torstai 26. huhtikuuta 2018

Ikuisen nuoruuden lähteillä

Yhteistyössä: Viherrinki Oy

Kuva: Viherrinki Oy
hunajamarja 
Lonicera caerulea var. kamtschatica

Marjakasvit ovat helpoimmasta päästä puutarhan kasveja. 
Ne kasvavat oikeassa paikassa melkein itsestään
ja vaativat vain pieniä hoitotoimia vuosittain.
Siksi ne kuuluvat lempikasvieni joukkoon.

Ja mikä parempaa, 
kuin saada vähän vaihtelua perinteisten
 herukoiden, mustikoiden ja mansikoiden rinnalle. 
Viherringin tämän kevään uutuus on vitamiinipommi ja antioksidanttien runsaudensarvi,
hunajamarja.
Siksi sitä kutsutaankin ikuisen nuoruuden marjaksi. 
Hunajamarjan uutuuslajikkeet Hilma, Onni ja Lempi 
ovat kaiken kukkuraksi vielä makeampia ja suurimarjaisempia 
kuin aikaisemmat lajitoverinsa. 

Hunajamarjan pitkulaiset marjat kypsyvät aikaisin, jopa ennen mansikkaa.
On ihana, jos puutarha tuottaa satoa läpi kesän,
eikä vain kiihkeimpään satoaikaan elokuussa. 
Hunajamarjat ovat monikäyttöisiä marjoja, 
joita voi syödä ihan sellaisenaan
 tai hyödyntää leivonnassa, jälkiruuissa, hilloissa ja mehuissa. 
Se maistuu vadelman, pensasmustikan ja mustaherukan risteytykseltä. 
Maku on tuttu, mutta toisaalta niin herkullisen uusi.
Ja hunajamarjat kestävät pakastuksen loistavasti.

Tutustuttuani hunajamarjan loistaviin ominaisuuksiin
ja helppohoitoisuuteen, 
halusin ehdottomasti niitä myös omaan puutarhaani. 
Istutin heti näin kevään kynnyksellä omat hunajamarjani 
alapihalle, jossa marjatarhani sijaitsee.
Hunajamarja on aika vaatimaton kasvupaikan suhteen,
joten uskalsin istuttaa taimeni metsäpuutarhani laidalle.
Paikka on puoliaurinkoinen, mutta ravinteikas.

 Perustin kolmelle hunajamarjalle yhteinäisen istutusalueen,
jonka leveys on noin 1 m,
pituus noin 3 m
ja syvyys noin 50 cm.



 Hunajamarjan pölytys ja  sato kannattaa varmistaa istuttamalla
eri lajikkeita samaan istutusalueeseen.
Minä halusin koko uutuusperheen,
Hilman, Onnin ja Lempin omaan puutarhaani asumaan.

 Hunajamarjasta tulee noin 1,5 metriä korkea
ja noin metrin leveä. 
Siksi istutin pensaat noin metrin välein.
Tällä istutusvälillä koko pensas saa valoa ja marjat kypsyvät hyvin.
Jos haluaa istuttaa hunajamarjoista yhtenäisen aidanteen, istutusväli voi olla noin 80 cm.


Hyvä taimi on aina läpijuurtunut. 
Näissä taimissa juuret olivat loistavassa kunnossa. 
Vapautin vain hellästi kädelläni juuria tiukasta paakusta.
Näin juuristo alkaa nopeammin hakeutumaan ulospäin ja 
juurtuu kasvupaikalleen.

 Istutussyvyys on oikeastaan sama kuin 
taimiruukussakin.
Paakun päälle voi laittaa pari senttiä multaa,
mutta sen syvempää sitä ei kannata istuttaa.


Ja vettä, sitä ei voi olla koskaan antaa liikaa istutusvaiheessa. 
Kastelin taimet hyvin jo istutusta edellisenä päivänä.
Istutuspäivänä sateli vettä,
mutta annoin silti jokaiselle taimelle noin 10 litraa vettä istutuksen jälkeen.
Ja nämä keväiset sadepäivät ovat muuten ihan parhaita istutuspäiviä.
Puuhaillessa vesisadetta ei edes huomaa ja kasvit tykkäävät. 
Kauniimpia kuvia tietysti saisi aurinkosemmalla säällä. 

