torstai 8. huhtikuuta 2021

Vihdoinkin krookuksia!

 Versoja Vaahteramaelta 

kevätsahrami, krookus 
Crocus 
クロッカス


Vihdoinkin maasta pilkistää krookuksia!
Eilen oli aika kolea ja harmaa päivä ja
 tämä aamu valkeni kirjaimellisesti valkoisena.
Onneksi aurinko tuli kuitenkin esiin ja
 jo ruokatunnilla piti käydä hiippailemassa kameran kanssa puutarhassa. 
Vihdoinkin krookukset olivat uskaltautuneet avaamaan nuppujaan. 
Ne katselevat kauniisti kohti aurinkoa. 

Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta

 kevätsahrami, krookus
Crocus Jeanne d´Arc
クロッカス

Versoja Vaahteramaelta


Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta

Ruusupensaan alta pilkistää ihastuttava,
 kermanvalkoinen kasvitieteellinen krookus.
Nämä kasvitieteelisten krookusten sipulit olen istuttanut 12 vuotta sitten 
ja niistä on kasvanut kauniita ryppäitä, 
vaikka joutuvatkin nykyään kiistelemään elintilasta ruusujen kanssa. 
Kermanvalkoiset saisivat levitä enemmänkin,
mutta näköjään vaalea liila on näissäkin se vahvin lajike.

Versoja Vaahteramäeltä

kasvitieteellinen krookus 
Crocus 
クロッカス


Joko teillä krookukset kukkii?



 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



12 kommenttia:

  1. No niinpäs näkyy ihania kaunokaisia :) Kevät etenee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät etenee ja se on ihanaa!
      Tosin tällä hetkellä sataa taas lunta, mutta kyllä se tästä vielä keikkuen tulevi.

      Poista
  2. Tänään näin minäkin ensimmäiset krookukset. Niistä jotenkin tietää, että kyllä se kevät sieltä jo tulee!
    Ihanaa torstai-iltaa Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, krookukset ovat varma kevään merkki.
      Ihanaa perjantaita Outi! <3

      Poista
  3. Pari krookusta kukkii kunnolla meilläkin. Jos jänöt eivät ehdi ensin niin lisää kukintaa on tulossa seuraavina lämpiminä päivinä. Kukintavalmiutta on olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että jänöt jättävät krookukset ja muut kukat rauhaan. Nyt luulisi jo muutakin ruokaa löytyvän. Tosin nuo krookukset taitavat olla aika herkullisia.
      Ihanasti sanottu, että kukintavalmiutta on olemassa.

      Poista
  4. Kyllä kukkii jo krookukset mutta kylmän takia pysyvät enimmäkseen kukat supussa. Toivottavasti kukkivat vielä ensi viikolla kun on lämpöisempää niin voisi nähdä kukat avoinaisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on ollut aika suppuista meininkiä. Eilen ne ammottivat apposen auki, kun aurinko tuli esiin. Tänään sataa taas vaihteeksi lunta ja kaikki on supussa. Onneksi ehdin napata eilen kuvia.
      Toivotaan, että ensi viikoksi lämpenisi.

      Poista
  5. Krookuksia on jo runsaasti kukassa. Pilvisten ja kylmien päivien vuoksi enimmäkseen ovat kuitenkin nupussa. Mahtaa niiden terälehdet väsyä, kun joutuvat alituiseen venkslaamaan itseään auki ja kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on niillä kova jumppaus, kun säät näin vaihtelevat. :)
      Ainut hyvä puoli tässä on, että kukinta kestää varmasti normaalia pidempään. Aurinkoisina keväinä krookusten kukinta saattaa olla parissa päivässä ohi.

      Poista
  6. Minäkin näin tällä viikolla ensimmäiset. Ihanaa. <3

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!