maanantai 31. elokuuta 2020

Syyskesän köynnökset: kärsimyskukka

 Syyskesän köynnökset

kärsimyskukka
Passiflora caerulea
Passiflora
パッションフラワー

Ajattelin vinkata teille tulevina viikkoina tähän aikaan vuodesta kukkivista köynnöksistä. 
Postaussarja Syyskesän köynnökset esittelee tämän upean
 kärsimyskukan lisäksi ainakin neljä muuta ihanaa köynnöstä. 
On mahtavaa, kun puutarhan kauneus ja kukinta 
 jatkuu vielä huomenna alkavassa syyskuussakin.
Puutarhaan löytyy köynnöksiä, perennoja ja pensaitakin vielä aikamoinen liuta,
jotka ovat parhaimmillaan juuri nyt. 

Syyskesän köynnökset


Syyskesän köynnökset

Kärsimyskukka on kukkinut koko kesän aina muutamalla kukalla kerrallaan. 
 Sen yksittäinen kukka ei kestä kuin päivän, 
mutta kukkanuppuja puhkeaa tasaisin väliajoin ja 
kukinta kestää aina pakkasiin saakka. 


Syyskesän köynnökset

Syyskesän köynnökset


Syyskesän köynnökset

Syyskesän köynnökset

Kärsimyskukan yksittäinen kukka on kuin taideteos. 

Kirjoittelin enemmän kärsimyskukasta ja sen hoidosta keväällä täällä:

Ihanaa uutta viikkoa just sulle!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



sunnuntai 30. elokuuta 2020

Syyskukat

Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä
 
Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta


Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta
pallokrysanteemi / ulkokrysanteemi
Chrysanthemum indicum
クリサンセマム
キク


Pikkuhiljaa kesäkukat alkavat näyttää hieman ränsistyneiltä ja 
on aika vaihtaa syyskukat niiden tilalle. 
Aloittelin muutamasta sisääntulon ruukusta, 
sillä nämä kohdat ovat eniten silmän alla päivittäin. 

Pääovelle halusin yksinkertaiset ja tyylikkäät istutukset. 
Sinne valikoitui valkoista pallokrysanteemia,
jotka istutin korkeisiin kierrätysmuovista valmistettuihin Ecopots- ruukkuihin. 

Krysanteemit ovat kivoja kasveja syksyn tullen.
Ne ovat vielä aika kivan kesäisiä, 
mutta kestävät jopa pienen pakkasen puraisun. 
Kovaa tai pitkäaikaista pakkasta ne eivät kuitenkaan kestä. 
Hallayön uhatessa ne kannattaa nostaa sisään tai suojata hallaharsolla. 
Krysanteemit pitävät tasaisesta kosteudesta ja niitä kannattaa kastella säännöllisesti. 
Mutta seisovasta vedestä tai toisaalta kuivuudesta ne eivät oikein tykkää. 
Isompaan ruukkuun istututettuna niiden kosteustasapainoa 
on helpompi säädellä kuin ostoruukun pienessä multatilassa. 


Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta


Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta


Toinen kohta johon tarvittiin jo pikaista päivitystä 
oli pihamme sisääntulossa oleva vanha valurautapata.
Padassa oli vielä keväällä istutetut orvokit, 
jotka olivat nähneet parhaat päivänsä. 
Yllättävän hyvin ne kestivät koko kesän kukkivina, 
kun muistin nyppiä niitä, mutta nyt ei enää nyppiminen olisi auttanut. 
Koska rakastan hortensioita, päätin istuttaa siihen syyshortensia ´Magical Mont Blanc`in
Tällä hetkellä kaupoissa löytyy mahtava valikoima monivuotisia hortensioita täydessä kukassaan. 
Ne voi istuttaa ensin syksyn iloksi ruukkuun ja 
myöhemmin syksyllä sitten monivuotiseksi iloksi maahan. 

Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta
 syyshortensia 
Hydrangea paniculata ´Magical Mont Blanc`
`ノリウツギ


´Magical Mont Blanc` pärjää vyöhykkeillä I-V
ja pitää muiden hortensioiden tapaan aurinkoisesta tai 
puolivarjoisesta kasvupaikasta
sekä happamasta kasvualustasta. 
´Magical Mont Blanc` -syyshortensiasta kasvaa noin 90 cm korkea.
Joten se on hyvä vaihtoehto myös pieneen puutarhaan. 

Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta

Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta
tädyke
Hebe


Hortensian alle istutin pieniä syyskasveja, 
kuten erilaisia tädykkeitä, hopealankaa ja lankaköynnöstä.
Myöhemmin hortensian tilalle voi istuttaa esimerkiksi callunoita tai
 tehdä oksista kauniin spiraalin vaikka jouluvaloille. 
Lankaköynnös ei kestä talvea, 
mutta esim. hopealanka on hauskan näköinen talvellakin. 
Tädykkeet pärjäävät pikkupakkasessakin, 
joten ne ovat kivoja kasveja syysistutuksiin. 

Syyskukkia, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta

Syyskukkia, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta

Syyskukkia, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta

Moni kaipaa räiskyviä värejä syysitutuksiin, mutta minulle käy oikeastaan päinvastoin. 
Kaipaan rauhallisia sävyjä syksyyn.
Tiedän nimittäin, että aivan pian luonto pitää räiskyvistä väreistä huolen. 
Silloin on mukava katsella rauhallisia istutuksia ruskan keskellä. 

Syyskukkia, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta

Syyskukkia, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta
hopealanka
Calocephalus brownii

Syyskukkia, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta

Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta

Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta

Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta

Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta



Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta

Syyskukat, Huiskula, Versoja Vaahteramaelta
lankaköynnös
Muehlenbeckia complexa



Mukavaa ja aurinkoista päivää!
Joko sinä olet istutellut syyskukkia?



Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


perjantai 28. elokuuta 2020

Sumuinen aamu

 Sumuinen aamu, Versoja Vaahteramäeltä


Aamuisin se tunne tulee ensimmäisenä.
Nimittäin ensimmäiset syksyn tai kesän loppupuolen fiilikset.
On viileää, kosteaa ja sumuista.
Eilen heräsimme sumuiseen aamuun. 
Järveltä nousi sankka sumu, 
joka sai puutarhan näyttämään toisaalta valtavan kauniilta ja satumaiselta.
Lämpömittari näytti vain kuutta astetta plussaa ja 
ensi kerran oikein havahduin tähän haikeaan tunnelmaan.
Onko kesä jo lopussa, vai onko tänään vain sumuinen aamu?

Sumuinen aamu, Versoja Vaahteramäeltä

Sumuinen aamu, Versoja Vaahteramäeltä

Toiselta puolelta taloa pilkisti aurinko.
Se antoi lupauksen, että kesää on vielä jäljellä. Ainakin päivisin.
Yöt ovat jo yllättävän viileitä ja Keski-Suomea ylemmäs oli luvattu jo hallaa. 
Onneksi tämä meidän tonttimme sijaitsee korkealla mäellä ja
 myös järvi pitää huolen siitä, ettei halla ensimmäisenä osu meidän kohdalle. 

Sumuinen aamu, Versoja Vaahteramäeltä

Sumuinen aamu, Versoja Vaahteramäeltä

Samaan aikaan, kun on jo vähän haikea tunnelma,
on myös äärettömän kaunista. 
Naapurin pellot ovat lemppareitani,
varsinkin jos tuossa yläpellossa kasvaa viljaa. 
Nyt siitä on saatu satoa heinästä jo ainakin pariin otteeseen tänä kesänä. 

Sumuinen aamu, Versoja Vaahteramäeltä
pallokrysanteemi
Chrysanthemum indicum
クリサンセマム
キク

Etuovella pallokrysanteemit paistattelevat aamuauringossa.
Tykkään valtavasti näistä pallokrysanteemeista, 
vaikka ovatkin aikalailla sellainen tusinakasvi, joka on kokenut jo jollain tavalla inflaation, 
kun sitä on kaikkialla ja aivan liian aikaisin.
Pallokrysanteemi kuuluu loppukesään tai syksyyn,
mutta ei heinäkuulle. 
Olen aina ihan kauhuissani, kun huomaan pallorkrysanteemejen tulon kauppoihin.
Se on minulle merkki syksyn lähestymisestä,
eikä todellakaan sitä halua nähdä heti juhannuspyhien mentyä. 