Nyt vain odottelemaan satoa,
jota saattaa tulla jopa 5 kg yhdestä pensaasta. 
Siksi vähän tutkailinkin jo hunajamarjareseptejä. 
Löysin Haskap Canada ja  Honeyberry  USA sivustoilta herkullisia hunajamarjan reseptejä.
Voit käydä lukeamassa niitä seuraavista linkeistä:

Hunajamarja-smoothie 2
2,5 dl hunajamarjoja (jäisiä)
2,5 dl mansikoita
5 dl maitoa
2,5 dl jogurttia
1 dl kirsikkamehua
0,5 dl hampun, chian ym. siemeniä
0,5 dl hunajaa
8
jääkuutiota
Valmista aineksista tehosekoittimessa tasainen seos.
Hunajamarja-smoothie 2
2,5 dl hunajamarjoja (jäisiä)
2,5 dl mansikoita
5 dl maitoa
2,5 dl jogurttia
1 dl kirsikkamehua
0,5 dl hampun, chian ym. siemeniä
0,5 dl hunajaa
8
jääkuutiota
Valmista aineksista tehosekoittimessa tasainen seos.
Hunajamarja-smoothie 2
2,5 dl hunajamarjoja (jäisiä)
2,5 dl mansikoita
5 dl maitoa
2,5 dl jogurttia
1 dl kirsikkamehua
0,5 dl hampun, chian ym. siemeniä
0,5 dl hunajaa
8
jääkuutiota
Valmista aineksista tehosekoittimessa tasainen seos.
Kuva: Viherrinki Oy

Innostuitteko tekin hunajamarjoista?
Laitan kuvia kesän mittaan, 
miten hunajamarjani kasvavat 
ja tuleeko satoa jo ensimmäisenä kesänä.

Hunajamarjat ja muut taimiherkut löydät Viherrinki-myymälöistä kautta maan.
Ja täältä voit lukea lisää hujamarjoista.



Viherrinki ketju on yksityisten, 
ammattitaitoisten ja palvelevien 
puutarhakauppojen muodostama markkinointirengas. 
Ketjun toimintaa hallinnoi Viherrinki osakeyhtiö. 
Viherrinki-myymälät ovat persoonallisia, 
oman paikkakuntansa erikoisolosuhteet hyvin tuntevia puutarha-alan erikoisliikkeitä.
Viherrinki ketjun myymälöitä löytyy ympäri Suomen.
Täältä löydät myymälän, joka palvelee lähinnä sinua.


Hunajamarja-smoothie 2
2,5 dl hunajamarjoja (jäisiä)
2,5 dl mansikoita
5 dl maitoa
2,5 dl jogurttia
1 dl kirsikkamehua
0,5 dl hampun, chian ym. siemeniä
0,5 dl hunajaa
8
jääkuutiota
Valmista aineksista tehosekoittimessa tasainen seos.

30 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoiselta kuulostava pensas, en ole ennen kuullutkaan.
    Itse haluaisin lisätä syötävien määrää puutarhassani, kun on tuota jälkikasvuakin. Mikä onkaan mukavampaa kuin pikkuisten kanssa syksyllä kierrellä puutarhassa napsimassa kaikenlaisia herkkuja suoraan suuhun! Toissa vuonna hankin viherherukan ja hapankirsikan. Nyt voisi olla juuri tämmöisen pensaan vuoro. Pitääkin käydä tutustumassa puutarhamyymälässä tähän uutuuskasviin. Varmaan menestyy myös täällä kolmosvyöhykkeellä mainiosti. Kiitos Riina tästä postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa on niin ihana seurata kasvin kehittymistä ja kerätä satoa. Ja moni hyötykasvi on oikea monikäyttökasvi, kaunis koristearvoltaan ja herkullinen sadoltaan.
      Hunajamarja on erittäin talvenkestävä ja menestyy VI saakka.
      Ihana, jos postauksesta oli iloa!

      Poista
  2. No nyt sait kyllä innostumaan ja mulla olisi sopiva paikkakin. Juuri tuota pölytystä ajattelinkin ja jos nuo kaikki kolme ihanuutta hankkii, niin varmasti pölytys onnistuu. Kuinkahan talvisuojaus - pupuja lähinnä ajattelin, varmaan kannattaa verkottaa varon vuoksi ja juurelle istuttaa jokunen keisarinpikarililja myyrien varalta.

    Huomenna nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella ihana nähdä Saila sinut ja aurinkoiset seuralaisesi!
      Juu, pölytyksen kannalta olisi hyvä istuttaa koko hunajamarja perhe puutarhaan.
      Puput syövät nykyään niin kaikenlaista, joten verkotus ei ole koskaan pahitteeksi. Meillä tasoitellaan juhannusruusutkin välillä.
      Mutta yleisesti ottaen hunajamarjat ovat terveitä, taudit eivätkä tuholaiset eivät kiusaa niitä.
      Herkullista hunajamarjasatoa Kivipeltoon!

      Poista
  3. Marja näyttää tosi herkulliselle, pitääkin käydä katsomassa millä kasvuvyöhykkeellä menestyy. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö näytäkin! 💙
      Hunajamarja menestyy VI-vyöhykkeelle saakka.

