sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Se mikä on tärkeää

 Tete-narsissi
Narcissus´Tète-á-tète`
スイセン

Ajattelin, että möyryän koko viikonlopun puutarhassa,
mutta innostuinkin siivoamaan eilen kaappeja. 
Onneksi olin jo perjantaina ehtinyt istuttelemaan tete-narsisseja
 oven- ja portinpieleen sekä kasvihuoneeseen. 

Olin niin iloinen, kun naapurini kysyi minulta, 
että tarvitsisinkohan narsisseja.
Hän oli menossa kauppaan ja
puutarhaihmisenä ymmärsi, että olen varmasti narsissien puutteessa. 
Olin juuri samana päivänä ajatellut, 
että olisi niin kiva istuttaa puutarhaan jo jotain piristystä.
Maasta ponnistaa monenlaista sipulikukan versoa, 
mutta kukkia ei vielä ole liioiksi näkynyt. 
Siksi nämä keltaiset pienet auringot olivat todella tervetulleita. 

On ollut niin ihana, kuinka ihmiset ovat osoittaneet ystävällisyyttä
 ja avuliaisuutta meille karanteenilaisille. 
Moni naapuri , ystävä ja puolituttukin on soittanut, että  haluaa auttaa,
 jos tarvitsemme apua.
Se on lämmittänyt mieltä. 



Ehdin kuitenkin kaappien siivouksen lomassa myös pihakierrokselle. 
Meillä oli eilen aurinkoinen ja kaunis päivä,
mutta aika kylmää. 
Aamulla mittari lähenteli -8 astetta. 


  helmililja
 Muscari
ムスカリ


 hunajamarja 
Lonicera caerulea var. kamtschatica


Olen niin onnellinen tästä pikkuruisesta metsästämme. 
Siellä ainakin voi käyskennellä ilman vaaraa. 
Maalla on onneksi etäisyyttä naapureihinkin niin hyvin, 
että voi huoletta olla omalla pihalla karanteenissakin.
Tästä olen todella iloinen. 

  sinivuokko
Hepatica nobilis 
 ミスミソウ

Kävin tutkailemassa näkyisikö sinivuokkojen nuppuja jo
ja voi, sieltä ne karvaisista kääröistään pilkistävät. 
Vielä lämmittelevät hieman  kuin pesässä,
ennen kuin uskaltavat puhjeta kukkaan. 


 pilvikuusama
Lonicera tatarica ´Poutapilvi`
スイカズラ

Pilvikuusamassa on jo upean vihreät ja pulleat silmut. 
Enemmän tietoa ja kuvia pilvikuusamasta löydät täältä:

 Ja tämä kuva oli pakko laittaa. 
Se osoittaa hyvin sen, että se mihin kiinnittää huomionsa ja mitä ajattelee,
sitä yleensä näkee. 
Huomasin tuon lehtokotilon kuoren vasta tästä kuvasta,
kun kuvatessa katse kiinnittyi vain tuohon vihreään suloiseen lupaukseen. 


Olin niin tyytyväinen, 
kun sain tänään aloitettua kaapien siivouksen ja tavaroiden karsimisen.
Espanjassa ollessa huomasin, kuinka pienellä tavaramäärällä sitä oikeasti tulee toimeen
ja miten rajallinen tavaroiden ja vaatteiden määrä helpottaa elämää. 
Aina oli päällepantavaa,
eikä aikaa kulunut asioiden etsimiseen. 

Siinä kaappeja siivoillessa, mietin muutakin karsimista.
Tämä poikkeustila on saanut ainakin minut miettimään,
mikä on tärkeää elämässä. 
Vaikeina aikoina
turhat jutut karsiutuvat pois sekä kalenterista että omasta arvomaailmasta. 

Vaikka tällaista aikaa ei todellakaan olisi toivonut, 
tämä aika kannattaa käyttää hyväksi. 
Pysähtyä miettimään,
mitä olen oikeasti vaarassa menettää
ja minkä menettäminen ei olisi niin kamalaa. 
Varmasti olemme yhtä mieltä, 
että turha kiire, materia ym. ei olekaan niin arvokasta,
kuin se esim. kuukausi sitten saattoi olla. 
Rakkaat ihmiset ja terveys sekä ihan tavallinen arki
ovat nousseet arvoasteikon kärkeen pörssikurssien laskiessa 
ja kalenterin tyhjentyessä. 
Ehkä meillä on ne tärkeimmät asiat tulleet myös ajan mittapuulla tärkeäksi. 

