sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Ovenpielessä

Yhteistyössä: Huiskula 


Hrrrr, miten kylmäksi tämä syksy muuttui aivan yhtäkkiä!
Perjantai-iltana tuli hieman kiire saada kaikki talvetettavat kasvit suojaan.
Meillä ei yleensä koskaan tule vielä pakkasöitä syyskuun puolella
ja olin ajatellut ehtiväni viikonlopun aikana siistiä pihaa ja kasvihuonetta,
sekä viedä kaikki talvetettavat kasvit autotalliin.
Mutta toisin kävi.
Tulin kylästä ystävältäni perjantai-iltana ja auton mittari näytti -2 astetta.
Ei auttanut, kuin alkaa pyörimään ympäri pihaa ja haalimaan kasveja suojaan.
Ja hyvin sitä näköjään ehti näin pikkasen viime tipassakin.
Kaikki talvetettavat kasvit säilyivät elossa.

 Ovenpielen koristebataatista näkee, että pakkanen vieraili täälläkin.
Eikä auttanut muuta kuin alkaa syysistutushommiin,
vaikka yritin pitää kesästä kynsin hampain kiinni.
Eukalyptukset katkaisin leikoiksi sisälle ja lumihiutaleen ja koristebataatin heitin pois.
Hopeavitja/hopeaputous sen sijaan sai jäädä syysistutukseenkin.
Se yleensä säilyy suht nättinä pitkälle talveen, vaikka ei varsinaisesti pysykään elossa.

 Vaihtoehtoisesti hopeaputouksesta voi kiepauttaa vaikka kranssin.


Valitsin näihin ovenpieli-istutuksiin
valkoista callunaa, marjakanervaa (Pernettya mucronata) ja skimmiaa.

 Calluna kestää kauniina läpi talven, 
mutta skimmia ja marjakanerva eivät kestä pahimpia pakkasia.
Joten nämä syksyiset kasvit vaihdan vielä jossain vaiheessa vaikka havuihin. 
Syys- ja talvi-istutuksissa ei tarvitse jättää kasvunvaraa, niin kuin kesäkukkia istuttaessa.
Siksi ne kannattaa istuttaa aika tiuhaan, jotta istutuksesta tulee runsas.
Tärkeää on kuitenkin muistaa, että syysistutukset tarvitsevat kastelua niin kauan, 
kunnes pysyvät pakkaset tulevat.







Suuressa puutarhassa löytyy paljon istutuspaikkoja.
Aloitan istutukset aina näkyvimmiltä paikoilta.
Etuovi sekä tämä autotallin sivuovenpieli näkyvät ensimmäisenä pihaan tultaessa.
Siksi on kiva, jos ne niistä löytyy kaunista katseltavaa. 


Tähän autotallin eteen istutin limenvihreän sypressin (Chamaecyparis lawsonia), tuomaan väriä ja korkeutta,
sekä hopealankaa (Calocephalus brownii)  ja valkoisia callunoita.
Lisäksi napsin hieman omasta metsästä kuusen oksia, tuomaan lisävihreyttä.
Sypressin juurelle jätin myös hopeaputouksen ilahduttamaan ainakin syksyn ajaksi.


Kurpitsat ja kynttilät kruunaavat syystunnelman.

Ai että, kuinka piristyin, kun sain päivitettyä nämä paraatipaikkojen istutukset.
Haikeus kesäkukkien talviteloille siirtymisestäkin helpottui, 
kun tilalla ovat nyt freesit kasvit. 
Koska talomme on keltainen ja puutarha leiskuu kohta ruskan väreissä,
en kaivannut taaskaan mitä väri-iloittelua.
Rauhalliset värit tuovat vastapainoa kauniille syysasuiselle puutarhalle.

Oikein ihanaa sunnuntaita!
Täällä jatketaan puutarhan syyspuuhia pala kerrallaan.
Ja nautitaan leppoisasta sunnuntaista, ilman kiirettä.

Kiitos Huiskulalle kasveista! 

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



16 kommenttia:

  1. Kauniit istutukset! Mukavaa sunnuntaita, Riina.

    VastaaPoista
  2. Kauniit ja näyttävät istutukset. Hopeavitja ja hopealanka ovat oivia valintoja syysistutuksissa ja sopivat tosi hyvin monen kasvin kumppaneiksi. Skimmia ja marjakanerva samoin.
    Mukavaa ja kuulakasta sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! <3
      Hopeiset kasvit sopivat hyvin tosiaan monen kasvin kanssa. Ne tuovat rauhallisuutta värikkääseenkin istutukseen.
      Mukavaa ja kuulakasta lokakuun alkua! Niin se kuu vaihtui, ja syksy on parhaimmillaan.

