sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Joulukimppu

Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä 


Joulu aloittaa tulppaanisesongin.
On aivan mahtavaa, 
että joulun somisteeksi voi hankkia Suomessa viljeltyjä kukkia.
 Tulppaanit ovat perinteisesti kuuluneet suomalaiseen jouluun. 
Perinteisimmät joulutulppaanit ovat matalia, 
sipulin kanssa myytäviä joulutulppaaneja, 
jotka istutetaan pieneen koriin tai tuokkoseen.
Myös leikkotulppaanit ovat iki-suosikkeja joulukimppuun.
Niitä voi yhdistellä monien muiden kukkien kanssa 
ja erilaisilla vihreillä kimpuista saa muokattua juuri omaan jouluunsa sopivan.
Leikkovihreiden ja havujen lisäksi tulppaanien seuraksi sopivat myös viljat.


metsämänty 
pinus sylvestris
マツ 
pine


Itselläni taitaa olla tänä jouluna erityinen mieltymys männynoksiin.
Tähänkin kimppuun kipaisin hakemassa omasta pihasta männyn oksia.
Olin varautunut uhraamaan muutaman alaoksan joulun somistuksiin, 
mutta löysinkin nämä oksat maahan pudonneina. 
Jos omalta tontilta ei löydy mäntyä, josta leikata oksia,
 ei niitä saa edes jokamiehen oikeudella leikellä naapuristakaan. 
Eli silloin kannattaa poiketa kukkakaupassa.
Yleensä leikkovihreitä tai havuja ei ole esillä, 
mutta niitä voi tiedustella kukkakauppiaalta. 


Tulpaanejen lisäksi kimpusta löytyy suloista jaloleinikkiä eli Ranunculusta.



jaloleinikki 
Ranunculus asiaticus
ハナキンポウゲ

 tulppaani 
Tulipa 
チューリップ


Leikkotulppaanien hoito-ohje:

- Katkaise tulppaanien varresta pari senttiä, ennen maljakkoon laittamista.
- Anna tulppaanien ensin imeä vettä itseensä tunnin verran kääre ympärillä.
Näin niiden nestejännitys on hyvä ja ne pysyvät suorassa.
- Maljakossa ei tarvitse olla paljon vettä, noin 10 cm riittää.
Tulppaanit pitävät viileästä vedestä, sekä viileämmästä lämpötilasta.
Älä siis aseta niitä esimerkiksi takan viereen.
- Hyvä konsti saada tulppaanit kestämään pitkään,
on siirtää ne yöksi viileämpään paikkaan, esim. eteiseen tai kuistille, 
jossa ei ole pakkasta.
- Kun tulppaanit alkavat repsahtaa, jäädytä ne jäälyhdyn sisään.
Näin ne ilahduttavat vielä pitkään ulkona puutarhassa.

Myös jaloleinikki pitää viileästä ja raikkaasta vedestä
sekä hieman viileammästä paikasta kotona.
Eli se sopii tulppaanien kanssa hyvin samaan kimppuun.
Maljakkoon kannattaa vaihtaa uusi vesi muutaman päivän välein ja 
leikata kukille uusi imupinta vedenvaihdon yhteydessä.


Jos pidät väreistä, tämän joulukimpun voi helposti toteuttaa myös värikkäänä.






Kimpun lisäksi tein sivupöydälle pienen asetelman samoista kukista.
Rennon asetelman saa aikaiseksi erilaisilla ja eri kokoisilla astioilla. 
Itse käytin asetelmassa yhtä maljakkoa ja kahta juomalasia.







Jos haluat lisää ideoita tulppaanien käyttöön jouluksi,
katso myös nämä postaukset:
Osassa postauksissa on hieman keväisempi tunnelma,
mutta pienillä muutoksilla näistäkin ideoista saa muokattu jouluun sopivia.



Oikein hyvää neljättä adventtia ja 
jouluun laskeutumista! 




Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä 



  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.






8 kommenttia:

  1. Tyylikäs kimppu <3 Ihana väriyhdistelmä tuo valkoinen ja vihreä. Hieno idea laittaa maljakkoon lisäksi männyn oksia. Hyvää joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja!
      Valkoinen ja vihreä sopivat kaikkiin vuodenaikoihin ja mänty tuo kivaa joulun tuntua kimppuun.
      Kiitos samoin, hyvää joulunodotusta myös sinulle! <3

      Poista
  2. Mänty sopii hyvin kimppuun ja asetelmiin. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo!
      Minustakin mänty sopii loistavasti kimppuihin ja asetelmiin. On jännä, miten jostain kasvista innostuu yhtäkkiä enemmän. Tänä jouluna taidan olla erityisen intoutunut männystä.

      Poista
  3. Kaunis joulukimppu!
    Rauhallista joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni ja rauhallista joulunalusaikaa myös sinulle! <3

      Poista
  4. Hieno kimppu ja nuo pienemmät on niin suloiset. <3 Havut sopivat niin moneen hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Havut sopivat tosiaan todella moneen hienosti, varsinkin näin joulunaikaan.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!