tiistai 30. heinäkuuta 2019

Upeita heiniä

Yhteistyössä: Huiskula Oy

Miscanthus sinensis `Adagio`
elefanttiheinä
ススキ

Ihanat heinät ilahduttavat pitkään ruukuissa.
Niistä riittää iloa joka sesonkiin, 
jopa talventörröttäjiksi.
Mutta vielä ei puhuta talvesta eikä edes siitä s-kirjaimella alkavasta vuodenajasta.
Sillä vielä on kesää jäljellä.

Monet kesäkukat saattavat kuitenkin näyttää hieman ränsistyneiltä 
helteiden jälkeen
ja ruukkuistutukset kaipaavat jotain uutta piristävää. 
Heinät ovat hyvä vaihtoehto korvaamaan ja täydentämään istutuksia.
Ne eivät ole vain muutaman viikon hurma,
vaan ilahduttavat koko loppukesän ja sen s-kaudenkin.
Niitä voi yhdistellä oikeastaan kaikkien kasvien kanssa tai 
istuttaa yksin kukoistamaan ruukkuun.
Väreissä ja koossakin löytyy vaihtoehtoja, vaikka näkösuojaksi asti.

Vaahteramäen ruukuissa kasvaa kolmea eri heinää.
Istutin ne jo kesäkuun puolella,
eivätkä helteet tai rankkasadekaan ole saanut niitä hermostumaan.

 Carex oshimensis ´Eversheen`
oshimansara
スゲ

Oshimansara on kasvutavaltaan riippamainen ja mätästävä.
Se sopii hyvin korkeaan ruukkuun, reunuskasviksi 
ja jopa amppeliin, joka on näkökorkeudella.
Oshimansarasta on sekä valko- että keltaraitaisia lajikkeita.
Ja se tuo hauskaa värikontrastia esim. tummien lehtien kaveriksi.
Alemmassa kuvassa näkyy taustalla metsäpuutarhan purppuraheisiangervo
ja keitaan seinämässä kiipeilevä mantsuriankärhö.
Värit eivät ole kirkkaita eivätkä räväköitä, 
mutta kontrasti on kuitenkin kiva ja rauhallinen. 

Oshimansara viihtyy puolivarjossa ja tykkää suht tasaisesta kosteudesta.
Siitä kasvaa noin 25 cm korkea kaunis mätäs.
Kukkia siihen tulee jo keväällä, mutta kauniit lehdet ilahduttavat läpi kasvukauden.
Oshimansara on monivuotinen, 
joten sitä voi kokeilla kasvattaa myös maassa suotuisimmilla paikoilla. 


 Imperata cylindrica ´Red Baron`
hurmesilkiheinä
チガヤ

Upean punavihreä hurmesilkkiheinä vahtii kasvihuoneen ovella. 
Istutin sen myös kesäkuussa saviruukkuun.
Minusta on hauska yhdistellä erilaisia ruukkuja ja materiaaleja. 
Eri materiaalit ja ruukkujen muodot tuovat kivaa vaihtelevuutta ruukkuistutuksiin.

Hurmesilkkiheinä viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla.
Se pitää hiekkamultaisesta ja runsasravinteisesta kasvualustasta,
eikä tykkää seisovasta vedestä.
Siitä kasvaa 30-40 cm korkea, pystykasvuinen mätäs.
Lehtien värit hehkuvat puna-vihreänä
ja syksyllä siitä tulee upean kuparin sävyinen.
Hurmesilkkiheinä kukkii heinä-elokuussa hopeavalkoisin röyhyin.
Hurmesilkkiheinää kannattaa kokeilla myös maahan istutettuna.
Mutta suotuisimmilakin paikoilla se vaatii yleensä talvisuojauksen.





 Miscanthus sinensis `Adagio`
elefanttiheinä
ススキ

Ensimmäisessäkin kuvassa näkyvä elefanttheinä ´Adagio`
on kauniin hillitty väritykseltään. 
Hopeavihreä-sävy sopii hyvin moneen kasviyhdistelmään 
tai ihan yksinäänkin tuomaan eleganttia tyyliä. 
Modernissa ruukussa se sopii linjakkaaseenkin puutarhaan
tai kukallisten kasvien kanssa myös maalaisromanttisen puutarhan tyyliin.
Heinistä on tosiaan moneksi.

