perjantai 22. toukokuuta 2020

Valkoiset tulppaanit

  tulppaani 
Tulipa fosteriana ´Excotic Emperor`
チューリップ
taustalla
purppuraheisiangervo
Physocarpus opulifolius 'Lady in Red'
フィソカルプス・オプリフォリウス 


Pikkuhiljaa tulppaanit alkavat aukaisemaan nuppujaan.
Istutinkin viime syksynä valtavan määrän valkoisia tulppaaneja tänne Vaahteramäelle.
Osa tulppaaneista on onneksi myös vanhoja aiemmin istutettuja,
jotka ovat säilyneet vuodesta toiseen.
Esimerkiksi tämä ´Excotic Emperor`  on jo vuosia ilahduttanut täällä Vaahteramäellä
ja minusta se on jopa lisääntynyt vuosien saatossa.








 triumftulppaani
 Tulipa Triumph-Ryhmä ´White Dream`
チューリップ

 ´White Dream`-tulppaania täällä kasvoi jo ennestäänkin,
mutta istutin niitä 100 sipulia lisää viime syksynä.
Istutettujen  sipulikukkien määrät voivat tuntua hurjan suurilta,
mutta näin suuressa puutarhassa ne eivät tunnu vielä edes liioitetuilta.
Taisin istuttaa viime syksynä melkein tuhat kukkasipulia multiin. 
Osa oli pieniä sipulikukkia,
joissa sadat kappaleet kerääntyvät nopeasti.

Odotan, että tulppaanit puhkeavat kukkaan,
että saisin kunnon kuvia niistä.
Vielä ei nimittäin voida puhua tulppaanimeristä. 
Mutta nautin kyllä jokaisesta yksilöstä. 
Ja valkoisiin tulppaaneihin en kyllästy koskaan. 


Joko teillä tulppaanit kukkii? 

Mukavaa perjantaita 
ja aurinkoa tulevaan viikonloppuun!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

14 kommenttia:

  1. Valkoiset tai vaaleanpunaiset tulppaanit ovat suosikkejani tulppaaneista. Minulla ei ole yhtään tulppaaneja puutarhassa, ehkä siksi että en yhtään tykkää sitten kun ne ovat kukkineet ja lehtien pitää antaa kuihtua rauhassa. Ne ovat silloin niin rumia. Mulla on ainoastaan helmililjoja ja niistä tykkäänkin kovasti. Pitäisi vaan niitäkin istuttaa suuri määrä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset ja vaaleanpunaiset tulppaanit taitavat olla niitä suositumpia tulppaaneja. Ne ovat niin kauniita yhdessäkin.
      Joo, nuo lakastuvat tulppaanin lehdet ja varret eivät ole mikään puutarhan kaunistus. Mutta parasta olisikin, jos tulppaanit kasvaisivat muiden kasvien seassa. Kun tulppaanien kukinta alkaa hiipua, ympärillä olevat kasvit kasvavat niiden yli. Silloin tulppaanit saavat lakastua rauhassa ikään kuin piilossa.
      Helmililjat ovatkin niin ihania. Minä rakastan niitä myös. Onneksi ne säilyvät hyvin vuodesta toiseen ja leviävätkin mahtavasti. Silti minäkin istuttelen niitä joka vuosi lisää.
      Sipulikukkia ei voi olla koskaan liikaa.

      Poista
  2. Voi, miten herkän kauniita valkeat tulppaanit ovat! <3
    Ihailin niitä juuri eilen viimeksi Claus Dalbyn livessä Instassa.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat tosiaan niin ihania!
      Minäkin aina "kuolaan" Claus Dalbyn puutarhaa ja varsinkin sitä valkoisten kukkien loistoa.
      Kiitos samoin aurinkosita viikonloppua myös sulle!

      Poista
  3. Minun pihalla kukkii vain yksi punainen tulppaani. Täällä on paljon myyriä ja ovat vietävät vieneet melkein kaikki sipulikasvit mennessään.
    Ihanat valkoiset tulppaanit siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi myyrät on sitten ärsyttäviä!
      Meillä tulppaanit saavat olla rauhassa yläpihalla, mutta rinteestä ne popsitaan. Siksi laitankin sinne vain narsisseja. Muistan jonkun vuoden, kun istutin todell paljon tulppaaneja rinteeseen ja keväällä ei noussut kuin pari hassua tulppaania. Kyllä silloin harmitti!
      Toivottavasti myyrät pysyvät ensi talvena pois teidän pihalta ja saat nähdä tulppaanien loistoa ensi keväänä.

