sunnuntai 27. marraskuuta 2022

1. adventti 2022

 



Tänä vuonna meidän adventtikynttelikkö on neljän kruunukynttilän ryhmä.
Kynttiläjalkoina ovat Iittalan Ultima Thule -sarjan kynttilänjalat.
Olen ostanut kaksi kynttilänjaloista aikoinaan meidän kihlajaisiin
ja tänä syksynä hankin kirpparilta toiset kaksi,
juurikin adventtikynttilöitä ajatellen.

Pidän yksinkertaisista ideoista ja 
valkoisista kynttilöistä, 
siksi asetelma muodostui tänäkin vuonna yksinkertaisista elementeistä.
Kaikki tarvittava löytyi omasta kaapista.
Joulukuusi on pieni ikikuusi ehkä 10 vuoden takaa.
Enkeli on lahtelaisen Puinen käsityötä
ja on materiaaliltaan kotimaista koivuvaneria.





On muuten jännä, että sijoitan yleensä aina adventtikynttilät riviin.
Kesti hetken ennen kuin ymmärsin, että ne voivat olla myös rykelmänä.



Millainen adventtikynttelikkö sinulla on tänä vuonna?

Kaunista ja tunnelmallista 1. adventtia!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


4 kommenttia:

  1. Kaunis ja tyylikäs asetelma. Olen ihan unohtanut, että Ultima Thule -kynttilänjalkasarjaan kuuluu myös nuo matalat versiot. Yleensä kuvissa on korkeammista tehtyjä asetelmia. Itsellänikin niitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between!
      Joo, näitä matalia Ultima Thuleja näkee harvemmin. Korkeat ja eri korkuiset kynttilänjalat ovat myös upeita. Niillä saa hieman vaihtelevuutta asetelmiin. Mutta myös tällaiset matalat ovat yksinkertaisen kauniita.

      Poista
  2. Sinulla on aina niin ihanan selkeitä ja seesteisiä juttuja!
    Olen joskus tehnyt adventtikynttelikön peltiastiaan, mutta en ole ajatellut, että sen tosiaan voisi ottaa esiin ja on jo adventti :-D Toisaalta kun vietän seuraavat viikot eri paikoissa, enkä halua kaiken muun lisäksi roudata kynttelikköä, niin saa pysyä kaapissa nyt. Elävä tuli on muutenkin haastava kissataloudessa, eikä minulla suoraan sanottuna ole yhtään vapaata pintaa, johon kynttilää laittaa. Paitsi ruokapöytä, mutta se on kissojen ikkunasta katsomis -taso. Joten ihailen sujuvasti sinun adventtikynttilöitäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saila! <3
      Olen ehkä niin yksinkertainen tyyppi, etten pysty käsittelemään kovin runsaita juttuja omassa kodissani. Toki muiden kodeissa tykkään niistä paljonkin. Ihailen myös sellaista kunnon brittijoulua maalla, jossa ei vähemmän ei ole tosiaan enemmän. Omassa kodissa kaipaan kuitenkin seesteisyyttä. Ehkä jokin japanilaisuus tulee jostain alitajunnasta, vaikka he eivät kyllä paljon joulua laittele. Tai jos laittelevat, niin ehkä jopa aika runsaasti ja värikkäästi. Se on hassua.
      Kissataloudessa saa tosiaan olla tarkkana kynttilöiden kanssa. Ei ole kiva, jos lemmikki polttaa häntänsä kesken adventin vieton. Somessa näkee paljon aika aidon näköisiä led-kynttilöitä. Ne ovat varmasti hyvä vaihtoehto lemmikkien kanssa.
      Mutta jos joulunaikaa viettää paljon muualla, ei omaan kotiin kannatakaan viritellä kaiken maailman joulukoristeita. Joulutunnelmasta voi nauttia niin monella tavalla ja juuri itselleen sopivalla tavalla. Ja myös blogeissa ja somessa voi ihailla monenlaisia joulutunnelmia. Se on hauskaa.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!