Pari viikkoa sitten se alkoi.
Heräsin joka yö noin neljän
maissa, enkä saanut unta.
Ahdisti ja yhtäkkiä oli tunne, että meidän täytyy
lähteä Espanjasta pois.
Samoihin
aikoihin Italian tilanne alkoi muuttumaan pahemmaksi.
En yleensä seuraa
uutisia kovin tarkkaan, mutta nyt avasin netistä uutiset heti herättyäni.
Ahdistus lisääntyi päivä päivältä.
Hermostutin miehenikin muutamana aamuna, kun
aloitin päivän selostamalla päivän uutisia.
Päivän edetessä yölliset murheet
kuitenkin tuntuivat turhilta.
Aurinko paistoi,
sää muuttui yhä lämpimämmäksi, linnut lauloivat,
naapurin lapset pelasivat
jalkapalloa etupihan nurmikolla
ja naapurit lähtivät töihin.
Itsekin
kävelin pitkin kauniita katuja, ihailin vuorta sekä merta ja mietin,
murehdinko
nyt vähän turhaan.
Puhuin
muutamille ystävillenikin peloistani ja ahdistuksestani.
Välillä ajattelin,
että olenkohan menettämässä järkeni, kun pelkäsin,
että Euroopan maiden rajoja
suljetaan, emmekä pääse enää omalla autolla kotiin.
Muiden mielestä rajojen
sulkeminen ei ollut mahdollista.
Alun perin meidän
piti lähteä kotiin perjantaina 6.3.
mutta olimme pidentäneet asunnon vuokrausta
vielä viikolla jo aiemmin.
Suunnitelmissa oli myös kahden viikon Euroopan
kiertue, jota odotimme todella paljon.
En ole kierrellyt
koskaan aiemmin autolla Euroopassa ja haaveena oli nähdä upeita keväisiä
puistoja ja kasveja.
Mieheni haaveili perhokalastuksesta ainakin Slovakiassa.
Suunnitelmissa
oli ajaa Pohjois-Italian halki kohti Slovakiaa.
Tämä haave täytyi ensimmäisenä
jättää Italian tilanteen muuttuessa päivä päivältä yhä pahemmaksi.
Suunniteltu
ajoreittimme muuttui joka päivä, kunnes ajattelimme, että ajamme aika suoraan
Suomeen, mutta kaikessa rauhassa.
Sään muuttuessa
yhä paremmaksi ja Saksan ja Ranskan tilanteen pahentuessa mieleemme juolahti
myös,
että mitä jos jäisimme Espanjaan pariksi lisäviikoksi
ja ajaisimme suorinta
tietä sitten Suomeen.
Oma
ahdistukseni kuitenkin jatkui.
Pidin Espanjassa olosta todella paljon, vaikka
koti-ikävä alkoikin hieman jo hiipimään kuvioihin.
Öiset ajatukset eivät
jättäneet rauhaan.
Suomen lehdistö alkoi julkaisemaan päivitettyä korona-karttaa
ja tutkin sitä tarkasti joka päivä.
Yöllä näin
silmissäni puikkelehtimisemme punaisten korona-pallojen läpi kuin videopelissä.
Perjantaina
6.3. vuokraemäntämme ja -isäntämme kutsuivat meidät kotiinsa syömään.
Mieheni
mainitsi peloistani rajojen sulkeutumisen suhteen myös heille,
kun
keskustelimme paluureitistämme.
Vuokraemäntämme on saksalainen ja -isäntä espanjalainen.
He olivat vierailleet juuri edellisenä viikonloppuna Saksassa.
Ihana
vuokraemäntämmekin sanoi minulle, että älä turhaan pelkää.
Ei tilanne niin pahaksi
mene, ettette pääsisi Euroopan halki kotiin.
Tuli taas mieleen, että taidan olla aikamoinen hössöttäjä
ja pelkääjä laajalla
mielikuvituksella varustettuna.
