keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Mänty ja jaloritarinkukka


metsämänty 
pinus sylvestris
マツ 
pine

ja

 jaloritarinkukka / amaryllis
Hippeastrum hortorum 
ヒッペアストラム 
アマリリス


Huomaan olevani aika perinteinen joulukukkavalintojeni suhteen.
Joka vuosi on saatava valkoinen jaloritarinkukka eli tuttavallisemmin amaryllis.
Ruukulla ja muilla somisteilla samastakin kasvista saa luotua joka vuosi uuden version.
Tänä vuonna jaloritarinkannukseni sai seurakseen hieman japanilaisvivahteisen, 
mutta supisuomalaisen metsämännyn oksan.
Männyn oksalla on myös tärkeä funktio tukikeppinä. 
Siksi se voi olla aikaa järeääkin tekoa.


Ruukuksi valikoitui kaapin perukoilta löytyvä suojaruukku, 
johon jaloritarinkukan ruukku sujahti hyvin. 
Eikä haittaa yhtään, että ruukku on melko syvä. 
Syvässä ruukussa jaloritarinkukka pysyy paremmin pystyssä, 
kun varsi alkaa kasvamaan ja painava kukka aukeaa.


Ruukun pinnan viimeistelin sammaleella, 
mutta en varsinaisesti istuttanut jaloritarinkukkaa ruukkuun. 


Nämä kävyt olen tuonut Espanjasta vuosia sitten. 
Ne olivat tuodessa täysin kiinni, 
mutta pompsahtivat auki huoneenlämmössä.
Kauniita käpyjä voi myös ostaa kukkakaupoista.




Seuraavista linkeistä löydät vanhempia ideoita jaloritarinkukan somistukseen.
Postauksista löytyy myös jaloritarinkukan hoito-ohjeet.



Oikein mukavaa päivää ja joulufiiliksiä!


  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.



2 kommenttia:

  1. Kivasti olet tämän asetelman toteuttanut ruukku on todella kiva ja sopii hyvin tähän. Minäkin olen ostanut monena vuonna amaryllikset leikkona joulupöytään. Suuria käpyjä minullakin on useita ja jotkut tuotu myös Italiasta.
    Hyvää joulunodotusta sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila!
      Amaryllikset ovat aivan ihania myös leikkona. Ja niitä voi ripustaa jopa katosta roikkumaan tai ikkunan somisteeksi ´pää alaspäin`. Onttoon varteen voi laittaa vettä, jotta kukat pysyvät freeseinä pitkään.
      Kävyt ovat niin kauniita. Ne ovat ihanan luonnollisia somisteita, eikä niihin kyllästy.
      Kiitos samoin, hyvää joulunodotusta myös sinulle! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!