Uskon, että monessa perheessä eletään nyt kaikin puolin hankalia aikoja, 
enkä todellakaan väheksy sitä. 
Ei ole helppoa olla samaan aikaan lapsille opettaja ja keittäjä sekä päiväkodin hoitaja,
kun omassa mielessä myllertää ehkä oman työn huolet tai huoli siitä jatkuuko työni. 
Ja nämä ovat varmasti vielä pienempiä huolia sen rinnalla,
että monia pelottaa kaikkein eniten sairastuminen ja jopa kuolema. 
Tästä huolimatta kiinnitetään katseemme niihin meille tärkeisiin asioihin ja kiitetään niistä. 
Ja pidetään huolta toisistamme
sekä pysytään kotona, ketkä vaan voidaan!
Nyt voi kotoilulla vaikuttaa siihen, 
että myös omat ja monien muiden rakkaat pysyvät terveinä.
Eikä se kotona oleminen mikään rangaistus ole.
Kerrankin on aikaa tehdä niitä rästiin jääneitä hommia,
nauttia rakkaiden seurasta, 
lukea kirjoja, 
maalata tauluja, 
valokuvata,
soittaa ystävälle,
leipoa,
kokata,
saunoa,
katsoa elokuvia
ja tehdä juuri sitä, mihin ei kuukausi sitten ollut aikaa. 
Uskon myös, että moni sairaanhoitaja, lääkäri, lastenhoitaja
tai muu kriittisen alan ammattilainen olisi monta kertaa mieluummin kotona,
kuin kaiken keskiössä
vaarantaen oman terveytensä.


Lopuksi haluan jakaa teille Presidentti Niinistön suositteleman 
Vesa-Matti Loirin kappaleen
Maailma on kaunis. 
Kappaleen teksti on todella upea ja antaa vähän perspektiiviä tähänkin hetkeen,
jolloin voi tuntua, että vapaus on rajoitettua.


Kauneutta ja 
niitä sinulle tärkeimpiä asioita tähänkin päivään!



 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


16 kommenttia:

  1. Erittäin osuvasti kirjoitettu, juuri näin minäkin ajattelen. Hienoa kuulla, että lähellä asuvat ovat huomioineet jopa narsissien tarpeen ;). Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! <3
      On ollut niin ihana huomata, että tämä poikkeustila on saanut ihmiset huomioimaan paremmin toisiaan. Tässä meidän naapurustossa on kyllä ollut mahtava henki jo aiemminkin. Se luo turvaa.

      Poista
  2. Ihmisissä on vielä hyvyyttä ja empatiaa, jonka tämä kriisi tuo esille. Hienoa, että naapurisi ajatteli sinun tarvitsevan ruoan lisäksi myös mielenpiristystä. Tästä tilanteesta voi ja kannattaa poimia sen objektiiviset puolet. Kotona on mahdollista tehdä paljon sellaista, mikä muuten jäisi tekemättä. Onhan tämä aika ahdistavaa, mutta selviämme sen yli askel askeleelta luottaen selviytymiseen.
    Aurinkoista sunnuntaita sinulle ystäväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se on ollut ihana huomata.
      Nyt monilla ahdistus on varmasti tuttu vieras. Varsinkin, jos tilanne jatkuu kauan ja juuri tuo epätietoisuus lisää ahdistusta.
      Minua ainakin hieman auttaa, kun on jotain mielekästä tekemistä. Silloin saa ajatukset vähän muualle. Nyt yksinkertaisilla ja pienillä asioilla on suuri merkitys. Ne auttavat luottamaan tulevaisuuteen ja tsemppaavaat uuteen päivään.
      Aurinkoista uutta viikkoa sinullelkin ihana ystäväni! <3

      Poista
  3. Narskut tuo kevään! Mä kövin jo myös hakemassa keltasta narskuja ja hyasintteja. kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narskut ovat varma kevään merkki.
      Ja nyt jotenkin kaipaa värejä. Olen yleensä niin valkoisten kukkien ystävä, mutta nyt tarvitsee piristystä ja elämää tämän kaiken keskellä. Ja kukat ovat loistava tapa saada piristystä.
      Voimia ja iloa uuteen viikkoon! <3

