maanantai 29. huhtikuuta 2019

Varma vappukukka

Yhteistyössä: Huiskula Oy


Huhtikuun uskomaton lämpö sai melkein luottamaan siihen, 
että kesä on täällä pysyvästi.
Mutta vielä on syytä olla hieman varuillaan,
sillä yöpakkasia saattaa tulla vielä monta viikkoa.

Onneksi on olemassa iki-ihana orvokki,
joka ei hätkähdä pienestä pakkasesta.
Sen voi huoletta istuttaa ilahduttamaan vappuista puutarhaa.

Tämä kuva on otettu vuoden 2017 vappuna.
Nämä suloisuudet eivät olleet millänsäkään tästä lumikuorrutteesta, 
vaan porskuttivat syksyyn asti kauniina. 
Toivotaan, ettei tänä vuonna vappusää ole näin hurja...
Vaikka orvokit sen kestäisivät,
meidän puutarhurien laita voi olla toinen.

 orvokki 
viola
 スミレ


Niin kuin tiedätte, rakastan valkoisia kukkia
ja tykkään simppeleistä asetelmista.
Joskus on ihana tehdä rönsyäviä ja monimuotoisa asetelmia,
mutta varma valinta on istuttaa samaa lajia koko istutus täyteen.

Orvokit kannattaa istuttaa tarpeeksi harvaan,
koska ne leviävät hyvin jo muutamassa viikossa. 
Ennen kuin pesuvati on täynnä,
laitoin vapuksi hieman suloisia koivunoksia vadin ympärille.
Norkot ovat kuin luonnon serpentiinejä ja tuo lehtien hento vihreys on niin raikas ja rauhoittava.
Tiedän, että monelle allergikolle tämä kuva on kauhistus,
mutta itse ajattelin leikitellä luonnon vappukoristeilla.


 Orvokki-istutuksen hoito:
-Istuta orvokit tilavampaan ruukkuun,
jossa on uutta, ravinteikasta multaa runsaasti.
Mitä isompi kasvualusta, sen helpompaa on hoito.
- Kastele ja lannoita säännöllisesti kesäkukkalannoitteella.
- Kuihtuneiden kukkien nyppiminen edistää uusien kukkien muodostumista 
ja siistii kasvia.
- Voit leikata koko kasvuston myös alas keskikesällä,
jos se on ränsistynyt.
Uusi kasvusto ja kukat kasvavat muutamassa viikossa kauniiksi.
- Orvokki viihtyy varjossa ja puolivarjossa parhaiten,
mutta pärjää myös auringossa.
- Orvokin kukkia voi  käyttää myös ruokien ja leivonnaisten koristelussa. 


Aurinkoista ja iloista vappua!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Istuta puu -kampanja

Kaupallinen yhteistyö: Viherrinki Oy


Puut herättävät paljon tunteita ja tuovat muistoja mieleen.
Lapsuuden kotipihan koivut, mummolan omenapuut,
kirsikoiden kukinta ulkomaanmatkalla ja 
syntymäpäivälahjaksi saatu hopeakuusi ovat esimerkkejä tärkeistä muistojen puista,
jotka merkitsevät paljon.
Puiden istutus symbolisoi usein jotain uutta ja tärkeää.
Puut antavat myös suojaa, kaunistavat ja ryhdittävät pihaa,
ja monista niistä saa herkullista satoakin.

Puilla on kuitenkin vielä näitäkin asioita tärkeämpi merkitys
 ihan globaalisti kuin yksilötasollakin.
Ne ovat maapallon hiilisyöppöjä
 ja pystyvät sitomaan itseensä merkittävän määrän hiilidioksidia.
Muistan jo lapsuudesta sellaisen sanonnan, että metsät ovat maailman keuhkot.
Se on monella tavalla totta.
Jokainen istuttamamme puu auttaa luontoa 
ja rakennamme näin ilmakehälle tärkeää hiilinielua omalta osaltamme.