Kauniit
päivät jatkuivat, mutta tunne kotiinlähdön aikaistamisesta vahvistui
entisestään.
En oikein osannut nauttia enää mistään. Teki mieli vain pakata auto
ja lähteä.
Tässä kohtaa
Espanjassa tilanne oli todella rauhallinen, eikä missään ollut mitään merkkejä
tulevasta.
Ainoastaan
en löytänyt enää mistään käsidesiä tai mitään muutakaan desifiointiainetta.
Maanantaina
9.3. mieheni sanoi yhtäkkiä illalla, että lähdetään sitten huomenna kotiin.
Toppuuttelin
kuitenkin nyt puolestaan ihmettelevää miestäni.
Eihän me niin äkkiä ehdittäisi
lähtemään.
Piti pakata, siivota asunto ja valmistautua lähtöön henkisesti (me
naiset).
Päätimme lähteä keskiviikkoaamuna matkaan.
Tiistai
kului sitten valmistautuessa lähtöön.
Pesimme pyykkiä, tein muutaman työhomman,
pakkasimme ja siivosimme.
Yöllä ei
sitten nukuttanut oikeastaan yhtään.
Jännitti ja yöllä mahdolliset ongelmat
paisuivat vielä suuremmiksi.
Onneksi mieheni on rauhallinen ja todella vakaa.
Hän ihmetteli taas jännitystäni.
Aamulla
lähdimme matkaan ja vuokraisäntämme tuli vielä sanomaan hyvästit meille.
He
hieman ihmettelivät, miten me niin yhtäkkiä päätimmekin lähteä.
Kun auto
kaartoi tutuilta kaduilta pois, olo oli helpottunut ja kiitollinen kaikesta Espanjassa
kokemastamme.
Tässä
vaiheessa kaikki haikeus oli kuitenkin pois. Nyt oli tärkeää päästä vain
kotiin.
Olimme
suunnitelleet, että lähdemme ajamaan kohti Saksaa ja Travemunden satamaa.
Olimme
kuitenkin avoimia matkalla sattuville muutoksille ja päätimme,
että muutamme
ajoreittiämme uutisten mukaan.
Vaihtoehtona
olisi ollut myös tulla Tanskan kautta Ruotsiin ja siitä sitten Suomeen,
vaikka
pohjoisen kautta.
Yksi reittivaihtoehto Euroopasta Suomeen on via Balticaa pitkin
ja tulla Viron kohdalta lautalla ylitse.
Via Baltica
ei muutoin enää houkutellut, mutta lyhyt lauttamatka kuulosti hyvältä.
Takaraivossa kolkutti Japanin risteilyalukseen karanteeniin jääneet matkustajat.
Naureskelimme
myös, että yksi vaihtoehto olisi hakea viisumi Venäjälle,
jolloin vältettäisiin lauttamatkat.
Laskimme,
että tuhannen kilometrin päivävauhdilla olisimme matkassa kolme päivää ja kaksi
yötä.
THL oli
tässä vaiheessa asettanut Saksan Nordrhein-Westfalen osavaltion ja Itävallan Tirolin
hiihtokeskusten alueen epidemia-alueeksi.
Suorin reitti Travemundeen olisi
kulkenut juuri tuon Saksan Nordrhein-Westfalen osavaltion lävitse.
Päätimme kiertää alueen Frankfurtin kautta,
vaikka matka oli hieman pidempi.
Tokikaan
mitkään pöpöt eivät hyppäisi moottoritiellä autoomme,
mutta mahdollisen wc- tai
tankkauspysähdyksen takia, emme halunneet ottaa mitään riskiä.
Ensimmäinen
ajopäivä keskiviikko 11.3.
Kun pääsimme
matkaan, aloin nauttimaan maisemista ja ajattelin,
ettei tämä nyt niin kamalaa
olekaan.
Näimme
tsiljoonia oliivipuita, upeita vuoria, täydessä kukassa olevia hedelmäviljelmiä,
appelsiinilaaksoja ja paljon muutakin kaunista.
