perjantai 23. lokakuuta 2020

Viljan sävyjä

 


Syksyisin minulle tulee jonkinlainen tarve luoda kodistani kuin turvallinen pesä.
Poltan paljon kynttilöitä ja tunnelmoin kukilla sekä pienillä sisustusjutuilla.
Teetä kuluu kuppitolkulla, samoin kirjoja. 
Pimeyskään ei harmita niin paljon,
 kun on paljon mukavaa ajateltavaa ja tekemistä. 

Pidän syksyn räiskyvistä väreistä puutarhassa ja luonnossa, 
mutta kotona mielisävyni on kypsän viljan vaalea sävy.
Huomaan keräileväni viljan sävyjä ympärilleni.
Seesteisten sävyjen ympäröimänä rauhoitun ja palaudun parhaiten.
Tiedän monia, jotka voimaantuvat kirkkaista väreistä 
ja tarvitsevat niitä syksyn synkkyydessä entistäkin enemmän. 
Minulle käy oikeastaan päinvastoin.
 On ihana olla hämäränhyssyssä, vaaleiden sävyjen ympäröimänä. 
Vihreät kasvit ovat tietenkin poikkeus. 




Kuivakukat ovat olleet suurta huutoa viime aikoina,
mutta itse alan vasta nyt lämpenemään taas niille. 
Olen nimittäin elänyt jo aiemmin kuivakukkabuumin 
siinä 90-luvun puolessa välissä. 
Tein kransseja ja kaikenlaisia kuivakukkakoristeita,
kunnes tuli fengshui ja kaiken piti olla raikasta ja elinvoimaista.
Nyt huomaan kuitenkin täyttäväni maljakoita kuivakukilla ja heinillä.
Varsinkin lempeät sävyt ja yksinkertaiset asetelmat ovat alkaneet kiehtoa minua.
Elävillä kasveilla on vielä suurempi paikka sydämessäni,
mutta ovathan nämä kuivakukatkin ihastuttavia ja aitoja. 
Aitojen materiaalien viehätys kestää aikaa ja 
siksi esimerkiksi rottinki, keramiikka ja puu ovat säilyneet lemppareinani 
vuosikymmenestä toiseen.
Aitojen materiaalien kierrätyskin on yleensä helppoa. 
Ne eivät vaadi ongelmajäteastiaa, 
vaan suurin osa jopa maatuu kompostissa. 
Siksi kasvit ja luonnon omat koristeet ovat ekologisia sisustusvalintoja.


kanarianhelpi
Phalaris canariensis
Canary grass
カナリークサヨシ






Minkä sävyjen keskellä sinä viihdyt?
Kaipaatko räiskyviä, iloisia, voimakkaita vai rauhallisia värejä?
Olisi myös kiva kuulla, että oletteko innostuneet kuivakukista vai 
ovatko elävät kukat enemmän mieleen?



Näiden mietteiden ja sävyjen myötä toivotan 
teille oikein kotoisaa ja mukavaa viikonloppua!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


10 kommenttia:

  1. Olen muuten aivan samoilla linjoilla kodin sävyjen suhteen kanssasi,suosin myöskin luonnon sävyjä kodissani. En voisi kuvitellakkaan asuvani räikeiden värien keskellä, migreeni tulisi ja verenpaine nousisi. Minun kotini pitää olla harmoninen ja hillitty,rauhoittava. Ainoastaan yhdessä huoneessa on tiilenpunaiset seinät,tuo huone onkin sellaine läpikulkuhuone jossa on isoja viherkasveja eikä siellä oleskella. Kuivakukkia on kahdessa isossa vakassa jotka ovat jykevien kaappien päällä,no kun saan materiaalia tyttären kukkakaupasta,ruusut joita ei voi enää myydä joten kukkahulluna kuivaan ne, jatkavat sitten kuivaa elämäänsä vielä jonkin aikaa. Syksy on mullakin hämärässä tunnelmointia ja sisustusjutut kiinnostavat enemmän,se jonkinlainen talvipesän rakentaminen kai. Mukavaa viikonvaihdetta Vaahteramäelle täältä Vienolasta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minustakin runsas värikkyys ja kirjavuus tuntuu samalta kuin melu. Se rasittaa. Mutta toki värejä voi käyttää myös upeasti ja rauhallisesti.
      Itselle tosiaan rauhalliset värit auttavat rauhoittumaan ja ne tuntuvat turvallisilta.
      Meitä on aika moneen junaan ja onneksi jokainen voi käyttää omassa kodissaan juuri niitä värejä kuin haluaa.

