perjantai 8. toukokuuta 2020

Suloisia helmililjoja

isohelmililja 
Muscari latifolium
ムスカリ・ラティフォリウム

Pikkuhiljaa helmililjatkin alkavat nousemaan maasta,
vaikka pääkukinta antaa odotuttaa vielä itseään. 
Minulla on paljon helmililjoja kasvamassa siellä sun täällä 
ja rinteessä luikertelee oikea helmililjavirtakin.
Mutta virta ei vielä ihan virtaa. 
Katsotaan miltä muutaman päivän päästä näyttää.


Mutta muutamassa kohdassa nämä erikoisemmat lajikkeet
 ovat ponnistaneet maan uumenista.
Huomaan, että meillä kasvaa paljon sinisävyisiä kukkia 
valkoisen rinnalla, varsinkin näin keväällä.
Sininen on ollut lempivärini lapsuudesta saakka. 
Viime vuosina olen mieltynyt puutarhassa enemmän kuitenkin valkoiseen.
Mutta kyllä sinisillä kukilla on silti suuri paikka sydämessäni. 

 tummahelmililja 
Muscari armeniacum ´Peppermint`
ムスカリ


valkoinen helmililja
Muscari 
ムスカリ

Näiden pienien suloisuuksien myötä toivotan teille 
oikein hyvää viikonloppua!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


14 kommenttia:

  1. Helmililjat ovat ihania ja näistä tykkään kyllä sekä sinisenä että valkoisenakin.
    Oikein ihanaa äitienpäivä viikonloppua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! <3
      Helmililjat ovat kyllä niin suloisia ja ihania ihan joka sävyssä.

      Poista
  2. Hyvää viikonloppua ja äitienpäivää tulevana sunnuntaina. Siirtelin tällä viikolla valkoisia helmililjoja parempaan paikkaan ja voi että miten tykkään niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! <3
      Minäkin tykkään niin kovasti helmililjoista. Juuri äsken katselin ikkunasta, kuinka hassulta näyttää siniset helmililjat tuolla lumen keskellä.

      Poista
  3. Mulla on jokunen helmililja kukkapenkissä, ja sinnikkäästi ne joka vuosi ponnistaa ylös, vaikka ovat saaneet olla oman onnensa nojassa. Pidän erityisesti sinisistä helmililjoista, mutta kauniita ovat viimeisen kuvan valkoisetkin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! <3
      Odota vain, kyllä ne siitä leviävät. Meilläkin alkaa olla aika suuria kasvustoja ympäri puutarhaa, kun ovat vuosien saatossa itse levinneet.

      Poista
  4. Helmililjoja odottelen joka kevät, mutta ne eivät olekaan niitä aikaisimpia kevätkukkia, vaikka pieniä ovatkin:) Ensimmäiset kukkivat meillä nyt, mutta paljon on vasta pienillä nupuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, helmililjat ovat vähän myöhäisempiä kuin muut pienet sipulikukat. Saattavat kukkia vielä kesäkuun puolellakin.

      Poista
  5. Helt underbara bilder...som vanligt :)
    Kram från Titti

    VastaaPoista
  6. Helmililjat ovat ihania. Hyvin ne lisääntyvät vuosien mittaan.
    Mukavaa viikonloppua ja ihanaa äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! <3
      On mahtavaa, kun niin monet pienet sipulikukat lisääntyvät niin hyvin vuosi vuodelta. Oikein jalostetut tulppaanit taantuvat niin nopeasti, mutta nämä pienet suloisuudet ovat niitä sitkeimpiä ja uskollisimpia.

      Poista
  7. Hyvää viikonloppua! Helmililjoja on niin paljon erilaisia, että niistäkin löytyy moniin eri kasveihin sopivia pareja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja tosiaan, on niin ihana, että kaikille kasveille löytyy ihania kasvipareja ja yhdistelmiä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!