tiistai 6. kesäkuuta 2023

Omavaraistelua kaupunkipihalla -kirja

 Kirjavinkki

Kirja saatu arvostelukappaleena: Readme.fi




Omavaraisuudesta tulee yleensä ensimmäisenä mieleen maatila, 
kaukana maalla, missä tilaa ja ulkorakennuksia riittää.
Satoa voi kuitenkin saada 
jopa kerrostalon parvekkeelta tai ikkunalaudalta. 
Pienikin omakotitalon piha antaa omavaraisuudelle jo ihan uudet ulottuvuudet.

Omavaraisuus oli omille isovanhemmilleni ja heidän sukupolvelleen luontainen asia.
Heidän jälkeensä väestö muutti kaupunkeihin
ja omavaraisuus ei tuntunut olevan enää niin välttämätöntä.
Viimeiset vuodet ovat kuitenkin opettaneet meille nuoremmillekin,
kuinka tarpeellista on säilyttää tietty omavaraisuus,
vaikka ei koko vuoden ruokavarantoja pystyisikään hankkimaan ja säilömään.



Suuren suosion saaneen 
Puutarhahetki -blogin 

Tiiu Kukkasjärvi 

on kirjoittanut omavaraisuudesta
 todella monipuolisen ja käytännönläheisen kirjan. 

Omavaraistelua kaupunkipihalla 

ilmestyi tänä keväänä 
ja on oikea tietopankki jokaiselle puutarhaharrastajalle.
Sen on kustantanut Readme.fi


Kun aloin ensimmäisen kerran selata kirjaa,
 hämmästyin todella sen monipuolisesta sisällöstä.
Tiiu ei käsittele kirjassaan vain puutarhan kasviantimia
ja anna vinkkejä puutarhanhoitoon,
vaan aiheina on esimerkiksi luonnonkasvit,
mehiläistarhaus, 
kotikanala
sekä 
aurinkosähkö.
Omavaraistelua kaupunkipihalla -kirjaa
voi lukea joko tiettyä tietoa hakien tai kokonaisuudessaan ahmien.









Löysin paljon käytännön ohjeita
oikeastaan kaikkeen, mitä hyötykasvien hoidossa tulee tarvitsemaan.
Ilahduin myös monista luonnonmukaisista vinkeistä esimerkiksi lannoitukseen.
Myös sadevesien keräämisestä hyötykäyttöön oli loistavat ohjeet kuvineen.
Itse löysin monta hyvää reseptiäkin.
Mesiangervonkkkapannacotta kuulostaa todella herkulliselta.







Suosittelen lämpimästi Tiiun kirjaa
kaikille puutarhanhoidosta, hyötykasvien kasvatuksesta ja 
hyvistä käytännön vinkeistä kiinnostuneille!
Kannattaa ottaa myös Tiiun 
-blogi seurantaan. 
Sieltä löytyy myös paljon inspiraatiota ja käytännön vinkkejä puutarhanhoitoon.


Paljon onnea Tiiu upeasta ja 
todella monipuolisesta
kirjasta!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





4 kommenttia:

  1. Tutustuin Tiiun kirjaan aikaisemmin keväällä. Se osoittautui erinomaiseksi teokseksi, jota on tullut selattua ja luettua useamman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiun kirja on tosiaan erinomainen ja todella paljon tietoa sisältävä. Itsekin uskon, että siihen tulee palattua vielä monet kerrat. Luvut olivat niin selkeitä, että jonkun tietyn tiedon hakeminenkin onnistuu helposti. Se on hyvä ominaisuus tietokirjalle.

      Poista
  2. Tuo on todella monipuolinen, kiva kirja!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!