sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Sunnuntaikävely


Vien teidät taas pitkälle kävelyretkelle tänne meidän mäelle. 
Ruska on aloittanut leiskuntansa ja joka päivä syksy etenee kovaa vauhtia.
Onneksi suuresta puutarhasta löytyy monenlaisia paikkoja,
joihin syksy löytää tiensä hieman eri aikoihin.
Toisaalla on ihan vihreää, 
kun taas toisaalla syksy leiskuu valtoimenaan.

 metsävaahtera
Acer platanoides
カエデ

Vaahteramäellä on tietenkin paljon vaahteroita
ja ne ovat erityisen kauniita syksyisin.
Kesän vihreydessä niihin ei kiinnitä paljon huomiota.
Uudemmille lukijoille tässä kohtaa mainittakoon, että ennen tätä Vaahteramäen ostoa,
haaveilin aina tontista, jossa kasvaisi paljon vaahteroita ja josta löytyisi paljon kiviä.
Tämän tontin myötä unelmani ovat toteutuneet moninkertaisesti. 
Vaahteroita ja kiviä nimittäin löytyy ja paljon. 


Moni puutarhan omistaja saattaisi ahdistua tästä syksyisestä vaahteranlehtien määrästä,
 mikä nurmikolle tipahtelee. 
Minua se ei ahdista. Suuret vaahteranlehdet on helppo haravoida pois. 
Ja osan hurruuttelen ruohonleikkurilla murskaksi.
Ja postia hakiessa, minun on aina pakko kävellä tuota nurmikkoa myöten ja 
raahata jalkoja vaahteranlehtien seassa.
Lapsellista, mutta niin hauskaa.
Välillä kyllä tekisi mieli heittäytyä vaahteranlehtikasaan makaamaan 
ja tehdä vaikka vaahteranlehtienkeleitä.
Mutta siihen minulta ei ole vielä löytynyt tarpeeksi rohkeutta.
Parhaimmat vaahteranlehtikasat ovat nimittäin ihan tuossa tien vieressä.
Ehkä jonain päivänä rohkaistun... 


   kotipihlaja
Sorbus aucuparia
セイヨウナナカマド




jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä 
ギボウシ(ホスタ)

Kuunliljat ovat ensimmäisten perennojen joukossa,
joita pakkanen puraisee.

 pilariomenapuu ´Senator`
Malus domestica ´Senator`
セイヨウリンゴ

Pilariomenapuusta saadaan ensimmäisen kerran satoa.
Tai on niissä aina yksi tai kaksi omenaa ollut.
Tänä vuonna omenat ovat kunnollisen kokoisia ja niitä on useita.


Rinteen puolella ei ole vielä paljon ruskaa.



 Kasvimaalla mustikat ovat upean leiskuvia,
mutta kehäkukat (tarhakehäkukka
Calendula officinalis ´Ivory Princess`, キンセンカ
ja ruiskukat (ruiskaunokki, ruiskukka
Centaurea cyanusヤグルマギク 
uskovat vielä kesään.

 Muuttolinnut puolestaan ymmärtävät ja kertovat myös meille,
että syksy on täällä. 
Usein tässä meidän yläpuolella tuntuu olevan oikeat muuttolintujen kokoontumisajot. 
Ne järjestäytyvät ja varustautuvat pitkälle lentomatkalle
aikamoisella metelillä. 

 pensashanhikki
Dasiphora fruticosa ´Abbotswood` 

キンロバイ(金露梅)'アボッツウッド'

Pensashanhikista ei puolestaan uskoisi syksyn olevan lähelläkään.
Niin kauniina se pysyy, ihan lumen tuloon saakka.

Vielä olisi monia pihahommia ja paikkojen laittamista talviteloille.
Suuressa puutarhassa kaikki täytyy tehdä pala kerrallaan.
Mutta se on oikeastaan ihan hauskaa,
koska silloin tulee ulkoiltua ja nautittua syksyn kauneudesta.

Levollista ja kaunista sunnuntaita!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

30 kommenttia:

  1. Välitit meille oikein kauniin syksyisen tunnelman muuttolintuineen,hyvää sunnuntaita sinne :-)

    VastaaPoista
  2. Muuttolintujen lähdössä on jotain hyvin haikeata. Usein sanonkin niille, että tulkaa keväällä takaisin! Sukellapa sinne vaahterakaan ja pyydä joku ottamaan kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Syksy on jotenkin niin haikeaa aikaa. Linnut muuttavat ja puutarha "kuolee" tai menee talvilevolle. Mutta toisaalta, kukankin on kuihduttava, jotta se siementäisi. Ehkä syksy opettaa meille monia asioita elämästä...