Elefanttheinä ´Adagio` kasvaa jopa 120 cm korkeaksi,
joten siitä saa näyttävää näkösuojaa tarvittaessa.
Vaahteramäellä se ei ole vielä kuin ehkä puolisen metriä korkea.
Se pitää aurinkoisesta ja kevyesti lannoitetusta kasvualustasta.
Myös tätä upeaa heinää voi kokeilla kasvattaa avomaalla.




Nyt kun illat alkavat hieman jo hämärtää,
valkoiset ja hopeiset kasvit loistavat silti ihanan valoisasti.


Onko teillä kesäkukat vielä ihan loistossaan?
Vai tekisikö mieli jo hieman päivittää ruukkuistutuksia?

Mukavia heinäkuun viimeisiä päiviä,
kylmenneestä säästä huolimatta!

* Heinät saatu Huiskula :sta

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kaksi lumenvalkoista kärhöä

mantsuriankärhö
Clematis mandschurica
クレマチス マンジュリカ

Vaahteramäellä kukkii tällä hetkellä kaksi lumivalkoista, pienikukallista kärhöä.
Kumpikin on niin suloinen ja suositeltava. 
Mantsuriankärhö ja lumikärhö ovat vain hieman eri kokoiset 
ja kuuluvat eri kärhöryhmään,
mutta ovat muuten aikalailla samanoloiset ja näköiset.


Pienikukkainen mantsuriankärhö
kuuluu Flammula sukuun ja siitä tulee vain 1-3 metriä korkea.
Puhtaanvalkoiset kukat puhkeavat hieman aiemmin kuin lumikärhöllä.
Se kukkii saman vuoden versoilla heinä-elokuussa.
Kukat ovat pienet, mutta niitä on paljon.
Kukissa on hyvä tuoksu. 

Mantsuriankärhö viihtyy aurinkoisessa tai puolivarjoisessa kasvupaikassa.
Kasvualustan olisi hyvä olla tuore / kostea sekä ravinteikas. 
Tarvitsee jonkinlaista tukea kiivetäkseen.
Se sopii myös ainavihantien kasvien joukkoon, perennapenkkiin
 tai perinteisesti säleikköön.

Mantsuriankärhö leikataan joka kevät, perennan lailla alas.

Se pärjäilee vyöhykkeillä I-IV
ja on helppohoitoinen ja kestävä.




  lumikärhö
Clematis far. Summer Snow
クレマチス



Lumikärhö on todella voimakaskasvuinen kärhö
 ja sen versot kiemurtelevat ihan uskomattoman pitkälle,
jopa 7-8 metrin päähän tyvestä.
Se tarvitseekin runsaasti kasvutilaa, joko ylös-
tai sivulle päin. 
Lumikärhö on hyvä vaihtoehto pergolaan tai aidanteen päälle kasvamaan.
Pienessä köynöskaaressa tai tuessa se ei pääse oikein oikeuksiinsa. 
Se kukkii loppukesästä, heinäkuusta lokakuuhun.
Meille kukkia syntyy oikeastaan lumen tuloon asti.

Lumikärhö kuuluu Vitalba-ryhmän kärhöihin, 
jotka tunnettiin jo ennen Kristuksen syntymää.
Suvun kärhöistä on valmistettu esimerkiksi köysiä. 

Lumikärhö pärjää vyöhykkeillä I-IV
ja sen voi leikata alas (noin 20-30 cm korkeudelta)  joka kevät.
Olen kuullut myös monelta puutarhaystävältä, 
etteivät he leikkaa lumikärhöä alas joka kevät.
Itse olen leikannut sen yleensä vuosittain,
mutta tänä keväänä jätin sen leikkaamatta.
Silti kärhö kukkii ja voi hyvin. 
Joten leikkaamisella tai leikkaamatta jättämisellä ei olekaan niin väliä.
Voi olla, että pidemmällä aikavälillä leikkaamistarvetta kuitenkin tulee.


Olisi kiva kuulla myös teidän kokemuksianne 
näistä kauniista pienikukkaisista kärhöistä.

