lauantai 6. lokakuuta 2018

Maailman kaunein daalia

 Daalia 
Dahlia ´Cafe au Lait`
カフェオレダリア


Hyvät naiset ja herrat!
Saanko esitellä teille mielestäni maailman kauneimman daalian:
Dahlia ´Cafe au Lait`

Oli onni, että ehdin sitä ainokaista pahaa pakkasyötä
 ennen tuomaan daalioita ja muita herkkiksiä sisälle maljakkoon.
Nyt olen nautiskellut niistä jo viikon verran, 
ja ne ovat säilyneet freeseinä edelleen. 

Mukulat ovat jo onneksi autotallin suojissa talvehtimassa,
ja keräämässä voimia ensi kesän kukintaa varten. 
Nämä ´Cafe au Lait`-daalian mukulatkin ovat säilyneet hyvin jo yhden talven. 
Muut daaliani ovat vielä vanhempia.


Tämä ´Cafe au Lait` näyttää aina niin nöyrältä kumarrellessaan.
Kukka on todella painava ja harmillisesti katselee hieman alaspäin. 
Mutta muuten se on oikein topakka ja kantaa kukkansa vankkana.


Rakastan tätä hentoa maitokahvin sävyä.
Erilaisessa valaistuksessa se näyttää aina hieman erilaiselta. 
Hämärässä siinä on mielestäni erityistä maalauksellisuutta,
jota ei ihan puhtaan valkoisista kukista löydy.


Toivotan tämän kaunottaren myötä,
oikein kaunista lauantai-päivää ja viikonloppua!

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

22 kommenttia:

  1. Onpa se, todellinen kaunotar. Kaunista ja mukavaa viikonloppua myös sinne.

    VastaaPoista
  2. Oi olen ihastunut tuohon, sen väri on niin hurmaava ja hyvin näyttävä muutenkin. Piti hankkia sellainen keväällä, mutta olen autuaasi unohtanut ;). Kiitos muistutuksesta, jospa ensi vuodeksi :). Ihanaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, se on niin ihana!
      Minäkin suunnittelen, että ensi keväänä oikein panostan daalioihin. Ne ovat niin ihania, että niitä haluaisi puutarhaan niin paljon, että raaskisi kerätä niitä kunnolla maljakkoonkin. Nyt olen raaskinut keräillä vain yksittäisiä kukkia.

      Poista
  3. Onpa aivan ihana, tulee mieleen cappuccinon kaunis maitovaahto.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee. Aivan upea!
      Aurinkoisia päiviä Saaripalstallekin! <3

      Poista
  4. Tuo on kaunotar <3 Sopisi varmaan ihanasti sellaisen pehmeän, vanhahtavan roosan kaveriksi kimppuun. Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Ah, mikä kaunotar! Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. On kyllä todella kaunis <3
    Ihanaista viikonloppua Riina <3

    VastaaPoista
  7. Todella kaunis on tuo Cafe au Lait. Daaliat yleensäkin ovat minunkin sydäntäni lähellä.
    Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daaliat ovat tosiaan kaikki niin ihania! Niitä haluaisi lisää omaan puutarhaan.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!