sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Kukkakierros

 

 rusokirsikka
Prunus sargentii
オオヤマザクラ


Vaikka kevät on hiipinyt hitaasti eteenpäin, 
nyt pääsee jo kukkakierrokselle omaan puutarhaan.
Näitä kukkakierroksia onkin ihana tehdä vaikka monta kertaa päivässä, 
jos työt niin sallii.
Kotitoimistopäivinä käyn ensin yhden kerran aamulla kiertämässä koko tantereen, 
sitten lounasaikaan, iltapäiväkahvilla ja taas illalla. 
Nyt on kyllä vuoden kiireisin aika työssäni ja joka päivä ei näitä kierroksia ehdi tekemään, 
mutta aina kun on mahdollista kukkakierros tai -kierrokset kuuluvat päivääni.

Tervetuloa mukaan! 

valkoinen helmililja
Muscari 
ムスカリ

tarhajouluruusu
Helleborus orientalis
Christmas rose
クリスマスローズ 

Tämän tarhajouluruusun olen istuttanut pari vuotta sitten jouluksi hankitusta jouluruusun taimesta.
Nyt autotallissa taas odottaa istutusta vailla oleva jouluruusu.



 narsissi
Narcissus 
スイセン

Ensimmäiset narsissit ovat puhjenneet kukkaan.

 kirjopikarinlilja
Fritillaria meleagris
バイモ

Valkoinen kirjopikarinlilja on lempparini, 
mutta kyllä tämä tummempikin versio on niin hauska.
 Tai itse asiassa tämä on hauskempi kuin valkoinen, 
sillä ruudutus näkyy selvemmin tässä tummassa versiossa.


kirjokevättähti
Chionodoxa forbesii
チオノドクサ 


Kirjokevättähtiä pitäisi muistaa istuttaa lisää syksyllä. 
Nämä valkoiset ovat niin suloisia ja loistavat pitkälle puutarhaan. 


 kevätesikko
Primula veris
キバナノクリンザクラ


Tämän tai muutaman muunkin kevätesikon taimen 
olen ostanut blogiystäväni Katjan ( Päivänpesän elämää )
taimimyynnistä viime vuoden Avoimista puutarhoista.
Odotan kovasti niiden nuppujen puhkeamista kukkaan.
Olen muuten yllättäen alkanut tykkäämään keltaisesta. 
Valkoisen kanssa se on tosi kaunis, 
mutta liilaan, pinkkiin tai siniseen yhdistettynä, 
se on liian voimakas minun makuuni.


kääpiötulppaani
Tulipa turkestanica
チューリップ

Kääpiötulppaanit ovat kukkineet aiempina vuosina paljon aikaisemmin. 
Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

  hyasintti
Hyacinthus orientalis
hyacinth
ヒアシンス 風信子、飛信子、学名

Nämä hyasintit ovat joulun ja pääsiäisen peruja. 
Maahan istutettuina ne eivät kuki niin suurin kukkatertuin 
kuin jouluksi tai kevääksi hyödetyt.
Silti näissä on jotain todella suloista. 
Kukkasipulit kannattaa siis aina säilyttää ja istuttaa maahan. 
Niistä on moniksi vuosiksi iloa ja hyvässä lykyssä ne vain leviävät vuosi vuodelta. 



Näiden kukkien myötä toivotan teille mukavaa sunnuntaita!
Tänään puutarhan kukkakierros on varmasti taas erilainen. 


  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 

13 kommenttia:

  1. Keväiset kukkakierrokset ovat kivoja, joka kerta löytyy jotain uutta. Keltaisen kevätesikon keltainen on hyvänvärinen, sellainen sopivan vaalea. Räikeä keltainen ei ehkä edelleenkään ole mun juttu paitsi esikoissa. Mutta ei missään mikä kukkii samaan aikaan kuin voikukka, keltainen tulppani on esimerkiksi sellainen, juuri kaivoin niitä nipun pois kun ei vaan siedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväiset kukkakierrokset ovat ihan parhautta. Tänä vuonna viileä sää on hidastanut kevään kiirehtimistä, eikä kaikki tapahdu onneksi niin kiireellä. Vaikka kyllä minä lämpöä odotan kuin kuuta nousevaa. Ja tuo esikoiden keltainen on tosi kaunis. Voikukka on tosiaan turhan ärhäkkä. Paitsi juuri tänään katsoin kuinka pörriäiset rakastivat voikukkia. Ajattelin, pitkästä aikaa, että onhan nuo voikukatkin ihan jees. Paitsi niitä alkaa taas puskea joka paikasta. Se on ärsyttävää ja työllistävää. Mielummin sitä tekisi jotain ihan muuta kuin alkaisi nyt kitkentäurakan.

