keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Oleanteri

Kasvi saatu blogiyhteistyönä: Huiskula Oy

 

oleanteri
Nerium oleander
Oleander
キョウチクトウ


Oleanteri on yhtäaikaa tuttu perinnekasvi isoäitiemme ikkunalaudoilta ja 
monta kertaa nähty ruukkukasvi etelän majapaikkojemme ovenpielistä.
Samoin kuin pelargonin kanssa, yhdistelmä tuntuu melkein utopistiselta.
Mutta niin vain on, että moni etelän maiden kasvi on meille tuttu 
ja monivuotinen talvettavuutensa vuoksi.

Oleanteri oli Suomessa jopa biedermeierkauden (1820-1850) huonekasvi, 
jota säätyläiset suosivat.
Maaseudulla se yleistyi vasta seuraavan vuosisadan alkupuolella, 
1920-1930 luvulla.
Muualla maailmassa se on vieläkin vanhempi kasvi, 
sillä jo antiikin kreikkalaiset kasvattivat sitä suurissa ruukuissa.



Espanjassa tutustuin oleanteriin tutun Airbnb-asuntomme ovella. 
Olemme olleet paikalla talvikuukausina, 
joten se on kaunistanut ovenpieltä kukkimattomana,
mutta kauniin vihreänä.
Siksi se pärjää meilläkin talvetettavana kesäkukkana,
joka vaatii talvilevon viileässä. 
Siinäkin mielessä se on samantyyppinen kasvi kuin pelargoni.
Ennen vanhaan taloissa oli myös viileitä huoneita,
 jolloin se saatettiin viedä talveksi vain johonkin takavasemmalle, 
mutta nykykodeissa on oleanterille liian lämmin.
Paras talvetuspaikka on esimerkiksi autotalli tai varasto, 
jossa lämpötila on viiden ja kymmenen asteen välillä. 

Kesällä se kuitenkin viihtyy lämpimässä kasvupaikassa,
eteläseinustalla tai aurinkoisella ikkunalaudalla.
Oleanteri on lämmön kasvi, mutta se on myös veden kasvi.
Tieteellinen nimi Nerium tulee kreikan sanasta vesi
ja se kertoo olennaisen asian kastelun tarpeesta. 
Oleanteria ei saa päästää kuivumaan.
Nuput putoavat helposti, jos riittävästä kastelusta ei ole huolehdittu.
Kesällä oleanteria kannattaa myös lannoittaa kastelun yhteydessä.
Talvella sille riittää niukka kastelu,
eikä lannoitusta tarvita. 

Oleanterista kasvaa pieni pensasmainen kasvi,
jota voi leikata ja muotoilla keväisin.
Keväällä voi myös tarvittaessa vaihtaa kasvualustaa ja ruukkua.





Meille valikoitui tuttuun tapaan valkokukkainen oleanteri, 
mutta sitä on saatavilla myös puna- ja keltakukkaisena.
Espanjassa näin yleisimmin punakukkaisia oleantereita.

Oleanteri on myrkyllinen kasvi
ja se sisältää glygosidia, jota on käytetty oikein annosteltuna lääkkeenä, 
mutta samalla se on ollut myös myrkky, 
joka on aiheuttanut jopa kuolemia.
Samaan tapaan kuin rohtosormustinkukkaa (Digitalis), 
oleanteria on käytetty sydämen vaajatoiminnan hoitoon.



Istutin oleanterin saviruukkuun,
koska se oli minusta ainoa oikea ruukku perinnekasville,
jota myös Välimerenmaissa kasvatetaan. 
Saviruukusta tulee jotenkin juuri oikea tunnelma. 


Onko oleanteri sinulle tuttu kasvi?
Oletko onnistunut sen talvettamisessa?



Löysin tietoa oleanterin historiasta
Anu Rannan kirjasta
Hienohelma ja vanhapoika
Rakkaat huonekasvit
Otava 2010

Kasvi saatu blogiyhteistyönä: Huiskula Oy





Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Kaksi suloista erikoispelargonia

 Versoja Vaahteramaelta

pelargoni ´Hajala`
Pelargonium 
Geranium, Pelargonium
ペラルゴニウム 


Pelargonit ovat suuri rakkauteni
ja keräilykohteeni.
Tosin muutama vuosi sitten annoin anopilleni 
kaikki vaaleanpunaiset ja punaiset pelargonini
ja keskityin keräilyssäni valkoisiin tai muihin ihan vaaleisiin lajikkeisiin.
Anoppini on pitänyt hyvää huolta omistaan ja 
juuri eilen ihastelin, kuinka ne ovat kasvaneet hänen hoidossaan. 

