keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Väri-inspiraatiota


Inspiraatio on siitä jännä juttu,
että se saa tuulta alleen aika monenlaisista paikoista.
Me kaikki tarvitsemme inspiraatiota,
kuka mihinkin.
Yleensä ihminen inspiroituu parhaiten, kun hieman lepää ja lomailee.
Kerroin viime viikolla, että luonto on minulle suurin inspiraation lähde.
Niin se onkin,
mutta kyllä täytyy sanoa, että myös vanhat kaupungit ja talot ovat todella inspiroivia.
Kun matkustelen, huomaan kuvaavani usein ovia ja ikkunoita.
Värit ja kuviot ovat niin lumoavia.
Ja usein alan miettimään, minkälaisia ihmisiä tuonkin oven tai ikkunan takana asuu.


Kävimme viime viikolla Tukholmassa hieman ex-tempore reissulla.
Keksimme yhtäkkiä, että olisi kiva näyttää japanilaiselle vieraallemme myös Tukholmaa
ja suomalaisille niin tuttua laivaristeilyä.
Reissu olikin oikein onnistunut 
ja parin päivän loma oli itsellekin oikein tervetullut.


En ole maalaamassa taloamme, 
en edes sisältäpäin,
silti inspiroiduin suuresti näistä Tukholman vanhan kaupungin talon seinistä.




Napsin aikamoisesti kuvia,
ja ajattelin jakaa tätä väri-inspiraatiota myös teillekin.
Toivottavasti siitä on iloa,
vaikka puutarhaan, sisustukseen, ompeluun, 
vaatteiden yhdistelyyn, valokuvaukseen, kukkasidontaan, neulontaan, askarteluun, 
maalaukseen ja ihan kaikkeen,
 mitä ikinä keksittekään tehdä.















 Iloa ja inspiraatiota päiväänne!

Huomenna näytän hieman istutusideoita, joita näin. 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

14 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Aah, Tukholman vanha kaupunki. Loistoidea viedä vieras sinne: Tukholmassa saa hyvän käsityksen siitä, miltä näyttää eurooppalainen vanha kaupunki. Meillä ei Suomessa sellaisia ole, meillä on taasen ihania puukaupunkeja, mutta ihan erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3
      Tukholmassa on jotenkin niin kiva tunnelma. On Tallinnassakin, mutta Tukholma on jotenkin kuuluu myös meidän suomalaisten elämään enemmän. Laivamatkoja tehdään ahkerasti ja loppujen lopuksi risteilyt ovat varmaan suurimmalle osalle suomalaisia niin tuttuja.
      Muualla maailmassa tuollainen risteilykulttuuri on aika eksoottista. Kävimme myös moottoriveneellä ihan tuossa meidän järvellä. Kumpikin vesillä olo oli ensimmäinen kerta vieraallemme. Sitä tulee ihan kotisokeaksi, kuinka kivoja juttuja meillä täällä Suomessa on. On hyvä katsella paikkoja ja asioita välillä vähän ulkomaalaisen silmin.
      Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ollut ihana viedä vieraamme myös Porvooseen tai Raumalle. Puukaupungeissakin on tosiaan ihan ainutlaatuinen tunnelma.

