perjantai 7. syyskuuta 2018

Ihana oliviipuu

Oliivipuu / Öljypuu
Olea europaea
Olive
オリーブ

Olen aina rakastanut oliviipuita, 
niiden väriä ja muotoa.
Oliivipuut ovat kauniita näin ruukuissa sekä
luonnossa etelän mailla.


Tänä kesänä minulla on ollut kaksi pientä, rungollista oliviipuuta keitaallamme.
Aiemmin minulla on ollut myös isompia oliviipuita,
mutta ne ovat selvinneet talvetuksesta vain muutaman talven.
Sitten ne ovat kuolleet tai kuivuneet sen verran pahasti,
 että ne on pitänyt heittää pois.
Luulen kuitenkin, että nämä pienemmät versiot on helpompi talvettaakin. 


Pidän yhä enemmän ja enemmän sellaisista kesäkukista,
jotka eivät varsinaisesti kuki, 
vaan niissä on jotain muuta koristearvoa.
Oliviivipuu on nauttinut tästä hellekesästä,
mutta ei ole hermostunut myöskään sateista. 


Oliivipuun hoito on helppoa.
Ensinnäkin sen multa kannattaa vaihtaa uuteen multaan heti oston jälkeen.
Viljelyksessä käytetty multa, ei sovellu huonekasvikäyttöön.
Paras kasvualusta olisi sekoitus,  huonekasvimultaa ja lecasoraa.

Oliivipuuta kastellaan säännöllisesti. 
Kastella kannattaa kerralla kunnolla ja uusia kastelu, 
kun pintamulta on kuivaa muutaman sentin syvyydeltä.
Kasvuaikaan oliviipuuta kannattaa lannoittaa vähätyppisellä lannoitteella
 noin kuukauden välein.
Talveksi lannoittaminen kannattaa lopettaa, samoin kuin muillakin huonekasveilla.
Talveksi kasvi kannattaa siirtää sisään tai talvehtimaan viileään (noin 5-10 astetta), 
mutta valoisaan paikkaan.

Talvehtiminen kannattaa aloittaa asteittain. 
Siirrä oliivipuusi ensin yöksi sisään ja 
anna sen totutella kuivaan huoneilmaan rauhassa.
Hyvä talvehtimispaikka on valoisa.
Jos valo ei meinaa riittää luonnostaan, avuksi kannattaa ripustaa kasvivalaisin.
Oliivipuuta kastellaan talven aikanakin kerralla reilusti, 
mutta mullan annetaan kuivahtaa kastelujen välissä. 
Myös sumuttelu tekee hyvää, koska huoneilma on tosiaan niin kuivaa.

Oliivipuu saattaa tiputtaa talven aikana paljon lehtiään,
mutta kasvattaa uudet lehdet taas kevään tullen.
Oliivipuuta voi leikata voimakkaastikin keväällä,
se vain innostuu siitä. 

Vanhat oliivipuut voivat tuottaa hedelmiä,
mutta se edellyttää runsasta auringonvaloa ja korkeaa lämpötilaa.


Onneksi lämpimät säät vielä jatkuvat,
eikä oliivipuuta tarvitse ihan vielä siirtää sisälle.
Se nauttii vielä ulkoilusta, nautitaan mekin. :)

Nautinnollista viikonlopun alkua ja paljon aurinkoa päivääsi!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Kiitti vinkeistä ❤. Oma puuni on jo kahtena keväänä odotellut roskalavaa mutta tehnyt aina ihmeheräämisen. Nyt ajattelin hoivata sitä hieman paremmin 😊

    VastaaPoista
  2. Oliivipuu-rakkautta!! <3
    Minulla oli Suomessa vuosia ihana pieni olivipuu melko vahvalla hieman käkkyrällä rungolla ja juuri noilla ohjeillasi minäkin sitä hoivasi. Keväällä heti ulos päiviksi, viherhuoneeseen ja lopulta ulos aurinkoiselle terassille.
    Syksyllä vastaava koulutus sisätiloihin valoisaan paikkaan ja niukempaan kasteluun.
    Ja muistan kuinka löysin puun puolikuolleena IKEAn ale-hyllystä kympillä!!
    Täällä olivipuita saa ihailla ympäriinsä, enkä ole omaa vielä hommannut.
    Toki sellainen keskikokoinen isossa ruukussa pihalla olisi aika ihana...<3

    Syyskuun hehkuvaa lumoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä Mantelilaaksossa pääsee varmasti nauttimaan myös upeista oliivipuista. Vanhat vänkkyräiset oliivipuut ovat niin upeita ja jotenkin ikiaikaisia.
      Siellä oliivipuu viihtyisi varmasti hyvin myös ruukussa. Mutta parasta on tuo, suurten oliivipuiden ihailu.
      Syyskuun lumoa myös sinne! Täällä on ollut todella kaunista ja vielä onneksi vihreääkin. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin hehkuvia syysvärejäkin ilmaantumaan.

      Poista
  3. Onhan se mukava seurata kun joillakuilla on intoa kokeilla noita vaativampia kasveja. Itsekkin olen ollut joskus innostunut vähän erikoisemmista kasveista mutta kun ikää tulee niin elämä jotenkin yksinkertaistuu. Onnea oliivin kasvatukseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei oliivipuu niin vaikea ole, jos löytää sopivat olosuhteet. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, vaikka pienen oliivipuun kanssa.

      Poista
  4. Tykkään oliivipuista. Tulee niistä mieleen viime syksyinen Italian matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Italiassa ja Espanjassa on niin kauniita oliivipuita ja todella vanhoja yksilöitä. Niistä jää halu, saada jotain samaa edes pienen puun verran tänne kotiinkin.

      Poista
  5. Katselen haikeana hyvinvoivia huonekasveja, minulla ei menesty mikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Varmasti teillekin löytyy sopivia kasveja. En nyt osaa näin äkkiseltään suositella mitään, kun en tiedä teidän kotinne olosuhteita. Taidankin kertoilla tulevan talven aikana enemmän viherkasveista, jotta sopivia kasveja löytyisi jokaisen kotiin ja erilaisille hoitajille. Toiset unohtavat kastella ja toiset kastelevat vähän liiankin kanssa.

      Poista
  6. Oi että! Oliivipuu on kyllä niin kaunis ympäri vuoden! Heti, jos mulla joskus on vanha talo, ostan samantien sellaisen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulle taitaisi muutenkin käydä vanha talo niin hyvin. Blogiasi seuranneena, olen huomannut, että olet onnistunut saamaan käsinkosketeltavan ihanan tunnelman myös uuteen taloon.

      Poista
  7. Minä ostin juuri miehelle lahjaksi oliivipuun, kun sitä oli kauan meille toivonut. Kiitos näistä hoito-ohjeista siis kovasti. Olen kerrankin osannut oikean määrän kastella puuta :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olipa kiva sattuma! Toivon miehesi oliivipuulle pitkää ikää ja teille paljon iloa siitä! <3

      Poista
  8. Itsellä on myös oliivipuita ja juuri yhden pelastin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oliviipuiden ystäviä löytyy. Ja kuulostaa just hyvältä, että myös oliviipuiden pelastajia löytyy.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!