoita, kurpitsaa ja palsternakkaa. 
Voit lukea uutuuksista lisää täältä. 

Sain ilokseni muutamia siemenpusseja yli oman tarpeen,
ja niillä haluan ilahduttaa teitä lukijoita arvonnan muodossa.
Arvonnassa on kaksi kivaa uutuus-siemenpussisettiä:

 1. punainen setti, johon kuuluu
-pensasköynnöskrassi ´Crazy Jewel`
-amppelitomaatti ´Romello` 
-kesäporkkana ´Cosmic Purple`

 2. keltainen setti, johon kuuluu
-isoköynnöskrassi ´Yellow Troika`
-tarhakehäkukka ´Kinglet Yellow`
-pensastomaatti ´Tigerette Cherry` 

ARVONNAN SÄÄNNÖT
(Lue säännöt tarkkaan)

Voit osallistua arvontaan näin:
~ 1. arpa
Kommentoimalla kommenttikenttään,
mitä olet suunnitellut kylväväsi tänä vuonna.
Myös anonyymit voivat osallistua arvontaan,
mutta jätä sähköpostiosoitteesi silloin kommenttiin.
Yhteystietoja käytetään ainoastaan voittajan tavoittamiseksi voiton toimittamista varten,
eikä näitä tietoja kerätä henkilörekisteriksi, eikä luovuteta kolmansille osapuolille.

~2. arpa
 Blogin Facebook- sivuilla voi lunastaa myös  yhden arvan.
Tykkää facebook sivustosta 
ja kommentoi osallistumisestasi päivityksen kommentteihin.
Facebook ei ole osallisena arvonnassa.

~3. arpa
Blogin Instagramissa voi lunastaa kolmannen arvan.
Seuraa Versoja Vaahteramäeltä -blogia instassa
ja kommentoi arvontakuvan alle,
osalllistumisestasi päivityksen kommentteihin.
Instagram ei ole osallisena arvonnassa.

~

Arvontaan voi osallistua perjantaihin15.2.2019 klo 24 saakka.
Arvon voittajan  lauantaina 6.2.2019.

Palkinto postitetaan vain Suomeen.
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja
voittaja julkaistaan myös täällä blogissa.

Onnea arvontaan!



 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

71 kommenttia:

  1. oi, että on tämä vaan mahtavaa aikaa. Kohta alkaa täydellä teholla esikasvatus-puuhat :) Tänä vuonna aion kylvää tomaatteja (yllätys), paprikoita, meloneita, kurkkuja, maisseja... hmmm... Ihan uutuutena itselleni tänä vuonna on luffa :) Kolmella arvalla mukana ihanassa arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!!! Tämä suunnittelu- ja haaveiluaikakin on niin kivaa.
      Uskon kyllä, että siellä kasvaa tomaatteja... :D En tiedä ketään, jolla kasvaisi ihan omiksi tarpeiksi noin montaa lajiketta ja tuo meloniasia minua aina innostuttaa.
      Tuosta luffasta en ole kuullutkaan. Täytykin tulla lukemaan blogiisi, oletko kertonut siitä enemmän.
      Onnea arvontaan, joka kanavassa! <3

      Poista
  2. Oi mitä siemeniä. Aion kylvää tänä vuonna tomaatteja, paprikoita, chiljä, kurkkua, melonia ja kukkia. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinullakin on ihania kylvösuunnitelmia. Ja sullakin on tuo meloni listassa, niinkuin Hillevilläkin tuolla ylhäällä. Meloni menee nyt kyllä vakavaa harkintaan....
      Onnea arvontaan! <3

      Poista
  3. Suunnitelmani ovat vasta sillä astella, että jotainhan olisi mukava kylvää. Pensastomaattia tai amppelitomaattia olisi mukava kokeilla. Tähän asti olen tehnyt vain suorakylvöä kasvulaatikoihin ulos. Porkkana ja herne ovat olleet lasten suosikkeja, punajuuri oma suosikki. Niitä ainakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suorakylvöt ovat minunkin mielestäni niin kivoja, kun ei tarvitse puljata taimipurkkien kanssa sisällä. Vaikka nuo esikasvatustouhut saavat tuntemaan, että tekee muka jotain edistääkseen kevättä. On mahtava tunne hoivailla taimia, kun ulos puutarhaan ei pääse vielä tonkimaan.
      Onnea arvontaan Riikka! <3

      Poista
  4. Ainakin porkkanaa,salaattia,ruohosipulia ja jotain kukkia..
    1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kasvimaani on iso ja sinne kylvän syötävät ja kukkivat sekaisin.Juurikasveja ,kerä -ja kukkakaali,salaatti,hernettä ,papuja ...,lisäksi kehäkukat ,samettikukka,krassi ja muuta ihanaa.
    Arvontaan yhdellä kun mukana oli juuri tarvitsemiani siemmeniä.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, kaikkea ihanaa on sulla suunnitelmissa!
      Onnea arvonttan Tytti!

