maanantai 22. huhtikuuta 2019

Vaahteramäen pääsiäinen


Pääsiäinen meni täällä Vaahteramäellä mukavasti.
Oli sopivasti kaikkea.
Ulkoilin paljon, 
tein pihahommia,
lötköttelin, 
nukuin päikkärit, 
katsoin monta ihanaa elokuvaa,
olin perheen kanssa
ja olin vain.

Unohdin kaikki työt,
velvollisuudet ja 
rästiin jääneet kotihommat,
enkä koskenut tietokoneeseen kolmeen päivään. 
Oli tarpeellista ja ihanaa ladata akkuja 
tuleville viikoille.

Tänään söimme koko perheen ja isovanhempien voimin pääsiäisaterian.
Oli ihana saada porukka kokoon. 
Kattaus ja pääsiäiskoristelut olivat tänäkin vuonna aika luonnolliset
ja rauhalliset. 










Tarjoilimme pitkään haudutettua hirvenlihaa
sekä salaatteja, kalaa ja perunamuussia.

 Jälkkäriksi oli marjarahkaa
ja kahvin kanssa kinderkakku,
josta totisesti lähti makeannälkä. 





Nyt taas jaksaa arkea 
ja kevään touhuja.

Ihanaa uutta viikkoa ja arjen aloitusta!



 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

8 kommenttia:

  1. Ihanan kaunis ja ajatuksella toteutettu pääsiäispöytä! Kinderkakku näyttää jotenkin himottavan hyvältä, vaikka uskon sinua, ettei sitä paljoa pysty syömään. Kuvaa katsoessa tekee kyllä mieli syödä koko kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3
      Juu, kakku oli aivan ihanaa, mutta pieni pala riitti. ;) On hyvä syödä välillä tuollaista äkkimakeaa, niin saa makeanhimon vähäksi aikaa hyvin taltuttettua.

      Poista
  2. Kuulostaa ihanan levolliselta pikkulomalta! Kauniita kuvia:)

    VastaaPoista
  3. Ihanan ja herkullisen näköinen pääsiäinen teillä on ollut <3 Minäkin tein överikakun ja tänään söin vikan palan siitä :)
    Ihanaa arkea sinulle Riina <3

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja varmasti herkullista! :) Ihanaa huhtikuun loppua!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!