keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Kirjokevättähti katsoo valoon päin

 Kirjokevattahti katsoo valoon pain

 kirjokevättähti
Chionodoxa forbesii
チオノドクサ 


Monet sipulikukat katsovat maahan tai niiden kukinnot roikkuvat kellomaisesti.
Kirjokevättähti katsoo valoon päin ja se on meille ihmisillekin mukavaa, 
sillä näemme niiden kukat makaamatta rähmällämme maassa. 
Valokuvaaminenkin on huomattavasti helpompaa. 

Kirjokevattahti katsoo valoon pain


Kirjokevättähtiä on olemassa monen värisiä lajikkeita. 
Niitä löytyy vaaleanpunaisia, valkoisia ja sinisiä. 


Kirjokevattahti katsoo valoon pain

Kirjokevattahti katsoo valoon pain

Kirjokevattahti katsoo valoon pain

Vinon, vanhan omenapuun alla niistä muodostuu näin huhtikuussa pieni lampi. 
Lähempänä omenapuun runkoa kasvaa kuunliljaa, 
joka peittää myöhemmin kuihtuvat sipulikukat ja 
ne saavat kerätä rauhassa voimia taas seuraavaa kevättä varten. 
Ennen kuunliljoja tulppaanit puhkeavat kuitenkin vielä kukkaan. 
Eli kauneutta riittää jokaiseen hetkeen. 
Kuunliljojen alle onkin hyvä istuttaa paljon pieniä sipulikukkia, 
sillä ne heräävät vasta myöhemmin keväällä puskemaan vihreyttään maan pinnalle. 

Kirjokevattahti katsoo valoon pain

Kirjokevattahti katsoo valoon pain

Kirjokevattahti katsoo valoon pain

Pikkuhiljaa kirjokevättähdet karkaavat kohti nurmikkoa. 
Ja sehän ei haittaa yhtään. 
Kun nurmikon leikkauksen aika alkaa olla käsillä, 
kirjokevättähdet ovat jo kuihtuneet tältä keväältä. 
Ne leviävät sekä siemenistä että sivusipuleista, 
joten leviäminen on taattu.

Kirjokevattahti katsoo valoon pain

Kirjokevättähdet ovatkin omiaan pensaiden ja puiden alle tai perennapenkkiin. 
Ne viihtyvät auringossa ja puolivarjossa. 
Maalaadullakaan ei ole niin väliä, kunhan se on läpäisevää. 
Hyvässä multakerroksessa ne kyllä leviävät nopeammin. 


Kirjokevattahti katsoo valoon pain

Kasvaako sun puutarhassa kirjokevättähtiä?



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


18 kommenttia:

  1. Ihania! Kyllä täällä pari kasvaa, mutta ovat tosi hitaita valloittamaan maailmaa. Tuntuvat olevan ne samat pari vartta kuin edellisinäkin vuosina. Mutta onneksi on monia muita kevätkukkia, jotka leviävät nopeasti ja hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin toisissa paikoissa ovat nopeammin valloittaneet maailmaa kuin toisissa paikoissa. Eivät taida tykätä kovin kuivasta. Mutta onneksi on tosiaan myös nopeammin leviäviä. Idänsinililjat näyttävät ainakin olevan oikeita maailmanvalloittamisen sissejä.

      Poista
  2. Söpöjä!
    Kyllä kasvaa, mutta eivät vielä kuki ;)

    VastaaPoista
  3. Kirjokevättähtien kuvaaminen on todellakin paljon idänsinililjaa helpompaa. Ei tarvitse edes harkita selälleen heittäytymistä kukan äärelle.
    Sinisiä kirjotähtiä meillä on jo joka paikassa. Valkoisia ja vaaleanpunaisia vähemmän, niiden istuttamisen olen aloittanutkin myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kirjokevättähdet ovat selkäystävällisempiä kasveja. Tosin puutarhurin jumppaukset jäävät vähemmälle niiden kuvauksen kanssa. Välillä kyllä oikein harmittaa, että esimerkiksi lumikellojen kauniiden kukkien yksityiskohdat jäävät melkein huomaamatta, kun ne katselevat suoraan alaspäin.

      Poista
  4. Kauniita kuvia <3 Kasvaa, mutta ei kuki vielä. Täällä lumi sulaa mahtavalla vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana, kun lumi saa kyytiä ja kukkia tulee tilalle.

      Poista
  5. Valkoisia kirjokevättähtiä voisikin hankkia. Niitä ei minulla ole ja siniset ja vaaleanpunaisetkin vielä ihan pienellä alueella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisia kirjokevättähtiä minäkin suunnittelen hankkivani lisää. Täytyy kirjata se kyllä ihan ylös, sillä näin suunnittelin myös vuosi sitten ja sitten syksyllä unohdin ne kokonaan.

      Poista
  6. Kirjokevättähdet ovat ihania ja leviävät ainakin meillä scilloja nopeammin.

    VastaaPoista
  7. Minulla on oikein yksi sininen salamatkustaja. Mieluusti niitä istuttaisin, niin sieviä ovat. Täytyykin muistaa ensi syksynä hankkia sitä, ja muitakin pieniä sipulikukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana salamatkustaja. <3 Pienet sipulikukat ovat niin kiitollisia, kun ne eivät yleensä taannu niin kuin esim. tulppaanit. Ja pienille sipulikukille löytyy myös helpommin paikkoja, kun niitä voi istutella pensaiden alle ja vaikka nurmikolle. Suuremmat sipulikukat tarvitsevat selkeämmin oman paikkansa.

      Poista
  8. Joo kasvaa, vaaleansinisiä ja vaaleanpunaisia. Mies huomasi viikolla, että myös naapurin pellolla, jonne siis olen luvan kanssa joskus vienyt kukkapenkkiä uusiessani multaa, kukkii jotain sinistä! Eikun lapion kanssa sinne ja kannoin kevättähtiä ja krookuksia takaisin omalle pihalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana paluumuutto pienillä sipulikukilla. Pienet sipulit kulkeutuvat melkein huomaamatta joskus kompostiinkiin.

      Poista
  9. Ihania ovat! Kauniilta näyttää tuollainen runsas lämpäre niitä puun alla. Meiltä löytyy edellisen asukkaan jäljiltä sinistä kirjokevättähteä ja vähän violetimpaan taittuvaa isokevättähteä, ja itse olen istuttanut sekaan vaaleanpunaista ja valkoista. Ehkä huomenna aukeaa ensimmäinen kukka, sen verran isoilta näyttivät jo nuput muutamassa kohdassa. Niissä on tosiaan kivaa se, että kukat katsovat ylöspäin. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuollaiset lämpäreet ovat niin ihania. Ja voi muuten olla, että osa noista minunkin vaaleanpunaisista ovat isokevättähteä. Kiitos muistutuksesta! En muistanut ollenkaan, että olen sellaisiakin joskus istuttanut.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!