      Poista
  6. Värikkäitä settejä kumpainenkin :)
    Ostoskoriin tuli tällä viikolla pak choita, japaninkaali Mizunaa, köynnöspinaattia ja erilaisia tomaatteja. Kaikki uusia tuttavuuksia. Myös stevian siemenpussi eksyi koriin Ü. Viime keväänä ostin taimena ja näköjään on selvinnyt olohuoneen ikkunalla pimeät kuukaudet, kun nyt kaksi vihreää vartta kapuaa valoa kohden.
    Viime vuodelta jäi repertuaari yrttien siemeniä, jotka kylvän pois. Myös viime vuoden onnistunut chilipaprikakokeilu antoi rohkaisua kasvattaa jatkossakin Hot Lemonia avomaalla (toivotaan lämmintä kesää, muutoin joutuu kasvihuoneen rakennuspuuhiin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään noista pak choista ja Mizunasta. Köynnöspinaatti on myös herkullista.
      Steviaa en ole kasvattanut siemenestä, mutta valmiista taimesta kylläkin. Hauska kuulla, että sinun taimesi on selvinnyt talven yli ja katselee valoa kohden.
      Toivotaan tosiaan lämmintä kesää, että kaikki suunnitelmamme toteutuisivat ja avomaallakin kasvatus onnistuisi. Vaikka voin kyllä kokemuksesta sanoa, että kasvari on aivan ihana sekä kasvatukseen että fiilistelyyn.
      Onnea arvontaan Sari!

      Poista
  7. Chili, tomaatteja, vesimeloni, porkkana, salaatteja, kurpitsoja ja kukkia ainakin eli taas tulee olemaan taimikaaoksia ikkunoilla. Ja kevään edetessä tiedän tulevan lisää kaikkea mitä voi kylvää suoraan lavoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa hyvältä! Ja taimikaaos tuo iloa, vaikka keväällä sisällä tuppaa olemaan aina ahtaat paikat.
      Onnea arvontaan HeliS!

      Poista
  8. Tomaatteja, kurkkuja ja kurpitsoja ainakin. Mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat tomaatit, kurkut ja kurpitsat ovat ihan parasta!
      Onnea arvontaan Mari!

      Poista
  9. Kylvöön lähtee chiliä, kelloköynnöstä ja kukkasia mehiläisille ja perhosille. Osallistun yhdellä arvalla. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nuo kukat mehiläisille ja perhosille ovat yhtä tärkeitä kuin omat herkutkin. Ja kyllähän niistä kukista on valtavasti iloa myös meille puutarhureille.
      Onnea arvontaan Riitta!

      Poista
  10. Kaksi arpaa (tämä ja ista).Kylvän ainakin yrttejä,kesäkurpitsaa, ehkä kokeilen tomaattia ja jotain kukkajuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä Aikku!
      Omat yrtit ovat niin ihania ruuanlaitossa ja tuovat maukkautta ruokaan kuin ruokaan tai ihan sinällään vaikka leivän päällä.
      Onnea arvontaan Aikku!

      Poista
  11. Hyvältä näyttää suunnitelmat! Katotaan mihin taas itsellä se menee, todennäköisesti räjähtää käsiin. Toi sun kirsikkatomaatit ei muuten ole Udi vaan Ildi 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja siis tila ei riitä jos laitan tähän kaikki tänä vuonna viljeltävät orvokit, pampaheinät, salaatit, pavut, chilit, tomaatit, sitruunakurkku, ekaa kertaa kokeilen pioneja siemenestä...

      Poista
    2. Juu, tuo suunnitelmien käsiin räjähtäminen on tosi tuttua... Niin niille tuppaa aina käymään, kun kaikkea ihanaa olisi niin kiva kasvataa.
      Noista pampaheinistä mäkin haaveilen yhtenä uutena tuttavuutena. Ja tuosta sitruunakurkusta en ole kuullutkaan. Täytyykin tutkailla asiaa.
      Ja minä mietinkin onko tuo kirsikkatomaatti Udi vai Ildi. Olen aikaisempina vuosina ajatellut sen olevan Ildi. Nyt aloin epäröimään, kun pussin kyljessä tuo teksti on kaunokirjaimin. En oikein tiennyt kumpi se on.
      Kiitos varmistuksesta! :)

      Onnea arvontaan Riiuli!

