torstai 31. joulukuuta 2020

Vuoden suosituimmat postaukset


Puutarhavuosi 2020 on edennyt viimeiseen päiväänsä.
Mielenkiinnosta kurkkasin blogin tilastoihin ja katsoin, 
mitkä postaukset ovat kiinnostaneet teitä eniten tänä vuonna.
Mukaan mahtui muutama kestosuosikki menneiltä vuosilta.
Hunajamarjoista kertova postaus 
´Ikuisen nuoruuden lähteillä` on kirjoitettu jo vuonna 2018,
mutta edelleen se vain kiinnostaa.
Kaikkien aikojen suosituin postaus ´Pelargonien kevät` pääsi
 myös tänä vuonna suosikkilistän kärkeen.

Tässä on tämän vuoden seitsemän suosituinta postausta:


1. Ikuisen nuoruuden lähteillä



2. Suomenköynnösruusu ´Pohjantähti`



3. Pikaspurtti Euroopan halki



4. Pelargonien kevät



5. Helpotusta puutarhanhoitoon



6. Toukokuun alun pihakierros



7. Pelargoneja ja tomaatteja


Olisi myös kiva kuulla,
 mitkä aiheet sinua kiinnostivat tänä vuonna eniten. 
Tai mistä aiheista haluaisit kuulla ensi vuonna.

Vuoden vaihtuessa alkaa mielestäni uusi puutarhavuosi.
Instan stooreissa näin monen puutarhaystävän 
selailevan ja tilailevan jo "herkkuja" ensi kesäksi.
Itsekin taidan syventyä ainakin daalia-valikoimaan, 
etten vain jää ilman niitä kaikkein kauneimpia kasveja.
Nyt alkaakin paras vaihe haaveilulle ja suunnittelulle. 
Ihanaa!



Oikein mukavaa ja turvallista uuden vuoden aattoa!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Top nine 2020

 


Instagramissa on tapana julkaista yhdeksän suosituinta 
kuvaa kuluneelta vuodelta.
Nämä kuvat pääsivät tänä vuonna top yhdeksikköön. 

Kiitos kaikille teille ihanille instan seuraajille 
tykkäyksistä, kommenteista ja puutarhajuttujen jakamisesta!

Tämä blogi on edelleen se pääkanavani ja 
on ihana jutustella täällä pidemmän kaavan kautta,
mutta myös insta on antanut ainakin itselleni paljon. 
Olen saanut paljon uusia puutarhaystäviä ympäri maailman sitä kautta.
On mahtavaa, kun välimatkat tai edes koronavuoden rajoitteet 
eivät voi  estää yhteisten asioiden jakamista. 

Tervetuloa siis seuraamaan blogia myös instan puolelle!
Varsinkin stooreissa jaan päivittäisiä pieniä välähdyksiä,
joita täällä ei välttämättä näy. 
Instaan löydät täältä:



Mukavaa vuoden tokavikaa iltaa!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


maanantai 28. joulukuuta 2020

Jouluinen pihapiiri

 


Ajattelin käydä huikkaamassa teille pienet 
terveiset Vaahteramäen jouluisen pihapiirin kera.

Täällä on vietetty ihanaa kotijoulua,
syöden hyvin, nautittu perheen seurasta,
pelattu lautapelejä, luettu muutama kirja, 
katsottu elokuvia ja Greyn anatomiaa, 
lilluttu paljussa ja nautittu pihasaunan löylyistä.



Kerroinkin jo instan puolella, 
että puutarha on näytellyt myös isoa osaa joulun vietossa. 

Varsinkin keitaalla on vietty aikaa paljun ja pihasaunan lämmöstä nauttien.
Grillin vieressä on sekä kylmä- että lämminsavustin
ja niissä kypsyivät joulupöydän kalat.
Tapaninpäivänä vietimme kivan hetken 
sisarusten ja vanhempien kera laavullamme.
Ajattelimme, että yhdessäolo ulkoilun merkeissä on varmasti hieman turvallisempaa 
näin poikkeusjouluna.
Laavuhetki oli niin mukava, että se voi jäädä uudeksi perinteeksi.




Minulle tämä joulun seutu on arvokasta aikaa.
Nautin suunnattomasti joulusta kaikkine perinteineen 
ja myös sen tuomasta hengähdystauosta.
Kesäisin minulla on yleensä vain muutamia päiviä lomaa,
mutta tässä vuoden vaihteessa on mahdollisuus pitää hieman ennemmän vapaata.
On ihana olla vaan ja ladata akkuja. 
Joulu jatkuukin täällä Vaahteramäellä vielä loppiaiseen saakka.
Sitten voikin julistaa jo kevään alkaneeksi
ja alkaa miettimään ihania puutarhajuttuja
uusin voimin.
Nyt vielä käperrytään hetkeksi sohvan pohjalle,
kirjan ja suklaan kera. 