Nyt esittelen teille kaksi suloista pelargoniani,
´Hajalan` ja ´Prinsess Karlan`.
Hajala on ostettu Peltosen puutarhalta ja 
Karla puolestaan on Lakstedtin puutarhalta.
Olen aivan ihastunut näihin lajikkeisiin.

Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta

pelargoni ´Prinsess Karla`
Pelargonium 
Geranium, Pelargonium
ペラルゴニウム 


Jos haluat lukea enemmän pelargonipostauksia,
niitä löytyy seuraavista linkeistä:


Mikä pelargoni-lajike on sinun suosikkisi?




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.






perjantai 16. kesäkuuta 2023

Kukassa juuri nyt

 Kukassa juuri nyt

  tarhakurjenpolvi
 Geranium x magnificum


Monet kesäkuun perennat kukkivat parhaillaan todella kauniisti.
Kurjenpolvet, kurjenmiekat, tuoksumatara, isorikko ja hopeahärkit 
ovat uskollisia kukkijoita,
eivätkä ne tarvitse edes kovin kummoista hyysäystä kukkiakseen.

Kesäkuun alku oli viileä, 
joten kukinta-aika on monella perennalla nyt aika normaalissa aikataulussa. 
Lämpiminä kesinä moni kasvi ottaa varaslähdön
ja juhannukseen mennessä kukinta alkaa jo hiipumaan.
Luvatut hellepäivät voivat vielä nopeuttaa puutarhan aikatauluja,
mutta nyt saamme ainakin nauttia näistä perennoista.


Kukassa juuri nyt

Galium odoratum
tuoksumatara


Kukassa juuri nyt
  tarhakurjenpolvi
 Geranium x magnificum

Tämä tarhakurjenpolvi leviää hyvin siemenistä 
ja olenkin saanut lisättyä sitä alkuperäisen
 yhden taimen jälkeläisistä sekä ystäville että itselleni.
Se on parhaimmillaan ison perennapenkin keskellä, 
sillä lehdistö ränsistyy kukinnan jälkeen.
Kukat näkyvät hyvin matalien tai keskikorkeiden perennojen joukosta,
sillä kukka kurottelee noin 60 cm korkeudella.


Kukassa juuri nyt

Kukassa juuri nyt
 lemmikki 
Myosotis 
Forget me not
ワスレナグサ

Lemmikkejä en ole istuttanut puutarhaan,
mutta niitä tupsahtelee monin paikoin.
Annan niiden kasvaa rauhassa, 
sillä ne ovat suuria suosikkejani.


Kukassa juuri nyt
valkohanhikki
Drymocallis rupestris


Valkohanhikki on aika uusi tulokas täällä Vaahteramäellä.
Ostin muutamia taimia 
Päivänpesän elämää -blogin Katjalta Avoimista puutarhoista.
Se on erikoisuus, jota ei ihan joka paikassa tule vastaan.
Helppohoitoisuutensa vuoksi sen soisi yleistyvän.
Valkohanhikki pärjää kuivemmassakin kasvupaikassa,
kasvualustan tuleekin olla vettä läpäisevä.
Eli seisovasta vedestä se ei tykkää.
Matala lehdistö kasvaa kauniina ruusukkeina 
ja kukat nousevat korkeammalle,
jopa noin 40 cm korkeudelle.
Se onkin hyvä kasvi esimerkiksi istutusten reunoilla.



Kukassa juuri nyt
Iris
kurjenmiekka

Vaahteramäellä kasvaa monenlaisia kurjenmiekkoja
ja osan lajikkeista minulla ei ole aavistustakaan.
Kuten esimerkiksi tästä kurjenmiekasta.
Olen ostanut joskus vuosia sitten kurjenmiekkojen juurakoita,
joista on sitten ilmaantunut jotain ihan muuta kuin pussin kylkeen oli kirjattu.
Nimiasia häiritsee välillä yllättävän paljon. 
Olisi aina niin kiva tietää kaikkien kasvien tarkat lajikenimet, 
mutta joskus on vaan ymmärrettävä ihailla myös nimettömiä kasveja.
Monet kasvit saattavat myös risteytyä keskenään, 
joten uusia lajikkeita saattaa ilmaantua senkin vuoksi.