      Kesällä tulee oltua kaiken vapaa-ajan ulkona, joten sisähommat ja sisustusjutut jäävät vähemmälle huomiolle. Syksyn tullen niistä tulee tärkeämpiä. Ja tuo tunnelmointi on ihanaa. Ehkä me ihmisetkin tarvitsemme välillä lepotaukoa ja härmäryyttä.

      Kiitos samoin, mukavaa ja rauhallista viikonvaihdetta Vienolaan! <3

      Poista
  2. Vaalea on kyllä kaunista! Mutta olen varmaan vastakohtasi sisustuksessa, sillä rakastan värejä ja haluan sisustaa niillä, mutta silti en halua samaan huoneeseen kovin kirjavaa monista eri vahvoista väreistä tulevaa sekaisuutta. Siksi olen jopa miettinyt joka huoneeseen oman väriteeman, sillä pidän väreistä niin paljon, että haluan pystyä käyttämään niitä mahdollisimman paljon :-D Ainoastaan vaaleanpunainen ja violetti puuttuvat sisustuksestani, ne kelpaavat vain kukkien väreissä pihalla.
    On jotenkin hauskan retroa tuo kuivakukkien paluu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taidamme olla melkein vastakohtia värien kanssa. Paitsi vihreä taitaa olla kummallekin mieleen, ainakin kasvien muodossa. :)
      Blogiasi seuranneena tykkään kovasti sun tyylistä. Sulla on tavallaan vahvoja värejä, mutta ne ovat kuitenkin luonnollisia, eivätkä räikeitä. Tykkään kovasti punaisen sävyistä, joita käytät, vaikka itse en punasta kaipaa omaan kotiin.
      On niin ihana ihailla toisten koteja ja värienkäyttöä, vaikka itse olisikin vähän tylsempi tyyppi.
      Ja eikös kaikissa kartanoissa ja vanhoissa huviloissa ole huoneet jaoteltu värien mukaan. Se on aika hauska idea. Silloin voi mennä fiilistelemään juuri siihen huoneeseen, mitä väriä juuri sillä hetkellä kaipaa. Ja tosiaan väriskaala pysyy aika rauhallisena, kun kaikki värit eivät ole sekaisin samassa huoneessa.

      Koti on ihana paikka, kun siellä voi toteuttaa juuri sellaista väriterapiaa tai -harmoniaa kuin itse haluaa. Olisi ihana, jos puutarha voisi olla samanlainen itsensä toteuttamisen leikkikenttä. Silloin kotona olisi maailman ihaninta olla.

      Ja tosiaan tuo kuivakukkien paluu on retroa. Katsotaan, hurahtaako siihen uudelleen, vai vain himpun verran.

      Poista
  3. Minulle turvaa luo tällä hetkellä vihreän sävyt ja pehmeyttä henkivät puupinnat. Kotona onkin ihanaa keittää teetä ja fiilistellä kynttilän valossa.
    Rentouttavaa viikonloppua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä ja puupinnat luovat minunkin mielestäni ihanaa kotoisuutta. On ihana hyggeillä kotona kynttilän valossa, kun illat pimenevät entisestään kellon siirron myötä.
      Ihania teehetkiä sinulle Outi! <3

      Poista
  4. Ihana tuo japanilainen teepurkki! <3 Itse tykkään, että kotona on värikkäämpää, mutta pidän myös tästä hyvin japanilaisesta värimaailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Olen ostanut sen vuosia sitten Japanista ja se on vieläkin suuri aarteeni. Tee sen sisältä on loppunut, mutta sinne on kiva laittaa aina uutta teetä säilöön.
      On jännä, kuinka japanilainen värimaailma on aika samankaltainen skandinaavisen värimaailman kanssa. Olen aivan ihastunut siihen japandi-tyyliin. Se on mahtava yhdistelmä skandinaavisuutta ja japanilaisuutta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!