maanantai 23. huhtikuuta 2018

Puutarhan rohkeat ja arvonnan voittaja

 krookus
 Crocus 
クロッカス 

Heräsimme tänään pakkasaamuun.
Vaikka maa oli kuurassa, näki heti, että tänään tulee kaunis päivä.
Aurinko lämmittikin nopeasti maan ja 
sulatti kuuran.

varjoyrtti
Pachysandra terminalis
フッキソウ

pilarimarjatuomipihlaja
Amelanchier alniflora ´Obelisk`
サスカトゥーンベリー 

Kävelin pienen kierroksen puutarhassa heti aamulla,
ennen töiden aloitusta. 
Kameran linssi löysi monta kevään heräämisen merkkiä
ja pakkasta uhmannutta, rohkeaa puutarhan kasvia.

 
Nämä värit ovat minulle rohkeita valintoja.
Keltaista kaipaa kuitenkin näin keväällä.


 pensasmustikka
Vaccinium angustifolium ´North Blue`
スノキ ブルーベリー
ja
 krookus
Crocus
クロッカス 

Rohkeita puutarhahaaveita oli myös teillä mahtavan paljon.
Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte 
Oli ihana lukea, mistä te haaveilette
ja mistä kasveista unelmoitte.

Suoritin arvonnnan taas tuttuun tapaan ´List randomizerin` avulla.
Arpoja kertyi yhteensä 79 kpl
täältä blogista, facebookista ja instagramista. 
Voittajaksi nousi Sari Jokinen facebook-kommentillaan. 



Mukana 🌸 Jotain uutta rohkeaa varmasti kokeilen jahka saadaan kasvihuone pystyyn.. 

Oikein paljon onnea Sari!
Ilmoitatko postiosoitteesi sähköpostitse minulle
osoitteeseen vaahteramaki@phnet.fi ?
Viherrinki lähettää lahjakortin sinulle
ja pääset toteuttamaan haaveitasi lähimmässä Viherrnki-ketjun myymälässä. 
Täältä löydät myymälän, joka palvelee lähinnä sinua.

Paljon kiitoksia Viherringille, joka mahdollisti tämän kivan arvonnan! 


kevätkurjenmiekka
Iris reticulata ´Katherine Hodging`
ミニアイリス レティキュラータ
アイリス"キャサリンホジキン"


puolukka
Vaccinium vitis-idaea 'Otson Karkki'
コケモモ

Mukavaa ja aurinkoista viikkoa teille kaikille!

Täällä viikko sisältää paljon valmisteluja,
 Lahden Pihapiirimessuja silmällä pitäen. 
Siellä nähdään varmasti teidän monen kanssa.  

pihasyreeni
Syringa vulgaris ´Alba`
ライラック'アルバ

 marjatanalppiruusu
Rhododendron
ツツジ 

 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



😊

18 kommenttia:

  1. Hitsi tuo kevätkurjenmiekka olisi kiva! Täytyy pitää silmät auki.:)
    Kävin tänään Vihertalo Varpulassa, joka kuuluu tohon Viherrinkiin, piti tulla jättämään kommentti arvontaan, kun muistin sen kaupassa.:))) No, mä aina unohdan arvonnat, jos en heti osallistu.;D
    Nähdään loppuviikosta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkurjenmiekka on kyllä niin herkkä ja suloinen. Kuolasin sitä monessa blogissa monta vuotta, kunnes sain istutettua sen myös omaan puutarhaani. Olisikohan se ollut toissa syksy, kun istutin nämä kaunokaiset. Ensimmäisenä keväänä niitä nousi muutama hassu maan pinnalle, muta nyt ne ovat levinneet kauniisti.
      Voi harmi, ettet muistanut osallistua arvontaan. Minullakin kommentointi usein jää, kun lueskelen blogeja puhelimella. Koneella on paljon kivempi kommentoida ja kirjoitella. Eikä sitä muista enää palata samoihin postauksiin uudestaan.
      Ihanaa, kun nähdään messuilla! <3 Mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Minulta on tällainen arvonta mennyt täysin ohi, vaan tuskin on ensimmäinen tai viimeinen kerta. Onnea siis voittajalle!
    Ihanat kuvat. Viime yönä oli kylmää, mutta aurinko on pelastanut tämänkin päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi! Aina niitä seurattavien blogienkin postauksia tuppaa välillä jäämään väliin. Täytyy seuraavassa arvonnassa muistaa muistutta arvontaa jokaisessa postauksessa, ennen arvontapäivää.
      Kiitos kuvakehuista! Hitaasti, mutta varmasti kevät etenee. Tänään on ollut kyllä extra kylmää. Oikein sellaista koleaa. Mutta toivotaan, että se tästä lämpiäisi.
      Mukavaa viikon jatkoa Between! <3

      Poista
  3. Onnea voittajalle!

