lauantai 28. heinäkuuta 2018

Siili


Saanko esitellä Vaahteramäen uuden asukin?
Robottileikkurin lisäksi meidän puutarhassa asuu toinenkin uusi lemmikki.
Ihana siili on asustellut kaninkopin läheisessä pusikossa parisen viikkoa. 
Olen vienyt sille vettä ja rauhoitellut Sakura-kania,
joka rummuttaa ihan täysillä, kun siili on vain lähelläkään koppia.

Meillä ei ole siilejä näkynyt sitten tänne muuttokesän.
Siitä on jo 15 vuotta.
Jotenkin siili on piikeistään huolimatta niin suloinen eläin.

Onko teilläpäin näkynyt tänä kesänä siilejä?

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Ihana asukki. Toivottavasti viihtyy ja jää vakituiseksi kaveriksi.
    Meidän pihalla siilejä oli ennen useita. Talvehtivat terassin alla, josta mönkivät keväällä esiin. Eivät piitanneet Juusosta eikä Juuso siilistä. Sitten ne katosivat. Neljä vuotta sitten näin niitä viimeksi omassa pihassa, Ukkokulta toissa kesänä alapihalla. Kovasti toivon, että siilit löytäisivät uudelleen tiensä pihaamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että siili viihtyisi meillä. Se on jotenkin niin symppis.
      Olisikohan tierempalla jotain tekemistä siilien häviämiseen. Toivotaan, että ne löytäisivät tiensä takaisin teidän pihapiiriin, kun työkoneet ja autot häipyvät ja homma valmistuu.

      Poista
  2. Suloinen siili!
    Toivotavasti kani pian tottuu uuteen ystävään.
    Täällä näkee yllättävän paljon siilejä! Yksi möyrii iltalenkilläni aina läheisellä urheilukeskuksen nurmikolla.
    Muuten ihmettelenkin suuresti mistä siilit saavat vettä ja ruokaa täällä auringonpaahtamalla "aavikolla".
    Torakat niille onneksi taitavat kelvata ruoaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännä, miten se kani niin häiriintyi siilistä, kun siili ei edes tullut kanin kopin ihan viereen. Välimatkaa oli monta metriä.
      Nyt Sakura-kani on kyllä nauttinut sisätiloista ja ilmalämpöpumpun läheisyydestä. Sakuralle helteet meinasivat olla vähän liikaa, vaikka hänen koppinsa on varjossa. Emme raaskineet jättää häntä sinne, vaan teimme sille oman kodin sisälle.
      Juu, minäkin mietin, että siilit viihtyvät myös lämpimimmissä maissa ja täällä on kauhea hätä siilien puolesta. Mutta kyllä minäkin vettä sille vien. Onpahan sitten linnuilla tai jollain muillakin eläimillä vettä, jos se ei siilille kelpaa.
      Kuulin juuri, että siilit saattavat syödä myös lehtokotiloita. Se olisikin ilonaihe, jos niin on. Kotilot nimittäin lymyävät juuri noissa samoissa puskissa, kuin siilikin.

      Poista
  3. Siilit ovat suloisia! Muuttaessamme tänne pihassamme oli kokonainen siiliperhe, mutta sitten toinen vanhemmista jäi viereisellä kadulla auton alle. Seuraavana keväänä niitä ei enää tullut, eikä sen jälkeenkään, vaikka risuläjiä ja sadesuojaa olen viritellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siilit ovat tosiaan suloisia!
      Voi harmi, että teidän siilejänne kohtasi tuollainen onnettomuus. Toivotaan, että uusi siiliperhe löytäisi tiensä teille ja saisi kodin virittelemästäsi kodista.

      Poista
  4. Voi ihanaa ♥ onpa suloinen siili ♥

    T: Paula K.

    http://kurulapaula.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siilit ovat jotenkin niin symppiksiä. Ja liekö ´tunteellinen siili`-runon syytä, että niiden kasvot näyttävät jotenkin surumielisiltä. Se lisää sympatioita niitä kohtaan.

      Poista
  5. Suloinen siili! Meillä ei ole vuosiin näkynyt siilejä ja olen monesti ihmetellyt, että minne ne ovat kadonneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että ne ilmestyvät teillekin takaisin, samallalailla kuin meillekin. En ole tosiaan nähnyt siilejä meillä vuosiin, ennen tätä kaveria. Alapihalla näin toisenkin siilin, luulen ainakin, että se oli toinen yksilö.

      Poista
  6. Siilit ovat niin sympaattisia tuhisijoita❤️. Meillä on keväästä asti käynyt kaksi siiliä, ne käyvät eri aikoina, mutta toinen on paljon isompi, joten ne kyllä erottaa toisistaan. Alkukesällä, kun vielä olin joka päivä töissä, poikkesin välillä kaupassa kotimatkalla. Kotiin tullessa oli närkästynyt siili odottamassa, kun ruokakuppia ei ollutkaan täytetty ajoissa. Viime viikolla siili tuli taloon sisälle avoimesta ovesta, kun taaskaan ei palvelu pelannut ajoissa. Kissojenkin kanssa ne tulevat hyvin toimeen, eli eivät välitä toisistaan yhtään. Ilmeisesti nämä ovat samat siilit, jotka täällä touhusivat viime kesänäkin, jossain risukasassa varmaan viettivät talven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, nehän ovat ihan lemmikkejä teillä! Ihana, että ne osaavat näyttää närkästyvänsä. ;)
      Syötätkö kissojen ruokaa niille, vai mitä?
      Meilläkin naapuri syöttää siilejä kissanruualla ja luulen, että se on yksi syy, miksi meilläpäin on taas siilejä.
      Olen keräillyt tuonne alapihalle risuja kasaan. Yleensä painan välillä kasaa jaloillani matalammaksi. Nyt en uskalla tehdä sitä, jos risukasa onkin siilin koti.

      Poista
  7. Tänä kesänä ei ole siiliä näkynyt. Pari kesää oli aina tuossa takapihalla iltaisin. Taitaa olla reppana peloissaan kun tuossa naapurissa on aika ärhäkkä koira.
    Siilit on niin suloisia <3
    Ihanaa viikonloppua Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, koira on pitänyt varmaan siilin kauempana.
      Tosin meillä on monessa naapurissa koira. Alanaapurissa on kaksi koiraa, kaksi kissaa ja paljon kanoja. Naapuri ruokkii siilejä kissanruualla, ja siellä siilejä on ollut jo monena kesänä, vaikka koirat ovat isoja ja pelottavia. Mutta ehkä eläinystävät saavat kaikki eläimet elämään sovussa. Heillä on oravia ja lintujakin paljon. Ne viis veisaavat kissoista ja koirista. Minusta se on ihmeellistä.

      Poista
  8. Meillä ei ole koskaan tavattu siilejä, nyt on tässä tontilla steltu 9 vuotta. Olisi ihanaa saada sellaisia vieraita meidänkin pihaan. Voi olla, että eivät kissan takia tänne majoitu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että siilit löytävät tiensä myös teille. En ole mikään kissa-asiantija, mutta luulen, ettei kissat pelota siilejä. Naapurissa ne ainakin syövät kissanruokaa sulassa sovussa kissojen kanssa. Tai en tiedä syövätkö samasta astiasta, mutta luulisi kissojenkin välillä näpistävän siileille tarkoitetun ruuan.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!