sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Oman pihan ruskaretki



En saa kyllikseni tämän syksyn upeasta ruskasta.
Melkein joka kerta, kun katson ikkunasta tai tulen kotiin,
on pakko hihkaista, kuinka kaunista onkaan.
Joka päivä maisema  vaihtuu, sävyt syvenevät 
ja toisista puista lehdet ovat jo vähenneet.
Silti ihailtavaa ja ihmeteltevää riittää.

Nämä kuvat olen ottanut muutama päivä sitten 
ja tänään kaikki on jo ihan erinäköistä.
Oranssimpaa ja hehkuvampaa.


Meidän kohdalla on järven lahti, 
joka kapeana alkaa pilkehtimään puiden takaa,
kun rannan koivusta lehdet vähenevät.
Myös vastarannan metsät lisäävät syvyyttä maisemaan.
Rakastan näitä avaria näkymiä,
ne antavat jotenkin omallekin hengitykselle tilaa.

 rusokirsikka
Prunus sargentii
オオヤマザクラ

  köynnöshortensia
Hydrangea anomala subsp. petiolaris
ツルアジサイ

    kotipihlaja
Sorbus aucuparia
セイヨウナナカマド

 valkolumimarja 
Symphoricarpos albus var laevicatus
セッコウボク



 jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä
´Sum and Substance`
ギボウシ(ホスタ)'サム アンド サブスタンス'

Etupihalla näkymät avartuvat, kun vaahterat käyvät talvilevolle.



  koivuangervo
Spiraea betulifolia 
マルバシモツケ

Puutarhassa riittää puuhaa.
Minulla on mielenkiintoinen ja kiva projektikin menossa.
Teen entisestä kaninkopista itselle puutarhavajaa.
Vaikka meillä on kaikenlaisia varastotiloja, 
minulla ei ole ollut varsinaista puutarhavajaa työkaluille ja tarvikkeille. 
Osaa puutarhatavaroistani olen säilyttänyt autotallissa, osaa ulkona ja osaa milloin missäkin.
On ihana saada kaikki tavarat yhteen paikkaan ja järjestykseen.
Nyt homma on vielä pahasti kesken, mutta lupaan näyttää teille ihanan vajani, 
kun saan sen järjestykseen.

Kaninkoppi vapautui, kun kesällä toinen kanimme kuoli,
ja päätimme pitää toisen kanin sisällä.
Emme raaski siirtää sitä yksinään autotallin yhteydessä olevaan koppiin, 
vaikka se onkin mahtavan tilava.

Tämän projektin myötä haaveeni on oikeastaan aika lailla toteutuneet
 puutarharakennusten suhteen.
Olen haaveillut aina kasvihuoneesta, kesähuoneesta sekä puutarhavajasta.
Kesähuoneenahan toimii vanha leikkimökki ja nyt kaninkopista tulee puutarhavaja.
Näin se koti ja puutarha elää vuosien saatossa,
kun tarpeet muuttuvat.


Nyt en malta olla enää sisällä, vaan hörppään toiset kahvit ja lähden ulos.
Tänään on luvattu ihan huippulämmintä päivääkin.


Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita! 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

26 kommenttia:

  1. Kyllä teillä aukeaa ihanat maalaismaisemat, se on kyllä totta että kun asuu tommosella mäellä niin on tuntu että on tilaa hengittää, missään montussa en kyllä viihtyisi minäkään. Kyllähän se puutarhatarvikkeiden varasto vaan niin tarpeellinen on, mielenkiinnolla jään odottelemaan sinun varastoasi. Ihanan ruskaista lämmintä päivää Vaahteramäelle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat ovat tärkeä osa puutarhaa ja kotia. Vaikka ei omistaisi kuin pienen tontin, aukeva maisema antaa tilaa hengittää.
      Tosin olen joskus sanonut miehelleni, että toivon, että omasta puutarhasta ja ikkuinoista näkee pitkälle, mutta kukaan ei nää meille. Se on vähän dilemma. Mutta kyllä meidän puutarhaan on ajan kanssa tullut paljon suojaakin ja suojaisia paikkoja. Ja näkymät ovat kuitenkin säilyneet. Nyt syksyllä, kun lehdet tippuvat puista, näkymät aukenevat ja joskus tuntee, että on vähän liiankin avaraa. Varsinkin tuulisella säällä.
      Kiitos ja ihanaa päivää myös sinulle Pihakeiju! <3

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja tunnelmat!
    Voi, otan osaa kanin poismenon johdosta. Surullista, että rakkaista lemmikeistä joutuu aina jossain vaiheessa luopumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Saila! <3
      Kyllä se lemmikin kuolema on aina niin surullista. Varsinkin, kun katselee, että toinen jäi ilman kaveria.
      Kanit olivat vielä siskoksia.
      Yllättävän hyvin Sakura-kani on selvinnyt, mutta ei sitä raaski yksinään tuonne koppiin laittaa.
      Uuttakaan kania ei olla hankittu, kun uuden ja vanhan kanin ystävyys ei ole niin varmaa. Saattavat olla todella mustasukkaisia ja reviiritietoisia.
      Meillä oli aiemmin kanit Ruusu ja Saku. Kun Saku kuoli, katselimme vain päivän Ruusun surua ja hankimme siskokset sille kavereiksi. Ne eivät tulleet ollenkaan toimeen keskenään ja jouduimme tekemään kaiken maailman väliaitoja koppiin. Mutta toisaalta oli niillä seuraa toisistaan verkon läpikin. Ja vanha rouva Ruusu oikein piristyi nuorista naapureistaan.
      Ihania nuo kanit ovat. Niin viisaita ja suloisia. <3