      Poista
  3. Ihanat syyskukat!<3 Mulla myös on valkoisia callunoita, Eijalta ostin jotain kivaa heinää, ja lankaköynnökset saa vielä olla ruukuissa, muratit samoin. Eilen aamulla ihmettelin pakkasyön jälkeen, kun ahkeraliisa näytti niin hyvältä...No, kun palasimme suolta, kukka oli sulanut ja roikkui lohduttomana amppelissa. Tänään olisi ohjelmassa piha- ja kukkahommia!:) Ehkä myös halko...Pitäisi päättää, että mahdutammeko juhliin hankitut tarjoiluvaunut varastoon (ahdasta muutenkin) vai laitetaan myyntiin kirppikselle. Halkotalot pitäisi saada tuohon terassille. Hommaa riittää siis.:)

    Leppoisaa sunnuntaita ja ihanaa uutta viikkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! <3
      Juu, nyt monet kesäkukat saivat äkkinäisen lopun, pakkasen ansiosta. Mutta onneksi syyskasvit korjaavat tilanteen ja piristävät meitä puutarhureitakin. Heinät ovatkin ihan loistavia syysistutuksissa. Ja lankaköynnökset jatkavat täälläkin vielä elämäänsä.
      Syksyllä tosiaan puuhaa riittää, että kaiken saa talvikuntoon. Mutta pala kerrallaan sitä valmista tulee. :)
      Kaunista lokakuun alkua ja voimia uuteen viikkoon! <3

      Poista
  4. kauniit! Meilläkin kävi pakkasella. Yleensä ensimmäiset pakkasyöt ovat vasta lokakuussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! <3
      Minäkään en tosiaan muista, milloin meillä olisi ekat yöpakkaset olleet jo syyskuun puolella. Siksi en pitänyt kiirettä, enkä tarkkaillut säätiedotuksiakaan kovin ahkerasti.
      Mutta onneksi kaikki talvetettavat kasvit ovat nyt turvassa, vaikka kiire kyllä tuli.

      Poista
  5. Kauniit syysasetelmat! :) Miekin pääsin omani jo tekemään. Tosin ehkä yhden callunan vielä pieneen ruukkuun hankin. Marjakanervaa metsästin, mutta sitä ei ollut saatavilla siellä mistä hain, ja muualta en jaksanut lähteä etsimään. Mutta kaunis ja hauska kasvi se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus!
      Kävinkin kurkkimassa blogistasi, mitä kaikkea aurinkoista olitkaan tehnyt.
      Marjakanervia ei tosiaan aina ole valikoimissa. Mutta jatka etsintää, eiköhän niitä jostain kukkakaupasta löydy. Se on jotenkin kiva lisä muiden syyskukkien joukossa.

      Poista
  6. Aivan ihanat istutukset <3 Ihanan kranssin olet kieputtanut myös.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!
      Ja oikein ihanaa uutta viikkoa ja tunnelmallista lokakuun alkua!

      Poista
  7. Kauniit istutukset! Itse jätän syysistutukset tekemättä, koska en niistä pääsisi juurikaan nauttimaan. Silti on kiva katsella kuinka kivoja muut tekevät koteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! <3
      Juu, siirtolapuutarhamökillä syysistutuksia ei tulisi varmasti niin usein ihailtua. Mutta onneksi muiden istutuksia voi ihailla kaduilla kulkiessaan ja sitten täällä netin syövereissä.
      Tunnelmallista lokakuun alkua ja voimia uuteen viikkoon!

      Poista
  8. Lueskelin näitä vanhempiakin juttuja. (Punajuuret näyttivät muuten hienoilta). Nämä istutukset taitavat olla tämänhetken teemana monella. Rupesi kiinnostamaan, selviääkö sypressi noin talvesta elossa, vai onko vain hetken koristus? Hopeaputouskrassi on muuten hyvä idea. Siitä voisi kehitellä jotain täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sypressi ei valitettavasti selviä talvesta elossa, ainakaan ruukussa. Maahan istutettunakin se on epävärma ja herkkä kasvi meidän oloihin. Olen tosin nähnyt yhdellä asiakkaallani suuren sypressin, jonka hän on kasvattanut jouluasetelman pienestä sypressistä.
      Eli ainahan sitä voi kokeilla.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!