      Poista
  4. Oliko sinulla viime vuonnakin kuvia valkoisista tulppaaneista purppuraheisiangervon katveessa? Ihastuin yhdistelmään niin, että laitoin itselleni samanlaisen. Peura napsi melkein kaikki tulput heisiangervon viereltä kiskoen sipulitkin ylös. Muutama tulppu jäi, joten ehkä pääsen herkuttelemaan omalla pihalla kauniista näkymistä. Jollen, voin palata katsomaan tätä postaustasi.
    Exotic Emperor on minustakin yksi kauneimpia valkoisia tulppuja. Yllättävän kestävä myös.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuvasin tätä samaa kohtaa viime vuonnakin. Ja ne olivat vielä samoja tulppaanejakin. Nämä ovat tosiaan ilokseni nousseet jo useana vuonna, vaikka yleensä tulppaanit meinaavat taantua jo yhden kukinta kerran jälkeen.
      Ihana, että yhdistelmä inspiroi sinua!
      Mutta voi noi typerät peurat!!! Outilla tuossa ylempänä oli myyrät riesana ja sulla peurat. Eläimet ovat ihania, mutta tällaiset harmit ovat kyllä niin ärsyttäviä.
      Toivotaan, että muutama tulppu jäi kuitenkin jäljelle ja saat ihailla samanlaisesta näkymästä myös omassa puutarhassasi.
      Minäkin tykkään tuosta ´Exotic Emperor`ista valtavasti. Vaikka rakastan kyllä kaikkia valkoisia tulppaaneja, niin kuin varmaan tiedät.
      Kiitos samoin, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Ihana yhdistelmä ensimmäisessä kuvassa! Muutama tulppaani on jo aloitellut meillä. Lummetulppaanit 'Concerto' ovat aukoneet kukkiansa parin tunnin ajaksi useampana päivänä. Ne pitäisi siirtää muualle, sillä vaikka ne ovat sisältä katsottuna loistavassa paikassa olohuoneen ikkunan alla, ne pysyvät suurimman osan päivästä supussa paikan varjoisuuden takia. 'Exotic Emperor' on meillä vasta nupulla, mutta minäkin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ne tuntuvat lisääntyvän vuosi vuodelta. Istutin niitä 2016 tai -17 ja silti niitä vain nousee tänäkin keväänä. Aivan mahtavaa! Ne ovat niin kauniitakin, ettei haittaa, vaikka ilmestyvät uskollisesti joka vuosi. Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo yhdistelmä on itsellenikin niin mieluinen.
      Oi, teillä onkin kaikki ihanuus vasta edessäpäin. Ja ihana kuulla, että muillakin 'Exotic Emperor' lisääntyy vuosi vuodelta. Niitä täytyy siis saada myös lisää. Harmittaa, jos tulppaanit kestävät vain yhden kasvukauden ja taantuvat sen jälkeen.
      Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä myös sinulle Minna!

      Poista
  6. Kauniita tulppaaneja! Valkoinen on niin hyvä väri, harvoin mikään valkoisen kanssa epäonnistuu, mutta on kuitenkin yhdistelmiä, jotka ovat parempia kuin toiset. Tuo heisiangervo sopii tosi hyvin valkoisen kanssa yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on tosiaan hyvä väri yhdistellä oikeastaan kaikkien muiden värien kanssa. Ne raikastavat ja rauhoittavat tunnelmaa.
      Tykkään itsekin kovasti yhdistää heisiangervoa ja valkokukkaisia kasveja keskenään. Pieni kontrasti antaa jotenkin ryhtiä istutuksiin. Siihen nuo punalehtiset kasvit ovat omiaan.

      Poista
  7. Exotic Emperor on sen verran kaunis, että lisään niitä syksyllä itsekin. Nyt minulla kukkii niitä kahdessa penkissä, saisi olla useammassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse mietin ihan samaa, niitä on saatava syksyllä lisää. Olisi ihana, jos saisi puutarhaan sellaisia sipulikukkia, jotka viihtyvät vuodesta toiseen.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!