      Poista
  4. Onneksi kotoa löytyy yllin kyllin tekemistä. Meillä on pieni remppa vielä vähän vaiheessa, komerot ja työhuone huutaasiivoajaa ja onneksi on puutarha! Joka päivä käyn vähintään kierroksella, mutta eilen tein jopa muutaman laatikollisen oksahaketta. Ihan huomaamatta tulee siivottua oksakasoja tontin seunoilta. Meillä ei vielä paljoa piipat nouse, mutta jotain pikkiriikkistä näkyy jo...
    Luin vielä uudelleen tuon teidän pikaspurtin Espanjasta. Meillä on vähän samat jännitykset ja tunnelmat. Siskon poika meni kavereineen viiden kuukauden reissulle Intiaan ja nyt kahden viikon kuluttua tulikin nopea evakuointikäsky. Maan rajat suljetaan tänään ja Israelista lähtee monta konetta hakemaan jopa 3000 kansalaista kotiin. Toivomme että siskon poika on siinä joukossa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kotoa tosiaan löytyy kaikenlaista tekemistä.
      Teillä tuntuukin olevan vaikka mitä kivaa puuhaa. Nyt moni rästihomma pääsee työnalle, kun ei ole enää niin paljon verukkeita niiden aloittamiseen.
      Voi, toivon sydämestäni, että siskon poikasi ja kaikki muut halukkaat pääsisivät kotiin! Nyt sydän sykkii erityisen lämpimästi noille kotiinpyrkijöille. Jotenkin osaa paremmin aavistaa, miltä heistä tuntuu, vaikka meillä ei loppujen lopuksi ollut vielä mitään vaikeuksia. Ei sitä osannut pari viikkoa sitten aavistaa, mitä tuleman pitää, vaikka ymmärsi, että jotain on edessä. Reilussa viikossa on tapahtunut niin paljon.
      Yritetään kuitenkin katsoa luottavaisin mielin eteenpäin. Kyllä tästäkin selvitään, yhdessä! <3

      Poista
  5. Olen täysin samaa mieltä että tuosta tavaramäärästä pitäis päästä eroon,nyt on aikaa tehdä inventaariota elämästä että mikä on tärkeää. Tavaramäärä ei meitä tuskin pelasta jos sairastut vakavasti tai läheinen kuolee. Tässä erikoistilanteessa on myös hyviä puolia jos ei anna pelolle valtaa. Kivaa kun pihalla ja luonnossa kesä antaa merkkejä koko ajan. Narsisseja hommaan myös minäkin kunhan kukkakuorma huomenna tulee tuohon kukkakaupalle. Auringon paistetta ja mukavaa puuhailua sinne Vaahteramäelle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt arvomaailma on saanut ehkä oikeamman järjestyksen. Ja toivottavasti kaapitkin saisivat jonkinlaisen järjestyksen meillä. Mietin näitä tavara-asioita jo ennen tätä koronaa tuolla Espanjassa, mutta korona sinetöi näitä ajatuksiani.

      Nyt on tosiaan paljon myös positiivista. Nytkin aurinko paistaa ja kevättä kohden mennään hurjaa vauhtia. Linnutkin piristävät meitä laulullaan ja kertovat, että elämä jatkuu.

      Poista
  6. So lovely! Have a beautiful day and take care...
    Love, Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Titti! <3
      Stay healthy and have a beautiful new week!

      Poista
  7. Mielummin tosiaan olisin oman perheen kanssa kotona, mutta ei auta muu kuin mennä lapsia hoitamaan.
    Onneksi on kevät tuloillaan ja aurinkoisia päiviä sen mukana. Auringosta ja luonnosta saa aina voimaa jaksamiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut sinua tässä monena päivänä. Moni ystäväni työskentelee myös sellaisilla aloilla, joissa on välttämättömyys olla fyysisesti paikalla työpaikalla.
      Te olette todella niitä arjen sankareita, joiden palkkausta pitäisi viimeistään nyt parantaa.
      Toivon sulle paljon voimia, aurinkoa ja ilonpisaroita jokaiseen päivään ja hetkeen! <3

      Poista
  8. Olipa ihana ele naapurilta tarjoutua tuomaan narsisseja! Ei juolahtaisi tuollainen kenen tahansa päähän. Huvitti tuo lehtokotilon kuori kuvassa. Itsekin olen palannut tänä keväänä muutaman kerran kuvien oton jälkeen taimihuoneeseen etsimään kuvissa näkyviä kirvoja. Aurinkoista viikkoa Vaahteramäelle! Pysykäähän terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä puutarhaihmiset tietävät, mitä naapuri tarvitsee. :)
      Ja on tosiaan jännä, että monta juttua huomaa vasta kuvasta. Sitä on niin valikoitunut näkemään vaan kaikkea kaunista tuolla pihalla.
      Aurinkoista viikkoa myös sulle ja paljon terveyttä meille kaikille! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!