keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Omin luvin onnellinen

 kirjavinkki



Oletko törmännyt Kesken-runoihin somessa
tai vaikka onnittelukorteissa tai kauppakassissa?

Elina Salmisen käsialaa olevat Kesken-runot 
ovat lohdullista ja kannustavaa luettavaa.
Niihin on helppo samaistua, 
sillä ne kertovat tavallisesta elämästä ja sen iloista sekä suruista.
Runoista huokuu rauha,
joka saa tajuamaan,
 ettei tästä elämästä tarvitse tulla valmista 
ollakseen hyvää ja elämisen arvoista.
Keskeneräisyys on kaunista ja 
jokaisessa hetkessä piilee suuri rikkaus. 

Kesken-runot ovat olleet suosikkejani jo vuosia.
En oikeastaan edes muista, 
milloin törmäsin niihin ensimmäisen kerran.
Ensimmäiset runot luin kuitenkin jostain somen syövereistä
ja vaikutuin.
Ne kolahtivat ja pukivat sanoiksi omia ajatuksiani sekä kipuilujani.
Ja samalla ne lohduttivat ja kannustivat. 

Melko pian ensimmäisten lukukokemusten jälkeen tilasin Elinan ensimmäiset runokirjat, 
jotka olivat jo ilmestyneet.
Niitä lukiessa itkin, nauroin
ja ihmettelin.
Siitä lähtien olen tilannut jo ennakkoon kaikki Kesken-kirjat,
kun olen kuullut niiden ilmestyvän.

Tänä syksynä ilmestyi Elinan kuudes runokirja:

Omin luvin onnellinen

ja sen haluankin nyt teille esitellä.



Elina itse kirjoittaa kirjan alkulehdillä näin:
Tämä kirja kannustaa sinua tarttumaan onnen hetkistä
kiinni. Keräämään ne syliin niin kuin puhtaat pyykit ennen sadetta.
Olemaan omin luvin onnellinen tietäen,
ettei tarinastasi ole päästetty irti.

En tiedä, onko se suomalaista luonnetta vai mitä,
että tuntuu, ettei oikein uskalla olla täysillä onnellinen.
Sitä miettii, että kohta kuitenkin jotain saattaa tapahtua, jos en ole varuillani.
Mitä muutkin ajattelevat, jos olen tässä oikein onnessani?
Olenko ansainnut onnen? Vaikutanko ylpeältä, jos näytän olevani onnellinen?


Näistä kaikista aiheista tässä kirjassa puhutaan.

Elina kirjoittaakin:
Ilo lienee ihmisen haavoittuvin tunne.
Sen olkapäillä nimittäin kuiskuttelee pelko.
Ja pelolla riittää asiaa elämän arvaamattomuudesta.
Siksi tarvitaan paljon luottamusta ja rohkeutta,
jotta uskallamme ottaa vastaan meille tarjotun hyvän.





Kirjan kuvitus on upea.
Kuvat:
The New York Public Library Digital Collection
The birds of Great Britain



Kesken-runoissa minua on puhutellut todella paljon se,
että niissä puhutaan paljon siitä, 
kuinka sopivan kokoisia me olemme juuri omaan elämäämme.
Kun ihminen tajuaa, että hän riittää juuri sellaisena kuin on,
hän ymmärtää arvonsa.
Silloin ei ole tarvetta kilpailla turhaan
tai väheksyä itseään
eikä myöskään korottaa itseään muiden yläpuolelle.
Meitä kaikkia tarvitaan
ja me olemme täydellisiä ja sopivia juuri sellaisina kuin olemme.



Jos et ole vielä tutustunut Kesken-runoihin, 
niitä  voi lukea esimerkiksi somessa:
Facebookista nimeltä Kesken
Kesken nettisivut löytyvät osoitteesta:

Kesken runokirjoja on ilmestynyt tähän mennessä kuusi kappaletta.
En osaa itse valita niistä yhtä ainoaa suosikkia,
vaan tykkään niistä kaikista todella paljon. 
Ja niin kuin alakuvasta näkyy,
 minulla on ne kaikki ja luen niitä aina uudelleen ja uudelleen.



Tämä postaus EI ole blogiyhteistyö,
vaan halusin vinkata teille lempparirunoistani.

Runoissa on muuten kuvattu upeasti myös luontoa
ja se on varmasti myös jokaisen puutarhaihmisen mieleen.
Jos susta tuntuu, ettet ole runojen lukija-sorttia,
nämä runot ovat helppolukuisia ja elämänläheisiä,
joita on helppo lukea. 
Ei siis mitään korkealentoista tekstiä,
jota on vaikeaa ymmärtää.

Olisi kiva kuulla, 
onko Kesken -runot sulle ennestään tuttuja
ja mitä tykkäät niistä?




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



12 kommenttia:

  1. Törmäsin Kesken-runoihin pari-kolme vuotta sitten ja tilasin itselleni yhden runokirjankin. Runojen suurkuluttajana ihastuin Kesken-runoihin, joista löytyy hienoja näkökulmia moniin arjen tilanteisiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nuo runoista avautuvat näkökulmat elämään viehättävät minuakin ja antavat ajateltavaa. Ja yleensä usemmalla lukukerralla avautuu aina uusia asioita mietittäväksi.

      Poista
  2. Hyvä kirjavinkki. En ole mikään runojen lukija, mutta nämä näyttäisivät ei perinteisiltä ja mielenkiintoisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä runot eivät ole sellaisia ihan perinteisiä runoja.
      Elämänläheisyys ja samaistuttavuus tekevät näistä Kesken-runoista helposti luettavia ja koskettavia. Uskon, että aika monenlaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset löytävät niistä kosketuspintaa omaan elämäänsä.

      Poista
  3. Oikein hyvän oloisia runoja ja eivät olleet minulle aiemmin tuttuja ollenkaan.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kiva, jos pystyin vinkkaamaan jostain sinulle uudesta jutusta.
      Kiitos samoin, ihanaa loppuviikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  4. No en ole koskaan kuullutkaan näistä. Vaikuttavat ihanilta ja juuri niin helppolukuisilta kuin jo mainitsitkin. Tilasin kyllä jo perinteiset joululahjakirjat itselleni mutta laitan tämän vinkin kyllä muistiin, kiitos💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat tosiaan ihania ja helppolukuisia, sellaisia arjen runoja.
      On muuten hyvä, jos tilaa itseleen joululahjakirjat, niin silloin saa ainakin mieleiset. Minä haaveilen siitä Kinfolk Garden-kirjasta. Olenkin täsmävihjannut sen perheelle. Saa nähdä toteutuuko toive vai tilaanko sen itse joulun jälkeen.

      Poista
  5. Onpa söpö kirja! Kesken nimi kuulostaa tutulta, mutta en ole näitä seurannut tai kirjana lukenut. Hyvä lahjavinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on tosiaan niin söpö ulkoasultaan. <3
      Itse olen antanut näitä monelle ystävälle ja sukulaiselle lahjaksi. Sopivat monen ikäiselle ja monenlaisessa elämäntilanteessa olevalle.

      Poista
  6. Kuulostavat aika ihaille!
    Onko kaikki kirjat noin kauniisti kuvitetttuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikissa kirjoissa ei ole kuvitusta. Ja tämä on ainut kirja, jossa on näitä lintujen kuvia. Mutta parissa muussakin on ihana kuvitus.
      Elinalla on myynnissä myös ihania kortteja, joissa on kauniita kasvikuvia.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!