maanantai 11. toukokuuta 2020

Viikonlopun puuhia

* Postaus sisältää tuotteita, jotka ovat saatu blogiyhteistyönä 


Tällä hetkellä ulkona sataa räntää,
oikein sellaisia märkiä jalkarättejä.
Viikonloppuna sää oli aivan toista
ja puutarhassa oli ihana puuhailla
ja viettää äitienpäivää.

Täytyy vielä sanoa tämän hetkisestä säästä sen verran,
että oikeasti olen iloinen tuosta sateesta.
Meillä ainakin oli niin kuivaa, että maa vain pölisi.
Tietysti sade voisi tulla vain vetenä,
mutta tärkeintä on, että maa saa kosteutta.

Nyt mennään kuitenkin takaisin viikonlopun puuhiin ja tunnelmiin.
Kevät on herännyt yhtäkkiä ja 
on se mun lempparihetki puutarhassa.
Tuo yläkuva kertoo sen kauneimman hetken hyvin,
koivut ovat hiirenkorvilla ja järvi kimmaltaa.
Kesällä tuosta kohtaa ei näy mihinkään,
kun vihreä verho peittää maiseman. 
Sekin on kyllä kaunista.
Tykkään olla suojassa ja vihreyden ympäröimänä.

koristekirsikka kevätsuudelma
Prunus ´Accolade`
サクラ

Pääkaupunkiseudulla on jo päästy nauttimaan kunnon Hanami-juhlista,
kun kirsikkapuut ovat kaikkialla jo täydessä loistossaan.
Täällä Päijät-Hämeessä ollaan vasta nuppuvaiheessa.

 kirjopikarinlilja
Fritillaria meleagris
バイモ

Ensimmäinen kirjopikarinlilja on ponkaissut maan pinnalle.

 tarha-alppikärhö
Clematis ´Alpina Plena` 
クレマチス

Olen pikkuhiljaa laitellut kasvimaatakin kuntoon.
Sipulit ova istutettu tuonne harson alle ja laitoin niille kaveriksi porkkanaa.
Porkkana ja sipuli ovat hyviä kumppanuuskasveja.
Kylvin porkkanaa myös toiseen laatikkoon.


 Porkkanalajikkeiksi valikoituivat tänä vuonna:
- ´Cosmic Purple`
- ´Berlicum 2`
- ´Oxheart`
- Harlequin Mix F1

Pienet ´Oxheart`-kesäporkkanat kylvin sipuleiden väleihin.
Ja vaikka kylvin näin montaa lajiketta, yhden lajikkeen määrä ei ole suuri.
Eli siemeniä jää ensi vuoteenkin. 
Minusta on kuitenkin hauska kokeilla erilaisia lajikkeita,
eikä kylvää vain yhtä sorttia.

*´Berlicum 2` saatu blogiyhteistyönä Nelson Gardenilta, muut itse ostettu.

tarhakehäkukka
Calendula officinalis
キンセンカ

Tarhakehäkukkia on hauska kylvää kasvimaalla hyötykasvien joukkoon.
´Snow Princess`-lajike on kestosuosikkini.
Sekoituspussi on hauska uutuus ja siemenet ovat myös luomulaatuisia.

* Sekoituspussi saatu blogiyhteistyönä Nelson Gardenilta
´Snow Princess` ostettu itse.


Sisällä kylvin esikasvatukseen vielä kesäkurpitsan siemeniä.
Lajikkeina tänä vuonna 
- ´Soleil` F1
- ´Diamant` F1
- ´Black Beauty`

Kurpitsat ehtii vielä hyvin kylvämään,
sillä ne vaatii 3-4 viikon esikasvatuksen.
Kesäkurpitsat voi myös suorakylvää, kun maa on +15 asteista.
Itse tykkään kuitenkin esikasvattaa taimet, sillä systeemillä saa satoa hieman aiemmin. 

*´Black Beauty` -lajike saatu blogiyhteistyönä Nelson Gardenilta


Mies ajoi myös ruohon ensimmäisen kerran tänä keväänä. 
Heti alkoi näyttämään hieman siistimmältä.
Kalkitsin nurmikon vappuna
ja 2 viikkoa kalkituksesta on lannoitteen vuoro.
Eli ensi viikonloppuna nurmikko saa lannoituksen.


   ruusuherukka
 Ribes sanguineum
花フサスグリ

Ruusuherukat kukkivat  tänä keväänä upeasti joka paikassa.
Leuto talvi oli niille hyvä,
yhtään versoa ei paleltunut. 

