perjantai 29. tammikuuta 2016

Puutarhastelijan herätyshaaste

koristekirsikka kevätsuudelma
Prunus ´Accolade`
さくら

Elämää paratiisinpalasessa -blogin ihana Laura 
halusi herätellä meitä talviunilta 
ja laittoi liikkeelle Puutarhastelijan herätyshaasteen.
Herätystä täällä vähän tarvitaankin,
ja sitä todella sain selaillessani keväisiä kuvia.

Sääntöjä on vain kaksi, ettei aloittaminen ole liian vaikeaa:
- Valitse kuvatiedostoistasi kaksi (tai useampi) viime kesän kansiota. Lataa kummastakin kansiosta blogiisi kuusi sattumanvaraista puutarha-aiheista kuvaa, ja kerro niistä jotakin. Eli yhteensä 12 kuvaa. Halutessasi voit linkittää kuviin liittyviin kesämuistoihin blogissasi.
- Kerro Lauralle, kun postauksesi on valmis.

Minä aloin heti rikkomaan sääntöjä.
Juutuin toukokuuhun ja kaikkeen tuohon kauniiseen, uuteen vihreään.
Ja kuvien määräkin ylittää sallitun rajan.
Mutta en malttanut lopettaa, kun alkuun pääsin.
Ajatelkaa, tämä kaikki ihanuus on jo ihan oven takana.
Meinasin mennä ihan sekaisin.

 lipstikka/liperi (Levisticum officinale, ベージ) ja  idänsinililja (Scilla sibericaシラー)

 Etupihalla näyttää niin alastomalta, mutta raikkaalta.
Kaikki on vasta alussa.
Naapurin pellolla hieman jo vihertää.

 Tämä on lempihetkeni meidän tontilla.
Se kestää yleensä vain pari päivää.
Koivut ovat hiirenkorvilla ja järvi kimmaltaa. 
Kesällä tästä ei järveä näy ja talvella ei ymmärrä, 
mihin pellot loppuvat ja mistä järvi alkaa.

 kärperön kirsikka (Prunus cerasus  さくら 桜) ja ruusumanteli (Prunus triloba)



 purppuratuomi (Prunus padus ´Colorata` エゾノウワミズザクラ コロラータ) 
ja hämykuunlilja (Hosta undulata ´Erromena` スジギボウシ)

kevätkaihonkukka
Omphalodes verna 
ルリソウ

tarhasarjalilja (Lilium Hollandicum-ryhmä ユリ), takana tulppaani (Tulipa チューリップ) 
ja lemmikki (Myosotis ワスレナグサ)

kiinanpioni (Paeonia lactiflora  シャクヤク) 
ja tummahelmililjojen (Muscari armeniacum ブドウムスカリ) virta.

                                                                         köynnöshortensia
                                                                                          Hydrangea anomala subsp. petiolaris
                                                                                         ツルアジサイ

poimulehti (Alchemilla ハゴロモグサ) nurmikolla.

keto-orvokki (Viola tricolor サンシキスミレ)

idänvirpiangervo (Spiraea chamaedryfolia ケナシアイズシモツケ)

Toivottavasti heräsitte kevään odotukseen,
ettekä väsähtäneet kuvapaljouteen.
Ottakaahaan tämä herätyshaaste vastaan, kaikki tekin joilla ei blogia edes ole.
Keväisten ja kesäisten kuvien selaaminen on todella virkistävää.
Ja aurinkokin näyttää kurkistelevan pilvenraosta.
Säätiedotuksessa sanottiin; että tänään on välipäivä sateista. Jihuu!

Mukavaa viikonlopun alkua!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


42 kommenttia:

  1. Oi ihana toukokuu <3
    Hauska tuo orvokkikuva ja toki kauniita muutkin. Kyllä se kevät kohta saapuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu on kyllä kuukausista parhain! Se on uusia alkuja joka päivä. Puutarhakierros on pakko tehdä vähintäänkin aamuin illoin. Niin paljon tapahtuu jo päivän aikana.
      Nuo orvokit ovat itsekseen kylväytyneet etupihan kiven päälle. Siinä ne sammalmättäällä kasvavat ja ovat niin suloisia minustakin.
      Kaunista kevään odotusta sinulle Heidi-Maaria! <3