Kivaa perjantaita ja helleviikonloppua!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Valkoisen raikkautta

  helminukkajäkkärä
Anaphalis margaritacea 
ヤマハハコ

Huh hellettä!
Nyt ihanaa lämpöä on piisannut. 
Tämä heinäkuun toiseksi viimeinen viikko on tunnetusti aina lämmin. 
Ja eihän se mitään, jos ei tarvitse mitään valtavan raskasta tehdä.
Itsekin olen tänään lötkötellyt keitaalla
mutta myös tehnyt hieman jo töitäkin.
Työt olivat tietokoneen ja ilmalämpöpumpun äärellä,
joten ei haitannut.

Jos tuntuu jo liian kuumalta,
on raikastavaa katsella valkoisia kukkia. 
Varsinkin hieman muiden kasvien siimeksessä.
No, varmasti tiedätte,
 että valkoiset kukat ovat lemppareitani,
säätilasta riippumatta.
Onneksi niitä löytyy täältä Vaahteramäeltä läpi kasvukauden,
näin helteelläkin.

siankärsämö
Achillea millefolium
セイヨウノコギリソウ

Olen jotenkin erityisen ihastunut tänä kesänä siankärsämöön. 
Katseeni etsii siankärsämön kukintoja ojanpielistä ja olen onnellinen,
että siankärsämöt ovat löytäneet tiensä itsekseen myös meidän puutarhaan.
Mikä onkaan parempi ruutikuivan paikan kasvi, kuin siankärsämö.

Luonnonvaraisen siankärsämön jalostetumpia ja värikkäämpiä 
muotoja on nykyään hyvin saatavilla myös puutarhakaupoista. 
Ne ovatkin suurta huutoa maailmalla, 
varsinkin Englannissa ja muissa johtavissa puutarhamaissa.

Siankärsämöä voi myös käyttää villivihanneksena ja
luonnonmukaiseen kauneudenhoitoon.
Täältä löydät postauksen, jossa höyrytän kasvojani timjamilla,
mutta timjamin sijaan voi höyrytykseen käyttää siankärsämöä.

 isotähtiputki
Astrantia major
great masterwort
アストランティア・マイオール

 valkoinen vuohenkello
Campanula rapunculoides ´Alba`
ハタザオギキョウ 'アルバ'

Vaikka vuohenkello on viheliäinen leviämään,
ilahduin ja olin kyllä aika ihmeissäni, 
kun metsäpuutarhaan ilmestyi tämä kaunis valkoinen lajike.
Muistan hämärästi ehkä joskus vuosia sitten kylväneeni jotain siemeniä,
mutta siitä on tosiaan ihan valtavan monta vuotta. 
Nyt tämä ilahduttaja ilmestyi kukkimaan keskelle kuunliljoja.
Saa nähdä tuleeko tästä riesa vai suuri rakkaus...


  rohtosormustinkukka
Digitalis purpurea
ジギタリス

  päivänkakkara
Leucanthemum vulgare
フランスギク 

rautayrtti
Verbena
バーベナ

jaloangervo
Astilbe
アスチルベ

Mukavia hellepäiviä!
Muistakaa juoda tarpeeksi
ja antaa myös kasveille juotavaa.
Paras aika kasteluun on aikainen aamu tai ilta.
Silloin haihdutus on pienintä ja kastelusta on enemmän hyötyä kasville.
Ja kastella kannattaa harvemmin, mutta paljon yhdellä kertaa.
Näin kasvien juuret hakeutuvat syvälle multaan, eivätkä kärsi kuumista kausista niin paljon.
Itse en kastele juurtuneita, monivuotisia kasveja, vaikka on näin kuuma. 
Ne kyllä pärjäävät. 
Kastelen kasvimaata, kasvihuoneen kasveja, kesäkukkia ja tänä kesänä istutettuja kasveja.
Muistathan myös kuinka biohiilen käyttö auttaa maan kosteustasapainon säilyttämisessä.

Lisää kastelusta ja biohiilestä voit lukea seuraavista postauksista:


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Dekolakun puutarha

*Vierailin Asuntomessujen mediapäivässä kutsuttuna


SUOSIKKINI ASUNTOMESSUILLA
DEKOLAKU
Kohde numero 21.