Prunus cerasus
karperön kirsikka
さくら 桜 · 櫻

Nämä kevätillat ovat ihan parhaita.
Sauna on lämmennyt oikeastaan joka ilta
oli myös lauantai-iltana tulet.
Saunomisen lomassa unohtui tietysti kuvien otto,
mutta ehkä osaatte kuvitella kuinka kiva tulipannun äärellä on vilvoitella
saunomisen välissä.
Kylpytynnyrissä on kylmää vettä ja käymme siellä myös pulahtamassa.
Se on ikään kuin järvemme.
Keitaamme onkin meidän mökkimme.
Sunnuntai-iltaisin aina välillä naureskelemme saunan lauteilla,
että on niin ihana, kun ei tarvitse lähteä ajamaan täältä "mökiltä" kaupunkikotiin.
Rakastamme asua täällä.

Keitaamme silmäterä, upea  kirsikkapuumme 
on varmasti muutaman viikon päästä upeimmillaan.
Nyt oksat ovat täynnä nuppuja.

Mieluiten säilyttäisin mielikuvan ihanasta keväästä tässä postauksessa,
mutta realiteetti on valitettavasti tällä hetkellä seuraava.



Kevät keikkuen tulevi, vai miten se menikään...

No, joka tapauksessa toivotan teille oikein hyvää uutta viikkoa!
Kyllä se kevät ja kesä sieltä vielä tulee. 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




18 kommenttia:

  1. Voi järkytys! Täällä tuli koko yön vettä ja nyt aurinko paistaa ja linnut laulavat - ja minun pitää istua tiiviisti koneen ääressä kirjoittamassa esseetä. Joten sen kannalta parempi saattaisikin olla tuollainen karmea keli! Juuri nyt ulkona on hieman liian houkuttelevaa.
    Nurmikon leikkuu tekee niin ihanan siistiä ulkoasua puutarhaan. Olen ollut laiska, mutta juuri nyt sitä ei onneksi voikaan leikata, kun se on märkä ;-)
    Teillä on niin ihana asuinpaikka, ja tosiaan, mikä onni, ettei tarvitse lähteä pois sunnuntai-iltaisin! Hyvä muistuttaa itseään tuollaisesta silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo aika kamalaa?
      Tai siis hetki sitten näytti vielä ihan ookoolta, kun ajattelin, että nyt puutarha vihdoin kastuu kunnolla. Nyt sitä lunta on tullut koko ajan lisää ja alan jo kohta miettimään, pitäisikö mennä ottamaan jotain joulukorttikuvia valmiiksi. Syksystähän ei taas tiedä. Voi olla taas viimeinen mahis ottaa joulukuvia lumen kera. :D

      Joo, työhommien takia on aina parempi, jos ulkona ei ole houkutteleva sää. Kotona työskentelyssä on omat hyvät ja huonot puolensa. Välillä vaatii todellista itsekuria, ettei syöksy oman puutarhan pariin kesken kaiken.

      Ja on tosiaan hyvä muistutella itseään siitä kaikesta hyvästä, mitä on. Monesti ei muista aina arvostaakaan kaikkea. Ja tärkeintähän on tiedostaa omat mieltymyksensä, varsinkin näissä asumisasioissa. Jotakuta voisi ahdistaa näin iso tontti ja sen työt, Kun me taas tykkäämme, että on tilaa. Ja jonkun maatilan omistajan mielestä meillä on ihan liian pieni tontti...

      Poista
  2. Uskomatonta. Pitkällä kevät siellä ja ja takatalvi. Apua.
    Meillä saloi vettä koko yön kaatamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kyllä aika uskomattomalta ja tavallaan kyllä kauniiltakin, jos olisi joulukuu.
      Näin toukokuussa minäkin ottaisin tuon sateen mieluusti kaatosateena.

      Poista
  3. Täällä näyttää ihan samalta! :/ Toivoin vesisadetta, jotta saan lepopäivän puutarhasta, mutta ei olisi räntää/lunta tarvinnut tulla. Varsinkin kun pitikin lähteä mökille ottamaan lähetystä vastaan. Onneksi oli sadetakki ja kumisaappaat, kuljettaja-raukka ei ollut ihan yhtä hyvin varautunut.

