tiistai 4. syyskuuta 2018

Early Sensation ´Bulk`

syyshortensia
 Hydrangea paniculata Early Sensation ´Bulk` 
ノリウツギ


Ostin kaksi Early Sensation ´Bulk` -syyshortensiaa vuoden 2015 kesällä ruukkuihin.
Ne koristivat ensimmäisen kesän terasseja ja syksyllä istutin kasvit rinteeseemme.
Ne ovat talvehtineet hyvin ja kukkineet joka vuosi.


Early Sensation ´Bulk` kasvaa noin 1,5-2 metriä korkeaksi pensaaksi.
Vaahteramäellä ne ovat noin metrin korkuisia nyt kolmen vuoden jälkeen.
Se kukkii saman vuoden versoilla, joten sitä voi tarvittaessa leikata keväällä.
Itse en ole kuin napsinut vanhat kukinnot pois.
Yleisesti Early Sensation- hortensiat pärjäävät kasvuvyöhykkeillä I-IV.
Ja tykkäävät muiden hortensioiden tapaan happamasta kasvualustasta,
aurinkoisessa tai puolivarjoisessa kasvupaikassa.
Kasvualustan tulisi olla vähintään 50 cm syvä.
Sopiva istutusväli niille on noin 90 cm.


Ne kukkivat ainakin meillä jo heinäkuussa.
Kukka on aluksi valkoinen, mutta muuttaa väriään eri punaisen sävyissä.
Näissä kuvissa on sen kukintaa eri vaiheissa.
Tai nytkin siitä löytyy kukkia valkoisesta, viininpunaiseen asti.
Samassa pensaassa voi olla kukkia eri vaiheissa.


Kukinnan lopussa minusta väri muistuttaa mansikka-suklaajäätelöä.


Tämä hortensiaesittely kuuluu hortensiapostaus-sarjaani.

Aiemmin esitellyt hortensiat:

~Korkeat hortensiat 

~Matalat hortensiat
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

8 kommenttia:

  1. Hortensioista olen haaveillut. Muutaman (usean) kerran olen jo käynyt niitä hypistelemässä. Kun vain osaisin päättää lajin ja sopivan paikan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain rohkeasti valitsemaan kaikkien ihanuuksien joukosta ne lempparit. Noista postauksen lopun linkeistä pääset tutustumaan paremmin meidän hortensioihin. Jos se vaikka auttaisi hieman valintaa tehdessä.

      Poista
  2. Hortensiat on kauniita! Kiva tuo Early sensation väriä vaihtavine kukintoineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortensiat ovat aivan ihastuttavia. Ja tuo värin vaihtuminen jaksaa ihastuttaa itseäkin joka vuosi.

      Poista
  3. Hortensiat on niin kauniita, että tätä sarjaa on ollut kiva seurata.
    Ihanaa tiistaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Ja tosi mukava kuulla, että hortensiasarjaa on ollut kiva seurata! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!