tiistai 2. toukokuuta 2017

Vapun vuodenajat

idänsinililja 
Scilla siberica
 シラーシビリカ

Olipahan vappu!
Tai ei vapussa mitään vikaa ollut,
mutta säät olivat kyllä ikimuistoiset.

Lauantaiaamuna vielä kylvin kasvarissa siemeniä,
kunnes tuuli yltyi, ja tuntui, että keväästä tulikin syksy.
Puiden oksia ja syksyn lehtiä oli yhtäkkiä ilmassa.
Ja sitten alkoi lumisade. Se oli niin sakea ja raskas, 
että tuntui ihan epätodelliselta.

Olimme suunnitelleet laittavamme terassit kuntoon vapuksi,
mutta kesäkalusteet saivat jäädä sisälle säilöön vielä sunnuntaina.
Sen sijaan lapioin lumet,
ennen vappuaaton vieraiden saapumista kuisteilta.
Lumi oli märkää ja raskasta.
Vappuaatto sujuikin ihan mukavasti, mutta sisätiloissa ja
kylpytynnyristä ja ulkosaunan lämmöstä nauttien.


Mutta niin yhtäkkiä, kuin lumi tuli, se myös lähtikin.
Toukokuun ensimmäiseen päivään heräsimme kuin kevääseen.
Vappubrunssista nautimme pitkän kaavan mukaan kasvihuoneessa,
auringonpaisteessa.





Tämä kuva on lauantai-illalta.

 Ja tämän ilta-auringon kimalluksen tallensin maanantai-iltana.

 jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 

Kevään kukkijatkin pääsivät lumipeitostaan,
eivätkä näyttäneet olevan moksiskaan moisesta takapakista.

 kevätkurjenmiekka
Iris reticulata ´Katherine Hodging`
ミニアイリス レティキュラータ
アイリス"キャサリンホジキン"

 valkoinen idänsinililja  
Scilla siberica ´Alba`
シラーシビリカアルバ



orvokki 
viola
 スミレ

Maanantaina ruoho alkoi selvästi jo vihertää.
Lumen sulaminen toi kaivattua kosteutta
ja herätti kevään henkiin.

Tämäkin puutarhuri
pystyi jatkamaan puutarhahommia.
Kokeilin tätä GreenCaren uutta Ympäristön Ystävä Puutarhalannoitetta.
Täällä kerron hieman enemmän tästä uutuudesta.
Lannoitin vasta osan puutarhasta.
Yleensä tähän aikaan, olen lannoitushommat jo tehnyt, 
mutta tänä vuonna ei ole ollut kiirettä.

Mutta eiköhän se kevät nyt ole koittanut.
Tänään ainakin paistaa aurinko. 
Ihanaa uutta viikkoa!
Tällä viikolla onkin kaikkea kivaa tiedossa.
Niistä kerron teille myöhemmin.


Ympäristön Ystävä Puutarhalannoite saatu GreenCarelta.



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

30 kommenttia:

  1. Oli kyllä ikimuistoinen sää vappuna. Ihan viluttaa jo pelkkä muistelu.
    Ihanaa toukokuuta Riina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vappu jäi varmasti mieliin. :)
      Ihanaa toukokuuta myös sinulle Outi! <3

      Poista
  2. Meilläkin oli tosi tuulista ja luntahan meillä on vielä reilusti. Laitoin just blogiini kuvia, miten koirakin yritti vielä aamulla juosta hankien päällä, joten kevätpuuhat saavat vielä odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätpuuhat ovat saaneet tänä keväänä odottaa. Monet suunnitelmat ovat kariutuneet, mutta kyllä se kevät sieltä vielä tulee. Ihan varmasti! :)

      Poista
  3. Tuota se oli meilläkin! Ensin paistoi, sitten satoi lumipeite, sitten taas paistateltiin auringossa. Kasvit eivät näyttäneet olevan moksiskaan. Olen jo pari viikkoa sitten kylvänyt retiisit kasvilavaan ja nekin olivat ihan kunnossa, kun lumi taas suli päältä pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa sitkeyttä kasveilla. Ihan kuin ne tietäisivät, että nyt on kevät, vaikka mitä tulisi ja sataisi. Meillä olisi paljon opittavaa kasvien sitkeydestä. :)

      Poista
  4. Ihan hurja tuo lumikuva, apua! Täällä tuli lunta useaan otteeseen, mutta ei niin, että sitä olisi jäänyt maahan. Mahtava paikka tuo kasvari justiin vappubrunssiin, kun käy vielä kylmä viima, mutta tuolla voi nautiskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumentulo tuntuikin kyllä tosi hurjalta. Onneksi se suli nopeasti pois ja saatiin vähän keväisemmät tunnelmat takaisin.
      Kasvari toi kyllä uuden ja mahtavan ulottuvuuden puutarhaan. Tuulensuoja tuo mahtavan lämmön.