Sumuinen aamu, Versoja Vaahteramäeltä

Jotkut ne löytävät aina valoisan kohdan.
Siitä meidän ihmisten tulisi ehkä ottaa jotain opiksemme. 

Sumuinen aamu, Versoja Vaahteramäeltä

valkoinen kaunopunahattu
Echinacea purpurea 
ムラサキバレンギク

Näiden ajatusten ja kuvien myötä toivotan sinulle
 tunnelmallisia aamuja, aurinkoisia päiviä ja lempeitä iltoja!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


keskiviikko 26. elokuuta 2020

Syyshortensia ´Little Lime`

 

syyshortensia ´Little Lime`
 syyshortensia
Hydrangea paniculata  ´Little Lime`  
ノリウツギ

Syyshortensia ´Little Lime` on yksi hortensiasuosikkini.
Sen hennon lime sävy ja kaunis pyöreä kasvutapa 
hurmaavat täydellisen kukkapilven kanssa. 
´Little Lime´ ei rötkötä, kaatuile tai vaadi tukea,
vaan pysyy kauniin pyöreänä ja topakasti pystyssä, 
vaikka kukkia tulisikin paljon. 
Ja tuo kukinnan määrä on ihan uskomaton. 
Paljon enempää kukkia ei mahtuisikaan puhkeamaan. 
Kukinta kestää myös mahtavan pitkään.


syyshortensia ´Little Lime`

Syyshortensia ´Little Lime´ä kasvaa takapihalla, rinteen reunalla
sekä alapihalla. 
´Little Lime` on tavallaan syyshortensia ´Lime Light`in pikkusisarus. 
Siitä kasvaa vain noin metrin korkuiseksi ja on hyvä valinta pieneenkin puutarhaan.

syyshortensia ´Little Lime`


syyshortensia ´Little Lime`

syyshortensia ´Little Lime`

syyshortensia ´Little Lime`

syyshortensia ´Little Lime`

syyshortensia ´Little Lime`

Lisää faktoja

Jos haluat lukea lisää ihanasta ´Little Lime`stä, olen kirjoitellut siitä enemmän täällä:

´Little Lime`

syyshortensia ´Little Lime`

Mitä sanotte? Eikö olekin ihastuttava!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


maanantai 24. elokuuta 2020

Elokuun viimeinen viikko

 

valkoruusuangervo

valkoruusuangervo
Spiraea japonica ´Albiflora`
シロバナシモツケ

Elokuun viimeinen viikko lähti hyvin käyntiin mukavan viikonlopun jälkeen. 
Olin koko viikonlopun kotona ja se oli ihan parasta. 
Sain tehtyä rästihommia sisällä, kerättyä marjoja, keitettyä mehua ja omenasosetta, 
luettua paljon ja rentouduttua. 
Puutarhahommissa en ehtinyt oikeastaan olemaan, 
mutta oli ensisijaisen tärkeää hoitaa nuo marjahommat pois alta. 
Meillä marjapensaat tuottivat tänä kesänä ennätyksellisen vähän marjoja. 
Tiedän kyllä syyn. 
Ne ovat kasvaneet niin reheviksi, ettei pensaiden sisälle valoa paljon pääse. 
Aiemmin olen leikannut marjapensaita säännöllisesti joka vuosi, 
mutta nyt leikkaus on jäänyt parina viime vuotena. 
Tämä on konkreettinen muistutus, miksi pensaita kannattaa leikata säännöllisesti. 
Yleensä leikkaan noin 3-5 vanhinta oksaa keväällä, ennen lehtisilmujen puhkeamista. 
Sillä konstilla pensaat ovat pysyneet nuorina ja satoa on tullut enemmän kuin kiitettävästi. 
Myös syyslannoitus on tärkeää, sillä se auttaa talvehtimisessa ja ensi vuoden sadon kehittymisessä. 
Ja syyslannoituksen aikahan on juuri nyt. 

