lauantai 3. kesäkuuta 2023

Vaahteramäen kukkivat puut: omenapuu

Vaahteramaen kukkivat puut

omenapuu
Malus domestica


Omenapuun kukkiessa vietetään monessa perheessä juhlia
ja lapsilla alkaa kesäloma pitkän kouluvuoden jälkeen.
Kesä on alussa ja kaikki ihanuus on edessäpäin.
Omenapuun kukat palauttavat mieleen sen tunteen, 
joka itselläkin oli lapsena kesäloman alkaessa. 
Kesäloma tuntui äärettömän pitkältä ja syksy tuntui olevan valovuosien päässä.
Näin aikuisena aika tuntuu nopeutuvan,
 vaikka käytössämme on samat vuorokauden tunnit kuin lapsenakin.
Omenankukkien aikaan haluaisi pysyähtyä hetkeksi vain ihastelemaan tätä kauneutta
 ja kevään vaaleaa vihreyttä, joka tummuu kesän edetessä.
Nämä kevään ainutlaatuiset hetket ovat äkkiä ohitse,
mutta pysähtymällä ne jäävät sielun sopukoihin kauniiksi muistoiksi.


Vaahteramaen kukkivat puut

Omenapuut eivät paljon esittelyjä kaipaa,
ne kuuluvat oikeastaan jokaiseen puutarhaan
ja niistä nautitaan tuli satoa tai ei.
Kauneimmillaan omenapuut ovat näin keväisin vanhoilla asuinalueilla, 
joiden puutarhat ovat valkoisen kukkapilven täyttämät.
Jos on mahdollisuus, 
kannattaa tehdä kävelyretki johonkin kaupungin vanhimmalle alueelle
ja ihastella valkoista kauneutta. 

Vaahteramaen kukkivat puut


Jaan tähän päivään muutaman kauniin runon,jotka sopivat vaikka onnittelukorttiin.Runoissa on viisautta myös meille jokaiselle,vaikka omat valmistumiset tai kevätjuhlat olisivat jo kaukana takanapäin.
Haluaisin myös muistuttaa kaikille nuorille ja miksei meille vanhemmillekin,että meillä jokaisella on oma polkumme.Vaikka et porhaltaisikaan moottoritietä pitkin kohti seuraavaa etappia, niin kuin yleisesti ajatellaan olevan tapana, et välttämättä ole hukassa.Jokaisesta päivästä oppii jotakin arvokasta tulevaisuutta varten.Ja jokaisella meillä on oma tiemme,jota kulkemalla ja elämällä meistä kasvaa juuri omia arvokkaita itsejämme.Jokaisella meillä on jotain ainutlaatuista annettavaa sekä muille ihmisille että työelämälle.Älä koskaan väheksy omaa polkuasi,sillä juuri niillä omilla mutkilla ja eksymisillä voi olla suurin merkitys kasvussasi.




 ***

Ihmiselle on annettu järki ja tunne,jotta hän käyttäisi niitä molempia rinnakkain,ristiin rastiin.Vangitsematta niitä omiin karsinoihinsa.Kummankaan käytössä kulumista pelkäämättä.Sydän järkeilee tavalla,josta järki ei tiedä mitään.Joskus vain järki voi avata sydämen solmut.– Tommy Tabermann –

 ***

Älä kysy itseltäsi, mitä maailma tarvitsee. Kysy itseltäsi, mikä saa sinut eläväksi. Lähde sitten tekemään sitä. Maailma tarvitsee ihmisiä, jotka ovat alkaneet elää. – Howard Thurman –
 ***
Kun yhden oven hän sulkee,uusi on edessä.Mukana matkalla kulkeeeletty elämä.Täyttyköön unelmasi,taivas on avoinna.Kaikella kaipaamallasion oma aikansa.– Anna-Mari Kaskinen –

 ***

Vaahteramaen kukkivat puut


Paljon onnea ja menestystä kaikille valmistuneille!
Sekä ihanaa kesälomaa kaikille lapsille ja opiskelijoille!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




6 kommenttia:

  1. Ihana omenankukka-aika!
    Kiitos ihanista runoista, niistä löytyi täydellinen lakkiaisiaan viettävälle siskontytölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenankukka-aika on niin hurmaava.
      Nyt se alkaa olla jo vähän mennyttä lumoa. Onneksi yhdessä pilariomenapuussa on vielä kukat.
      Ja kiva kuulla, että runoista oli iloa.

      Poista
  2. Kiitos, minäkin sain tuosta korttiin kirjoitettavaa.
    Olen tänä keväänä ihmetellyt, miksi meidän n. 15 -vuotiaisiin omenapuihin ei tullut ainuttakaan kukkaa. Sadot ovat olleet erilaisia, mutta yhtään kukatonta vuotta en muista. Katovuosiko tästä alkaa🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuinka kiva kuulla!
      Itsekin aina tykkään kirjoittaa jonkin runon onnittelukortteihin, Yleensä alan etsimään niitä jostain netin syövereistä ihan viime tipassa. Minulla on paljon runokirjojakin, mutta on aina vaikeaa löytää yhtäkkiä jokin sopiva runo. Täytyisi muistaa etsiä niitä hieman aikaisemmin.
      Omenapuut kukkivat aina vähän erilailla eri vuosina. Meillä ainakin tuntuu, että joka toinen vuosi on parempi sato.

      Poista
  3. Omenapuun kyllä soisi löytyvän jokaiselta pihalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Se jotenkin kuuluu suomalaiseen puutarhakulttuuriin.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!