      Poista
  3. Kiitos sunnuntaikävelystä! Kyllä vaahterat ovat kauniita, myös vaahteran keväinen vihreys on ihana. Puut ovat kyllä todella tärkeä osa puutarhaa ja pihapiiriä. Minuakaan ei vaahteran lehdet nurmikolla häiritse, eilenkin hienonsin nurmikonleikkurilla lehtiä nurmikon ja vaahteran ruoaksi. Eikä haravointikaan haittaa :) Rentouttavaa sunnuntaita T. Päivi (Kottikärryn kääntöpiiri)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinäkin viihdyit kävelyllä Päivi! <3
      Tosiaan vaahteroiden keväinen, heleä vihreys on myös aivan ihanaa.
      Puut kehystävät puutarhaa ja niiden rungot toimivat ikään kuin selkärankana. On myös tärkeää, että on puita, joiden latvus kasvaa talon korkeudelle. Se luo oikeita mittasuhteita koko ympäristölle.
      Vaahteranlehdet ovat tosiaan ilo, eivätkä harmitus!
      Ihanaa uutta viikkoa myös Kottikärryn kääntöpiiriin!

      Poista
  4. Olipas ihana sunnuntai kävely ❤ Kiitos Riina ❤

    VastaaPoista
  5. Kaunis sunnuntaikävely. Minäkin pidän vaahteran lehdistä; ne kahisevat hauskasti, värittyvät usein leiskuvan värisiksi eivätkä pölise pikku tuulen mukana ympäri pihaa, vaan pysyvät kauniisti paikoillaan. Värikästä sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Niitä on helppo käsitellä, eivätkä ne lentele samalla lailla kuin pienen lehdet.
      Värikästä ja aurinkoista uutta viikkoa! <3

      Poista
  6. Kiitos kävelystä! Kaunista on tämäkin vuodenaika. Muuttolintuja on näköjään siellä aika määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tulit kävelylle mukaan!
      Jokaisessa vuodenajassa on oma viehätyksensä, vaikka puutarhurille tämä syksy on myös aina luopumisen aikaa.

      Poista
  7. Syksy on sellaista jakomielitautisen aikaa. Toisaalta iloitsee, että on värejä lehdissä, toisaalta suree, kun ne putoavat maahan ja linnut muuttavat pois. Iloista ja haikeaa yhtä aikaa: elämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän sen sanoit. Tosiaan tuntee itsensä ihan jakomielitautiseksi, ilo ja haikeus kulkevat käsi kädessä.
      Vuoden kierto opettaa tosiaan paljon myös elämästä.

      Poista
  8. Oi miten kaunista siellä teillä - niin talo kuin piha ja puutarhakin. Ja nuo lintujen aurat! Hyvää syksyä edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Airi! <3
      Oikein hyvää syksyä myös sinulle!

      Poista
  9. Kiitos kävelyretkestä, teillä näyttää kauniilta myös näin syksyllä! Meidänkin talomme osuu lintujen muuttoreitin varrelle, ja suuria parvia on lentänyt yli jos syyskuun puolelta lähtien. Niin mukava kun niiden lentoa on seuratakin, lintujen lähdössä on aina jotain hyvin haikeaa.
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! <3
      Lintujen lähtöä ja tuloa on aina mielenkiintoista seurata. Ja ne kertovat hyvin, mitä vuodenaikaa eletään.
      Syksy on tosiaan samalla haikeaa ja kaunista. Tunteet vaihtelevat kovasti puutarhaa katsellessa.

      Poista
  10. Ihana piha kauniissa syysasussaan! Ja vaahteranlehtien haravoiminen on kivaa puuhaa. Samalla saa kunnon väriterapiaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! <3
      Luonto antaa juuri nyt ihan parasta väriterapiaa. Tuntuu kuin keltaiset lehdet olisivat auringonpaiste, vaikka olisi pilvistäkin.

      Poista
  11. Vaahteranlehdet ovat minusta tosi kauniita maassakin. Upeaa väriloistoa!

    VastaaPoista
  12. Olipa ihana puutarhakävely.
    Maalasit silmieni eteen näkymän Riinasta myllertämässä vaahteranlehtikasassa. Myönnän nyt ihan julkisesti, että minustakin on ihana kulkea vaahteranlehtimassan läpi ja potkia lehtiä ilmaan. Vain se laatikosta haettu postipino kainalossa estää heittäytymästä lehtien päälle kieriskelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitts Between! <3
      Voi ei, toivottavasti sait "näkymästä" päivän naurut. ;D
      Tänään tullessani postilaatikolta, naapurit ajoivat autolla ohitseni. Mietin hymyilivätkö he jotenkin erityisesti... miettivätkö he, että kohta alan kieriskelemään lehdissä... He nimittäin taitavat lukea tätä blogia. ;)

      Poista
  13. Vaahteran lehdissä on riemuisaa kulkea, minäkin harrastan samaa. Kiitos syksyisestä kierroksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ihana laahustelu vaahteranlehdissä on niin hauskaa ja jotenkin rauhoittavaa.
      Kiva, että olit kierroksella mukana! <3

      Poista
  14. Upea syksyinen tutustuminen teidän pihapiiriin. Vaahterat näyttävät upeilta ja ihana tuo kuva lintuauroista.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit syksyisestä kierroksesta! <3
      Mukavaa uutta viikkoa ja voimia arkeen!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!