sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Hyvää Palmusunnuntaita!


Näiden viime vuoden pääsiäistunnelmien myötä,
haluan toivottaa teille oikein hyvää Palmusunnuntaita!
Tänään on myös kevätpäiväntasaus, ihanaa.








Eilen kylvin ensimmäiset siemenkylvöt ja valitettavasti vasta rairuohonkin.
En tajua, miksi joka vuosi myöhästyn rairuohon kanssa.
Näissä viime vuoden kuvissakaan ei rairuohoa näy.
Omenapuun oksat olivat jo kauniisti kukassa sekä lahjaksi saatu englanninpelargoni.
Eilen saatiin vasta siivottua viimeiset rippijuhlien ekstrapöydät pois
ja tänään aioin nautiskella ulkoilusta ja pääsiäiskoristelusta.
Odottelen myös ihania virpojia pääsiäismunien kanssa.
Lasten tekemät virpomisoksat kuuluvat myös joka vuotisiin koristeisiin.
Omat lapset ovat kasvaneet jo virpomisajan ohitse,
mutta onneksi naapuruston lapset pitävät meidät perinteissä kiinni.

Huomenna kuulette, mitä eilen kylvin.
Nyt on muuten käsillä puutarhabloggarin vaikein vuodenaika;
asiaa ja tapahtumia olisi vaikka moneen postaukseen päivässä, 
mutta kun tekisi mieli vaan kaikki ajat puuhastella pihalla ja taimikasvatuksen parissa.
Koitan tasapainoilla ja nauttia,
nauttikahaan tekin! :)

P.S. Täältä löydät viime vuoden puutarhan pääsiäisjuttuja.

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.



38 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaa puhtaan valkoista kimpussasi ja tuo pelakuu on todella kaunis! Virpojia täälläkin odotellaan, meidän kylällä asuu paljon lapsia ja odottelen myös heitä innolla, isäntä meni puuhommiin :D

    Puit sanoiksi ajatukseni, paljon olisi postattavaa, niin moneen postaukseeen teksi mieli vastata, mutta aika on saanut kotkan siivet, kaikkeen ei millään ehdi!

    Kaunista Palmusunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3
      Puhtaan valkoinenkin on minusta kaunis pääsiäisen väri ja vielä kun sen yhdistää raikkaaseen vihreään. Mutta kyllä se keltainenkin on piristävä väri, varsinkin pitkän ja synkän talven jälkeen.
      Meillä isäntä lähti kalaan. Pyysi minuakin mukaan, olisin saanut hienoja jokikuvia. mutta en malttanut, lähden tuohon omaan pihaan muka jotain tekemään. Nyt sitä ei enää malta mennä oikeastaan muuta kuin pakollisiin juttuihin. Hullu aika on ihan käsillä.

      Poista
  2. Heh, mulla meinaa aina jäädä rairuoho kokonaan kylvämättä! Vaikka muuten kylvän vaikka mitä, niin siinä on sitten olevinaan aina muka liikaa vaivaa... =D Noh, tänä vuonna olen ehkä just aikataulussa sen asian suhteen. Minusta tuntuu kanssa, että aika kuluu nyt ihan siivillä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua sen rairuohon kanssa. Muistaa sen jotenkin liian ajoissa, eikä vielä viitsi ryhtyä kylvöhommiin. Ja sitten yhtäkkiä on jo liian myöhäistä. Mutta toisaalta keväällä aika tuntuuu hujahtavan siivillä monen muunkin asian kanssa. Talvella sitä suunnittelee ja haaveilee tekevänsä vaikka mitä. Mutta keväällä tajuaa realiteetit ja huomaa ettei kaikkeen vaan aika riitä. Mutta osa haaveista aina toteutuu ja sehän riittää. :)

      Poista
  3. Ihastuttavia pääsiäistunnelmia. Jospa kylväisit hitaan rairuohon sijasta vihanneskrassia, se itää parissa päivässä ja ehtii hyvin vihertyä pääsiäiseksi. Lisäksi sen voi syödä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! <3
      Itsekin mietin tuota vihanneskrassia, se on oikeastaan kauniimpikin kuin rairuoho. Vielä ehtii hankkia siemenetkin...

      Poista
  4. Ihastuttavia pääsiäistunnelmia! Valokuvasi lisäävät intoa pääsiäiskoristeiden laittamiseen sekä sisällä että ulkona puutarhasa, mutta ennen sitä pitäisi parantua lähes viikon vaivanneesta keuhkoputkentulehduksesta.
    Aurinkoista palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Ja pikaista paranemista ja ihanaa pääsiäisen odotusta!