Ja tähän luonnon auttamiseen pätee hyvin sanonta; "antaessaan saa". 
Saamme samalla itsekin paljon.
Puutarhamme kaunistuu, saamme satoa,
saamme näkösuoja ja puilla voi myös parantaa puutarhan pienilmastoa suotuisammaksi.
Puut auttavat myös pitämään lähitien pölyt ja mölyt poissa,
ja tuuletkin vaimentuvat valtavasti.
Näitä hyötynäkökulmia voisi luetella vaikka kuinka paljon.


Täällä Vaahteramäellä on istuteltu yleensä useita puita joka vuosi.
Myös tänä vuonna päätin osallistua omalta osaltani Viherringin ilmastotalkoisiin.
Nimittäin Viherinki -ketjun liikkeillä on viikolla 18 (29.4.-5.5.2019)

Viherrinki haluaa olla osaltaan mukana ilmastotalkoissa ja kannustamme ihmisiä istuttamaan puita omaan elinpiiriinsä. 

Istuta puu -kampanjan tuotolla tuetaan Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastotyötä.

VIIKOLLA 18 (29.4.-5.5.) VIHERRINKI MYYMÄLÖISTÄ OSTETUISTA PUUN TAIMISTA LAHJOITAMME 1 € / PUU SUOMEN LUONNONSUOJELULIITOLLE ILMASTONSUOJELUTYÖHÖN.




Ja puitahan löytyy niin monen mallisia,
näköisiä ja erilaisiin kasvuolosuhteisiin sopivia,
että jokainen varmasti löytyy juuri sen oikean.
Täällä Vaahteramäelläkin kasvaa suuria luonnonpuita, 
kapeita pilaripuita, riippapuita, erilaisia havukasveja, 
pensasmaisia puita, kääpiölajikkeita, hedelmäpuita...
ja tietenkin erilaisia vaahteroita.


Puun istuttamisen yhteydessä on hyvä lisätä kasvualustaan myös biohiiltä.
Sekin on omalta osaltaan ympäristöteko.

Biohiili:
-vähentää typpipäästöjä
-Torjuu ilmanstonmuutosta
-Sitoo hiilen pysyvästi
-Parantaa pieneliöiden viihtymistä maassa
-Parantaa maan rakennetta
-Vähentää ravinteiden huuhtoutumista
-Pienentää lannoitustarvetta
-Sitoo vettä ja ravinteita

Itse totesin biohiilen todella hyväksi maanparannusaineeksi viime kesänä.
Aioin käyttää sitä jatkossakin,
niin tämänkin puun istutuksen yhteydessä.
Seuraavista linkeistä pääset lukemaan lisää biohiilen käytöstä:

 Voi, miten nämä veijarit ilahduttavat joka kerta, 
kun niitä tulee maassa vastaan!

 Istuta puu aina hyvään kasvualustaan,
johon voit lisätä hieman maatunutta kompostia tai vaikkapa puiden lehtiä.
Ne edistävät myös maan humuspitoisuutta.

 rusokirsikka
Prunus sargentii

 Viime kesänä istutettu rusokirsikka
ja ikivanhat pihakoivut.
Puiden istutuksessa on myös tärkeää jatkumo.
Kun vanhat puut alkavat tulla siihen kuntoon,
että ne on aika kaataa,
on tärkeää, että uusia puita on jo hyvässä kasvussa.

" Se, joka istuttaa puun,
vaikka tietää,
ettei koskaan näe sen kukkivan,
ei ole hölmö,
ei itsekäs.


Hän saa nautinnon siitä,
että joku muu tulee
joskus iloitsemaan
ja nauttimaan sen kukinnasta.
Hän elää sananmukaisesti 
kahdessa ajassa,
hänelle ei kesä lopu syksyllä. "

~Tommy Tabermann~


 marjapihlaja `Burka`
Sorbus ´Burka`

Tämän vuoden uusi tulokas tänne Vaahteramäelle on siis marjapihlaja.
Marjapihlajassa on hyöty ja kauneus samassa paketissa.
Sen suuret marjat ovat oikeita vitamiinipommeja
ja niitä voi syödä ihan sinällään tai käyttää säilönnässä.
Voit lukea lisää marjapihlajasta täältä. 