      Poista
  2. Olen viime päivinä kahlannut läpi sinun blogisi aikaisempien vuosien postaukset ja inspiroitunut kovasti :). Et uskokaan, miten mukava on ollut nähdä kuvia eri istutusalueista ja kirjoittamasi kuvaukset ovat olleet myös erittäin hyödyllisiä. Minulla on nyt menossa joku ihmeen innostus etsiä näkymiä puutarhoista, jotta löytäisin itsestäni paremmin esiin sen, mitä kohti haluan omaa puutarhaani viedä. Harmonia on haussa, kiinnostavia yksityiskohtia unohtamatta. Lähikuvat kukista ovat taideteoksia ja ah niin ihania katsoa, mutta kaipaan myös inspiraatioon nähdä kuvia, mistä näkyy näkymiä ja yhdistelmiä kasvimuodoista, sävyistä ja kokonaisuuksista. Sinä autoit paljon tässä pyrkimyksessä! Hyvää syksyä, inspiroidutaan! terveisin Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri (Blogit.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos tästä kannustavasta kommentista! <3 Se lämmitti kovasti.
      Minulla oli blogin alussa sellainen periaate, etten näytä taloa, itseäni ja kirjoitan nimimerkillä. Jonkin ajan kuluttua tajusin, ettei puutarhasta voi saada minkäänlaista kuvaa, jos ei kuvaa laajempia näkymiä.
      Yksityiskohdat ovat tosiaan myös kauniita katsella, mutta ei niistä saa niin paljon irti.
      Vieläkin hapuilen tasapainon kanssa. On vaikeaa nähdä, millaisen kuvan puutarhasta saa blogin kautta. Joskus oikein hämmästyy, kun joku kommentoi esim. jotain puutarhan osaa, ensikertaa nähdyksi. Itse kun näkee puutarhansa joka kolkan, ei oikein tajua, ettei ole koskaan näyttänyt jokaista kolkkaa blogissa.
      Oikein hyvää syksyä ja paljon inspiraatiota! Puutarha on siitä ihana juttu, että sen näkymät vaihtuvat myös vuodenaikojen mukaan. Erilaisista näkymistä on upeaa nauttia.

      Poista
  3. Juuri tällaista väriterapiaa välillä tarvitaan. Käytiin tänään hoitolasten kanssa kävelyllä, tuoksuteltiin luontoa ja ihasteltiin komeita kärpässieniäkin 😀
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle Riina ❤️

    VastaaPoista
  4. Kyllä! Kävelyllä saa myös paljon väriterapiaa. Luonnon väriyhdistelmät inspiroivat aina.
    Ja lasten kanssa huomaa monta sellaista seikkaa, joita aikuisena ohittaa kokonaan. Välillä on hyvä katsella maailmaa sekä lasten, että turistin silmin. :)
    Mukavaa keskiviikkoa myös sinulle Outi! <3

    VastaaPoista
  5. Teillä on ollut mukava reissu ja todellakin suomalaisen lomanvieton esittelyä. Samalla saitte varmasti itsellekin kivan reissun. Ihania värejä ja inspiraatiota, kiitos kuvien jakamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja reissu teki hyvää myös meille itselle. Sääkin sattui olemaan todella kiva. Tukholman vanhassa kaupungissa on mukava kävellä ympäriinsä hyvällä säällä, ja ihmetellä kaikkea elämän menoa.
      Kiva, jos kuvista välittyi inspiraatiota myös sinne ruudun toiselle puolelle!

      Poista
  6. Ihania kuvia väreineen ja hienoine kuvakulmineen.
    Tukholma on ensimmäinen ulkomaankohteeni ja tykkään siitä jatkuvasti ihan yhtä paljon. Näitä kuvia katsellessa tuli hurja matkakuume.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! <3
      Aina ei tosiaan tarvitse mennä kauas, kun saa kivaa ulkomaan fiilistä ja irtiottoa arkeen.
      Kävimme viemässä japanilaisen vieraamme maanantaina lentokentälle. Siellä se matkakuume vasta nousikin. Olisi ollut niin kiva lähteä johonkin. Ehkä eniten vieraamme matkaan.

      Poista
  7. Nuo seinien värit olisivat niin ihania sohvatyynyissä!

    VastaaPoista
  8. Vanhojen kaupunkien talot ovat ihania! Kauniita puisia esineitä ja huonekaluja myöskin. Herätit minussa kipinän ommella jotain. En ole varma, olenko siitä kiitollinen, aika kun ei oikein tahdo riittää muihinkaan puuhiin.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on jännä, että joku pieni juttu voi herättää kipinän, vaikka just ompeluun. Ja yleensä inspis iskee just silloin, kun ei oikein ehtisi toteuttamaan ideoitaan.
      Tänään juteltiin just tyttären kanssa, jolla on koeviikko. Hän sanoi, että just nyt tekisi mieli siivota kaappeja, kun pitäisi tehdä kouluhommia. Sitten kun olisi aikaa kaapin siivoukselle, ei yhtään tee mieli siivota. 😂

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!