Leppoisia välipäiviä
ja tsemppiä töihin palanneille!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





torstai 24. joulukuuta 2020

Jouluiloa

 

jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 



Jouluiloa ja onnellisia joulupäiviä! 
Toivon, että joulusi voisi olla juuri sellainen kuin haaveilet ja tarvitset.



Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee.
~Tove Jansson
Kuvanveistäjän tytär: Joulu~




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Ruukkuatsalea



ruukkuatsalea
Rhodedendron Simsii-ryhmä
indoor atzalea
アザレア


Ruukkuatsalea on siitä ihana kasvi,
että se sopii niin jouluun kuin uuteen vuoteenkin.
Siitä tulee jotenkin mummoni mieleen,
sillä hän rakasti atsaleoita. 
Muistan monet kerrat, kun enoni osti sen hänelle jouluksi.
On jännä, 
miten monesta kasvista tulee heti mieleen joku rakas ihminen. 


Ruukkuatsalean hoito

- Viihtyy puolivarjoisella ikkunalla ja
viileässä huoneilmassa.
Auringonpaiste ja kuumuus saavat sen pudottamaan lehtensä.

- Pitää säännöllisestä kastelusta, 
mutta mullan on hyvä antaa kevyesti kuivahtaa välillä.

- Upotuskastelu on paras ja helpoin vaihtoehto
kastella atsaleaa,
 sillä atsalean kasvualusta on yleensä sellaista, 
ettei vesi imeydy siihen kovin helposti vain kannusta kaatamalla.
Upota ruukku huoneenlämpöiseen veteen noin kymmeneksi minuutiksi 
ja nosta ruukku hetkeksi alustalle, jotta ylimääräinen vesi valuu pois.
Tällä konstilla kasvualusta kastuu kunnolla
ja kasvi ei pääse kuivumaan niin herkästi.

- Ruukkuatsalea on yleensä kausikasvi, joka heitetään pois,
kun kukinta on ohitse. 
Mutta se viihtyy hyvin myös ulkona puutarhassa kesäisin, 
joten voit yrittää säilyttää sen myös kevääseen.
Ruukkuatsalea on kuitenkin eri lajike kuin puutarhassa kasvavat atsaleat. 
Se ei selviydy Suomen talvista ulkona.

- Kuihtuneiden kukkien poistaminen ja lannoitus edistää kukintaa.
Itse poistan kuihtuneet kukat ja lehdet siitä ravistamalla kasvia kevyesti ylösalaisin, 
ennen upotuskastelua.
Konsti on helppo ja eikä kuihtuneiden kukkien nyppimiseen mene aikaa. 


Mitä mieltä te olette,
kuuluuko atsalea jouluun vai enemmänkin uuteen vuoteen?




 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.









tiistai 22. joulukuuta 2020

Joulukuusi 2020

 


Eilen oli vuoden pimein päivä ja 
sitä piti vähän piristää tuomalla kuusi sisään. 

Aloin jo kuun alussa haikailemaan jouluukuusen perään 
ja mietin ankarasti, 
että pitäisikö hankkia tekokuusi, 
jotta voisi nauttia siitä koko kuukauden. 
Mies kuitenkin vastusti ajatusta, 
enkä itsekään ollut varma, voisinko luopua kuusen tuoksusta. 
Tämä pohdiskelu sai kuitenkin minut luopumaan ehdottomuudestani aitoon kuuseen.

Mutta onhan aidossa kuusessa ihana tuoksu ja erityinen tunnelma. 
Vaikka tämä kuusemme onkin pihta. ;)
Mies hankki sen pieneltä kuusikauppiaalta, 
jonka kuuset olivat ihanan persoonallisia. 
Tässäkin yksilössä yksi oksa törötti vasemmalle 
ja hetken jo meinasin leikata sen poikki. 
Onneksi en ehtinyt, 
sillä juuri tuo oksa tekee siitä niin ihanan. 
Mietin myös, että riittäisikö koristeiksi vain siskon ( @kesatuulianmutamaki )
 virkkaama latvatähti ja valot, 
sillä oksissa roikkui suloisia käpyjä.
Kaivoin kuitenkin vanhat, rakkaiksi tulleet kuusenkoristeet esiin 
ja ripustelin niitä kuin pikkutyttö. 
Tytär auttoi valojen kanssa, 
mutta luovutti koristelun muuten vähän liiankin innokkaalle äidillensä.

Täytyy kyllä sanoa, että joulukuusiperinne on aivan ihana. 
Ja vielä tästä ajoituksesta. 
Aiemmin joulukuusi on tuotu sisään vasta aattoaamuna, 
eli ollaan nyt aikaisemmassa kuin ikinä. 
Vaikka tuntuukin,
 että olemme varmasti tänä vuonna viimeiset joulukuusen sisääntuojat.