Istutin marjapihlajan metsäpuutarhan ja alapihan nurmikon rajalle.
Vieressä kasvavat hunajamarjat 
ja läheltä löytyvät niin erikoisvaahterani kuin kaikki marjaiset herkut.
Puutarhasta taitaa löytyä ainekset niin luonnon kuin puutarhurinkin hyvinvointiin.

"Paras aika istuttaa puu oli
kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt."
~Kiinalainen sanalasku~


Kiinalainen sananlasku: 
"Istuta puu, niin elämäsi ei ole mennyt hukkaan".


YMPÄRISTÖTEKONI-KILPAILU

Viherrinki-ketju haluaa tsempata myös teitä lukijoitani istuttamaan puun
meidän kaikkien iloksi ja hyödyksi,
lahjoittamalla 50€ arvoisen lahjakortin arvottavaksi.
Lahjakortin voi käyttää missä tahansa Viherrinki-ketjuun kuuluvassa liikkeessä.
Lähimmän myymälän löydät täältä. 


Voit osallistua arvontaan näin:
~ 1. arpa
Kommentoimalla kommenttikenttään,
minkä puun haluaisit istuttaa omaan elinpiiriisi.
Myös anonyymit voivat osallistua arvontaan,
mutta jätä sähköpostiosoitteesi silloin kommenttiin.
Yhteystietoja käytetään ainoastaan voittajan tavoittamiseksi voiton toimittamista varten,
eikä näitä tietoja kerätä henkilörekisteriksi, eikä luovuteta kolmansille osapuolille.

~2. arpa
 Blogin Facebook- sivuilla voi lunastaa myös  yhden arvan.
Tykkää facebook sivustosta 
ja kommentoi osallistumisestasi tämän päivityksen kommentteihin.
Facebook ei ole osallisena arvonnassa.

~3. arpa
Blogin Instagramissa voi lunastaa kolmannen arvan.
Seuraa Versoja Vaahteramäeltä -blogia instassa
ja kommentoi arvontakuvan alle,
osalllistumisestasi päivityksen kommentteihin.
Instagram ei ole osallisena arvonnassa.

~

Arvontaan voi osallistua keskiviikkoon 1.5.2019 klo 24 saakka.
Arvon voittajan torstaina 2.5.

Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja
voittaja julkaistaan myös täällä blogissa.

Onnea arvontaan!




”Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, 

istuttaisin tänään omenapuun."

~ Martti Luther~





Viherrinki ketju on yksityisten, 
ammattitaitoisten ja palvelevien 
puutarhakauppojen muodostama markkinointirengas. 
Ketjun toimintaa hallinnoi Viherrinki osakeyhtiö. 
Viherrinki-myymälät ovat persoonallisia, 
oman paikkakuntansa erikoisolosuhteet hyvin tuntevia puutarha-alan erikoisliikkeitä.
Viherrinki ketjun myymälöitä löytyy ympäri Suomen.
Täältä löydät myymälän, joka palvelee lähinnä sinua.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.







lauantai 27. huhtikuuta 2019

Kukikasta viikonloppua!

  kirjokevättähti
Chionodoxa forbesii
チオノドクサ 

On pienten sipulikukkien aika.
Ne loistavat upeasti ennen tulppaanien ja narsissien esiinmarssia puutarhassa.
Pienet sipulikukat ovat siitä kiitollisia kasveja, että ne leviävät ja kukoistavat melkein hoidotta.
Kun niiden aika on ohitse,
 kukkapenkit ja muut istutusalueet täyttyvät perennoista ja pensaiden lehdistä. 
Ja sipulikukkien varret ja kukinnot saavat jäädä rauhassa kuihtumaan vihreyden alle.
Tänä keväänä olen erityisen ihastunut kirjokevättähtiin ja posliinihyasinteihin.