      Poista
  12. Bataatit jo laitoin multaan ja muutaman hyvänmakuisen tomaatin siemenen.Chilit odottaa vuoroaan.Vielä ajattelin keijunkukkaa ja kelloköynnöksen laittaa,mutta tilat ovat aika rajalliset.Mukana kolmella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, noita bataatteja en ole koskaan kokeillut siemenestä. Tykkään nimittäin bataateista valtavasti.
      Keijunkukka ja kelloköynnös ovat myös niin kauniita kesäkukkia, vaikka vaaativatkin pitkän esikasvatusajan.
      Onnea arvontaan Mamma A!

      Poista
  13. Vähintään tomaatteja tänäkin vuonna. Kaikki muut suunnittelen myöhemmin.
    Tuo keltainen pieni tomaatti on nimeltään Ildi. Olen lukenut sen sataan kertaan Udina..
    Kumpi tahansa siemensekoitus kelpaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat tomaatit ovat niin herkkua. Ei kaupan tomaatit maistu yhtään samalta.
      Tuolla ylempänä vastasin juuri Riiulille. Että olen aina pohdiskellut tuota Udi vai Ildiä... Nuo kaunokirjaimet ovat niin vaikea tulkita. Mutta hyvä lajike se on, on sitten kumpi tahansa. ;)

      Onnea arvontaan Vaalean vihreää!

      Poista
  14. Koko talven arvoin laitanko chiliä vai en, ehtisikö tulla satoa ja saisinko se menestymään.. nyt olisi aika ja taidan uskaltaa! Lisäksi tomaatti, kurkku ja yrttimaa! Vuoden ihanin aika alkaa!
    lottalonka a hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä chiliä, nyt aurinko alkaa vasta paistamaan ja valo lisääntyy. Vielä ehtii hyvin.
      Nyt on tosiaan vuoden ihanin aika!
      Onnea arvontaan Lotta!

      Poista
  15. Kesäkukkia, yrttejä ja tomaattia kasvatan. Kaikkia tekisi mieli, mutta niin sisällä kuin pihassakin tilaa on liian vähän.

    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia tekisi tosiaan mieli. Nyt on vaikeiden päätösten aika. ;)
      Onnea arvontaan Klaara!

      Poista
  16. Eilen tein kanssa omaa siemeninventaariota ja pohdin olisiko vielä varaa ostaa jotain uutta. Kylvettävää tuli tänäkin vuonna lähemmäs 200 sorttia, joten kyllähän sitä kolme pussia vielä mahtuisi kylkeen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulla onkin valtava määrä kylvettävää ja hoidettavaa, mutta varmasti kesällä tuo uurastus palkitaan.
      Onnea arvontaan Sannaliina!

      Poista
  17. Mukana arvonnassa :) herneitä, papuja, tomaattia, porkkanaa.. :)
    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Yrttejä, herneitä, papuja, salaatteja. Joka vuosi joku uutuus, en tiedä vielä mikä. Yhdellä mukana.
    karhuoja@mail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on just hyvä, että joka vuosi joku uusi, vanhojen tuttujen rinnalle. Niin minäkin teen. On kiva kokeilla aina jotain uutta.
      Onnea arvontaan Aila!

      Poista
  19. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan ja ainakin tomaatteja ja herneitä aion kasvattaa.Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan Salli!
      Herneet ovat niin herkkuja, varsinkin kasvimaalta suoraan.

      Poista
  20. Tomaatteja ja perunaa ajattelin tänäkin vuonna laittaa kasvamaan, koska ne tuntuvat olevan sellaisia, joissa tämäkin tunari onnistuu :)
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Riina <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä onnistuu, etkä sä oo mikään tunari! Sullahan onnistui vaikka mitä viime vuonnakin.
      Onnea arvontaan Outi!

      Poista
  21. Erilaisia yrttejä paljon. Ehkä kokeilem jotakin helppoja kukkia:)
    Sarianna.saari95@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrtit ovat niin hyviä ja niiden tuoksukin on niin ihana!
      Onnea arvontaan Sarkku!