      Poista
  2. Ihanat kuvat, ei noihin tunnelmiin enää montaa hetkeä ole. Koivut hiirenkorvilla, se on yksi parhaista hetkistä ennen varsinaista kesää, ja se kevään tuoksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo tuoksu on keväällä niin ihana. Jo ruohon ja mullan tuoksu saa ihan sekaisin.
      Koivut hiirenkorvilla ja ihanan heleä vihreys on niin parasta. Siitä pitäisi päästä nauttimaan ihan täyspäiväisesti. :)
      Kaunista kevään odotusta sinullekin Katja! <3

      Poista
  3. Kuvia ei ollut ainakaan yhtään liikaa, enemmänkin olisi saanut olla! Oi ihanaa tuota toukokuun valoa ja raikkautta. Järvimaisema on huikea hiirenkorvien lävitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos et väsynyt kuvapaljouteen Saila. Sitä tuppaa hieman innostumaan. Onneksi muut puutarhastelijat ymmärtävät vouhkaamisen. :)
      Toukokuun valo ja raikas vihreys on tosiaan jotain älyttömän kaunista. Ja nuo hiirenkorvat, ne puhkeavat niin yhdenäkin että täytyy olla tarkkana ettei ne jää huomaamatta.
      Kauniita keväänodotushetkiä Saila! <3

      Poista
  4. Näistähän sekoaa tiukempikin ihminen. Olen monesti miettinyt, että toukokuu taitaa olla yksi vuoden upeimpia kuukausia. Se on niin täynnä uusia lupauksia, että kaikkeen meinaa pakahtua. Äänet, tuoksut, tunnelmat. Samaan ei pysty yksikään toinen kuukausi meidän vuodenkierrossamme. Joskus koivun hiirenkorvia katsellessani ajattelen, että pitäisi istua jonkun koivun viereen kokonaiseksi vuorokaudeksi nauttimaan jokaisesta hetkestä. Se on niin lyhyt vaihe ja seuraavaa saa odottaa kokonaisen vuoden. Ihanaa, että tuo kaikki on edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuka voisi vastustaa esim. hiirenkorvia? Niitä katsoessa varmasti sulaa karskimmat miehetkin. :D
      Toukokuu on kyllä mun lempikuukausi, vaikka itse kesäkin on niin ihana. Mutta tuo hetki, kun kaikki on edessäpäin ja kaikki tuntuu olevan vielä mahdollista. Sateet, helteet tai mitkään muut kurjuudet eivät ole vielä ränsistyttäneet puutarhaa. Ja tosiaan äänet, linnunlaulu ja me ihmisetkin. Kaikki yhtäkkiä ryntää talvikoloistaan pihalle. Meilläpäin ei naapureitakaan paljon näy talvisaikaan.
      Hyvin ymmärtää sanonnan; kevättä rinnassa. Se on juuri se pakahduttava tunne, ei tiedä mihin katsoisi ja mitä tekisi. :)
      Keväällä muo aina harmittaa mun ammatinvalinta. Silloin on töitä eniten, juuri kun haluaisi olla eniten kotona ja puutarhassa. Voiskohan saada jotain tukiaisia, ihan vain kevään seuraamista varten? Hiirenkorvapäiviin ainakin. :)
      Pakahduttavaa keväänodotusta Between! <3

      Poista
  5. Olipa ihana herätys! Kuvia ei ollut ollenkaan liikaa. Kevät on niin super voimaannuttava :)

    Se on jotenkin tosi suomalaista iloita, kun on välipäivä sateista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on tosiaan niin super voimaannuttava! Jo pelkät kuvat antavat lisää virtaa. :)
      Kiva, jos kuvia ei ollut liikaa. Mä vähän innostuin. Mut onneksi sielunsiskot täällä ymmärtävät sekoilun.
      Koitetaan pysyä nahoissamme ja nautitaan näistä sateen välipäivistä!
      Nyt siellä taas näyttää paistavan aurinko, vaikka tuuleekin aikalailla.
      Taidankin mennä hoitelemaan kompostia. Se on niinkun jo puutarhailua. Nyt vois alotella vaikka kohopenkkiäkin sanomalehtitekniikalla..tai jotain....
      Puutarhakausi julistettakoon alkaneeksi!