    Ymmärrän hyvin tuon onnellisuuden asuinpaikasta! Tykkään omastani niin paljon, sekä kodin että mökin sijainnista. Mulla on vähän pidempi mökkimatka kuin teillä, mutta silti erittäin kohtuullinen. :) Oma tilanteeni on hyvin poikkeuksellinen puutarhabloggareitten keskuudessa, mutta ehdottomasti paras juuri minulle. Se on just se, että mikä sopii itselle niin on parasta ja siitä sopii olla onnellinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taisi talvi humahtaa koko eteläiseen Suomeen. Me puutarhurithan tosiaan osaamme kyllä pukeutua sään mukaisesti, mutta muilla voi olla vähän vaikeaa.
      Ja vaikeaa oli kyllä eilen uskoa säätiedotusta, että räntää tai lunta sataa. Mutta hyvin se säätiedotus piti paikkansa.

      Ja juuri näin. On ihan huippua, kun on löytänyt itselleen sopivan asuinpaikan ja sinulla tuo mökki-koti yhdistelmä tuntuu täydelliseltä. Ja eipä siellä teidän huudeilla näytä siltä, että olisi edes pääkaupunkiseudulla.

      Ja on mahtavaa, että meitä puutarhabloggareita asuu monenlaisissa paikoissa. Näin lukijat ja me toiset bloggaritkin saadaan enemmän inspiraatiota ja ideoita.
      Just lounasta syödessä luin vanhaa puutarhalehteä. Siinä haasteteltiin jotain miestä, joka asui rivitalossa, jossa oli pikkuriikkinen piha. Hänellä kasvoi puutarhassaan 13 puuta ja tuhansia kasveja. Minusta hänen pihansa oli todella hyvä esimerkki, että monen kokoisista ja monenlaisista puutarhoista saa upeita ja uskomattomia kasvilajistoltaan. Hänkin näytti niin onnelliselta puutarhassaan.

      Poista
  4. Samannäköistä on meilläkin. Parempi kääntää selkä ikkunaan ja naputtaa näppistä ahkerasti.
    Kevät on jo pitkällä puutarhassasi. Kevätsuudelmakin avaa varmasti pian nuppunsa. Omani on vähän surkean näköinen, kun vaaleanpunaisista kukista putoaa räntäpisaroita. Kunhan sade taukoaa, tarkoitus on käydä kuvaamassa sitä. Sata kuvaa ei ole vielä lähelläkään!
    Kevään keikkumistahan tämä on ja pian saamme taas aurinkoa ja lämpöä. Sitä odotellessa ajatellaan mukavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kävin kurkkaamassa sun blogista kuvia.
      Nyt saatiin sitä kaivattua kosteutta. Ehkä tästä vielä hyvä tulee, vaikka nyt näyttääkin enemmän joululta kuin toukokuulta.

      Kasvit näyttivät niin värjötteleviltä tuolla ulkona, kun hain postia. En viitsinyt jäädä kovin pitkäksi aikaa ulos, sillä kylmyys tuntui todella kalsealta kosteuden kanssa.

      Ja kevätsuudelmaa ei voi kuvata tarpeeksi. Nyt tulee taatusti erilaisia kuvia, kun viikonloppuna.

      Ja ajatellaan tosiaan mukavia ja melkeinhän tämä sama tapahtuma tapahtuu joka kevät. Aina jossain vaiheessa mennään takapakkia, mutta onneksi luonto on niin sopeutuvainen.

      Poista
  5. Samalta näyttää meillä, ihan kunnon lumikerros maassa. Minä en ole vielä saanut aikaiseksi tehdä laatikkokylvöjä, ehkä sitten, kun lumi sulaa ;). Sipuli on tosin kasvihuoneessa varret vihreänä, laitoin pienen määrän punasipulia ja salaattia kasvihuoneeseen kasvamaan.
    Ruohon leikkaus saa aina niin siistin vaikutelman, meillä ei ole vielä ajettu nurmikkoa, mutta pian sekin on edessä.
    Meillä on myös ”mökkimatkat” puutarhan poikki rantasaunalle, emmekä ole muuta kaivanneet. Lasten ollessa pieniä, suuntasimme aina eväskorien kanssa illaksi rantaan ja siellä oli niin mukava tunnelma. Ei tosiaan kulu matkoihin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikkkokylvöt ehtii hyvin vielä lumien sulamisen jälkeen. Minäkin olen yleensä kylvänyt kasvimaalle vasta toukokuun puolen välin jälkeen. Helatorstai-viikonloppu on monella tavalla aina minulle se vedenjakaja. Ennen sitä sää on epävarminta.
      Meillä täällä mäellä ei yleensä ole kauheasti yöhalloja enää helatorstain jälkeen, vaikka "vanha kansa" sanoo, että vasta kesäkuun 10. päivä on se maaginen päivä.

