torstai 31. joulukuuta 2020

Vuoden suosituimmat postaukset


Puutarhavuosi 2020 on edennyt viimeiseen päiväänsä.
Mielenkiinnosta kurkkasin blogin tilastoihin ja katsoin, 
mitkä postaukset ovat kiinnostaneet teitä eniten tänä vuonna.
Mukaan mahtui muutama kestosuosikki menneiltä vuosilta.
Hunajamarjoista kertova postaus 
´Ikuisen nuoruuden lähteillä` on kirjoitettu jo vuonna 2018,
mutta edelleen se vain kiinnostaa.
Kaikkien aikojen suosituin postaus ´Pelargonien kevät` pääsi
 myös tänä vuonna suosikkilistän kärkeen.

Tässä on tämän vuoden seitsemän suosituinta postausta:


1. Ikuisen nuoruuden lähteillä



2. Suomenköynnösruusu ´Pohjantähti`



3. Pikaspurtti Euroopan halki



4. Pelargonien kevät



5. Helpotusta puutarhanhoitoon



6. Toukokuun alun pihakierros



7. Pelargoneja ja tomaatteja


Olisi myös kiva kuulla,
 mitkä aiheet sinua kiinnostivat tänä vuonna eniten. 
Tai mistä aiheista haluaisit kuulla ensi vuonna.

Vuoden vaihtuessa alkaa mielestäni uusi puutarhavuosi.
Instan stooreissa näin monen puutarhaystävän 
selailevan ja tilailevan jo "herkkuja" ensi kesäksi.
Itsekin taidan syventyä ainakin daalia-valikoimaan, 
etten vain jää ilman niitä kaikkein kauneimpia kasveja.
Nyt alkaakin paras vaihe haaveilulle ja suunnittelulle. 
Ihanaa!



Oikein mukavaa ja turvallista uuden vuoden aattoa!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


12 kommenttia:

  1. Kiitos Riina kivoista postauksista ja kuluneen vuoden blogiystävyydesstä.
    Toivotan sinulle oikein ihanaa Uutta Vuotta 2021!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos itsellesi ja oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle! <3

      Poista
  2. Täytyypäs lukaista tuo ensimmäinen, luulen että se on mennyt itseltäni ohi. Mukavaa iltaa🎇

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä kurkkaamassa, hunajamarjat ovat ihan mahtavaa superfoodia. <3

      Poista
  3. Minäkin kiitän sinua kaikista kiinnostavista postauksista pitkin vuotta ja neuvoista mitä olet minullekin antanut! Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi puutarhaystävyydestä! On ollut ilo tutustua sinuun ja vaihtaa ajatuksia ja ideoita.
      Oli myös ihana nähdä livenä kesällä Katjan puutarhassa.
      Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle! <3

      Poista
  4. Hyvää uutta vuotta 2021! Sinulla on ollut paljon mielenkiintoisia postauksia, eikä ihme, että jotkin postaukset kiinnostavat ihmisiä useamman vuoden ajan. Koska sinulla on melkoisen suuri puutarha, joka on myös niin kaunis, ihastelen usein kuvia, joita olet ottanut suuremmista kokonaisuuksistasi puutarhassasi. Tuo ensimmäinenkin kuva kasvihuoneen sisältä paljastaa vaikka mitä kasveja kasvihuoneen ulkopuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Vaalean vihreää! <3
      Ja kiito kauniista sanoistasi ja puutarhaystävyydestä jo monien vuosien ajalta! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!