sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Oikeita pääsiäismunia


Asumme aikalailla maalla, mutta kuitenkin mukavien naapureiden ympäröimänä.
Naapureissa asuu myös paljon erilaisia eläimiä,
 jotka ilahduttavat meitä ja tuovat kotoisaa tunnelmaa.
Perjantaina sain ihanalta naapuriltani oikeita pääsiäismunia.
Kanat värjäävät ne ihan itse näin upeiksi.
Vihertävänsinertävät kananmunat ovat Araucana-kanan munia ja
maatiaiskananmunat ovat kerman-, beigen- ja ruskeansävyisiä.




Eivätkö nämä ole pääsiäiskoristeita parhaimmillaan?
Mies ei oikein ymmärtänyt, 
kun kielsin syömästä munia. 
Annoin luvan syömiseen vasta pääsiäisen jälkeen, 
eihän tällaisia koristeita raaskisi edes syödä.
Maku on vaan niin hyvä, että kyllä ne syötyä tulee.
Mutta vasta, kun niitä ollaan ihailtu ensin tarpeeksi.

 Kiitos ihanalle alatantereen väelle ja ennen kaikkea kanoille! 


Kauniita pääsiäispäiviä!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

37 kommenttia:

  1. Ovat ne upeita <3 Haaveideni kanaparvi tuottaa juuri tuollaisia munia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurissa on ihana tunnelma myös pihapiirissä, missä kanat käyskentelevät vapaasti kesäisin. Se on kuin suoraan jostain haavekuvista.

      Poista
  2. Vau! Hurmaavan värisiä kananmunia, ja taas oppi uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tutkailin netistä eri kanojen munien väreistä. Ihan uutta tämä oli minullekin, vaikka olen nähnyt noita hurmaavia munia ennenkin naapurissa. Kanatkin ovat hauskan eri värisiä.

      Poista
  3. Kauniita munia ja ennenkaikkea hienoti kuvattuna. Tykkään tuosta voimakkaasta varjosta kulhon vierellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between!
      Aamulla aurinko paistoi niin kauniisti sisään ja teki mahtavia valokontrasteja ja varjoja.

      Poista
  4. Upeat kuvat munista, herkät!

    Kanat ovat ihania, meillä ei ihan tuollaisia vihertävän sävyisiä munia tule, vain ruskean ja roosan sävyisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      Ruskeat ja roosan sävyisetkin munat ovat upeita. Teidän kanat ovat myös niin hauskan näköisiä.

      Poista
  5. En ole ennen kuullutkaan vihertävistä munista.
    Ruskeat ovat tuttuja; ei tarvittu värjätä pääsiäismunia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanat värjäsivät itse pääsiäismunat upeimmin kuin me ihmiset olisimme osanneet. Ruskeistakin kananmunista tykkään. Vanhemmillani oli aiemmin kanoja, jotka tekivät ruskeita munia. Ne olivat myös kauniita ja ihan mahdottoman hyviä ja keltuaiset todella keltaisia. Pullistakin tuli mahtavan värisiä.

      Poista
  6. Kauniita munia, siniset ja vihreät on uskomattoman hineo värisiä ja täysin luonnon värjäämiä mitä ei uskoisi jos ei tietäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kananmunat näyttävät kuin olisivat värjäytyneet vesiväreissä. Värit ovat todella kauniit.

      Poista
  7. Ihania pastellisävyjä! Päihittävät todellakin mennen tullen keinotekoiset pääsiäiskoristeet. Luonto on paras sisustaja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Luonnon koristeisiin ei koskaan edes kyllästy. Eivätkä ne mene koskaan pois muodista. :)

      Poista
  8. Onpa ihania, en tiennyt, että on kanarotu, joka munii vihertäviä munia! Huippukaunis sävy, sellainen "eau de Nil" ;-) Varsin trendikkäitä kanoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. <3
      Maalaiselämä on aina trendikkäintä. :)

      Poista
  9. Aivan upeita ❤️ Ymmärrän, miksi kielsit syömisen :D

    VastaaPoista
  10. Ihan käsittämätöntä miten upeita munia. Ihan luonnostaa tämän vuoden väreissä.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkauneus on aina muodissa. :)
      Mukavaa sunnuntai-iltaa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  11. Niin kauniit munat <3 Joskus haaveilen kanoista itsekin mutta taitaa jäädä haaveiluksi. Olisi vaan niin ihanaa poimia omien kanojen munia ja ovathan ne kauniita ja kodikkaan maalaistunnelman luovia eläimiä :) Mukavaa pääsiäisen jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanat olisivat kyllä ihania ja luomu- tai maaliaiskanojen munien maku on vailla vertaa. Mutta kyllä niissä on työtäkin ja ne vaativat hoitoa päivittäin.
      Minäkin aina välillä haaveilen kanoista, mutta taitaa niiden hankinta mullakin haaveiluksi ja ihailuksi jäädä.
      Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinullekin! <3

      Poista
  12. Onpa monen sävyisiä munia. Hieno tuo vihertävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihanaa laittaa ne samaan kulhoon. Sävyt sopivat niin täydellisesti vielä yhteenkin.

      Poista
  13. Enpä olekaan tiennyt, että kanatkin munivat noinkin kauniin värisiä munia. Todella ihastuttavaa luomusisustusta parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sana, tuo luomusisustus. Se sopii loistavasti tähän. Musta taitaa tullakin luomusisustaja. :)

      Poista
  14. Ihania! En raatsisi rikkoa munia, nuo ovat ihan parhaita pääsiäismunia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin jo, et pitäiskö rikotut munankuoret säilyttää ensi pääsiäisen rairuohoja varten. En tiedä, meniskö se jo liian pitkälle...:)
      Ei kyl olla vielä raaskittu syödäkään.

      Poista
    2. Jos noita ei ole keitetty niin nehän voisi puhaltaa tyhjiksi, säästyisivät kauniit kuoret.

      Poista
    3. Hei, toihan oiskin hyvä idea! Ei tullut mulle mieleenkään. Kiitos vinkistä! Ne nimittäin on vieläkin koskemattomina.

      Poista
    4. Hei, toihan oiskin hyvä idea! Ei tullut mulle mieleenkään. Kiitos vinkistä! Ne nimittäin on vieläkin koskemattomina.

      Poista
  15. Nuo vihertävän siniset munat ovat upean värisiä. En tällaisia ole ennen nähnytkään. Kertakaikkien upeita myös nuo toiset. Onneksi mies ymmärräisi ettei näin kauniita saa heti syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyt ovat kyllä todella kauniita. Niin harmonisia. <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!