  helmililja
 Muscari latifolium
ムスカリ

 valkoinen idänsinililja 
Scilla siberica
 シラーシビリカ

  sininen idänsinililja 
Scilla siberica
 シラーシビリカ


   kirjokevättähti
Chionodoxa forbesii
チオノドクサ 

Kirjokevättähden sipuleita haluan istuttaa ensi syksynä lisää.
Niistä löytyy monta kaunista sävyä,
ja on ihana, kuinka ne katsovat ylöspäin.
Kukan terälehdet vaalenevat keskustaa kohden,
joten ihan kuin ne olisivat laittaneet hieman silmämeikkiä korostaakseen kauneuttaan.
Kirjokevättähdet myös leviävät otollisille paikoille kiitettävästi,
joten haaveissa taitaa olla taas uusi kukkameri.

 kevätsahrami, krookus
Crocus Jeanne d´Arc
クロッカス

  pikkukäenrieska
Gagea minima
キバナノアマナ
 
Myös metsä kukkii.
Sini- ja valkovuokot paistattelevat auringossa kauniisti.

 sinivuokko
Hepatica nobilis
ミスミソウ

valkovuokko
Anemone nemorosa
アネモネ ネモローサ

Tänään on tulossa upea päivä.
Aurinko paistaa ja puiden vihreys lisääntyy.
Vaihdoinkin lennossa suunnitelmia,
olen tänään kotona ja omassa puutarhassa
ja menen vasta huomenna Pihapiirimessuille.
Huomenna on kylmempi sää, joten tänään aioin nauttia lämmöstä.
Viikolla en ole paljon puutarhaan ehtinyt ja 
nytkin on työhommia viikonlopulle myös luvassa.
Mutta silti nipistän aikaa myös omalle puutarhalle,
sillä siellä puuhastelu tuo virkeyttä myös töihin.
Virkeämpänä jaksaa olla tehokkaampi.

Mitä sun viikonloppusuunnitelmiin kuuluu?

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

torstai 25. huhtikuuta 2019

Silmuja, hiirenkorvia ja arvonnan voittaja

  onnenpensas
Forsythia
レンギョウ

No, nyt on se aika, josta aiemmin puhuin.
Nyt pitäisi olla aikaa istua ja tuijotella, 
kun hiirenkorvat puhkeavat ja vihreys räjähtää puutarhaan.
Eilisen ja tämän päivän aikana on tapahtunut suorastaan ihmeitä.

 hunajamarja 
Lonicera caerulea var. kamtschatica
Hunajamarjassa on jo kukkanuput.

 koreanperhosvaahtera
Acer komarowii
カエデ

marjatuomipihlaja ´Obelisk`
Amelanchier alnifolia

  metsävaahtera
Acer platanoides
カエデ


pihasyreeni
Syringa vulgaris 
ライラック

 suklaakirsikka
Prunus cearasus ´Chokoladnaja`

Tähän aikaan vuodesta ei pitäisi olla mitään menoja,
jotta omassa puutarhassa voisi viettää aikaa mahdollisimman paljon.
Yksi tapahtuma on kuitenkin poikkeus,
nimittäin puutarhamessut.
On ihana mennä fiilistelemään, bongaamaan uusia mielenkiintoisia kasveja, tapaamaan tuttuja
ja inspiroitumaan juuri oikeaan oikaan.
Saattaahan siinä käydä niin, että jokunen ostoskin tulee tehtyä. ;)

Nyt päästän teidät jännityksestä.
Edellisessä postauksessa kerroin tulevan viikonlopun Pihapiirimessuista,
jotka järjestetään Lahdessa.
Ilokseni Lahden Messut lahjoittivat messuliput arvontaa varten 
ja nyt arvonta on suoritettu.

