keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Huonemänty

 

huonemänty / hopeapinja / joulumänty
Pinus pinea ´Silvercrest`
シルバークレスト イタリアカサマツ
ピナスピネア

Jouluiseen kotiin on ihana tuoda monenlaisia pikkuisia joulupuita. 
Ne voivat pienessä kodissa toimittaa myös joulukuusen virkaa
tai olla esimerkiksi lapsen oma joulukuusi. 

Minulla on yksi pieni tekokuusi, jonka laitan joka joulu esille,
mutta siinä on vain yksi puute, nimittäin siitä ei lähde mitään tuoksua.
Tämä ominaisuus saattaa olla tietysti allergiaperheessa varsin toivottavaa,
mutta itse tykkään tuoksuista. 
Tässä pienessä huonemännyssä on viehättävän mieto tuoksu. 
Yhdistettynä sammalen kanssa, 
se tuo joulutunnelman huoneeseen kuin huoneeseen. 


Huonemännyn hoito-ohjeet:

- Kasvupaikan tulisi olla valoisa, 
sijoita huonemänty mielellään ikkunan viereen. 
- Huonemänty viihtyy viileässä. 
Vältä patterin tai tulisijan läheisyyttä. 
- Kasvualusta saa kuivahtaa kastelujen välissä.
Pitää sumuttelusta. 




Täällä on polteltu jo ahkerasti kalenterikynttilää.
Lapsuudenkodissani oli aina kapea kalenterikynttilä,
jossa oli yleensä punavihreitä kuvioita. 
Tätä traditiota haluan jatkaa myös omassa kodissani,
siksi hankin kalenterikynttilän joka vuosi.




Tunnelmallista viikon jatkoa!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




8 kommenttia:

  1. Kaunis ja upeaa tuo lasinen ruukku, että kaunis sammal näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään, että sammal näkyy. Näin saa tosi simppelillä keinolla kivan asetelman aikaiseksi.

      Poista
  2. Huonemänty olisi hieno ihan joulukukkanakin. Huonemänty on minulle uusi kasvi. Myydäänkö noita tuolla nimellä? Voiko tavallinen metsästä kaivettu taimi ajaa saman asian?
    Enkä kyllä ole törmännyt kalenterikynttiläänkään. Olenkohan elänyt jonkun vakan alla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonemänty on ihana joulukukka ja kyllä sitä myydään sillä nimellä. Tai kyllä sitä saatetaan myydä myös joulumänty tai hopeapinja -nimikkeellä. Omani lapussa oli tuo tieteellinen nimi Pinus pinea ´Silvercrest`.
      Itse olen myös ottanut joskus omasta metsiköstäni pienen männyn tai kuusen taimen ja hyvin on säilynyt joulun yli. Tässä hopeamännyssä on hieman sinertävämpi vivahde kuin metsämännyssä tai kuusessa. Luulinkin ensin sitä pihdaksi tai joksikin ihan muuksi. Ei tullut mänty ensimmäisenä mieleen.

      Mielenkiintoista tuo kalenterikynttilä-juttu. Yritin löytää netistä jotain historiaa tai faktoja kalenterikynttilälle, mutta en löytänyt.
      Olisikohan tämäkin tapa jotenkin rantautunut Tanskasta tai Ruotsista? En tiedä, mutta esim. Espanjan tanskalaisessa kukkakaupassa kalenterikynttilöitä myytiin runsain mitoin.
      En tiedä, mistä tuo tapa tuli lapsuuden kotiini. Asuimme aina Lahden seudulla, eikä meillä ollut mitään ruotsalaista sukutaustaa, paitsi sukunimi. ;)
      Jos joku muu lukija tietää jotain faktoja kalenterikynttilästä, olisi kiva kuulla edes jotain.

      Poista
  3. Ihana huonemänty :) Hieman tosiaan erilainen, mitä minun pieni joulumäntyni. Muistelisin, että noita huonemäntyjä on aiemmin ollut enemmänkin myynnissä, osa huurrettuna.
    Kiva kun on erilaisia vaihtoehtoja, niin uusia kuin vanhoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan hieman erilainen kuin sinun joulumäntysi. Mutta kummatkin ovat omalla tavallaan niin suloisia ja kauniita.
      Joo, niitä kaikenlaisia huurrettuja jouluhavuja on ollut aika paljon myynnissä ja on varmasti edelleenkin. Itse tykkään enemmän näistä kaikista aidoista kasveista, ilman mitään krumeluureja. Mutta niillekin löytyy paljon ystäviä, joten on tosiaan hyvä, kun on kaikenlaisia vaihtoehtoja tarjolla.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!