Kukassa juuri nyt

  isorikko
Saxifraga hostii
サキシフラガ

Isorikko on mahtava kivikkokasvi,
joka pärjää kuivassakin kasvualustassa.

Kukassa juuri nyt
hopeahärkki 
Cerastium tomentosum-ryhmä


Myös hopeahärkki on loistava kuivan paikan kasvi.
Se kukkii uskollisesti vuodesta toiseen ja leviää jopa kivien päälle.
Hopeahärkki onkin mahtava reunuskasvi tai maanpeittäjä. 
Joskin vahvoille rikkakasveille se jää toiseksi.


Mitä kasveja teillä on kukassa juuri nyt?



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Vaahteramäen kukkivat puut: marjatuomipihlaja ´Obelisk`

 

Vaahteramaen kukkivat puut

  marjatuomipihlaja
Amelanchier alniflora ´Obelisk`
サスカトゥーンベリー 


Pilarimaisesti kasvava marjatuomipihlaja ´Obelisk` 
on jo kukintansa kukkinut tältä vuodelta,
mutta halusin lisätä sen vielä Vaahteramäen kukkiven puiden sarjaan.
Kapeakasvuinen ja helppohoitoinen puu 
sopii monenlaiseen puutarhaan ja istutusryhmään.
Täällä Vaahteramäellä se kasvaa yhdessä
pensaiden, perennojen sekä kärhön kanssa.
Se kukkii kauniisti toukokuun loppupuolella
tai kesäkuun alussa.
Kesällä sen oksia koristavat mustansiniset marjat,
jotka ovat syötäviä.


Jos kiinnostuit marjatuomipihlajan pilarimaisesta muodosta,
olen kirjoittanut siitä enemmän täällä:


Vaahteramaen kukkivat puut

Kauneutta päivääsi!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




maanantai 12. kesäkuuta 2023

Ihanista ihanin pihasyreeni

 

Ihanista ihanin pihasyreeni

pihasyreeni
Syringa vulgaris ´Alba`
ライラック

On kasveja, joilla on sydämessä erityinen paikka. 
Pihasyreeni on yksi niistä, varsinkin valkokukkaisena.
Se on niin tavanomainen ja kuuluu melkein jokaiseen suomalaiseen puutarhaan, 
mutta silti niin erityinen.
Muistot pihasyreenin tuoksusta ja 
kukista notkuvista pensaista tuovat kauniita läikähdyksiä varmasti meille jokaiselle. 
Syreenien aika on kestänyt tänä vuonna erityisen pitkään,
koska säät olivat niin viileitä koko kesäkuun alun.
Nyt vauhti varmasti kiihtyy kaikkien kukkivien kasvien kohdalla,
kun helteet ovat täällä.

Pihasyreenit kuuluvat niihin kasveihin, 
joiden lyhyt kukinta on vuoden erityinen kohokohta
ja tavallaan myös muistutus siitä, 
että muistetaan nauttia näistä ainutlaatuisista hetkistä.
Puutarhassa oppii pysähtymään.
Siksi on tärkeää nuuhkia ja ihailla juuri paraikaa kukkivia kasveja.
Huomisesta ei koskaan tiedä ja siksi tämä hetki on erityisen arvokas.


Jos haluat lukea pihasyreenin hoito-ohjeita,
niitä löytyy täältä:

Ihanista ihanin pihasyreeni

Sireenit

Oi katso, sireenit on puhjenneet!
Nyt hymyy joka pensas lumottuna,
ne verhoo herkkä, armas sinipuna,
ja kimaltelee kasteen kyyneleet.

Oi runsautta kukkaisterttujen!
Kuin läpitunkemina onnen täyden
ne hengittävät hennon tuulen käyden,
valossa tummuen ja himmeten.

Pois käännä kasvosi, sa uupuva
tään valon, lämmön, tuoksun kyllyydestä!
Ei ihmissydämesi ahdas kestä
näin tajuamatonta autuutta.