Voittajaksi nousi
 pipsa_100 
kommentoimalla instagramiin messusuunnitelmiaan näin:
"Varmasti löytyy jotain kivaa uutta pihaan."

Paljon onnea Pipsa!
Otan sinuun yhteyttä instan kautta.
Ja ihania messuja myös kaikille muille!

   tuomi
Prunus padus
エゾノウワミズザクラ


  koivu
Betula
カバノキ

Aurinkoa ja iloa loppuviikkoon!
Muista pysähtyä ja ihmetellä ja ihailla tätä kevään ihanuutta!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Pihapiirimessut Lahdessa 27.-28.4.

Yhteistyössä: Lahden Messut

Kuva: Eija Ojaranta / Rakennuspuutarha Oy

Lahden Pihapiirimessut ovat aina niin parhaaseen aikaan.
Juuri silloin, kun me puutarhaintoilijat olemme kaikkein täpinöissämme
ja suunnitelmia täynnä.
Kun on päässyt jo hieman pihahommien makuun
ja upottamaan sormet multaan,
on otollisin aika messuillakin.
Imee kuin pesusieni kaiken inspiraation ja ideat,
omien haaveiden tueksi.


Odotan tämän vuoden Pihapiirimessuja todella paljon.
Yksi syy on yleiskoristelualueen ja koko messujen mielenkiintoinen teema.
Rakas puutarhaystäväni Eija Ojaranta (Rakennuspuutarha Oy
on suunnitellut mahtavan yleiskoristelualueen,
jonka idea kiteytyy Pihapiirimessujen tiedotteessa näin:
Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Pihapiiri-messutapahtuma vastaa alati kasvavan puutarhaharrastajajoukon toiveisiin. Tapahtumaan rakentuu tänä vuonna viihtyisä kasvimaa- ja oleskelualue, jonka pääosassa ovat luonnonmukaiset puutarhaideat ja sopuisa yhteiselo luonnon kanssa. Puutarha-alan perinteinen kevätkauden avaus järjestetään Lahden Messukeskuksessa 27.-28. huhtikuuta.
Luonnonmukaisuus on yksi tämän hetken vahvimmista trendeistä puutarha-alalla. Yhä useampi arvostaa itsekasvatettuja tuotteita - erityisesti nuoremman kaupunkilaisväestön kiinnostus syötävien kasvien viljelyyn ja ympäristöä vaaliviin ratkaisuihin on vahvassa kasvussa. Pihapiiri-messuille toteutettavan ideapuutarhan istutuksissa on teemana luonnonkasvien, puutarhakasvien ja syötävien kasvien kerroksellinen yhdistely. Kasvillisuudella pyritään luomaan monimuotoisia elinympäristöjä ihmisille, kasveille, eläimille ja hyönteisille, luonnon monimuotoisuuden säilymiseksi. Puutarhassa viljellään luonnonmukaisesti ja käytetään ekologisia materiaaleja. Ideapuutarhasta löytyy myös lapsille suunnattu tarinapolku, jossa Hertta Lyhty seikkailee Taikapuutarhassa. Teema-alueen on suunnitellut Rakennuspuutarha Oy ja sen rakentamisessa on mukana alan opiskelijoita Koulutuskeskus Salpauksesta sekä Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudasta.
Pihapiiri-messujen tämänvuotinen ohjelmasisältö tarjoaa tietoa muun muassa kukkien värivalinnoista, pihasuunnittelun perusteista, villivihanneksista ja kompostoinnista. Pihapiirissä pääsee myös kuulemaan ravintoasiantuntija Jaakko Halmetojan ajatuksia luonnon merkityksestä ihmisen hyvinvointiin sekä suositun villiruokalähettilään Sami Tallbergin vinkkejä kesäkeittiöön. Pihapiiri-vinkkilavalla tehdään keväisiä istutustöitä, sidotaan näyttäviä vihanneskimppuja ja askarrellaan kukkasormuksia sekä ekologisia taimiruukkuja.
Juuri tällaista aihetta ja teemaa minusta kaivataan.
Lahden Pihapiirimessut ovat osanneet valita teeman todella osuvasti.

