sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Dombeija - kuin suuri hortensiapuu

dompeija
Dombeya wallichii

Muutama viikko sitten olin kävelyllä
ja oikein ääneen huudahdin miehelleni, 
että mikä hortensia tuollalailla kukkii.

Vaaleanpunaisenaan kukkivia, suuria puita oli rivillinen
ja melken juoksin katsomaan niitä lähemmin.
Kukat muistuttivat tosiaan hortensian kukkia
ja lehdetkin olivat tavallaan kuin jättimäisiä pallohortensian lehtiä.
Napsin muutaman kuvan kännykälläni
ja tutkin aihetta tarkemmin kotona. 

Myöhemmin tein uuden retken puiden luokse
kameran kanssa,
sillä halusin esitellä tämän upean kasvin myös teille.


Kasvi oli nimeltään Dombeya wallichii, suomeksi dombeija.
Ja en ollut ainut, kenen mielestä kukka muistutti hortensiaa,
sillä sitä olikin aiemmin kutsuttu hortensiapuuksi.
Dombeyja ei ole kuitenkaan hortensioiden sukua,
vaan lähempi sukulainen on kaakao.
Dombeija kuuluu Malvaceae heimoon. 


Dombeija on kotoisin Afrikan eteläosista,
sieltä se on sitten levinnyt yleisesti kaikkialle trooppisiin puutarhoihin.


Puuna dombeija on noin 6-7 metriä korkea,
mutta löytyy sitä pensaanakin.
Luontaisesti se on puumainen ja vanhat varret 
sekä runko voivat olla muhkuraisia, uurteisia ja harmaanruskeita.
Kukinnan edistämiseksi sitä voidaan leikata rajustikin.
Näitä puitakin oli selvästi leikattu paljon. 
Ne olivat upeasti sateenvarjon mallisia. 



Dombeija kukkii yleensä keväällä ja alkukesällä
ja se jättää vanhat kukat pitkäksi aikaa roikkumaan puuhun.
Näissä puissakin oli sekä uusia että vanhoja kukkia.








Olisi kyllä aika ihanaa saada tällainen puu menestymään myös meidän puutarhoissamme.
Valitettavasti pohjoisen olosuhteet ovat kuitenkin liikaa tälle kaunottarelle. 
Trooppisessa ilmastossa se ei pudota lehtiään edes talvella,
mutta subtrobiikissa se on usein keskitalvella lehdetön.


Vaaleanpunaista ja leppoisaa päivää 
näiden kuvien myötä
teille kaikille!


 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.






16 kommenttia:

  1. Aivan ihana. Kasvaisipa näitä tosiaan meidänkin puutarhoissamme.

    VastaaPoista
  2. No nyt tuli vastaan minullekin outo kasvi. Voiko noin ihanaa ollakaan! Olispa todella ihanaa, jos meilläkin pihalla olis tuollaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole tähän dombeijaan törmännyt aikaisemmin, vaikka olen aika paljon matkustellut.
      Olisi tosiaan ihana, jos se selviytyisi meilläkin.

      Poista
  3. Onpa ihastuttava puu. Huolisin tuollaisen omalle pihalle vaikka heti.

    VastaaPoista
  4. Mielettömän ihana! Harmi, kun ei täällä menesty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Ja on tosi harmi, ettei saada tätä kaunotarta kotipuutarhoihimmme.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Mäkin meinasin seota, kun näin nuo puurivistöt. Ja oli kamala tunne, kun kameraakaan ei ollut mukana. Onneksi paikka oli suht lähellä ja pääsin sinne uudestaan.
      En ole nähnyt näitä dombeijoita missään muualla täällä lähiseuduilla, kuin tuossa yhdessä kohtaa. Ei taida olla ihan yleisin puutarhakasvi täälläkään. Toki puutarhoihin on niin vaikea nähdä korkeiden aitojen takia.

      Poista
  6. Ihan menisi hortensiana minulle tämä puu. Aivan ihanat kukat ja juuri oikea hehkeä vaaleanpunainen väri.
    Kaunista sunnuntai-iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kanssa menee varmasti kaikki ihan sekaisin. Kyllä minunkin piti alkaa tutkimaan kirjoista, että mikä ihme tämä puu on.
      Kaunista sunnuntai-iltaa myös sinulle ihana Outi! <3

      Poista
  7. Ooh, aivan mielettömän kaunis😍

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!