      Kuulostaa niin ihalta tuo teidän "mökkinnekin". On tosiaaan ihanaa, kun aikaa ei kulu matkoihin, eikä tule autossa paha olo. Minulle nimittäin lapsuuden mökkimatkat merkitsivät aina pahaa oloa. Ehkä se johtui siitä, että tiet olivat mutkaisempia, eikä ilmastointeja autoissa tunnettu.

      Poista
  6. Hui mikä lumimyräkkä siellä onkaan ollut😮 Täälläkin vähän räntää räpsi mutta onneksi ei jäänyt maahan. Ilma kyllä on kylmennyt viime viikosta. Vaan ihmekös tuo kun kesälomaviikkoni loppui eilen😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vieläkin ihan valkoinen maa. Aurinko kyllä paistaa kauniisti, mutta muuten on kyllä ihan kuin kaunis kevättalven päivä.
      No, sulla kesälomaviikko osui kyllä niin nappiin. Nyt ei olisi niin kiva tehdä pihahommia.

      Poista
  7. Vesi on ollut tarpeen, mutta tuo lumi on ollut järkytys. Ero eiliseen on ollut aikamoinen. Ehkä nyt tosin ne kalkitkin imeytyvät, jotka noin 1,5vkoa sitten pienellä tihkusäällä ripottelin penkkeihin. Olisipa aamulla lumet sulaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vettä täälläkin kaivattiin ja odoteltiin myös kalkin ja lannoitteiden imeytymistä.
      Jospa se tänään sulaisi ja kasteli maan läpikotaisin. Aamulla ollaan saatu nauttia vielä kauniista talvinäkymästä.

      Poista
  8. Kevät on teillä jo hivenen pidemmällä kuin täällä Pirkanmaan pohjoiskolkassa. Kuviaa oli, mutta nyt toivon, että vesi ja lumi herättäisivät luonnon. Tuudittaudun ajatuksella, että kaikki kauneus on vielä edessä:)
    Lavakauluksiin olen jo kyvänyt monet siemenet. Unohdin kylvää tuota kehäkukkaa, mutta onneksi tilaa vielä on sillekin.
    Mukavaa kesän odotusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät oli tai on edelleen kyllä ihan hyvässä vauhdissa täällä. Ja näyttää, ettei monivuotiset kasvit näytä olleen moksiskaan tuosta äkillisestä lumipeitteestä.
      Ja vettä tosiaan tarvittiin, oli niin kuivaa. Nyt näyttää, että lumen sulamisen jälkeen kaikki on ihan innolla uudessa kasvussa. On nuo monivuotiset kasvit kyllä ihmeen sitkeitä.
      Ja onneksi tosiaan kaikki ihanuus ja kauneus on vielä edessäpäin. Tämä on vasta alkusoittoa.

      Ja vielä ehtii hyvin kylvää kehäkukkia. Ja niitä mahtuu kasvimaalle hyötykasvien väleihinkin kivasti. Minäkin aioin kylvää niitä vielä muutamiin rakoihin.

      Kiitos samoin, mukavaa kesän odotusta! Sieltä se tulee pikkuhiljaa.

      Poista
  9. Muutos keväästä talveen tuli kertaheitolla. Aamulla onneksi aurinko jo sulatteli paikkoja. Päästään sittenkin kevätpuuhia jatkamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli. On kyllä jännä, millaisia kuvia sai saman päivän aikana. Onneksi tiistaina tilanne muuttui sitten toiseen suuntaan. Aamulla sai vielä reippaita lumikuvia ja illalla jo nurmikko vihersi kauniisti.
      Onneksi päästään jatkamaan kevätpuuhia!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!