      Poista
  3. Kauniit maisemat ympäröivät kotianne. Muuttuva maisema on kuin taideteos, jota jaksaa katsella kerta toisensa jälkeen.
    Osanottoni lemmikin poismenon johdosta. On se aina yhtä sydäntäsärkevää. En minäkään kania laittaisi yksinään koppiin. Varsinkin, kun se on tottunut lajikumppanin seuraan.
    Kiva, että saat ihan oman puutarhavajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnon maalaamiin tauluihin, jotka avautuvat ikkunoista, ei kyllästy koskaan. Ne ovat joka päivä erilaiset ja ihailtavaa riittää eri vuoden aikoina.
      Ajatuskin kanin laittamisesta yksin koppiin on kamala. Olen allerginen kaneille, joten siksi me alunperin teimme kaneille oman yksiön. Näin lapset saivat lemmikit itselleen. Nyt yritän pärjätä allergiani kanssa. Tytär onneksi hoitaa kanin ja siivoaa sen "häkin". Häkki on avoin ja kani käyskentelee hieman ympäristössään, mutta on vanhuuttaan niin arka, että pysyy yhdessä huoneessa. Näin se saa olla vapaana, mutta ei käytä vapauttaan hyödyksi.
      Olen todella onnellinen puutarhavajastani. Se tuli tarpeeseen. On mahtava, kun saa kaikki kamat samaan paikkaan ja järjestykseen. Nyt ehkä löydän paremmin aina kaikki, mitä kulloinkin tarvitsen.

      Poista
  4. Ja hösten är så otroligt vacker...färgerna och luften!
    Kram från Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket Titti!
      Jag önskar underbar höst! <3

      Poista
  5. Ruska on ollut poikkeuksellisen kaunis tänä vuonna, ja teiltä kyllä avautuu upeat maisemat sen ihailemiseen. Lämmin osanotto lemmikin poismenon johdosta. Se tekee aina suuren loven sydämeen.
    Mukavia puuhailuhetkiä puutarhavajan parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä ja peltomaisemat eivät kyllästytä koskaan, koskaan niistä näkee upeasti vuoden kierron ja sään vaihtelut.
      Kiitos osaanotoista! Lemmikeistä tulee äkkiä perheenjäseniä, joiden poismeno jättää tosiaan loven sydämeen.
      Kiitos, on tosiaan ihana laitella puutarhavajaa kuntoon. Samalla tulee inventoitua puutarhatarvikkeita. Eilen heitin aika kasan risoja ruukkuja ja muutakin roskaa pois. Kaikkea sitä ihminen säilöökin, jos joskus sattuis tarvitsemaan...

      Poista
  6. Kauniit maalaismaisemat ja ihana ruska! Lämpimät osanottoni kanin poismenon johdosta.

    VastaaPoista
  7. Ihanan syksyisiä kuvia taas, pitäisi kanssa lähteä kuvailemaan luontoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä syksy on todella antanut mahtavia kuvauskohteita joka päivä. Kuvatessa katselee puutarhaa ja syksyä ihan eri tavalla kuin touhutessa. Kameran kanssa kuljeskelu on samalla rentoutusta ja terapiaa kuvaajalle.

      Poista
  8. Kyllä osaakin olla kaunista. Ruska tekee luonnolle taas ihmeitään.
    Kaunista sunnuntaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruska tekee luonnolle tosiaan ihmeitä!
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle Outi! <3

      Poista
  9. Tänä vuonna on ollut uskomaton ruska. Joka päivä on ollut ihmettelemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, joka päivä on uusia ihailun ja ihmetyksen kohteita.

      Poista
  10. Kaunista ruskaa on nyt tarjolla. Nautitaan siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on nautinnon aika! Kunpa tämä kaikki kauneus tallentuisi mielen sopukoihin. Sen voimalla varmasti jaksaa paremmin ne loppusyksyn harmaat päivät.

      Poista
  11. Pihasi ja maisemasi tarjoilee niin kauniita ruskan sävyjä. Ihanaa maalaismaisemaa peltoineen ja metsineen, niinkuin meilläkin. En viihtyisi omakotitalossa jonka ikkunoista näkyisi kerrostalo tai jalkakäytävien ihmisvilinä, vaan luontoa pitää olla joka ilmansuunnassa.
    Ihanaa, kaunista syksyistä ruska-aikaa sinne Vaahteramäelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodin viihtyvyyteen vaikuttaa paljon ympäristö ja ikkunasta avautuvat maisemat.
      Tietysti on ihmisiä, jotka kokee turvallisuutta ja viihtyvät ihmisten keskellä. Mutta itse viihdyn myös paremmin maalla ja vähän väljemmillä vesillä.
      Oikein ihanaa syksyä myös sinulle Tuulikki! <3

      Poista
  12. Hienoja syysvärejä kuvat täynnä!

    VastaaPoista
  13. Ihana ruskaretki olikin!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!