Puutarhassa riittää mahtavan paljon kukkijoita tähän aikaan vuodesta. 
Monet perennat ja pensaat ovat täydessä kukassa. 
Yllättävän paljon löytyy myös sinikukkaisia kasveja tällä hetkellä. 

aitoukonhattu
 aitoukonhattu
Aconitum napellus 
トリカブト

valkoinen aitoukonhattu
 aitoukonhattu
Aconitum napellus ´Album`
トリカブトアルバム

Valkoiset aitoukonhatut ovat suosikkejani.
Niistä olen kirjoitellut enemmän täällä:

helmipihlaja
 helmipihlaja
Sorbus koehneana
ナナカマド

Myös valkomarjainen helmipihlaja on tällä hetkellä parhaimmillaan.
Sen valkoiset marjat ovat tosiaan kuin helmet. 
Kun illat alkavat hämärtymään näitä valkoisia kukkia tai muita kasvien osia 
alkaa arvostamaan ihan eri tavalla. 
Ne tuovat mahtavasti valoa, vaikka vain pieninäkin pilkkuina. 



jalokärhö ´Blue Angel`
 jalokärhö
Clematis ´Blue Angel` 
クレマチス

Suloinen jalokärhö ´Blue Angel` kiipeilee etupihan pihlajassa.
Se on kasvanut aika vaatimattomasti ja vähän vuosien aikana. 
Reppana meinaa jäädä muiden kasvien jalkoihin tuossa paikassa. 
En kuitenkaan henno siirtää sitä, sillä se kukkii suloisesti joka vuosi. 

Olen kirjoittanut tästä herkästä suloisuudesta aiemmin täällä enemmän:

jalokärhö ´Blue Angel`

laikkukirjokanukka
   laikkukirjokanukka
Cornus alba ´Elegantissima`  
シラタマミズキ

Laikkukirjokanukka on yksi hämärien iltojen piristys. 
Se, jos joku, tuo hämärään valoa. 
Ja jännästi se on muodostanut  myös aivan valkoisia lehtiä. 
Haluaa ilmeisesti huomiota valkoista rakastavalta puutarhurilta. 

laikkukirjokanukka



lumikärhö
 lumikärhö
Clematis far. Summer Snow
クレマチス

Lumikärhö on innostunut tänä kesänä kasvamaan ihan mielettömän korkealle. 
Leikkelin alkuun kaikki versot pois talven jälkeen,
jolloin se joutui kasvamaan aina uudestaan joka vuosi. 
Kukkanuputkin muodostuivat myöhään syksyllä ja kukkia riitti lumen tuloon saakka. 
Joku teistä lukijoista kuitenkin mainitsi minulle muutama vuosi sitten,
 ettei lumikärhöä kannata leikata. 
Asiasta löytyykin vähän ristiriitaista tietoa. 
Sen jälkeen en ole leikannut sitä ja nyt se tosiaan on ihan riehaantunut kasvamaan. 
Kukkiakin tulee valtavasti. 
Uskon, että kerron siitä vielä lisää erillisessä postauksessa. 

Lumikärhöstä löytyy aiempikin postaus:

omenapuu
omenapuu
Malus
セイヨウリンゴ

Omenoitakin tulee ihan kiitettävästi, 
vaikka muutamassa puussa ei ole oikeastaan mitään. 
Olen tehnyt pudokkaista piirakkaa ja yhden kattilallisen omenasosetta. 
Pääsato on vielä kypsymättä.
Aionkin pakastaa tänä vuonna suurimman osan lohkoina,
sillä omenat ovat hyvä lisä talven smootheissa. 


tiukukärhö ´Arabella`
tiukukärhö ´Arabella`
Clematis Diversifolia / Intefrifolia-Ryhmä
クレマチス

Lopuksi vielä ihaillaan kasvihuoneen rinteessä kieppuvaa tiukukärhöä,
jonka istutin viime vuonna. 
Se onkin hyvä peittokasvi rinteeseen ja kukkii runsaasti.
Olen toki joutunut vielä kitkemäänkin, mutta uskon, 
että tulevaisuudessa se peittää yhä runsaammin myös maata, 
tukahduttaen rikkakasvit alleen. 

Istutusvaiheista ja ´Arabellasta` voit lukea enemmän täällä:

tiukukärhö  ´Arabella`

tiukukärhö ´Arabella`

Näiden kaunottarien myötä
toivotan teille ihanaa uutta viikkoa!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.