Tiet olivat
Espanjassa loistavassa kunnossa ja liikennettä yllättävän vähän.
Lähinnä rekat olivat
liikenteessä. Ainoastaan Barcelonan kohdalla liikenne hidastui hieman,
mutta
eteni koko ajan kuitenkin eteenpäin.
Pysähdyimme kolme
kertaa vessaan, tankkaamaan ja ostamaan sämpylää ja kahvia.
Muuten söimme
eväinämme olleita hedelmiä, suolakeksejä ja suklaata.
Käsidesiä ei
ollut matkassa, koska emme saaneet sitä mistään,
mutta pesimme hyvin kätemme joka
välissä ja vältimme koskettamasta mihinkään.
Söimme kaiken ruuan omassa autossamme.
Matka eteni
todella hyvin ja päätimme, että yritämme päästä Ranskan puolelle yöksi.
Nimes-niminen
kaupunki osui hyvään kohtaan reittiämme ja sieltä löytyi myös hotelli, joka
täytti kriteerimme.
Hotellissa oli tärkeää olla aidattu parkkialue, koska emme
halunneet tyhjentää koko autoamme ja raahata tavaroita hotellihuoneeseen yön
ajaksi.
Hotelli oli
saanut oikein hyviä arvosteluja netissä ja hintakin oli kohtuullinen.
Väsyneinä,
mutta tyytyväisinä pääsimme hotellihuoneeseen 1450 kilometrin taipaleen
jälkeen.
Hotelli oli
kuitenkin aika kulahtanut ja ilmanvaihto olematonta.
Pitkän rupeaman jälkeen
silmissä vilisi vain moottoritie ja uni ei niin vaan tullutkaan tunkkaisessa
huoneessa.
Taisimme kuitenkin jossain vaiheessa nukahtaa
ja heräsimme aamulla
hyvissä ajoin hieman nenät tukossa kaikesta pölystä.
Tyytyväisinä
lähdimme kuitenkin matkaan,
haaveenamme sama kilometrimäärä kuin edellisenä päivänä.
Silloin voisimme ehkä ehtiä jo seuraavan
yön lauttaan.
Toinen ajopäivä
12.3.
Ranskan
liikenne ja tiet olivat paljon hurjemmat kuin Espanjassa ja kilometrit
tuntuivat kertyvän valtavan hitaasti.
Ranskalaisten ajotapa on jotenkin todella
poukkoilevaa ja he vaihtavat kaistaa puolelta toiselle.
Myös ohittelu ei käynyt
jotenkin järkeen, koska kohta taas samat autot hidastelivat edessämme.
Pikkuhiljaa
kilometrit kuitenkin etenivät.
Olin
haaveillut Etelä-Ranskan maaseuduista ja romanttisista maisemista.
Nyt
kuitenkin kaikki talot näyttivät hieman rähjäisiltä ja homeisilta, eikä yhtään
harmittanut, että kiisimme täyttä vauhtia niiden ohitse.
Ranskassa
oli myös kalleimmat tietullit koko matkalla. Reittimme tullimaksut olivat noin
100 euroa Ranskassa,
kun taas Espanjassa pärjäsimme muutamalla kympillä.
Myöhemmin Saksassa emme joutuneet maksamaan yhtään tietullia.
Jossain
vaiheessa pääsimme vihdoin Saksan puolelle.
Rajaa tuskin huomasi. Kyltit vain
vaihtuivat saksan kielisiksi.
Alkoi pitkä
taival kohti satamaa ja aikaa vastaan.
Olimme kuvitelleet, että Saksassa
pääsisimme posottamaan täysillä autobaanoja ja matka taittuisi hetkessä.
Google
olisi mielellään ohjannut meidät Kölnin kautta, mutta halusimme välttää juuri tuon
alueen.
Reitillemme
osuikin monia tietöitä ja matkanteko oli todella vaihtelevaa.