      Poista
  6. Ruusumanteli...voih!
    Tulin juuri Mantelilaaksosta ja siellä kukkii täysillä nyt puut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih! Mä niin haluaisin tulla käymään tuollaiseen Mantelilaaksoon.
      Mun ystävä siellä Espanjassa lisäsi just facen päivitykseen noita mantelinkukkia. Ne on varmasti huumaavan kauniita livenä.
      Nauti täysin siemauksin, siellähän on jo kevät! <3

      Poista
  7. Kivat herättelykuvat. Eipä aikaakaan, kun saadaan ihastella kaikkea mitä kevät tuo tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan ole pitkä aika, kun saadaan käydä puutarhassa ihastelemassa mitä kaikkea sieltä nousee. Ja myös blogeissa on ihana seurata mitä kelläkin on noussut eri puolilla Suomea.
      Ihana tosiaan herätä talviunilta uuteen kevääseen.
      Kaunista keväänodotusta sinulle Kruunu Vuokko! <3

      Poista
  8. Oi ihana toukokuu, siinä on lupaus tulevasta. Ihanat ja niin keväisen raikkaat kuvat olet tänne välinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu on tosiaan toivoa täynnä ja lupaa tulevaa. On ihanaa, kun maasta pilkistää uusia alkuja ja sipulikukkia, mitä ei muistanut istuttaneensakaan.
      Kevään raikkaus on niin kaunista ja terapeuttista. Ja kaiken sen odotuskin jo virkistää.
      Ihanaa kevään odotusta sinulle Molley! <3

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Minullakin on täällä ihan pakahduttava tunnelma. Ei enää malttaisi odottaa...
      Kaunista kevään heräämistä sinulle Maria! <3

      Poista
  10. Eihän tällaisiin kuviin voi kyllästyä, ihania kuvia toukokuulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, jos ei kyllästyttänyt. :)
      Kevät ei varmasti koskaan kyllä kyllästytä, ainakaan meitä puutarhaihmisiä.
      Kauniita kevään odotteluhetkiä sinulle Pioni! <3

      Poista
  11. Ihanaa! Ja ah niin kaunista. Näitä on mukavaa katsoa näin talven keskellä, kun taas on pakkaspäivä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, talvella keväiset kuvat tuntuvat niin epätodellisilta. Voiko noin kaunista ollakaan? Mutta ihana, kun kevät on jo ihan ovella. Ei ole enää pitkä aika.
      Meillä oli eilen ja tänään plussan puolella. Lumet hupenee silmissä. Mutta yöllinen pakkanen sai pihankin ihan luistinradaksi. Ensi viikolla talvisäät vissiin palaavat. Mutta meidän kuopsuttelijoiden mielissä, taitaa olla kyllä kevät alkanut.
      Kaunista kevään odotusta sinulle Pelaguu! <3

      Poista
  12. Olen kanssasi niin samaa mieltä, vuoden paras hetki on juuri ennen kesää. Kiitos ihanista kuvista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Ja koko tämä kevättalvikin on niin kutkuttavaa aikaa. Mieli on jo keväässä ja kaikissa suunnitelmissa.
      Kiva, jos kuvat ilahduttivat ja piristivät.
      Kaunista kevään odotusta Ruusumekko! <3

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Heleys on juuri oikea sana. Heleä vihreys, sitä juuri nyt kaipaa eniten.
      Kaunista kevään odotusta ja heleän vihreitä aikoja Navettapiika! <3

      Poista
  14. Tosi kiva haaste. Kyllä näitä upeita kevätpuutarha-kuvia katsellessa jaksaa kevättä taas odotella ja tulevaa puutarhakautta suunnitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura keksi mahtavan haasteen ja virkistyneinä olemme varmasti nyt aivan hereillä kevättä odottamassa. :)
      Kivoja kevään odotuspäiviä ja suunnitteluhetkiä Puutarhamyyrä! <3

      Poista
  15. Oi mikä mahtava annos kevättä! Kyllä nyt on niin hereillä! Ihana, ihana kevätsuudelma♥
    Vaaleanvihreät hiirenkorvat koivuissa ja peipponen oksalla laulamassa, silloin kevät on täydellinen!
    Vähän aikaa vielä tätä loskaa ja pääkallokelejä, mutta sitten on kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peipposet ja muut linnut kruunaavat vielä keväthuuman täydellisesti. Kuulin jo ihan erilaista linnunlaulua lauantaina. Eli kevättä kohden mennään.
      Ja kevätsuudelma on niin ihana. Minulla on sen pensasversio, mutta haaveilen vielä puustakin.
      Vaikka tämä viikonloppu on ollut kamalaa pääkallokeliä, niin päässä kuulee jo melkein linnunlaulun... :)