145 m2
5 h + k + s

Näytteilleasettaja:
Deko-Talo Oy

 Sisustaja:
Otavamedia

Sisustuksen suunnittelu:
Keltainen Ovi Oy/
Memmu Pitkänen

Pihasuunnittelija:
Minna Harju / Viherkuutio 

Asukkaat:
Nuori pariskunta
ja Tuure-koira


Esittelin aiemmin Asuntomessusuosikkini Dekolakun täällä
Dekolakun sisustus on valtavan valoisa ja kaunis.
Ulkopuoli ja puutarha on päinvastoin mustanpuhuva ja tumma,
mutta silti puutarha ja sen rakenteet puhuvat samaa kieltä sisätilan kanssa.
Ehkä kodikkuus ja yksinkertainen kauneus tekee 
sekä sisätilan että ulkotilan yhteneväiseksi toistensa kanssa. 




Asuntomessuilla sekä työssäni olen huomannut,
 että nykyomakotiasukki haluaa kivoja toimintoja ja rentoutusta omaan pihaansa. 
Nuotiopaikka ja kylpypalju ovat enemmän sääntö kuin poikkeus tämän hetken pihahaaveissa.


Singeli / somero ovat myös nousseeet suurempaan suosioon. 
Kun sesassa ei ole nollaa (hienoa hiekkaa) rikkakasvitkaan eivät juurru siihen niin helposti. 
Toki syksyllä varisseet lehdet pitää puhaltaa tai haravoida pois. 
Säännöllinen haravointi auttaa muutenkin sora-alueiden siistinä pidossa.
Singeli on myös paloturvallisuuden kannalta hyvä vaihtoehto nuotioalueiden kattamiseen.
Kuorikate tai kuntta ovat helposti syttyvää materiaalia,
joita ei kannata suosia nuotiopaikalla.
Tai ainakin nuotiopaikka täytyy olla tällöin rajattu
ja hyvin suojattu.
Vettä tai sammutusvälineet on myöskin hyvä olla
 lähistöllä aina kun avotulen kanssa toimitaan.

Ja kaikki säilytys- tai muut käytännön toiminnot 
voi hyvin hyödyntää tilanjakajiksi tai jopa tilataideteoksiksi. 
Esimerkiksi polttopuiden säilytys ei ole ongelma joka pitää piilottaa,
vaan sitä voi käyttää hyödyksi ja puutarhan kaunistukseksi. 


Messupihan aidanteena on käytetty mustia aidanne-elementtejä. 
Ne rajaavat, mutta eivät tuki näkymiä.
Elementtien takana on lisäksi vapaasti kasvava pensasaita.
Kun pensasaita kasvaa,
näkymät on vielä hauskempi ja monimuotoisempi. 

Pihasuunnittelija Minnan Harjun ajatuksena oli tuoda tummia elementtejä,
niin kasvein kuin rakentein myös puutarhaan.
Jos talon tummuus ei toistuisi myös puutarhassa,
vaikutelma saattaisi tuntua irralliselta ja 
talo näyttäisi yhdeltä mustalta pisteeltä kaiken keskellä. 
Myös "huonejaottelu" ja kolmiulotteisuus luovat kodikkuutta ja 
intiimiä tunnelmaa uudellakin asuinalueella. 

Tummaa näkösuojaa vasten myös monien kasvien värit ja lehtimuodot pääsevät oikeuksiinsa. 
Esimerkiksi rusokirsikan kukinta-aikana tunnelma on varmasti vaikuttava. 


 Tämän alueen nimi on takametsä pihasuunnitelmassa.
Pienikin pläntti luontoa tuo rauhaa ja kauneutta myös kaupunkipihaan.


Suurella terassilla on varmasti paljon käyttöä ja 
sitä voi sisustaa ja somistaa hyvin vuodenaikojen mukaan. 
Luulen, että nämä naruaidat ovat vain messujen ajan käytössä. 


Autokatoksen sivussa sijaitsee pieni nurmialue, joka toimii pelialueena.
Messuilla hieman ihmettelin tämän rakenteen tarkoitusta,
mutta se selvisikin pihasuunnitelmaa tutkiessani.
Istutusalue toimii ryytimaana ja pieni, kapea "terassialue" on vaihtopenkki. 
Idea on minusta hauska, 
vaikka en messuilla sen nähdessäni oikein tajunnut rakenteen ideaa.
Mietin jälkeenpäin, miten monta toimintoa sillä voi olla. 
Vaihtopenkki voisi toimia hyvin
- esiintymislavana 
(monet lapset tykkäävät näytellä, laulaa, taikoa
 tai leikkiä muita leikkejä juuri tällaisella lavalla.)
- Buffet-pöytänä pihajuhlissa
- Erikoisien kasvien ruukkutarhan alustana
- auringonottopaikkana
- nuorison tai miksei koko perheen istuskelupaikkana
(nuorisohan tunnetusti tykkää istuskella esim. mattotelineellä)
- Säilytystilana, jos penkkiin asennetaan kansiluukut tai sivuun ovet.
Leikki- ja pelivälineet on hyvä säilyttää siellä,
missä niitä tarvitaan. 
Eli idea oli minusta todella monikäyttöinen ja toimiva. 
Luulen, että saatan hyödyntää tätä myös omissa suunnitelmissani.