Kuva: Eija Ojaranta / Rakennuspuutarha Oy

Tutustuin Eijaan puutarhakoulun ensimmäisenä päivänä 
tai oikeastaan ensimmäisenä hetkenä.
Istahdin tervetulokahvilla häntä vastapäätä,
ja kysyin, että onko paikka vapaa.
Kun jatkoimme jutustelua, huomasimme asuvamme alle 10 km säteellä toisistamme
ja se on täällä maalla suorastaan naapurustoa.
Siitä hetkestä, 
me kaksi puutarhaintoilijaa olemme jakaneet puutarhan ilot ja surut,
tsempanneet toisiamme opiskeluissa ja nyt myöhemmin töissä
ja vierailleet yhdessä monissa puutarhatapahtumissa ja -messuilla.

Eijalla on erityinen suhde luontoon 
ja hänen ideansa ja ajatuksensa kasveista ja puutarhasta ovat 
antaneet paljon.
Siksi aavistan, että näistä messuista on tulossa erityiset.

Kuva: Eija Ojaranta / Rakennuspuutarha Oy

Viime vuonna minulla oli pieni osasto Pihapiirimessuilla
ja kerroin parilla luennolla kuinka puutarha on osa kotia.
Tänä vuonna aioin menna nauttimaan ja inspiroitumaan messuista kaikessa rauhassa.
Ja tietenkin tapaamaan puutarhaystäviä.

Olethan sinäkin tulossa Lahden Pihapiirimessuille?
Olisi mukava nähdä juuri sinut, vaikka ystävyyden keinussa.
Jos olet tulossa, etsi ihmeessä yleiskoristelualueelta juuri tuo keinu
ja käy keinuttelemassa ystäväsi kanssa.
Tai juttele jonkun ventovieraan kanssa,
puutarhaihmisillä löytyy aina juteltavaa.
Tai bongaa Willab Gardenin kasvihuone,
joka löytyy myös yleiskoristelualueelta.

Kuva: Eija Ojaranta / Rakennuspuutarha Oy

Ilokseni Lahden Messut lahjoitti arvottavaksi messuliput (2 kpl) 
teille blogini lukijoille.
ARVONNAN SÄÄNNÖT
(Lue säännöt tarkkaan)

Voit osallistua arvontaan näin:
~ 1. arpa
Kommentoimalla kommenttikenttään,
mistä aiheista tai osastoista olet yleensä innostunein messuilla.
Myös anonyymit voivat osallistua arvontaan,
mutta jätä sähköpostiosoitteesi silloin kommenttiin.
Yhteystietoja käytetään ainoastaan voittajan tavoittamiseksi voiton toimittamista varten,
eikä näitä tietoja kerätä henkilörekisteriksi, eikä luovuteta kolmansille osapuolille.

~2. arpa
 Blogin Facebook- sivuilla voi lunastaa myös  yhden arvan.
Tykkää facebook sivustosta 
ja kommentoi osallistumisestasi tämän päivityksen kommentteihin.
Facebook ei ole osallisena arvonnassa.

~3. arpa
Blogin Instagramissa voi lunastaa kolmannen arvan.
Seuraa Versoja Vaahteramäeltä -blogia instassa
ja kommentoi arvontakuvan alle,
osalllistumisestasi päivityksen kommentteihin.
Instagram ei ole osallisena arvonnassa.

~

Arvontaan voi osallistua torstaihin 25.4.2019 klo 16 saakka.
Arvon voittajan heti torstai-iltana.

Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja
voittaja julkaistaan myös täällä blogissa.
Olkaa kuulolla torstai-iltana...

Onnea arvontaan!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.