sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Kiitos Pappa ja Vaari!

 


Kiitos Pappa ja Vaari 
sekä kaikki muutkin papat ja vaarit,
jotka olette taistelleet meille itsenäisen Suomen,
kodin! 


Ruusujen alla on kopiot Pappani ja Vaarini kantakorteista.
Nämä merkinnät tuovat sodan konkreettisemmin lähelle.
Isoisäni eivät koskaan puhuneet minulle mitään sodasta.
Molemmat olivat traumatisoituneet kokemuksistaan.
He todella maksoivat kalliin hinnan,
niin kuin kaikki muutkin sodan käyneet.

Sodan ja sen aikaisen elämän kovuudesta kertoo hyvin merkinnät pituudesta ja painosta.
Pappa oli 172 cm pitkä ja painoi vain 62 kg.
Vaarini oli 165 cm pitkä ja painoi 57 kg.
Sodankäynti oli monen heiveröisen pojan harteilla. 


Vaikka sodasta on jo aikaa,
siitä on toisaalta vain hetki. 
Vain pari sukupolvea taaksepäin.
Tänään meillä on erilaisia haasteita ja ongelmia,
mutta isoisämme ovat kuitenkin tehneet suurimman työn,
perustan meidän hyvinvoinnillemme.

Me selviämme kyllä yhdessä
näistä vaikeista korona-ajoista ja siitä, 
että joudumme luopumaan 
tänä jouluna monesta totusta joulunviettotavasta. 
Meillä on rauha ja meillä on toisemme.
Pidetään huolta toisistamme. 



Laitan tähän loppuun linkin Jannika B:n ja Toni Wirtasen Evakon lauluun. 
Kuuntelin itse tätä aamulla ja vollotin ihan täysillä. 
Se kosketti syvästi.
Itselläni ei ole karjalaisia sukujuuria,
mutta miehelläni on äitinsä puolelta.
Mieheni isoisoäiti oli juuri synnyttänyt vauvan,
kun he joutuivat jättämään kotinsa.
Joka oli muuten keltainen, mansardikattoinen talo,
 niin kuin meilläkin.
Onneksi he pääsivät hyviin ja ystävällisiin evakkopaikkoihin
ja lopulta saivat rakentaa oman kodin. 
Tuo koti on vieläkin paikallaan ja
 siinä asuu mieheni 90-vuotias kummisetä.

https://www.youtube.com/watch?v=RdBcUmBz37k


Linkki ei jostain syystä näy mobiiliversiossa,
mutta internetversioon vaihdettaessa, 
linkki tulee näkyviin ja toimii.


Hyvää itsenäisyyspäivää
meille kaikille! 




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





16 kommenttia:

  1. Minunkin pappani ja vaarini olivat koko pitkän sodan rintamalla, joten samaistun tähän vahvasti. Olen myös vollottanut evakon laulun äärellä.
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää, suurella kunnioituksella muistaen maatamme puolustaneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos myös sinun papallesi ja vaarillesi!
      Ja tuo Evakon laulu on todella koskettava. Olen lukenut viime aikoina monta kirjaa, jotka käsittelevät sodan aikaisia tapahtumia ja vielä naisen näkökulmasta. On se ollut kovaa niin miehillä kuin naisillakin. Ja kuinka moni on jäänyt leskeksi tai joutunut kantamaan todella suurta vastuuta esimerkiksi koko perheestä, elannosta ja maatilan töistä. Siinä on todella tarvittu puhaltaa yhteen hiileen. Ja miltä evakoista on todella mahtanut tuntua, kun yhtäkkiä on pitänyt jättää oma koti, eikä ole yhtään tiennyt mihin päätyy. Sitä voisi peilata itseensä, jos nyt yhtäkkiä pitäisi jättää kaikki. Miten siitä selviäisi?

      Ja todella suurella kunnioituksella ajattelen minäkin kaikkia menneitä sukupolvia, myös lottia, joita en itse postauksessa muistanut mainita erikseen.

      Poista
  2. Iso kiitos tosiaan jokaiselle, joka on tehnyt mahdolliseksi meidän asua itsenäisessä Suomessa!

    VastaaPoista
  3. Oikein ihanaa itsenäisyyspäivää sinulle Riina <3

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus johon on helppo yhtyä.
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivän iltaa myös sinulle Riina.

    VastaaPoista
  5. Hyvää itsenääsyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
  6. Toista pappaani en ole edes nähnyt. Äitini oli vain 2-vuotias isänsä kuollessa sodassa. Toinen pappani eli yli 80-vuotiaaksi ja kertoi usein sodasta.
    Kiitos heille 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän sukunne on maksanut kovan hinnan itsenäisyydestä. Pappamme ovat tehneet mittaamattoman arvokkaan teon. <3

      Poista
  7. Minunkin pappani molemmat ovat olleet sodassa ja voi tähän kirjoitukseen samaistua. Saamme olla kiitollisia heille itsenäisestä maasta. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös sinun papoillesi tästä ihanasta, itsenäisestä suomestamme! <3
      Ja mukavaa joulunodotusta myös sinulle! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!