Tummien kasvien lisäksi puutarhasta löytyi myös hopeisia, harmaita ja valkoisia kasveja. 
Esim. heinät, lännenhopeapensaat ja kuutamohortensiat toivat näitä sävyjä puutarhaan. 
Myös ruskan aikaan puutarha näyttää varmasti upealta. 


Ja näistä säleikköomenapuista pidin erityisesti.
Ne tuovat lisää monimuotoisuutta puutarhaan.
Tästä linkistä pääset lukemaan Vaahteramäen säleikköomenapuusta.



Tykkäsin kovasti tästä kekseliäästä pihasuunnitelmasta,
joka paranee vuosien myötä kasvien kasvaessa. 
Suunnitelma oli mielestäni toimiva, helppohoitoinen ja viimeistelty. 
Monessa messupihassa toiminnot olivat jotenkin hieman irrallisia,
mutta tämä piha oli kokonaisuus. 

Mitä piditte tästä Dekolakun pihasta / puutarhasta?
Ehkä puutarhasta voidaan paremmin puhua vasta muutaman vuoden päästä.
Mutta sieluni silmin voin nähdä, miten kaunista täällä tulee olemaan. 

Asuntomessut jatkuvat Kouvolassa 11.8.2019 saakka. 

Tästä linkistä pääset tutustumaan Asuntomessujen virallisiin nettisivuihin.
Aiemmat Asuntomessupostaukset
:

*Vierailin Asuntomessujen mediapäivässä kutsuttuna 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Kuunliljojen kukkia

 isoraitakuunlilja 
Hosta undulata ´Albomarginata`
ギボウシ(ホスタ) 'ウンドゥラタ アルボマルギナタ'

Kuunliljojen kauneusarvo yhdistetään yleensä lehtiin,
mutta myös nuput ja kukat ovat todella kauniita.
Ne ovat mielestäni kauneimmillaan, 
kun valo siivilöityy muiden kasvien läpi lempeästi niihin.
Vaikka alkukesän valo ja hento vihreys on upeaa,
on myös tämä loppukesään kääntyvä lämmin valo ja värit todella sykähdyttäviä.
Heinä-elokuussa illat ja aamut ovat henkesalpaavan kauniita.
Päivällä valo on yleensä polttavaa ja raakaa,
mutta illan ja aamun säteet ovat lempeitä.

 jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä
´Sum and Substance`
ギボウシ(ホスタ)'サム アンド サブスタンス'

 jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä  ´Earth Angel`
ギボウシ(ホスタ)アースエンジェル

 jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä ´Blue Mouse Ears`
ギボウシ(ホスタ) ブルーマウスイアーズ

Tämä hiirenkorva-kuunlilja on ehkä maailman suloisin.
Edellisessä kuvassa tämä suloisuus näkyy taustalla
ja kokoeron huomaa hyvin.



komeasinikuunlilja
 Hosta sieboldiana ´Elegans` 
ギボウシ(ホスタ)
シーボルディアナ ‘エレガンス’ 





  isoraitakuunlilja 
Hosta undulata ´Albomarginata`
ギボウシ(ホスタ) 'ウンドゥラタ アルボマルギナタ'

 Yleensä leikkaan kukinnot ainakin isoraitakuunliljasta 
sekä hämykuunliljasta aika nopeasti pois.
Ne näyttävät äkkiä hieman epäsiisteiltä. 
Mutta vielä nautiskelen niistäkin hetken.
Muiden kuunliljojen kukat kestävät pidempään kauniina.

Miten sinä toimit kuunlijojen kanssa?
Leikkaatko kukat pois vai pidätkö niistä?

Jos haluat lukea hieman lisää Vaahteramäen kuunliljoista,
niin klikkaa näihin postauksiin:


 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.