Hetkittäin sai
ajaa kovaa ja kohta matelimmekin etanavauhtia eteenpäin.
Emme
vieläkään uskaltaneet varata laivalippuja seuraavaksi yöksi.
Emme voineet
yhtään luottaa navigaattorin aika-arvioon,
koska pienikin kolari saattaisi
venyttää matkaamme tunneilla.
Reilu sata
kilometriä ennen Travemunden satamaa iski vielä viimeiset epätoivon ja
jännitysten hetket.
Vettä satoi kaatamalla ja tiet sen kuin vain kapenivat
tietöiden takia.
Mies yritti pysyä tiellä ja minä yritin varata netistä
laivalippuja. Yhtäkkiä nettivarausta ei voinutkaan tehdä. Sivusto ehdotti
matkapäiväksi seuraavaa yötä. Epätoivoisena ajattelin, että näin lähellekö me
pääsimme, emmekä enää mahdu laivaan.
Mies pysyi
kuitenkin ihanan rauhallisena ja sanoi, että me ajamme satamaan kysymään
lippuja.
Hermoheikkona
selailin jo Tanskan lauttojen lähtöpaikkaa, eikä mikään nettisivu tuntunut
toimivan koska olin niin hermostunut.
Yritin etsiä
myös laivayhtiön puhelinnumeroa, mutta myyntipalvelu oli sulkeutunut jo klo 17
ja kello oli yli jo yhdeksän.
Etsin kuitenkin sataman puhelinnumeron ja sain kuin
sainkin laivayhtiön työntekijän langanpäähän.
Hän rauhoitteli minua ja
sanoi, että puhelinvarauksia ei voi tehdä,
mutta lipun voi ostaa myös
satamasta.
En
kuitenkaan täysin luottanut tähän tietoon ja hieman jännittynein tunnelmin ajoimme
viimeiset kilometrit.
Onneksi sade taukosi ja ajokin oli helpompaa.
Satamassa
ajoimme suoraan lähtöportille ja virkailija sanoi heti ystävällisesti,
että te
taisittekin soittaa tunti sitten tänne. Helpotuksen
tunne oli valtava.
Tai mies oli ollut koko ajan rauhallinen, hän sanoi, että
kyllä asiat järjestyvät tavalla tai toisella.
Loppujen
lopuksi olimme satamassa niin ajoissa,
että jouduimme odottamaan tunnin ajan,
ennen kuin pääsimme ajamaan laivaan.
Perjantain
ajokilometrejä kertyi 1507.
Laivamatka
Laivalla
tunnelma oli rauhallinen.
Ikkunaton, tunkkainen hytti tuntui todelliselta
turvasatamalta.
Pitkä laivamatka Saksasta Suomeen ei myöskään haitannut.
Oli
hienoa, ettei tarvinnut enää kiitää moottoritietä aikaa vastaan.
Matkustajia
laivalla oli noin 200 henkeä. Eli paljon vähemmän kuin yleensä risteilijöillä.
Iloksemme
käsidesiä oli saatavilla melkein joka nurkalla ja monet ihmiset käyttivät myös
käsineitä.
Ateriapaketin
ostajilla oli jokaisella ruokailulla sama pöytä ja ravintolassa väljää.
Henkilökunta
tuntui rauhalliselta ja palvelu oli todella ystävällistä.
Tämä kaikki teki
tunnelmasta turvallisemman.
Itse kosketimme
ravintolan ottimiin paperiserveteillä
ja vietimme suurimman osan ajastamme
hytissämme.
Aika kului
hyvin lukien ja nukkuen.
Sanoinkin miehelleni, että toisissa olosuhteissa tämä
tuntuisi oikealta lepolomalta.
Laivalla
nettikään ei toiminut kuin todella pätkittäin,
joten pieni uutispimentokin
rauhoitti hyvin mieltä.
Kun Helsinki
alkoi häämöttää horisontissa lauantaiaamuna, tunnelma oli epätodellisen
onnellinen.