    On niin totta, että keväällä kaipaa voimakkaita värejä, jopa keltaista (hiukan). Aamu oli niin viileä, mutta mukavasti aurinko täälläkin sään lämmitti.

    Lahdessa nähdään :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittaja oli niin iloinen voitostaan. Tuli itsellekin niin hyvä mieli.
      Olen aika hailakka ihminen normaalisti, mutta tänä keväänä on keltaista kaivannut jotenkin erityisesti. Joskus olen meinannut nuo muutamat keltaiset krookukset kiskoa ylös, kun tuollainen räväkkyys on ottanut silmiin. Mutta ei tuota loistoa kauan katsella, kun tulee seuraavien kukkijoiden vuoro. Joten antaa niiden helottaa tämän pienen hetken synkän talven jälkeen.
      Ihanaa, että nähdään Lahdessa! <3

      Poista
  4. Krokukset <3
    Aurinkoista viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
  5. Onnea, voittaja saakin mukavan puutarhamyymäläreissun:) Paljon kivoja kukkijoita ja nuppusia sinullakin. Olisi kiva päivällä kierrellä kuvaamassa aurinkoista pihaa, mutta kun aamulla lähtee liikenteeseen, ovat krookukset jo kotiin tullessa suppusuuna. Toivotaan, että aamupakkaset pian loppuvat! Toivotaan myös, että viikonloppuna tavataan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittaja taitaa olla todella mielissään myymäläreissusta. Niin iloinen hänen viestinsä ainakin oli. :)
      Mutta mikäs olisikaan parempi voitto meille puutarhaihmisille, kuin lahjakortti laadukkaaseen puutarhamyymälään.
      Juu, krookusten kuvaaminen on vaikeaa. Yleensä ne helottavat aivan auki, kun ei ehdi kuvailemaan. Puutarhavalokuvaus on kyllä vaikeaa tai ainakin ajoitus on vaikeaa. Pitäisi olla koko ajan valmiina, eikä töihinkään kerkiäisi. :)
      Ihanaa, jos nähdään viikonloppuna ensimmäistä kertaa livenä, ihana blogiystäväni! <3

      Poista
  6. Onnea voittajalle. Aamu oli hyytävän kylmä, meillä oli muutama aste pakkasta vielä aamullakin. Kasvit näyttivät selviävän siitä yllättävän hyvin, jouluruusu vähän nuupotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli hyytävän kylmää aamulla, mutta sitten se onneksi lämpeni. Tänään ei ole ollut pakkasta, mutta silti on tuntunut melkein kylmemmältä. Tuo sade tekee sään todella koleaksi.
      Kasvit ovat ihmeen reippaita ja rohkeita, vaikka sää vaihtelee koko ajan.
      Mukavaa viikonjatkoa Katja! <3 Nähdäänköhän mekin Lahdessa?

      Poista
  7. Onnea voittajalle! Minulta meni arvonta ohi. Ihanat kurjenmiekat. Kylmää on ollut, joten saisi lämmetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi, että arvonta meni sinultakin ohitse Satu. Täytyykin alkaa muistuttelemaan arvonnasta enemmän. Yleensä muistutan kerran, kun tuntuu, ettei viitsi "lypsää" liikaa. Mutta tämähän on enemmän harmillista, ettei kaikki halukkaat huomaa arvontaa.
      Nyt saisi taas lämmetä. Tänään on tuntunut erityisen kylmältä koko päivän.

      Poista
  8. Ihanat värikkäät krookukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit tuovat tähän kohtaan vuotta niin kivaa pirtsakkuutta ja iloa! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!