perjantai 7. kesäkuuta 2019

Siimeksessä

 kuunlilja "White Feather"
Hosta Tarhafunkia-ryhmä  "White Feather" 
ギボウシ(ホスタ)‘ホワイト フェザー’ 
Kun helle paahtaa ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, 
tekisi mennä metsäpuutarhan siimekseen hieman vilvoittelemaan.
Siimeksessä viihtyvät monet kasvitkin,
esimerkiksi kauniit kuunliljat.
Niiden lehtien moninaisuus tuo puutarhaan hienoa tunnelmaa. 

Esittelen tässä postauksessa muutaman kivan kuunlilja-lajikkeen, 
joita Vaahteramäellä kasvaa.

Yläkuvan "White Feather" on erikoisuus.
Keväällä nousevat lehdet ovat valkoisia ja kesän aikana lehdet hieman vihertyvät 
ja niihin tulee vihreitä juovia.
Heinä-elokuussa ilmestyvät kukat ovat laventelin sävyiset.
Värinsä vuoksi tämä erikoisus viihtyy myös aurinkoisella paikalla.
Kasvukorkeus on noin 45 cm. 

 sinikuunlilja
 Hosta sieboldiana ´Elegans` 
ギボウシ(ホスタ)
シーボルディアナ ‘エレガンス’
 

Sinikuunlilja availee vasta suuria lehtiään.
Ne ovat tässä kohtaa kesää vielä suuria kuppimaisia "astioita",
jotka keräävät sadepisarat kauniisti.

Sinikuunlilja viihtyy puolivarjossa ja varjossa.
Auringossa sen lehdet kärsivät ja muuttuvat ruman hailakoiksi.
Sen lehdet ovat herttamaiset, sinertävät ja uurteiset.
Kukat ovat valkoiset ja kukinta osuu heinäkuulle.
Kasvukorkeus on noin 60 cm.
Sinikuunlilja pitää kasvurauhasta ja viihtyy samalla kasvupaikalla pitkään.
Kasvualustan tulisi olla runsas multainen ja tuore.


 jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä
´Sum and Substance`
ギボウシ(ホスタ)'サム アンド サブスタンス'

Tämä upeus on suurin kuunliljamme.
Kasvuorkeus on peräti 80/100 cm.
´Sum and Substance`  kukkii elokuussa liloin kukin.
Lehdet ovat kellanvihreät.
Värin syvyys vaihtelee kuitenkin valoisuuden mukaan.
Täällä Vaahteramäellä se kasvaa melko varjossa, 
joten lehdet ovat aika vihreät.
Tämä upeus vaatii kasvutilaa, sillä se kasvaa nopeasti leväksi ja korkeaksi.

 jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä  ´Earth Angel`
ギボウシ(ホスタ)アースエンジェル

´Earth Angel` kasvaa noin 60 cm korkeaksi.
Vaaleanlila, lähes valkoinen kukinta ilahduttaa heinäkuussa.
Sinivihreä lehti, jossa kerman keltainen reunus.

 jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä ´Wide Brim`
ギボウシ(ホスタ)‘ワイド ブリム’ 

 ´Wide Brim` on näyttävä ja kookas kuunlilja.
Sen kasvukorkeus on noin 40 cm.
Vaalean liilat kukat ilmestyvät non 60 cm korkeisiin kukkavanoihin heinä-elokuussa.
Lehden keskusta on tummanvihreä, mutta reunat ovat vaaleankeltaiset.

 jalokuunlilja
Hosta Tarhfunkia-ryhmä ´Cherry Berry`
ギボウシ(ホスタ) チェリーベリー

´Cherry Berry` on kapeahko, siro kuunlilja.
Lehden keskusta on vaalea ja reunat vihreät.
Se kasvaa noin 25 cm korkeaksi 
ja lila kukinto nousee 45 cm korkeudelle elokuussa.

isoraitakuunlilja 
Hosta undulata ´Albomarginata`
ギボウシ(ホスタ) 'ウンドゥラタ アルボマルギナタ'

Hyvin kestävä ja yleinenkin isoraitakuunlija on sitkeä maanpeittäjä.
Se viihtyy puolivarjoisesta varjoiseen, ja viihtyy hyvin kasvupaikallaan.
Isoraitakuunliljan liilat kukinnot nousevat jopa 90 cm korkeuteen heinä-elokuussa,
vaikka lehdistö jää 40 cm korkeuteen.
Tästä kuunliljasta itselle tulee sana raikas mieleen.
Valkoiset lehdenreunukset raikastavat hämärät puunaluset ja metsänlaidat kauniisti.

Tässä oli muutamia Vaahteramäen kuunliljoja.
Jatkan jossain vaiheessa kesää myös muiden kuunliljojen esittelyä.

Nyt mukavaa päivää ja käykää välillä vilvoittelemassa varjossa!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




2 kommenttia:

  1. Sinikuunlilja näyttää juuri nyt todella ihanalta. Jotenkin siitä tulee mieleen vedessä viihtyvät kasvit, varmasti johtuu tuosta tämän hetkisestä kuppimaisuudesta.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten tuleekin! Tuo kuppivaihe on aika ihana. Nyt kupit ovat avautuneet ja lehti peittää jo hyvin kasvualustansa.
      Äkkiä se muutos tulee.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!