perjantai 19. elokuuta 2016

Sähkökela pöydäksi


Saunan edustalle, keitaan terassille tarvittiin pientä pöytää.
Sellainen syntyikin sähkökelasta.
Mieheni maalasi sen mustaksi, 
jolloin se istui paremmin olemassa oleviin muihin kalusteisiin ja ulkovalaisimiin.

Kela saa jäädä tuohon talveksikin, koska käytämme ulkosaunaa ympäri vuoden.
Samalla säästyy edes yhden kalusteen talvisäilöön viemiseltä.
Ja minusta on ihana, ettei puutarhaa riisuta alastomaksi syksyn tullen.
Vaikkei kalusteita käyttäisikään, niitä on mukava somistaa kukin ja lyhdyin.
Kauniit asetelmat näkee sitten ohikulkiessa ja ikkunasta tuijotellessa.

valkoinen kaunopunahattu
Echinacea purpurea 
ムラサキバレンギク




 Aurinkoista viikonloppua! 
On nimittäin luvattu hellettä. 
Jippiii!!!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 

facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.




30 kommenttia:

  1. Oi, miten nerokas idea. Pöytä on kaunis <3.

    VastaaPoista
  2. Kaunis pöytä, hyvin käy yhteen tuolien kanssa. Kaunista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää <3
    Mukavaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiva rento pöytä. Hyvä tuo näkökulma kalusteisiin talvella, puutarhan pitää olla elossa ympäri vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, puutarha on osa kotia ja sen kuuluu olla käytössä ja iloksi asukkailleen ympäri vuoden.

      Poista
  5. Ihana pöytä, olen pinterestistä ihaillut kaapelikelan tuunauksia, kaikkea sitä keksitäänkin. Nautitaan auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Minäkin olen kuolannut pinterestistä, miten kekseliäitä ideoita mm. kaapelikeloista tehdään. Myös kuormalavatuunaukset jaksavat aina ihmetyttää.

      Poista
  6. Hieno pöytä, tuollaisen voisi vaikka maalata itsellekin. Välillä on noita kaapelikeloja tarjolla. Mä olen myös aloitellut omenatarhan puutarhakalusteiden maalauspuuhia ulkona, koska aurinko on vihdoin ollut esillä ihan kokonaisen päivän :) Lisäksi maalaustyönä on taidetallin (lämmin autotalli) oven sisäpuolet. Mies sai loistoidean, että tehdään ovista liitutaulu mustalla liitutaulumaalilla. Ihan paras idea, koska talli on meidän työtila ja siihen oveen voi tehdä vaikka muistiinpanoja. Miten teillä voi muuten puutarhassa olla aina noin siistiä ja hoidettua ;) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Oli ihanan aurinkoista viikonloppuna. Pystyi tekemään pihahommia ja maalaushommia hyvin. Liitutaulumaali on tosi hauska keksintö, se sopii monenlaiseen paikkaan. Tuo tallin oven maalaus sillä, on tosi hyvä idea!
      Ja tuo siisteys on vähän silmän lumetta. Blogiin voi kuvailla niitä paikkoja, jotka kuvauksen kestää. Isossa puutarhassa on aina joku kohta kitkemisen ja siistimisen tarpeessa. Meillä on vielä niin rehevä maaperä, että aina saisi olla taltuttamassa melkein viidakkoa. No, ei ainakaan tekeminen lopu... :)

      Poista
  7. Hieno pöytä ja sopii aivan erinomaisesti tuohon ryhmään! Mutta mistä noita kaapelikeloja saa? Niitä näkyy monissa sisustusjutuissa, mutta kukaan ei koskaan kerro, mistä sellaisen on löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Meillä on hyvät suhteet tuttuun sähkömieheen. En tiedä, voiko niitä ostaa mistään. Ne ovat pantinarvoista tavaraa. Siksi niitä ei taida missään lojua ylimääräisinä. Pantti on sen verran arvokas, että ne taitavat yleensä palautua kaapeli-/sähköyhtiöille. Kannattaa kysellä, jos tuntee jonkun sähkömiehen. Muuta neuvoa en osaa sanoa.

      Poista
    2. Vinks! Kannattaa vilkaista silloin tällöin oman alueen tori.fi. Siellä on ajoittain keloja tarjolla, vaikka joskus kyllä hiukan ylihintaan ;)

      Poista
    3. Kiitos vinkistä Anita! <3

      Poista
  8. On totta, että täysin kalusteista riisuttu puutarha on talvella yksinäisen ja alastoman näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja mihin niitä kynttilöitä ja talviasetelmia sitten laittaa, jos kaikki on viety varastoon.

      Poista
  9. Tulipa kivan näköinen pöytä!

    VastaaPoista
  10. Tosi hieno pöytö tuosta kelasta tulikin, aivan magee. kiitos ideasta!!

    VastaaPoista
  11. Voi ihana! Minäkin olen samaa mieltä, että puutarha on kodikas kun ei viedä kaikkia kalusteita talveksi sisään. Mukavahan sitä on käyttää ympäri vuoden. Miten sievä ja viihtyisä onkaan terassinne ja tuo lamppukin on niin hieno. Pihasauna on ihana keksintö, minunkin unelmani joka ei kyllä valitettavasti toteudu. Nautin sitten täällä siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia! <3
      Pihasauna on aivan ihana keksintö tosiaan! En ennen sen olemassa oloa oikein ymmärtänyt, miksi hankkia pihasauna, jos sisällä on sauna. Anoppi antoi miehelleni 40v. yllätyslahjaksi saunan pari vuotta sitten. Se on ollut meillä todella kovassa käytössä. Töiden jälkeenkin tuntuu, kuin olisi käynyt mökillä, kun saunoo pihasaunassa. Jotenkin sitä rentoutuu ihan eri tavalla kuin sisäsaunassa.
      Onhan kaikenlaisia pikkusaunojakin olemassa, jos pihaan ei mahdu kovin isoa. Tutkailepa, jos haaveestasi tulisi sittenkin totta.

      Poista
  12. Hieno tuli. Minäkin olen himoinnut vastaavaa kelaa pöydäksi jo pitkään.

    VastaaPoista
  13. Voi miten kaunis se on mustanakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! <3
      Ajattelin, että se sopii tosiaan mustana parhaiten muihin juttuihin terassilla. Ja luulen, että musta säilyy myös aika hyvänä pidempään taivasalla.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!