      Poista
  4. Mielenkiintoisen kuuloinen marja/pensas. Ihan tekisi mieli alkaa katsoa mistä taimia löytyisi niin voisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunajamarja on todella mielenkiintoinen ja maukas vitamiinipommi. Sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla.
      sitä on saatavilla Viherrinki-liikkeissä kautta maan.

      Poista
  5. Menevät kyllä harkintaan. Minulla on vähänlaisesti multavaa aurinkoista tilaa meidän metsäisellä tontilla, joten täytyy tarkasti harkita, mitä marjapensaita mihinkin istuttaa. Nämä olisivat kokonsa ja vaatimattomuutensa kannalta hyviä kandidaatteja. En ole vain koskaan maistanut näitä, olisi kiva tietää maku ennen kuin istuttaa. Kuvauksesi mukaan voisi kyllä olla herkullisia, mutta jostain syystä tuosta ulkonäöstä tulee aronian maku suuhun :D Täytyy päästä eroon siitä mielleyhtymästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunajamarja viihtyy suht vaatimattomassa maassa, mutta tarvitsee kuitenkin jonkin verran valoa kypsyttääkseen marjansa.
      Olisikin kiva päästä maistamaan marjoja ja hedelmiä ennen istuttamista. Joskus taimistoilla onkin maistatuksia sadonkorjuun aikaan eri marjoista ja hedelmistä. Silloin yleensä innostuu vielä enemmän hyötykasveista, kun pääsee kunnolla niiden makuun kiinni. 😋

      Poista
  6. Enpä ole aiemmin kuullutkaan hunajamarjoista, kuulostavat kyllä herkullisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat herkullinen ja kokeilemisen arvoinen uutuus. 💙

      Poista
  7. Kuulostaa herkulliselta. Juuri suunnittelin marjapensaiden siirtoa lavatarhan laajennuksen alta ja mietin pitäisikö hankkia uudelle marjapensasalueelle muutama uusi marjapensas vanhojen seuraksi. Näitä voisikin kokeilla. Vaikeus onkin mitkä kaksi valita kolmesta. On niin kauniit nimetkin😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö kuulostakin!
      Nyt sulla on mahtava tilaisuus perustaa oikein herkullinen,uusi marjatarha.💙

      Poista
  8. En ole koskaan kuullutkaan hunajamarjoista. Aika vinhan näköisiä...jään odottelemaan satouutisia :)
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jään innolla seuraamaan niiden kasvua. Kerron varmasti teille, miten taimet kasvavat jatkossa ja tuleeko satoa.
      Kiitos samoin ihana Outi, vaikka torstai menikin jo. Hyvää viikonlopun aloitusta! 💓

      Poista
  9. Miulle ihan uusi tuttavuus, mutta kuulostaa siltä, että kaikki hyvät maut samassa paketissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näitä oli ehdottomasti kokeiltava! 😋

      Poista
  10. Marja-addiktisuus on aika terveellinen riippuvuus! 😊 Mullakin taitaa olla sama tauti.

    VastaaPoista
  11. Aivan uusi tuttavuus! Kiinnostava, tämä menee kyllä ostoslistalle!! 👍👍👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunajamarja on kyllä tutustumisen arvoinen tuttavuus. Olen itsekin ihan intona siitä. :)

      Poista
  12. Kiinnostuin kyllä hunajamarjasta mutta epäilen että menestyykö se meillä täällä pohjanmaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä kasvuvyöhykettä puutaranne on?
      Hunajamarja on erittäin talvenkestävä ja menestyy VI saakka. :)

      Poista
  13. Marjasinikuusamaa istutin viime kesänä kolme pensasta. Nyt huomasin kolmosvyöhykkeellä, että niissä on jo nuppuja vaikka pensaat on vielä pieniä ja matalia. Saas nähdä joko tänä kesänä saadaan ensimmäiset maistiaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! Ehkä tänä kesänä satoa tulee jo ainakin maistiaisten verran.
      Täälläkin nuo pienet taimet kukkivat kauniisti ja lehdet ovat herkän vihreät.
      Jännää seurata, kuinka pian satoa tulee.

      Poista
  14. Onko jo tullut marjoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Litra per puska 29.6. 2020 Istutukset vuodelta 2018 Hilma huonoin, Onni aika hyvä, Lempi paras, Aurora satoisa ja Honeybee jonkin verran marjaa 2020

      Poista
    2. Meille ei ole tullut kuin muutamia marjoja. Kuivat kesät ovat olleet varmasti osasyyllisiä. Meillä on tarkoitus kaataa alapihalta suuria puita, niin vesitilanne varmasti vähän paranee ja satoakin alkaa tulla.
      Tosi kiva kuulla näistä lajikekokemuksista. Kiitos!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!