      Poista
  5. Ihania pääsiäistunnelmia. Minullakin meinaa aina jäädä rairuohon kylvö liian myöhäiseen, tänä vuonna taisin olla tarpeeksi ajoissa, ehkä ne kohta jo itävät ;) Mielenkiinnolla odottelen kylvöpostaustasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrilli! <3
      Sun rairuohot taitaa olla juuri nappiaikaan kylvetyt. Ajoittaminen on tosi hankalaa.
      Laitan kylvöpostauksen tänään ilmoille. :)

      Poista
  6. Vasta koristelujen alussa. Virpojia odottaisin vasta pääsiäisenä.(ruotsinkielinen alue). Kaikkea kivaa olen vasta ostanut eli kukat vasta nupulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo onkin aika jännää että virvontaperinne sijoittuu eri päiville, eri alueilla Suomessa. Siitä taisikin olla puhetta täällä blogeissa viime vuonna. Se oli minulle ihan uutta. Ja kun mä olin lapsi, kukaan ei käynyt oikeastaan virpomassa. Virvottiin ihan omaa perhettä ainoastaan. Mutta nuoremmat siskoni kiertelivät jo virpomassa, ihan kuin omat lapsenikin.
      Mun tarttee ostaa ehkä uudet kukat uloskin pääsiäiseksi, taitavat olla jo ylikukkineita kun hankin ne niin ajoissa. Mutta onneksi sipulikukkien sipulit ilahduttavat vielä maahan istutettuinakin.

      Poista
  7. Ihanan raikkaita kevään värejä kuvissasi. Kylvetty on täälläkin pitkin viikkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! <3
      Nyt oli vissiin kuunvaiheidenkin puolesta hyvä aika kylvää. Ja kun kylvöhommien makuun pääsee, sitä innostuu koko ajan vaan lisäkasveista. Ei munkaan kylvökset varmasti tähän jää. :)

      Poista
  8. Ihana tunnelma kuvissasi. Mukavaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
  9. Ihania pääsiäiskuvia! Tänä vuonna olin kerrankin ajoissa rairuohon suhteen. Olen jo saanut parturoida niitä jo muutaman kerran. Mitähän olet kylvänyt? Mukavaa palmusunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! <3
      Oi, sä osasitkin ajoittaa rairuohosi oikein.
      Tänään kerron mitä lauantaina kylvin... :)

      Poista
  10. Niin ihanat, raikkaat tunnelmat kuvissa. :) Mukavaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
  11. Ihanat tunnelmat! Valkoinen ja vihreä on minusta yksi kauneimpia väriyhdistelmiä.:) Koivunoksia voisi tosiaan ottaa maljakkoon ja hankkia jotain nopeasti itävää, sillä ruohot on täälläkin istuttamatta.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! <3
      Niin, valkoinen ja vihreä ovat niin raikkaat ja toivoa herättävät yhdessä.
      Minäkään en ole muistanut tuoda koivunoksia maljakkoon. Eilen leikkasin omenapuuni ja toin muutamia oksia niitä sisälle. Eivät nekään taida ihan ehtiä kukkaan pääsiäiseksi.

      Poista
  12. Niin kaunista pääsiäistunnelmaa =) Meillä on vieläkin pääsiäisruoho kylvämättä, mutta ajateltiin vielä ehtiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jori! <3
      Taidan kokeilla tuota Cherin ehdottamaa vihanneskrassia vielä...

      Poista
  13. Olipa tunnelmallinen ja pääsiäisen makuinen postaus. Itselläkin alkaa kevät viherää mielessä, vaikka lunta onkin vielä rutkasti maassa. Hyvää palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulevi! <3
      Niin täälläkin pään sisällä on jo kevät, vaikka nytkin sataa uutta lunta. Mutta uusi lumi on vanhan surma, eiks niin! :D

      Poista
  14. Ihania pääsiäisen tunnelmakuvia,valkoista ja vihreää ja nehän tuovat niin keväisen tunnelman.
    Minäkin jotain pääsiäiskoristeita jo laittelin ja sitten kesäkodissa lisää.
    Onneksi veli ja hänen vamonsa kävivät kesäkdissa ja laittoivat koivunoksia veteen ja saan varmasti maljakon täyteen pieniä hiirenkorvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! <3
      Ihana veli ja hänen vaimonsa, kun ajattelevaisesti laittoivat koivunoksia jo veteen. :) Nyt on varmasti ihana aloittaa pääsiäisen vietto kesäkodissa.

      Poista
  15. Kaunis jalopelargonia ja kevään leikkokukat!
    Hiirenkorvia tulossa, ihanaa!
    Iloista pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! <3
      Olen alitajuntaisesti odottanut varmasti tosi paljon hiirenkorvia ja kevättä. Yhtenä yönä näin unta, että koivut ulkona olivat täysin lehdessä, enkä ollut ollenkaan nähnyt hiirenkorvia. Ajattelin unessa, että miten ne on voinut jäädä huomaamatta. Ja surin, kuinka taas on vuosi uusiin hiirenkorviin. Unet varmasti kertovat paljon, mitä pään sisällä liikkuu. :D
      Iloista pääsiäisen aikaa Mantelilaaksoonkin!

      Poista
  16. Jep, kevätpäiväntasaus se on niin mukavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Nyt ollaan virallisesti voiton puolella, vaikka ulkona sataa lunta tälläkin hetkellä. Mutta ei välitetä siitä.

      Poista
  17. Todella kauniita! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  18. Meilläkin pääsiäisohrat kylvettiin vasta eilen;) jotenkin tuntuu että pääsiäinen on tullut tänä vuonna niin nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt nähdä muka jotain itämistä mun rairuohoissa, mutta oikeasti ei kyllä mitään näy. :D
      Pääsiäinen tulee tänä vuonna kyllä niin nopeasti. Mutta hyvä niin, kevätkin tulee varmasti silloin nopeammin. :)

      Poista
  19. Onpa kaunista.Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!