lauantai 27. elokuuta 2016

Aamukierros ennen Raulia


 Lauantai-aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena.
Ennen puolta päivää kuitenkin alkoi tuulemaan ja täällä sisämaassakin tuuli aikamoisesti.
Yksi puu kaatui, mutta mitään vahinkoa siitä ei onneksi tullut.
Aamukierroksella kahvikupin kanssa oli vielä näin aurinkoista tutkailla puutarhaa.
Huomen aamulla sitten näkee, miten Rauli riehui yön aikana.
Toivottavasti se ei tehnyt mittaamattomia vahinkoja kenellekään.



















Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

22 kommenttia:

  1. Ihanat aamukuvat! Täällä taas oli hirmuinen pauke ja kolina viime yönä, aamulla ei olisi voinut kuvitellakaan menevänsä pihalle kuvaamaan. Mutta päivän mittaan tuuli alkoi tyyntyä ja illasta tuli ihan hieno. Toivottavasti siellä valkenee sunnuntai ihan rauhallisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      No, se myräkkä tulikin varmasti sieltä päin.
      Sunnuntai-aamu valkeni oikein kauniina ja seesteisenä. Tuntuu, että oliko mitään myrskyä edes eilen. Ainoastaan puun lehdet ja muut roskat kertovat eilisestä tuulesta. Meille myräkkä ei onneksi osunut kuin kovana tuulena. Sähkötkin pysyivät koko eilisen päivän.

      Poista
  2. Kauniit kuvat, ei uskoisi että noiden kuvien jälkeen tulee myrsky. Meillä ei kaatunut puita mutta sähköt olivat kuutisen tuntia poikki. Kohta on lähdettävä tarkistamaan pihan myrskyvauriot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei niin, ja tänäänkin on aivan tyyntä. Niin nopeasti se sää vaihtelee.
      Täällä ei sähkötkään menneet, vaikka monta kertaa ne katkeavat pienemmässäkin tuulesa.
      Toivottavasti tekin säästyitte pahemmilta tuhoilta!

      Poista
  3. Ihanat kuvat! Eipä uskoisi kuvistasi että syksy on tulossa, kukat kukkivat niin mahtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! <3
      Aurinkoisella säällä ei haluaisi eikä uskoisi tosiaan syksyn lähenevän. Tosin jotenkin tuoksukin on erilainen kuin kesällä. Myös syvät ja kypsät värit luonnossa paljastavat vuodenajan.

      Poista
  4. Oi söpöä kukintaa vieläkin! Oli kyllä karmea tuuli eilen, mutta kaikki puut onneksi pysyivät pystyssä. Tuoksupelargoni oli tuulenpuuskassa vierähtänyt puutarhapöydältä ja ruukku mennyt rikki, mutta se olikin ainoa muisto eilisestä. Meillä on tässä aika korkea kuusiaita ja paljon isoja puita, jotka suojaavat pahimmilta puuskilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojaisa tontti onkin ihana, monestakin syystä. Onneksi teillekään ei käynyt mitään pahempaa. Ei meilläkään ollut, kuin lehtiä ja kasviroskia joka puolella.
      Se oli pientä, kun katselee mitä kauheaa monelle on tapahtunut. On noissa tuulen tuhoissa raivaamista ja korjaamista monella vielä pitkään.

      Poista
  5. Kauniit kuvat.- ja niin sitten tämä aamu valkeni ihanan aurinkoisena ikäänkuin ei ikinä myrskyä olisi ollutkaan.- Ihan vähän noiota kukkatuhoja toki tuli, mutta sehän on påientä oikeiden tuhojen rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mummeli!
      Niin se oli meilläkin. On se jännä, miten tyyntä voi ollakin myrskyn jälkeen. Niin kuin sanontakin sanoo.
      Onneksi teilläkään ei suurempia tuhoja tullut!

      Poista
  6. Olipa Sinulla silmää hivelevä aamukierros! Niin paljon kukkijoita!

    Rauli olikin aika puuhakkaalla päällä ja hyvä ettei teilläkään paljoa tuhoa tehnyt, mekin säästyimme! Länkipohjassa Oriveden takana sähköt olivat pois puolen vuorokautta tuttavaperheessä, onneksi oli aggregaatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3 Tykkään niin alkusyksyn värimaailmasta, vaikka kevään heleyskin on niin upeaa.
      Onneksi teilläkään ei tullut suurempia tuhoja. On tuo sähkön puuttuminenkin monessa kodissa varmasti ongelma. Juuri on pakastimet saatu täyteen marjoja ja puutarhan satoa ja sitten kaikki saattaa yhtäkkiä sulaa.

      Poista
  7. Niin on aurinkoisen, kauniin ja seesteisen näköistä siellä teillä vielä aamulla. Toivottavasti tänään ei ole mitään pahoja takaiskuja ilmaantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ihan uskomattoman seesteistä. Ei olisi uskonut kohta tuulen puhaltavan niin voimakkaasti.
      Ei meillä ollut onneksi sen kummempaa tapahtunut yönaikana. Terassit ja nurmikot ovat täynnä puun roskia, mutta ei se ole vakavaa. Ne saa helposti pois.

      Poista
  8. Sulla kukkii vielä ihan mukavasti puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, syksyn kukkijoita on onneksi tullut haalittua vuosien varrella. Meillä on varmasti kukattomin aika, joskus heinäkuussa vähän aikaa. Siihen täytyisi satsata muutamia kukkijoita lisää. Vaikka tykkään kyllä pelkästään katsella lehtien eri muotoja ja värejäkin. Ne kun eivät ole ihan hetken huumaa, niin kuin monet kukat ovat.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!