      Poista
  22. Varaston siemenpussit järjestetty - tänä vuonna ei hötkyillä, mutta keltainen satsi kuulostaa mielenkiintoiselta.
    Kelloköynnös, lehtikaali, kesäkurpitsa, yrtit ja vuoden vihannekset tietysti mielessä - lisäksi kokeilen tosissani hiiltä kasvimaalla.
    hannahirn@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hötkyily ei ole tarpeen. Nyt valo on lisääntyy päivä päivältä ja taimien kasvatus helpottuu. Ja pääkylvöjen aikahan on vasta maaliskuussa.
      Lehtikaali on yksi mun lemppareista. Sitä pitää olla joka vuosi, ja paljon.
      Minäkin kokeilin biohiiltä viime kesänä kasvimaalla ja minusta siitä oli hyötyä. Viime kesänä oli niin kuivaa, mutta silti kastelun tarve oli vähäinen. Hiilestä on apua myös ravinteiden kannalta.
      Onnea arvontaan Hanna!

      Poista
  23. Yksi arpa kiitos!
    Paprikaa,tilliä,persiljaa,salaattia,perunaa,kukkia
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Kuulostaa herkulliselta!
      Onnea arvontaan Hiisukas!

      Poista
  24. Kylvän ainakin tomaatteja, samettikukkia ja pientä Baby kesäkurpitsaa ajattelin testata ;). Mukana kolmella arpaonnea koittamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baby kesäkurpitsa on herkkua ja ehtii hyvin kypsymään olkoon millainen sää tahansa.
      Onnea arvontaan Maria!

      Poista
  25. Yhdellä arvalla mukana. Kylvöön menee kukkia, yrttejä,tomaatteja,kurkkua,paprikaa, porkkanaa, hernettä,kurpitsoja,salaatteja ja maissia ainakin 😊
    miakinnun75(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Ja omat maissit ovat ihanaa ylellisyyttä!
      Onnea arvontaan Miitsu!

      Poista
  26. Kotiparvekkeelle kylvän erilaisia basilikoja ja minttuja, sitruunamelissaa ja timjamia. Töissä pääsenkin sitten tekemään kylvöjä enemmän: tomaattia, paprikaa, chiliä, salaattia (en vielä tiedä mitä lajikkeita), erilaisia maustekasveja ja syötäviä kukkia. Jotain jänskää vois kokeilla ihan huvin vuoksi, vesimeloni ja kiwano kiinnostavat.
    satokangaslappi.minna@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parvekkeellakin voi kasvattaa vaikka mitä! Ja itsekin tykkään kasvattaa monia herkkuja ruukuissa, vaikka ihan avomaatakin olisi. Minusta ruukuissa on helpompi hallita kastelua ja lannoitustakin.
      Jotain jänskää on tosiaan kokeiltava joka vuosi. Minuakin kiehtoisi kokeilla melonia, kun monilla puutarhaystävillä on hyviä kokemuksia sen tai niiden kasvatuksesta.
      Onnea arvontaan Minna!

      Poista
  27. Minäkin tunnistan tuon säälikohtauksen :D
    Cayenne Long Slimin olen myös kokenut hyväksi. En osallistu arvontaan tällä kertaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säälikohtaus on tuttua varmasti jokaiselle kasvien ystävälle. Tuntuu kammottavalta ensi kasvattaa vaivalla jotain ja heittää heikoimmat yksilöt pois. Ne herättävät minussa oikean hoivavietin.
      Joskus olen taimikaupassa töissäollessa törmännyt myös sääliä tunteviin asiakkaisiin. Eräskin rouva sanoi, että valitsee aina heikoimmat yksilöt, koska haluaa pelastaa ne. Suurin osa ostajista haluaa yleensä kuitenkin valita ne vahvimmat taimet.
      Kiva kuulla, että myös sulla on hyviä kokemuksia tuosta Cayenne Long Slimistä.

      Poista
  28. Olen suunnittelut erilaisia yrttejä, ainakin basilikaa, kiinanruohoa ja minttua. Lisäksi kesäkurpitsaa ja retiisejä, saa nähdä mitä tulee :)!
    inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinanruohoa minäkin suunnittelin kokeilevani ensimmäistä kertaa tänä kesänä.
      Koskaan ei voi tietää, millainen kesä on tiedossa, mutta kokeilla kannataa aina kaikenlaista. Kyllä aina joku onnistuu hyvin.
      Onnea arvontaa Inka!