      Poista
  16. Tuo on juuri se ihana kevät jota niin odotan, heräävä luonto, maasta nousseet piipot ja kukkivat vuokot ja sipulikukat, kirsikoiden ja omenoiden kukkameret... Kuvasi kyllä herättivät ja piristivät, kun ulkona pauhaa tuuli ja taivas on pilvessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita samoja keväänmerkkejä minäkin odotan. Ajatuskin niistä saa ihan pakahtumaan.
      Kestetään vielä ihan hetkinen...

      Poista
  17. Toukokuu on kyllä kuukausista ihanin! Valloittavan kauniita kuvia, kevään herkkää kauneutta ja raikkautta. Kuva jossa orvokit nousevat sammaleen lomasta on täyttä taikaa, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toukokuu saa varmasti meidät monet kuopsuttelijat huokailemaan.
      Kiva, jos orvokkikuva ilahduttaa. Oikeastikin nuo orvokit ilahduttavat joka päivä, eikä vähiten siksi että ovat itse kasvupaikkansa valinneet. Ne sopivat niin täydellisesti tuohon kiven päälle. Luonto on paras puutarhasuunnittelija. :)

      Poista
  18. Oi, ihanat kuvat ja ihana kevät!

    VastaaPoista
  19. Kiitos kevätherätyksestä - nämä kuvat ihan kouraisevat sisuksia, niin herkullisia ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kouraisee sisuksia jo pelkkä kevään ajatteleminen. Ihanaa, kohta saamme olla ihan pyörryksissä. :)

      Poista
  20. Siis teillä kasvaa sekä ruusumanteli että 'Accolade'. Voisin ehkä pyörtyä niiden edessä. Molemmat messuilta bongattuja, sisätiloissa lopputalvesta kukkivina. Mutta ulkona, oikeassa puutarhassa... Jos ei noita, niin ainakin idänvirpiangervon voisin itselleni jonnekin istuttaa. Kiitos ihanasta kevätkierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat myös mulle ihan pyörryttäviä kasveja.. :)
      Ruusumantelin ei pitäisi edes pärjätä meillä kakkosvyöhykkeellä. Istutin sen toissakesänä. Selvisi ekasta talvesta. Saas nähdä kuinka nyt käy.
      ´Accolade` kasvaa meillä pensaslajikkeena. Mutta haaveilen vielä puustakin. Pensaskin on hauska, mutta luulen että puussa kukat tulisivat paremmin oikeuksiinsa. Kukat katselevat alaspäin, joten pensaan kukkia hyvin nähdäkseen täytyy maata maassa. :D
      Idänvirpiangervo on vanha, hyvä ja kestävä pensas. Mutta sitä ei kannata ihan pikkupaikkaan istuttaa, se tekee tosi paljon juurivesoja. Mutta on mahtava kasvi, jos tilaa on tarpeeksi.
      Kevätkierrokset ovat aina ihania, kiitos myös sinun vastaavasta kierroksesta! <3

      Poista
  21. Moikka Riina!
    Oi kun näyttää ihanalta kevät pihallasi! Niin houkuttelevia istutuksia ja muotoja! Nyt ei malttaisi millään odottaa kevättä että pääsisi ihailemaan viime vuoden istutuksia ja istuttamaan kaikkea ihanaa uutta

    T.Asta

    P.s.Olen se siskosi "naapuri"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Asta!
      Kiva, kun tykkäsit kuvista! Kevät on niin ihanaa aikaa! :)
      Te pistittekin töpinäksi siellä puutarhassanne viime kesänä. Nyt on varmasti ihana odotella kevättä, ja nähdä mitä kaikkea maasta nousee. Varmasti myös ajatukset ja suunnitelmat ovat jalostuneet vielä talven myötä. Kun puutarhan perusjutut ovat kunnossa, on ihana alkaa "maustamaan" sitä pienillä herkullisilla yksityiskohdilla.
      Ihanaa kevään odotusta ja ehkä me nähdäänkin joskus! Mä kurkin tuolta siskon pihalta teidän pihaanne ehkä kevään koittaessa. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!