Onko teillä tapana nauttia joulukuusesta jo reilusti ennen joulua 
vai tuotteko kuusen sisään vasta jouluaattona?




 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joulutunnelmia

 

Tänään on jo neljäs adventti ja joulu on aivan nurkan takana.
Tässä kohtaa tuntuu sekä ihanalta että vähän kiireiseltä.
Päivät kiitävät aika nopealla tahdilla,
vaikka minulla on tänä vuonna oikeasti 
aikaa jouluvalmisteluille.
Ehkä tämä ajan nopea kiito johtuu myös siitä, 
että haluan nauttia tästä ajasta maksimaalisesti. 
Siksi sitä haluaisi tehdä kaikenlaista.
vaikka ei olisi mikään pakko.
Tässä postauksessa on muutamia kuvia Vaahteramäen
 jouluvalmisteluista ja joulutunnelmasta.
Olen nauttinut leipomisesta, kynttilöistä, kukista ja 
ihan vain siitä fiiliksestä, että voin valmistella joulua.







Piparkakkutalokin on leivottu,
se odottelee vain kokoamista.
Teen joka vuosi piparkakkutalon, 
vaikka se ei ole mikään bravuurini.
Piparkakkutalo ja sen tekeminen kuuluu kuitenkin jouluun
ja nautin siitä yleensä lapsen lailla.





Tällaisia puuhia täällä.
Miten sun jouluvalmistelut sujuu?


  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.







perjantai 18. joulukuuta 2020

Joulukukat puuvadissa

Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä
 

 

Tänä jouluna minua kiehtoo valtavasti tietynlainen Suomi-romantiikka 
ja luonnonmateriaalit.
Mietin pääni puhki, mikä astia olisi kiva joulukukille.
Näin sieluni silmin joulukukkia puuvadissa,
joka olisi hieman veneen mallinen ja 
vati oikein patinoitunut ja vanha.
Valitettavasti minulla ei ole sellaista vatia,
eikä sellaista niin vain mennä kaupasta ostamaankaan.
Ajan patinaa löytyy kirppareilta ja vanhaintavaranliikkeistä,
mutta yleensä jotain tiettyä ei etsimällä löydä, 
vaan aarteet tulevat sattumalta eteen.
Niinpä päädyin kaivelemaan kaappeja
ja jätin haaveen veneen mallisesta puuvadista tulevaisuuden varalle.
Keittiön kaapista löytyikin tämä puuvati.
Yleensä käytämme sitä sushi-riisin jäähdytykseen.
Ja olinkin hassusti luullut, että se on Japanista kotoisin.
Pohjasta löytyi kuitenkin leima, 
jossa kerrottin sen olevan kotoisin Suomesta.
No, kyllähän se suomalaiselta näyttääkin,
mutta myös niin japanilaiselta.
Itse asiassa astia sopiikin tähän Suomi-romantiikan teemaan vallan mainiosti.


Vuorasin astian sellofaanilla,
sillä aioin käyttää sitä jatkossakin sushi-hommissa. 
Kukiksi valikoituivat iki-ihanat valkokukkaiset joulukukat.
Kielo, jouluruusu ja hyasintti sujahtivat astiaan kuin kotiaan,
tosin hajotin hieman multapaakkuja, ettei kasvit olisi niin korkeita.


En lisännyt multaa kasveille, vaan täytin kaikki välit sammalella.
Katteena asetelman päällä käytin sammalta ja jäkälää.
Jäkälät ovat tavallaan kierrätettyjä,
sillä ne ovat jostain vanhasta asetelmasta. 
Olen säilyttänyt niitä paperipussissa autotallissa ja 
ne ovat aivan käyttökelpoisia uudestaankin.



Yhtenä iltana makasin sohvalla ja 
katseeni kiinnittyi puukoriin takan vieressä.
Koivuhaloissa oli valtavan kaunista tuohta
ja kävin äkkiä repimässä sitä talteen,
ennen kuin kukaan ehtisi käyttää sitä sytykkeenä. 
Näin kauniit tuohethan ansaitsevat pääsevan näytille.
Nyt ne koristavatkin tätä jouluista kukka-asetelmaa.


 jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 

Olen erityisen innostunut tänä jouluna myös paperiaskarteluista.
Tosin tämän tähden olen taitellut monia vuosia sitten,
enkä harmikseni muista, miten se taittelu tapahtui.
Vielä on onneksi pimeitä iltoja jäljellä,
jolloin ehtii askartelemaan.


kielo
Convallaria majalis
Lily of the valley
スズラン

Kielot ovat vielä nupulla,
mutta luulen, että ne ovat kauniisti auki juuri h-hetkellä viikon päästä.












Asetelman kukkien hoito-ohjeet löydät seuraavasti postauksista:



Ihania joulupuuhailuja
ja -odotusta!





Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä



  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.