Aurinko
paistoi ja pieni pakkanen tervehti meitä ajaessamme laivasta maan kamaralle.
Olin niin
onnellinen, että melkein itkin.
Uutisia
lukiessa huomasimme, että emme olisi enää lauantaina päässeet ajamaan Tanskan
läpi.
Ja myöhemmin uutisoitiin myös Puolan sulkevan rajansa.
Reittimme Espanjasta
Suomeen olisivat vähentyneet oleellisesti parissa päivässä.
Yöllisistä
pelkokuvistani oli tullut totta.
Vuokraemäntämme
lähetti meille myös viestin,
että jätitte Espanjan uppoavan laivan juuri
oikeaan aikaan.
Lauantain
uutiset Espanjan hätätilasta sekä maanantaina voimaan tulevasta ulkonaliikkumiskiellosta
lisäsivät kiitollisuuttamme kotiin pääsystä.
Nyt olen
tyytyväinen, että olen välillä herkkä ja hätäileväinen.
Lisäksi mieheni tyyneys
ja vankka ajotaito toivat meidät onnellisesti läpi Euroopan ennätysvauhtia.
Täytyy
taas todeta, että olemme hyvä parivaljakko erilaisuuksinemme.
Täydennämme toisiamme
varsinkin paineessa ja stressitilanteissa.
Jo matkalla
päätimme, että pysyttelemme kotona ja ihmisistä kaukana palattuamme. Perjantaina
myös THL antoi suosituksensa 2 viikon karanteeniin. Saimme myös asiasta
tekstiviestin puhelimiimme. Minusta tämä oli juuri oikeaa tiedotusta ja
vastuullista toimintaa.
Itse viihdyn
yleensäkin hyvin kotona, koska teen myös työtäni kotoa käsin.
Saatan olla kotona
viikonkin putkeen käymättä missään koko aikana.
Eli kahden viikon karanteeniaika
ei tule olemaan minulle ongelma.
Olemme saaneet
myös apua läheisiltä. Jääkaappimme oli täytetty ja kaupassa kävijöitä löytyy.
Pääsemme
myös omalle pihalle ja aioin käydä myös kävelyllä,
koska täällä maalla en altista
ketään kävelemällä tuolla maantiellä.
Voin tarvittaessa vaihtaa tien toiselle puolelle, jos joku sattuu tulemaan vastaan.
Harmillista
on, että tyttäremme joutui lähtemään evakkoon mummolaan.
Hänellä on ylioppilaskirjoitukset
meneillään, emmekä halua riskeerata niitä yhtään.
Tänään hän kävi juttelemassa
meidän kanssamme ikkunan läpi. Tilanne jo hieman naurattikin meitä, vaikka se
on todellisuudessa vakava asia.
Lisäksi ero pojastamme ja muista rakkaista pitenee nyt vielä ainakin kahdella viikolla.
Uskon, että
tämä koronan leviäminen on pysäyttänyt meidät kaikki vakavuudellaan.
Tilanne on
aivan kamala, mutta se on yhdistänyt koko ihmiskunnan.
Sama huoli on nyt päällimmäisenä
mielessä jokaisella Espanjassa, Saksassa, Kiinassa, Japanissa, Yhdysvalloissa
ja Suomessa.
Ihan kaikkialla.
Ehkä turhat harmit unohtuvat ja jokainen joutuu punnitsemaan arvojaan.
Nyt on
tärkeää puhaltaa yhteen hiileen koronan leviämisen pysäyttämäseksi.
Yhdessä voimme
paljon.
Pidetään
toisistamme huolta ja nautitaan kodista ja rakkaistamme!
Haluan myös
kiittää sydämestäni kaikista ihanista viesteistä, myötäelämisestä, tsempeistä
ja rukouksista,
joita saimme matkamme aikana!
Tunsimme,
ettemme eläneet näitä jännittäviä päiviä yksin.
Ensimmäinen ajopäivämme 1450 km
Toinen ajopäivämme 1507 km
♥
