perjantai 24. kesäkuuta 2011
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Kitkemistä
Rikkaruohottomiin kukkapenkkeihin ei löydy oikotietä.
Sateet ovat tehneet tehtävänsä. Kasvit ovat hyvillään vedestä mutta niin iloitsevat myös rikkakasvitkin. Ne putkahtelevat iloisesti milloin mistäkin. Rikkakasvihan on kasvi väärässä paikassa. Tai puutarhurin mielestä väärässä paikassa. Meidänkin tontti oli reilu kahdeksan vuotta sitten luonnontilainen lehtometsä. Ja nyt yhtäkkiä luonnon kasvit eivät saisi kasvaa kukkapenkkien ym. kohdilla. Me ihmiset kun haluamme muka hallita puutarhaamme. Mutta todellisuudessa voimme vain vähän ohjailla. Ja se tekee meille hyvää.
Hyvää tekee myös kitkeminen, sekä kukkapenkeille että ihmiselle. Tänäänkin olisin mieluummin aloittanut vaikka jonkun uuden istutuksen tekemisen, kitkemisen sijaan. Mutta kun hommaan ryhtyi, se rauhoitti ja toi hyvän mielen. Puutarhanhoito on terapeuttista. Se rauhoittaa kiireistä mieltä, mutta tuo myös tarpeellista tekemistä toimettomalle. Ja kaiken kukkuraksi opettaa kärsivällisyyttä. Luontoa ei voi hoputtaa, vaan kaikki tapahtuu ajallaan.

maanantai 20. kesäkuuta 2011
Juhannusviikko
Hopeahärkki ja Papulanruusu
Juhannusruusu
Rosa pimpinellifolia ´Plena`
Rosa pimpinellifolia ´Staffa`
Pensasruusujen hoidossa pääsee pitkälle ihan tavallisin kotikonstein. Keväällä ennen silmujen puhkeamista voi leikata muutamia vanhimpia versoja ihan tyvestä. Näin pensas uudistuu koko ajan, eikä rajuja leikkauksia tarvita. Monet ruusut kukkivat toisen vuoden versoilla, joten vuosittaiset leikkaukset takaavat kukinnan joka vuosi.
Lannoitukseksi riittää kotikomposti, kanankakka, tuhka, kananmunan- ja banaaninkuoret. Kotikompostia kannattaa levittää keväällä. Heinäkuun puolen välin jälkeen ei kannata lannoittaa enää typpipitoisilla lannoitteilla, koska silloin kasvi luulee kesän jatkuvan ikuisesti, eikä varaudu talveen.Tuhka sisältää kalkkia ja kaikkia muitakin ravinneaineita, paitsi typpeä. Kananmunankuorissa on kalkkia ja banaaninkuorissa kaliumia. Tietysti kotikompostissakin on kätkettynä niitä.
Tietysti kaupasta saa epäorgaanisia lannoitteita siististi säkissä ja oikeassa suhteessa. Ja ne tekevät myös hyvää kasveille. Mutta eloperäiset lannoitteet hoitavat myös maata. Ja kun maa voi hyvin, kasvitkin voivat hyvin.
lauantai 18. kesäkuuta 2011
Pionien huumaa
Lempikukkaa on vaikeaa valita, se vaihtuu kesän edetessä.
Tällä hetkellä olen aivan mykistynyt pionien kauneudesta.
On käsittämätöntä että melkein ilman hoitoa tai ainakin vähään hoitoon tyytyväinen pioni voi tehdä niin kauniin, suuren ja hurmaavan tuoksuisen kukan.
Kukinnon päätyttyäkin koristeelliset siemenkodat ja pensasmainen kasvusto ilahduttaa.
Tänä kesänä olen erityisesti iloinnut pionien kauneudesta, koska ensimmäisen kerran kukkia on enemmän kuin yksi tai kaksi.
Tänään on iloisesti sataa ropissut, mutta sain eilen napattua muutaman kuvan.
kiinanpioni
Sarah Bernhard
Kiinanpioni Shirley Temple
kiinanpioni Festiva Maxima
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)