      Poista
  2. Puutarhakierrokset ovat nyt tarpeen monta kertaa päivässä. Ettei vain missaa jotain kaunista. Kevätesikon keltainen on niin hentoa, ettei se hyökkää silmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhakierrokset antaa voimia ja ilahduttaa. Ja on tosiaan pakko kierrellä monta kertaa päivässä, ettei vaan missaa mitään. Nyt tapahtuu niin vauhdilla, vaikka kylmä kevät on vähän hidastuttanut menoa. Ja tuo esikon keltainen ei tosiaan ole sellainen hyökkääväinen, vaan iloinen ja lämmin.

      Poista
  3. Kyllä tekisi itsekin mieli kierrellä puutarhassa monta kertaa päivässä. No, vapaapäivinä sitten pysyy vaikka koko päivän pihalla! Upea on tuo jouluruusu! Minä tajusin vasta pari vuotta sitten, että jouluhyasintit kannattaa todellakin istuttaa maahan. Ihmeen hyvin nekin jaksavat kukkia, mitkä olen joulun jälkeen suunnilleen unohtanut eteiseen ja joskus kesällä vasta muistanut lykätä maahan. Kuvittelin aina, että niitä pitäisi jaksaa hoitaa joulun jälkeen ja istuttaa oikeaan aikaan maahan, eivätkä ne siltikään välttämättä talvehtisi saati sitten kukkisi enää seuraavana keväänä. Blogeista opin, että taisin olla väärässä ja juuri nytkin tuolla kukkapenkissä on aloittelemassa kukintaa muutama jouluhyasintti. Siinä ne menevät muiden kevätkukkien rinnalla. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työt tosiaan haittaavat monia kierroksia. Minullakin tämä kevät ja varsinkin toukokuu on kiireisintä aikaa. Tekisi mieli olla kaikkialla yhtäaikaa. Monta kivaa puutarhatapahtumaakin on jätettävä väliin, jotta ehtii omaan puutarhaan kuopsuttelemaan töiden lisäksi.
      Jouluhyasintteja ei tosiaan kannata viskata pois, vaan niistä saa monivuotista iloa maahan istutettuna. Ja minäkin laitan hyasintit yleensä paperipussiin joulun päätteeksi ja vien autotallin kaappiin. Joskus sipulit pehnenevät, mutta yleensä ne selviävät hyvin istutushetkeen saakka.
      Eivät ne ole ehkä yhtä muhkeita ja kerrottuja maahan istutettuina, mutta silti kauniita ja istuttamisen arvoisia.

      Kiitos samoin, mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  4. Ihanaa kevättä! Postailin juuri instassa kevätesikon. Jäin miettimään omastani onko se kevätesikko vai lehtoesikko. Mitenkäs tuo sinun? Oletko tutkinut kumpi sinun esikko itseasiassa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Maria!
      Täytyykin tutkia tuota kevätesikko vs. lehtoesikko asiaa. Olen tosiaan ostanut nämä esikot Päivänpesän Katjalta ja niissä luki kevätesikko. En ole sen kummemmin ajatellut asiaa.
      Jos Katja näkee tämän kommentin, kerro ihmeessä, mitä mieltä olet.

      Poista
  5. Luontoportista huomasin, että ovat aika samanlaisia ;)

    VastaaPoista
  6. Kaunis jouluruusu ja kiva kukkakierros.

    VastaaPoista
  7. Veikeän värinen jouluruusu. Puutarhakierrokset pitkin päivää ovat arjen ihana piristys. Etenkin kesken kuormittavan työpäivän tekee hyvää keskittyä hetken kasvien kauneuteen. Siinä rentoutuu ihan huomaamattaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jouluruusu on tosiaan aika ihanan sävyinen. Jouluruusujen lajikkeita on niin mahtavan paljon, että niitä haluaisi ihan keräillä.
      Ja puutarha tosiaan hoitaa ja rentouttaa. Työpäivän jälkeen tai jopa kesken työpäivän puutarhakierros tekee ihmeitä. Taas jaksaa paremmin, kun on vähän kierrellyt ja ihastellut.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!