      Poista
  5. Lauantain lumisade tuntui ihan epätodelliselta. Lunta oli lopulta maassa melkein 10cm ja kaikki valkoisena. Onneksi suli jo seuraavana päivänä pois. Kasvihuoneessa tulee muuten ihan hiki vaikka sen ulkopuolella palelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, kasvarissa on ihan kesä, vaikka ulkopuolella saa vielä palella.🌸

      Poista
  6. Samanlainen yhden päivän talvi meilläkin. Hyvää teki lumi sulaessaan, ja vappuna jo nautittiin auringon lämmöstä. Mukavan keväisiä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanista kevätpäivistä ollaan onneksi saatu nauttia tuon minitalven jälkeen. 🌷

      Poista
  7. Lumisade oli aika hurjaa ja eilinen taas aivan erilainen sää. Nyt ehkä voi laittaa talvivaatteet pois.

    Ihana tuo kasvari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 🌸
      Musta tuntuu, että pihatoppatakki on ollut tarpeen kesäkuussakin viime vuosina. Joten ei vielä ole kiire. 😉

      Poista
  8. Erikoiset kelit on ollut. Meidän kylän pikku järvi on vielä jään vallassa. Tähän mennessä on 3.5. eli huominen päivä ollut myöhäisin, kun jäät on lähteneet. Nyt menee sekin ennätys rikki.
    Teillä ollut herkullinen brussi kasvarissa. Siellä on mukava viettää aikaa, vaikka vähän satais tai tuulis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lähti jäät viikolla 15. Varmasti monessa järvessä tehdään tänä vuonna ennätys. Ei ole montaa viikkoa, kun vielä pilkkiöitäkin näkyi jäällä.

      Poista
  9. Kelit olivat kyllä erikoiset, mutta nyt tuntuu meilläkin, että kevät on voitolla. Toivotaan ettei enää kovasti viilenisi. Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kevät nyt etenesi. Vaikka vähän viileältä tulevaisuuskin näyttää. Onneksi aurinko on sentään paistellut.
      Ihanaa viikkoa sinullekin! 🌷

      Poista
  10. Lupaavalta näyttää ja onnistunut näyttää olleen uuden kasvarin juhlat. Me vasta eilen juotiin päiväkahvit täällä kesäkodin Havinassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin on varmasti ollut ihana kahvihetki. On kyllä niin ihanaa, että kevät on täällä.🌸

      Poista
  11. Meilläkin vappu kului samanlaisessa säässä. Nyt pari päivää on ollutkin sitten jo kevättä ilmassa. Hyvää toukokuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla aika poikkeuksellinen sää koko maassa. Mut nyt auroinko paistaa. 😊 Ihanaa toukokuun alkua sinullekin Tiia! 🌸

      Poista
  12. Jep. Melkoinen keli olikin...
    mutta nyt lämmittää taas. Ihanaa toukokuuta!
    Ihana kasvari, ei voi muuta sanoa! Taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nyt lämmittää! <3
      Kiitos kasvarikehuista! Taas. :)

      Poista
  13. Yllättävän hyvin luonto sieti nuo vaihtelevat säät ja vaikka saivat lunta reilusti niskaansa, eivät pienet kukkijat siitä hätkähtäneet. Kiva, kun pääsitte nauttimaan vapusta kasvarissanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kyllä sitkeitä sissejä. Tuntuu, kuin mitään lunta ei olisi ollutkaan.
      Aurinkoisia päiviä Sirkku! <3

      Poista
  14. Jeps, vappuna oli kaikki mahdolliset sateet. Erikoinen kevät tämä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totisesti erikoinen kevät. Toivottavasti tästä kehkeytyisi erinomainen kesä! :)
      Oli muuten kiva nähdä eilen! <3

      Poista
  15. Meillä tytöt teki vappuaattona lumiukkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä historiallinen vappu! :) Somessa näkyi niin hauskoja kuvia lumiukoista ja vappupalloista.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!