sunnuntai 16. elokuuta 2020

Valkoinen kaunopunahattu

 

valkoinen kaunopunahattu
Echinacea purpurea 
ムラサキバレンギク

Yksi ehdoton loppukesän perennasuosikki on kaunopunahattu. Se kukkii pitkälle syksyyn ja on myös perhosten suosikki. 

En valitettavasti tiedä, mikä tämä valkoisen kaunopunahatun lajike on. Ostin sen vuosia sitten Viron puutarhamatkalta joltain mummolta. Mutta ihana tämä on ja kukkii uskollisesti, vaikka olen joutunut vaihtamaan sen paikkaa jo pariin otteeseen. Tämä paikka on onneksi nyt sille ja minulle se oikea. Kaunopunahattu viihtyi kyllä entisissäkin kasvupaikoissa, puutarhuri oli vain päättämätön sen paikasta. 



Nuppuvaiheessa kukan terälehdet ovat vielä aika limenvihreät, kukinnan edetessä ne muuttuvat puhtaan valkoisiksi. 








Olen kirjoitellut kaunopunahatusta useamman kerran aiemminkin. Seuraavista linkeistä voit käydä lukemassa enemmän siitä ja sen hoidosta. 

Yksi suosikeistani

Pieniä hetkiä

Syyskesän istutukset 

Syksykö tylsää?


Mukavaa päivää ja kauniita elokuun tunnelmia!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Kaunis. Uskaltaiskohan sitä kokeilla punahattuja uudestaan vuosien tauon jälkeen, nyt pihassa on uusia paikkoja missä saattaisivat viihtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla!
      Minullakin kerran kuoli yhdet kaunopunahatun taimet, mutta sen jälkeen olen onnistuneesti saanut niitä kasvamaan. Seisovaa vettä ne eivät siedä, joten kohopenkki ainakin saattaisi auttaa asiaa.

      Poista
  2. Meillä on ollut näitä punaisena puutarhassa ja joka vuosi kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! <3
      Kaunopunahatut kukkii mahtavaan aikaan. Keväällä lähtevät kasvuun hieman hitaasti, mutta loppukesästä palkitsevat odotuksen moninkertaisesti.

      Poista
  3. Punahatut on kyllä ihania syyskesän kukkijoita, tämä valkoinen varsinkin!
    Meillä ne ihan perusvaaleanpunaiset ovat vieläkin aika pieniä, toivottavasti ehtivät kukkaan tälle vuodelle.
    Ja monia muitakin olen vuosien varrella kokeillut, tahtovat hävitä talven aikana :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin ihana, kun näitä syyskesän kukkijoitakin on paljon. Yhdessä hortensioiden ja kasvimaan kukkien kanssa loppukesän perennat tekevät puutarhasta mahtavan runsaan. Alkukesässä on oma viehätyksensä, mutta niin on myös tässä loppukesässä.

      Poista
  4. Jotenkin jännän näköinen kukka, terälehdet menevät hauskasti alaspäin ja tuo pullukka keskusta on söpö!
    Aurinkoista sunnuntaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Tuo pullukka keskusta tekee kukasta jotenkin sympaattisen. Kun terälehdet kuihtuvat, nypin yleensä nuo terälehdet pois ja jäljelle jää hauskat pallurat.
      Aurinkoista ja mukavaa uutta viikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  5. kaunis! Ei valitettavasti viihtynyt minun puutarhassani kun pari vuotta sitten yritin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi!
      Yritä ihmeessä uudestaan. Kohopenkki on ainakin yksi hyvä konsti saada kaunopunahattu paremmin viihtymään.

      Poista
  6. Kaunis. Ja upean tuuhea ja tiheä. Tuo ei näytä ainakaan White Swanilta. Toki lajikkeita on varmasti tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kasvanut mahtavan tiheäksi ja reheväksi. Alunperin istutin vain yhden taimen. Mutta siirtäessäni sen tähän paikkaan, jaoin sen muistaakseni kolmeen osaan. Viime kesänä se oli vielä aika rimpula, mutta tänä kesänä se on tuuheutunut jo mahtavasti.
      Lajikkeita on tosiaan paljon, enkä oikein uskaltanut lähteä arvailemaan, mikä tämä olisi. Minustakaan se ei näytä ´White Swanilta`.

      Poista
  7. Hienot! Minulla on ollut aina valkoisia ja vihreitä lajikkeita. Viime talvena menivät valkoiset, vihreitä en ollut erennyt hankkia velä uusia. Nyt löysin 'Green Jewelin' ja sain neuvon sekoittaa kasvualustaan hiekkaa tai lecasoraa talvimärkyyden ehkäisemiseksi. Myös kohopenkki auttaa asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään myös vihreistä lajikkeista. tuo ´Green Jewel`on aivan ihana. Minulla ei tosin vielä ole sitä.
      Nuo hiekan ja lecasoran lisäykset ja kohopenkkiin istuttaminen auttavat tosiaan talvimärkyyttä vastaan. Talvimärkyys on varmasti se pahin vihollinen näille kaunottarille.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!