lauantai 18. joulukuuta 2021

Pienet ja ilahduttavat joulumuistamiset

 jouluruusu Helleborus Christmas rose クリスマスローズ

jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 


Joulu on muistamisen aikaa.
Varsinaisten joululahjojen lisäksi halutaan usein muistaa yhteistyökumppaneita, 
ystäviä, naapureita, varhaiskasvatuksen henkilökuntaa sekä lasten opettajia.
Itse suosin tuliaisissa ja pienissä muistamisissa aina kuluvia lahjoja,
jollen sitten tunne lahjansaajaa ja hänen mieltymyksiään tarpeeksi hyvin.
Meillä jokaisella kaapit tuppaavaat pursuamaan turhia tavaroita, 
eikä lahjan antamisen tai vastaanottamisen tarkoitus ole tarkoitus kuormittaa ketään lisää.
Ympäristötekijät eivät myöskään ole tässä kohtaa ihan vähäpätöiset.
Pienet syömiset, kynttilät, servetit sekä tietysti kukat 
eivät jää kenenkään nurkkiin pyörimään.
Kivoja kahvimukeja tai joulukoristeita ei monikaan tarvitse enää lisää.


jouluruusu Helleborus Christmas rose クリスマスローズ

jouluruusu Helleborus Christmas rose クリスマスローズ

Pienistä puroista syntyy myös suurempia virtoja.
Vaikka yhden perheen joulumuistamiset eivät ole ympäristön kannalta
 ehkä olennaisin ongelma,
ovat valintojen vaikutukset kuitenkin tärkeä pisara valtameressä.
Ympäristöystävälliset, lähellä tuotetut sekä
 suomalaisia työllistävät pikkulahjat ovat valintoja, 
joita varmasti jokainen lahjansaajakin arvostaa.
Näin puutarha-alan ihmisenä haluan kannustaa meitä jokaista 
valitsemaan lähellä tuotettu joulukukkia 
ja suosimaan pieniä ja paikallisia kukkakauppoja.
Suurin osa kukkakaupoista on Suomessa yrittäjävetoisia ja tarjoavat työpaikan 
sekä yrittäjälle itselleen että työntekijöille. 
Tämä on arvokas asia.
Vaikka kukkia saa myös marketeista, 
ne valitettavasti polkevat hintoja harmillisesti alaspäin 
 ja vievät leipää sekä viljelijöiltä että kukkakauppiailta. 
Me kuluttajat voimme pienillä valinnoilla vaikuttaa tähän.
Ammattitaitoisesta kukkakaupasta saat 
myös kauniin paketoinnin ja hoito-ohjeet kaupan päälle.

jouluruusu Helleborus Christmas rose クリスマスローズ

jouluruusu Helleborus Christmas rose クリスマスローズ


Mukavaa viikonloppua ja 
rauhaisaa mieltä jouluvalmistelujen keskelle!


  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 


4 kommenttia:

  1. Kauniin rauhalliset kuvat!
    Tärkeä puheenvuoro. Ihmisillä on tarpeetonta krääsää kaapit täynnä. Kun pienellä budjetilla pitää muistaa monia ihmisiä, voi joulusta siitäkin syystä tulla jollekin painajainen. Olemme tehneet aikuisten kesken päätöksen olla ostamatta joululahjoja, jo useamman vuoden ajan. Sen sijaan muistan läheisiä, ystäviä ja tuttuja itse leivotuilla taatelikakuilla, oman puutarhan herukoista tehdyllä hyytelöllä ja perinteisellä herkkusinapilla.
    Valoisaa joulunalusviikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! <3
      Monelle joulu on tosiaan vähän painajaista usean asian takia. Tekisi mieli muistaa monia tärkeitä ihmisiä, mutta pankkitilin saldo ja ideat saattavat rajoittaa lahjaostoksia. Ongelma voi olla myös lahjansaajan puolella. Kaapit pursuaa tavaraa, eikä lahjoja välttämättä uskalla tai henno laittaa kiertoon.
      Itse tykkään juuri noista ruokalahjoista sekä kukista ja kynttilöistä tai muista kuluvista lahjoista. Niitä on kiva antaa sekä vastaanottaa.
      Mekin olemme useana vuonna mieheni kanssa sopineet, ettemme osta toisillemme joululahjoja. Tai tänäkin vuonna ostimme itsellemme sängyn, kun se oli ollut monta vuotta hankintalistalla. Toki sänky olisi pitänyt hankkia muutenkin, mutta on jotenkin kiva sopia, että hankkii jotain yhteistä ja tarpeellista.
      Myös omien sisarusteni kanssa olemme joskus arponeet kelle ostamme lahjan tai sitten olemme sopineet, että ostamme vain lapsille lahjat. Kun on suht iso suku, lahjoista voi tulla todella suuri stressi eikä rahallisestikaan ole mitään järkeä ostella valtavasti lahjoja. Harmittaa vielä enemmän, jos ei oikein tiedä mitä ostaisi ja ostaa jotain turhaa.
      Mutta nämä ovat tietysti aina henkilökohtaisia asioita, joista ollaan aika montaa mieltä. Tärkeintä on, ettei kenellekään tule paha mieli ja asioista sovitaan avoimesti.
      Joulun tärkein asia ei kuitenkaan ole lahjat.

      Poista
  2. Ihan oikein Riina!
    Kaupat pursuaa muoviglitteriä ja muuta turhaa krääsää.
    Toivon että moni ajattelee nyt samoin kun kirjoitit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos komppauksesta Pirjo! <3
      Onneksi näistä asioista puhutaan nykyään enemmän, eikä monikaan halua kuormittaa luontoa, kukkaroa eikä lähimmäisten kotia turhilla asioilla.
      Luulen, että meidän sukupolvi on ehkä enemmänkin ongelmissa näiden tavarajuttujen kanssa. Nuoriso on jo valveutuneenpaa. Meidänkin molemmat lapset ovat muuttaneet kotoa omiin koteihinsa, eivätkä halua mitään ylimääräistä kamaa itselleen. Tavallaan he ovat äärimmäisen tarkkoja, mitä kotiinsa haluavat, mutta samalla myös valveutuneita ja ympäristöystävällisiä, koska haluavat omistaa vain tarpeellista ja harkittua.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!