      Poista
  29. Välillä kannattaa siivoilla ja järjestää paikkoja. Niistä saattaa löytyä "iäkkäitä" yllätyksiä :)
    Yhdellä mukana ja keltainen satsi kiinnostaa, postissa tuli juuri noita toisia krasseja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!
      Ja ihmettelin kyllä ihan hyvillä päiväyksilläkin olevien siementen määrää. En muistanutkaan, että mulla oli noin hyvät varastot. järkkäily ja inventointi kannattaa tehdä ennen uusien hankintaa. Nimittäin mulla ainakin järki katoaa siemenhyllyjen ja -kuvastojen äärellä. ;)
      Onnea arvontaan Maatuska!

      Poista
  30. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Tänä vuonna kokeilen erilaisia punajuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset punajuuret kuulostavat hyviltä!
      Minä tykkään punajuurista valtavasti, varsinikin uuniruoissa. On ihana hauduttaa kasviksia pitkään leivinuunissa, varsinkin syksyn kylmillä keleillä.
      Onnea arvontaan Mari!

      Poista
  31. Tomaattia, chiliä ja yrttejä kukkien lisäksi. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Nuo herkut antavat ruuanlaittoon potkua ja makua! Omat kasvatukset yleensä ovat vielä extraherkullisia, kaupan tarjontaan verrattuna.
      Onnea arvontaan Sannamaria!

      Poista
  32. Ainakin tomaattia, chiliä, kurkkua, perunaa, porkkanaa, sipulia, hernettä, salaatteja, jotakin kaaleja, kehäkukkaa, sinilobeliaa ja jotakin muutakin. Mullakin on ollut Ildi-tomaattia mutta niistä on tullut vähän erinäköisiä kuin kuvan pussissa, hyviä joka tapauksessa.

    Toisaalta en tiedä uskallanko enää tehdä kasvimaata ollenkaan, kun juuri viikonloppuna sain jälleen siitä haukkumiset. Se on kuulemma "mun kasvimaa" ja "mun kasvihuone", vaikka siellä tuotetaan puhdasta ruokaa koko perheelle ja myös miehen vanhemmille. Mies olisi joka vuosi monta kertaa "hoitamassa" kasvimaata Roundupilla mutta eihän se käy kun ei se sitten olisi puhdasta ruokaa. Miehen logiikan mukaan "syödäänhän me niitä myrkkyjä ostoruoassakin niin miksei niitä vois yhtä hyvin käyttää itsekin?". Ja tuo kehtaa soittaa suutaan naisen logiikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvösuunnitelmasi kuulostavat loistavilta! Noilla herkuilla hemmottelet tosiaan koko perhettä.
      Ja on hyvä pitää tiukka linja tuon Round Upin käytössä.
      Itsekin aikoinaan uskoin sinisilmin kaikkiin mainoksiin. Käytin kyllä sitä lähinnä jättiputken tuhoamiseen tontiltamme muuttomme jälkeen. Sain onneksi tuon jättiputki ongelman hallintaan. Nyt niitä ei ole näkynyt enää vuosiin.
      Puhdas ruoka on tärkeä juttu ja maistuuhan ne omat kasvatukset herkullisemmilta kuin kaupan tiskiltä ostetut.
      Onnea arvontaan Mari!

      Poista
  33. Oih, molemmat setit ois kivoja! :) Mulla suunnitelmissa mustasilmäsussua ja muita kesäkukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa sun suunnitelmat! Mustasilmäsusanna on niin mahtavan uskollinen kukkija.
      Onnea arvontaan Pipo-otus!

      Poista
  34. Yksi arpa minulle, laitan tomaattia, kurkkua, hernettä, yrttejä, salaatteja, paprikaa..ainakin.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Kun lukee näitä teidän kommetteja, herahtaa ihan vesi kielelle ja kevään kaipuu vaan lisääntyy. Nyt tekisi mieli kasvattaa vaikka mitä.
      Onnea arvontaan Henna!

      Poista
  35. Kyllä joka vuosi pitää kylvää ainakin erilaisia salaatteja, porkkanoita, herneitä, retiisejä, tomaattia, kurkkuja ja erilaisia kesäkukkia. Joka vuosi meinaa kylvöt myös lähteä lapasesta, mutta onhan sitä satoa ihanaa sitten kerätä :) riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvöt tosiaan meinaavat lähteä lapasesta joka vuosi! Viime vuonna mulla tosiaan lähti ennätyksellisesti ja kaikki paikat olivat purkkeja ja purnukoita täynnä. Nyt aioin ehkä hieman hillitä itseäni, jos vaan mitenkään pystyn.
      Ja olihan se myöhemmin kesällä ihana, kun kasvimaalla ja kasvihuoneessa kasvoi vaikka mitä.
      Onnea arvontaan Riiti!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!