Saima Harmaja


Erityisen kauniita hetkiä tähän viikkoon!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Haaveena marjaomenapensas

marjaomenapensas
Malus toringo var. sargentii


Ihastuttava marjaomenapensas kukkii valkoisin kukin 
juuri tähän aikaan kesästä monien puutarhoissa. 
Sain anopiltani upeat oksat sitä maljakkoon. 
Alimmat pikkuoksat leikkasin tähän laakeaan keramiikkavatiin.
Marjaomenapensas on ehdottomasti hankintalistallani. 
En ymmärrä, miksi en ole hankkinut sitä aiemmin.

Marjaomenapensas kasvaa 1,5-2,5 metriä korkeaksi 
ja noin kaksi metriä leveäksi pensaaksi.
Se viihtyy parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla ja 
tuoreessa ja ravinteikkaassa maassa.
Syksyllä se on täynnä upeita, marjamaisia hedelmiä.
Marjaomenapensaasta on saatavilla myös vaaleanpunakukkainen lajike,
 nimeltään ´Susanna`. 


Mistä kasvista sinä haaveilet juuri nyt?




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

tiistai 6. kesäkuuta 2023

Omavaraistelua kaupunkipihalla -kirja

 Kirjavinkki

Kirja saatu arvostelukappaleena: Readme.fi




Omavaraisuudesta tulee yleensä ensimmäisenä mieleen maatila, 
kaukana maalla, missä tilaa ja ulkorakennuksia riittää.
Satoa voi kuitenkin saada 
jopa kerrostalon parvekkeelta tai ikkunalaudalta. 
Pienikin omakotitalon piha antaa omavaraisuudelle jo ihan uudet ulottuvuudet.

Omavaraisuus oli omille isovanhemmilleni ja heidän sukupolvelleen luontainen asia.
Heidän jälkeensä väestö muutti kaupunkeihin
ja omavaraisuus ei tuntunut olevan enää niin välttämätöntä.
Viimeiset vuodet ovat kuitenkin opettaneet meille nuoremmillekin,
kuinka tarpeellista on säilyttää tietty omavaraisuus,
vaikka ei koko vuoden ruokavarantoja pystyisikään hankkimaan ja säilömään.



Suuren suosion saaneen 
Puutarhahetki -blogin 

Tiiu Kukkasjärvi 

on kirjoittanut omavaraisuudesta
 todella monipuolisen ja käytännönläheisen kirjan. 

Omavaraistelua kaupunkipihalla 

ilmestyi tänä keväänä 
ja on oikea tietopankki jokaiselle puutarhaharrastajalle.
Sen on kustantanut Readme.fi


Kun aloin ensimmäisen kerran selata kirjaa,
 hämmästyin todella sen monipuolisesta sisällöstä.
Tiiu ei käsittele kirjassaan vain puutarhan kasviantimia
ja anna vinkkejä puutarhanhoitoon,
vaan aiheina on esimerkiksi luonnonkasvit,
mehiläistarhaus, 
kotikanala
sekä 
aurinkosähkö.
Omavaraistelua kaupunkipihalla -kirjaa
voi lukea joko tiettyä tietoa hakien tai kokonaisuudessaan ahmien.









Löysin paljon käytännön ohjeita
oikeastaan kaikkeen, mitä hyötykasvien hoidossa tulee tarvitsemaan.
Ilahduin myös monista luonnonmukaisista vinkeistä esimerkiksi lannoitukseen.
Myös sadevesien keräämisestä hyötykäyttöön oli loistavat ohjeet kuvineen.
Itse löysin monta hyvää reseptiäkin.
Mesiangervonkkkapannacotta kuulostaa todella herkulliselta.







Suosittelen lämpimästi Tiiun kirjaa
kaikille puutarhanhoidosta, hyötykasvien kasvatuksesta ja 
hyvistä käytännön vinkeistä kiinnostuneille!
Kannattaa ottaa myös Tiiun 
-blogi seurantaan. 
Sieltä löytyy myös paljon inspiraatiota ja käytännön vinkkejä puutarhanhoitoon.


Paljon onnea Tiiu upeasta ja 
todella monipuolisesta
kirjasta!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.